Ihan OIKEASTIKO voi 1v.4kk.tulla traumoja jos jätetään viikoksi hoitoon?

Minun lapsuudestani on tullut esiin voimakkaita hylkäämiskokemuksia, mitkä näkyvät mm. nykyisessä liitossani niin, että minun on vaikea kestää mieheni poissaoloja, harrastuksia ym.

Itse odotin toista lasta viimeisilläni kun esikoinen oli 1v2kk. Jouduin sairaalaan vauvan sydänäänten vuoksi ja olin sairaalassa viikon. Esikoinen ei voinut tulla sinne minua katsomaan kun hän oli kipeänä. Oltiin siis viikko erossa putkeen.

En kyllä huomannut että olisi traumoja siitä jäänyt. Hänellä oli hyvät tutut hoitajat ja elämä muutenkin mallillaan. Ajan sitä takaa, että sama kai missä se äiti sen viikon on. Sairaalassa tai lomamatkalla, pienelle se on kuitenkin ero äidistä. Kaikkea ei voi elämässä etukäteen suunnitella :/

vai oliko isä sairaalassa koko tuon ajan ja lapsi muualla hoidossa?

Sairaalareissu on pakko, lomamatka ei.

70-luvulla oli tavallista viedä lapset mummolaan jopa koko kesäksi, myös nämä pienet. Nykyisten 30-40-vuotiaiden parku äitiensä pahuudesta kyllä kertoo enemmän heistä itsestään, kuin vanhemmista. Kukahan nämä tutkimukset on tilannut? Jos lähden huoraamaan nelikymppisenä, niin en todellakaan tee sitä äitini pahuuden, vaan kovan rahan tarpeen takia...

ja ovat sitä mieltä, että lapsen paras paikka ei ole poissa vanhempiensa luota.

Ei kulje kätevästi kyllä mukana kaksipyöräisellä.

Meillä oli vuoden vanha ja toinen syntymässä syksyllä, kun kävimme viikon lomalla Alpeilla ajelemassa. Loma tuli tarpeeseen.

Parisuhde kukoistaa, mutta lapset oireilee (tulevaisuudessa)

Lapsi on nyt 21 eikä oireile millään tavalla. :D

viikon poissa keskustelematta siitä etukäteen?



Eli miettikääpä itse, koetteko parisuhteenne olevan OK, jos mies tänään lähtee kavereitten kanssa pois ja sanoo, että nähdään kahden viikon kuluttua.



Kävisikö mielessä, että tuo ei taida minua kovinkaan korkealle arvostaa, kun noin hylkää vai oletteko sitä mieltä, että mies tarvitsee oman aikansa, ei siitä tarvitse erikseen keskustella.

70-luvulla viettänyt pikkulapsena koko kesän mummolassa ilman vanhempiaan. Missä näin on ollut tapana?



Koululaiset saattoivat viettää pitkiä lomia maalla, mutta ei sekään ollut mitenkään tavallista.

Minut vietiin hoitoon 9kk:n iässä kun äitini sairastui ja joutui pitkäksi aikaa toiselle paikkakunnalle sairaalaan. Isäni oli tuolloin työssä jossa vietti kaikki arkipäivät. Eli näin isääni ja äitiäni viikonloppuisin noin kuukaudenn ajan.

Kun äitini kotiutui ja parani, hän vei minut hoitoon (noin vuoden vanhana).

Minä olen aina ollut äärimmäisen kiltti lapsi, enkä ole uskaltanut kiukutella koska jollain lailla pelkäsin että minut taas hylätään. Siis jos kiukuttelen, vanhempani hylkäävät minut!

Ja jo silloin 9-kuukautisena lakkasin itkemästä (?!?) ja olin vanhempieni mukaan kuin unelmalapsi (kun en siis koskaan itkenyt). Voi tähän toki liittyä osaltaan omien vanhempienikin asenteet ja ongelmat mutta luulen että nuo hylkäämiset pienenä ovat vaikuttaneet todella paljon elämääni ja siihen miten pärjään.

Nyt siis käyn terapiassa ja ehkäpä tästä joskus pystyn taas luottamaan itseeni ja elämän kantavuuteen.

Eli jos lapsi on herkkä, tuollaisesta ajasta VOI jäädä jotain varsinkin jos sitä ei käsitellä (eikä tuon ikäisellä yleensä ole kieltä jolla käsitellä)lapsen kanssa.

Tässä siis minun tarinani. Koskaan ei tiedä, vanhemmat itse tuntevat lapsensa ja sen mitä hän kestää- ja toivottavasti toimivat sen mukaan.

Ei pahalla mutta ehkä olet ollut hermoheikko jo alun perin?

Kun lapsi ei niitä itse muista eikä niille ole sanoja. Tuon ikäinen ymmärtää vaan että äiti on lähtenyt, hänen mielestään ehkä lopullisesti.

Tuommoinen kokemus on omiaan aiheuttamaan esim lähesirippuvaisuutta, mustasukkausuutta tulevissa suhteissa.

Ei kulje kätevästi kyllä mukana kaksipyöräisellä.

Meillä oli vuoden vanha ja toinen syntymässä syksyllä, kun kävimme viikon lomalla Alpeilla ajelemassa. Loma tuli tarpeeseen.

Niin.. Parisuhde kukoistaa, mutta lapset oireilee (tulevaisuudessa)

Kyllä loma on ennen muuta hengähdystauko arjesta, sielun ja kehon lepoa ja virkistymistä kauniissa maisemissa. Viikon tauolla jaksoi koko seuraavan, tosi rasittavan vuoden.

Ei kulje kätevästi kyllä mukana kaksipyöräisellä. Meillä oli vuoden vanha ja toinen syntymässä syksyllä, kun kävimme viikon lomalla Alpeilla ajelemassa. Loma tuli tarpeeseen.

Niin.. Parisuhde kukoistaa, mutta lapset oireilee (tulevaisuudessa)

Kyllä loma on ennen muuta hengähdystauko arjesta, sielun ja kehon lepoa ja virkistymistä kauniissa maisemissa. Viikon tauolla jaksoi koko seuraavan, tosi rasittavan vuoden.

lapsi ei ansaitse lepoa, virkistystä, kauniita maisemia?

Ei kulje kätevästi kyllä mukana kaksipyöräisellä. Meillä oli vuoden vanha ja toinen syntymässä syksyllä, kun kävimme viikon lomalla Alpeilla ajelemassa. Loma tuli tarpeeseen.

Niin.. Parisuhde kukoistaa, mutta lapset oireilee (tulevaisuudessa)

Kyllä loma on ennen muuta hengähdystauko arjesta, sielun ja kehon lepoa ja virkistymistä kauniissa maisemissa. Viikon tauolla jaksoi koko seuraavan, tosi rasittavan vuoden.

lapsi ei ansaitse lepoa, virkistystä, kauniita maisemia?

pienillä muutoksilla reissun olisi voinut tehdä lapsen kanssa. Ai niin, eihän se silloin olisi ollut rentouttavaa.

Ja eipä ne mahdolliset traumat näy parikymppisenä vielä, kannattaa odotella 10-20 vuotta, sitten asiaa voi arvioida paremmin.

1v2kk, 4v ja 6v. Olin siis ihan teholla ja hengenvaarassa, joten lapset eivät päässeet minua katsomaan, eikä heille kerrottu tilanteen vakavuudesta.



Kun onneksi pääsin kotiin 10 päivän jälkeen ja sydämeni lähes särkyi, kun kuopukseni ei halunnut tulla edes luokseni ja selvästikin oli tuntenut olonsa hyljätyksi. 4-vuotias reagoi silloin kaikista voimaikkaimmin tilanteeseen, vaikka hän on lapsistani se joka on kaikista rohkein, sosiaalisin ns. reipas, joskus liiaksikin. 6v reagoi sitten viiveellä uskomattomalla kiukuttelulla, enkä voinut haaveillakaan parisuhde-ajasta yli puoleen vuoteen.



Kuopus reagoi edelleen yli kolmen vanhana, jos olen pitkiä aikoja poissa, mutta etenkin tilanteissa, jos hän kutsuu minua, mutta en heti vastaa niin hänellä on jo hätä. Ja kyllä uskon tämän johtuvan juurikin siitä hylkäämisen kokemuksesta. No eipä niitä reissuja ole vieläkään juuri tehty kahdelleen, ehkä se johtuu osaksi juurikin tuosta sairastumisesta, kun tajusi mikä elämässä oikeasti on tärkeää ja kuinka paljon onkaan menetettävää - kertaakaan en sairaalassa ollessani itkenyt menetettyjä matkoja, rauhaa, parisuhdetta, vaan juurikin lapsia ja kaikkea heihin liittyvää. En silti koe pelkääväni elämää, päinvastoin arvostan sitä entistä enemmän.

Ei kulje kätevästi kyllä mukana kaksipyöräisellä. Meillä oli vuoden vanha ja toinen syntymässä syksyllä, kun kävimme viikon lomalla Alpeilla ajelemassa. Loma tuli tarpeeseen.

Niin.. Parisuhde kukoistaa, mutta lapset oireilee (tulevaisuudessa)

Kyllä loma on ennen muuta hengähdystauko arjesta, sielun ja kehon lepoa ja virkistymistä kauniissa maisemissa. Viikon tauolla jaksoi koko seuraavan, tosi rasittavan vuoden.

lapsi ei ansaitse lepoa, virkistystä, kauniita maisemia?

Kun on ensin vuosikaudet opiskellut ja tehnyt töitä ja viettänyt vuoden lapsen kanssa, sinun mielestäsi on paha pitää viikon loma ennen uuden vauvan syntymää?

Sano nyt ihmeessä vielä sekin, että pitääkö lisää lapsia tehdä, jos ei kestä ensimmäistäkään. Meillä on lapsia kolme ja 30 vuoden aikana 2 viikon pätkää ilman lapsia. Olemme siis paskat vanhemmat.

Ei kulje kätevästi kyllä mukana kaksipyöräisellä. Meillä oli vuoden vanha ja toinen syntymässä syksyllä, kun kävimme viikon lomalla Alpeilla ajelemassa. Loma tuli tarpeeseen.

Niin.. Parisuhde kukoistaa, mutta lapset oireilee (tulevaisuudessa)

Kyllä loma on ennen muuta hengähdystauko arjesta, sielun ja kehon lepoa ja virkistymistä kauniissa maisemissa. Viikon tauolla jaksoi koko seuraavan, tosi rasittavan vuoden.

lapsi ei ansaitse lepoa, virkistystä, kauniita maisemia?

pienillä muutoksilla reissun olisi voinut tehdä lapsen kanssa. Ai niin, eihän se silloin olisi ollut rentouttavaa.

Ja eipä ne mahdolliset traumat näy parikymppisenä vielä, kannattaa odotella 10-20 vuotta, sitten asiaa voi arvioida paremmin.

Esim riippuvaisuuteena seurustelukumppaniin, roikutaan toisessa kiinni, ethän vain hylkää minua jne. Tai ylireippautuna. Kyllä minä pärjään.

tämä maailma menee, kun kauheista taraumoista puhutaan, jos tuon ikäinen jää oikeasti viikoksi vaikka rakastaville isovanhemmille? Hitto vie, monet tuon ikåiset ovat JATKUVASTI kotonaan paskoissa oloissa missä niitä traumoja "syötetään" miljoona kertaa enemmän. Ja näilläkään lapsilla ei kaikilla näy mitään, vaikka kokevat jotain aivan muuta, kun vanhempien viikon poissa olon kotoa. Ei nyt taas suurenneltais asioita! Jos vanhemmat muuten rakastavia ja huolehtivia, niin se miljoona kertaa tärkeämpää, kun se että onko ollut muutaman päivän pois kotoa. Ja itsekkyydestä.. Vanhempien on hyvä ollakkin vähän itsekkäitä ja pitää kiinni myös omasta ajastaan ja omista tekemisistään. Ja oikeasti myös ihan ajasta vaikka kahdestaan miehensä kanssa. En yhtään ihmettele, että erot yleisiä, kun lapset hyvin pieniä. KAIKKI pyörii vain lasten ympärillä. Itse en ihan noin pientä jättäisi viikoksi(yöksi helposti), mutta ne jotka jättää, en tuomitse ja tiedän, että traumoja se ei lapselle tee. Kaikesta tehdään kauhea numero nykytisin... Miettikää mitä oikeasti on ennen ollut!

Tai jos ei vielä silloinkaan, niin 70-80-vuotiaana viimeistään.

"KAIKKI traumani johtuvat siitä, että vanhemmat käväisivät lomalla kun olin 1 vuotta ja mummun ja isoisän kanssa."

Esim. mun mies sisaruksineen oli aivan pienestä pitäen kokonaisia kesiä mummolassa sillä aikaa kun vanhemmat joko olivat töissä tai autolomailivat Euroopassa. 40-vuotiaana ei ole tullut esiin traumoja. Nyt täytyy silmä kovana seurata, mitä seuraavat vuosikymmenet hänestä paljastavatkaan...

Ei kulje kätevästi kyllä mukana kaksipyöräisellä. Meillä oli vuoden vanha ja toinen syntymässä syksyllä, kun kävimme viikon lomalla Alpeilla ajelemassa. Loma tuli tarpeeseen.

Niin.. Parisuhde kukoistaa, mutta lapset oireilee (tulevaisuudessa)

Kyllä loma on ennen muuta hengähdystauko arjesta, sielun ja kehon lepoa ja virkistymistä kauniissa maisemissa. Viikon tauolla jaksoi koko seuraavan, tosi rasittavan vuoden.

lapsi ei ansaitse lepoa, virkistystä, kauniita maisemia?

pienillä muutoksilla reissun olisi voinut tehdä lapsen kanssa. Ai niin, eihän se silloin olisi ollut rentouttavaa.

Ja eipä ne mahdolliset traumat näy parikymppisenä vielä, kannattaa odotella 10-20 vuotta, sitten asiaa voi arvioida paremmin.

Ei kulje kätevästi kyllä mukana kaksipyöräisellä. Meillä oli vuoden vanha ja toinen syntymässä syksyllä, kun kävimme viikon lomalla Alpeilla ajelemassa. Loma tuli tarpeeseen.

Niin.. Parisuhde kukoistaa, mutta lapset oireilee (tulevaisuudessa)

Kyllä loma on ennen muuta hengähdystauko arjesta, sielun ja kehon lepoa ja virkistymistä kauniissa maisemissa. Viikon tauolla jaksoi koko seuraavan, tosi rasittavan vuoden.

lapsi ei ansaitse lepoa, virkistystä, kauniita maisemia?

pienillä muutoksilla reissun olisi voinut tehdä lapsen kanssa. Ai niin, eihän se silloin olisi ollut rentouttavaa.

Ja eipä ne mahdolliset traumat näy parikymppisenä vielä, kannattaa odotella 10-20 vuotta, sitten asiaa voi arvioida paremmin.

Esim riippuvaisuuteena seurustelukumppaniin, roikutaan toisessa kiinni, ethän vain hylkää minua jne. Tai ylireippautuna. Kyllä minä pärjään.

...jos traumatisoitunut on joko toisiin takertuva tai pärjäävä.

"ei meidän lapsille ainakaan ole tullut traumoja".



Yleensä ne traumat näkyvät parisuhteessa ja perhe-elämässä, siksi parikymppisestä voi sanoa, että odota 10-20 vuotta, koska sitä perhe-elämää eletään yleensä 30-40 vuotiaana. Ja useinhan nämä ongelmat eivät näy perheen ulkopuolelle vaan ovat parisuhteen sisäisiä ongelmia (turvattomuuden tunne, luottamuksen puute jne.).

Voi tulla traumoja, muttei välttämättä tule.

Riippuu ihan lapsesta, siitä kuinka läheinen hoitaja on, ja soitä onko hän ollut aiemminkin lyhempiä aikoja hoidossa, että on tottunut.

Itse en jättäisi tuonikäistä vielä viikoksi, ellei olisi jokin pakkotilanne, esim sairaalareissu.

ja suoraan sanottuna, mua ei muiden lasten traumat kiinnosta. Itse ajattelen niin, että kun arki on hyvää niin ei todellakaan kaipaa tai halua olla lapsistaan viikkoa erossa. Yhteistä aikaa miehen kanssa iltaisin ja kyllä me voidaan jutella ym.vaikka lapset oiskin hereillä.



En usko, että erojen syy on pienet lapset tai se, ettei käydä kaksin matkoilla vaan aikuisten itsekkyys. Kaikessa ajatellaan itseä. Ei ennen vanhaan ollut sillain vanhemmilla kahdenkeskistä aikaa ja eroja oli vähemmän. Nykypäivänä ero on vaan hyväksytty ja tavallinenkin asia, on helppo erota ja yhteiskunta oikein kannustaa ajattelemaan itseään.



En haluaisi niitäkään aikoja, jolloin ero oli suuri häpeä ja eronnut nainen oli huono nainen missään nimessä, mutta perhekeskeisyyttä voisi olla enemmän ja perhearvot kohdillaan.



Aikuisten itsekkyydestä ne erot suurimmaksi osaksi johtuu, pettämiset, salarakkaat.. kaikki se.