Nelosluokkalainen ja vääristynyt ruumiinkuva. Laihduttaa jo nyt! PRKL

joita ihaillaan pyöreydestä huolimatta.

Mieleen tulee kotimaisista esim. Diandra. Hänhän ei ole ollenkaan mikään kuikelo mutta silti kaunis ja häikäisevä.

Ehkä kannattaa etsiä lapselle tällaisia esikuvia ja jättää bikinimallit ihan omaan arvoonsa.

Se on todella tehokasta ja ne muutamat kilot voisivat lapsesta lähteä ihan sillä.

Minä olen nimittäin kans ollut pienenä sellainen pyöreä, vartalomallimme koko suvun naisilla on varsinkin pienenä ollut sellainen pömppövatsainen. Osalla suvusta se on johtanut ylipainoiseen aikuisuuteen, mutta esimerkiksi itse olen nykyisin hyvin urheilullinen ja jopa hoikka, vaikkei vartalonmallini miksikään tiimalasiksi ole muuttunutkaan.

Minunkin tyttäreni vertailee nyt itseään langanlaihaan kaveriinsa ja saattaa litistellä vatsaansa ja harmitella, että miksi hänellä on tämmönen maha.

Mulla pitää olla myös hirveän tarkka omissa sanomisissani, koska itsekin huomaan välillä ajattelevani, että "niin kunpa vatsasi olisi litteämpi", kun muistan omasta nuoruudestani, miten kärsin siitä pömppömahasta.

Ulkonäköpaineet on tytöille hirveitä, ja valitettavasti me aikuisetkin naiset saatamme tietämättämme niitä levittää. Huomaahan sen täällä palstallakin. Puolet avauksista on painoa ja pituutta ja jonkun ulkonäön ihmettelemistä. Ja kerran kun täällä kyselin vinkkejä oman lapseni liikuttamiseen ja siihen mistä farkkumalleista löytyisi vyötäröltä hieman väljempiä malleja, niin tuli vain moitteita siitä, miten olen päästänyt lapseni "läskiksi" ja omahyväisiä heittoja, että "no ei voi auttaa, kun en tiedä, kun oma lapsi on sellaien langanlaiha tikku, ettei meinaa vaatteita löytää".

Se on todella tehokasta ja ne muutamat kilot voisivat lapsesta lähteä ihan sillä.

Idea kaiketi oli, että miten tyttö oppisi pitämään itsestään?

Eikä hanki syömishäiriötä.

vaikea on lapselle olla roolimallina ja hyväksyjänä kun ympäristön mallit on aivan muuta. Minun tyttöni on oikeasti kuin keijukainen, sirojäseninen ja hoikka, välillä ollut jopa alipainoinen. Silti hän kokee itsensä rumaksi ja liian lihavaksi, ihailee kaveriaan, joka on kuin lipputanko, ei sen takaa näkyisi. Kummallakaan ei ole syömishäiriötä, ovat vaan luonnostaan sellaisia. Minulle tyttäreni jatkuvasti huomauttaa liikakiloistani (171 cm/75 kg), hän kuulemma häpeää minua kavereidensa hoikkien äitien rinnalla. Itse hyväksyn ulkonäköni, en ole yrittänyt laihduttaa ja tyttärellenikin kerron aina hänen arvostellessaan, että pidän itsestäni juuri tällaisena. Silti hän jatkuvasti tarkkailee itseään peilistä ja puristelee olemattomia läskejään. Ja kyse on 8 vuotiaasta! En tiedä mitä tehdä. Olen kertonut hänelle syömishäiriöistä ja vääristyneestä minäkuvasta ihan neutraalisti ja hän itsekin aina lukee lehdistä kaikki niihin liittyvät jutut.

Naapurin rouva tuskailee kilojaan ääneen lapsensa ja tyttäreni kuullen. Joo, voisi minultakin pari kiloa pois ottaa, mutta IKINÄ en lapsen kuullen sano sitä ääneen.



Tytär taputtelee vatsaansa ja minun makkaroitani, antaa jopa laihdutusvinkkejä. Joskus olen päässyt ajatuksissani niin pitkälle että sanoisin joskus ääneen: sitten kun tulee oikea kriisi ja maailmanloppu, niin tämmöiset työhevoset pärjää paremmin kuin kuin bambinkuikelot!



Ja yritän omalla käytöksellä osoittaa, että syödään pari kertaa päivässä ja ihmiset ovat ihania ja ystävien kanssa pidetään hauskaa riippumatta siitä, minkä kokoinen itse on. Tai ne toiset.

häntä ei kiinnostaisi pätkääkään syömishäiriöstä kertovat jutut. Toki siis vertailee itseään muihin, valitettavasti, mutta ei varmaan edes tiedä, mikä on syömishäiriö tai vääristynyt minäkuva. JA varsinkaan aikuisten läskit tai läskittömyydet ei varmasti kiinnosta pätkääkään.

Onkohan tuo kovin yleistä, että 8-vuotiaa jo noin syvällisesti miettii tuollaisia asioita?

IS: Jo 5-vuotiaat laihduttavat, jopa karppaavat

Kuva: Colourbox

Aamulehti



Jo päiväkoti-ikäisten lasten ajatukset pyörivät usein ulkonäön ja laihdutuksen ympärillä. Näin kertoo Ilta-Sanomien paperilehden juttu.



Tieto perustuu Isossa-Britanniassa toukokuun lopulla julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan jo viisivuotias tyttö murehtii jatkuvasti painoaan ja ulkonäköään.



Ilta-Sanomien haastatteleman psykoterapeutti Susanna Anglén mukaan Suomessa ei ole vielä tutkittu lasten suhtautumista omaan kehoonsa. Lasten käyttäytyminen, arvot ja puheet heijastavat kuitenkin aikuisten maailmaa.



Anglén mielestä koko ympäristömme on ristiriitainen, kun samaan aikaan puhutaan terveydestä ja samaan aikaan ruokapuheesta. Lapset kuulevat vatsamakkaroista huokailua ja laihdutuspuhetta.



Mihin tämä maailma on menossa?



ap

ei armasti ole tavallista, että lapsi miettii tuollaisia asioita, mutta hän ei olekaan tavallinen lapsi, siis mitä älykkyyteen tulee, vaan kuuluu sinne äö jakauman yläpäähän (mihin äitinsä ei kuulu). Jatkuvasti hätkähdyttää minut syvällisillä, tarkkanäköisillä mietteillään milloin mistäkin asiasta, tämä syömisasia on vain yksi niistä tuhansista.

Onneksi voimme puhua asiasta, meillä vaikeatkaan asiat eivät ole tabuja, mutta en tiedä onko sillä vaikutusta.