Kulttuurin vaikutus kristinuskoon.
Tässä lainaus moku-palstalta:
" Halusin vain todeta, että erilaiset käytännöt voivat johtua ihan suoraan kulttuuristakin. En tiedä, kun olen kristitty, miten muissa uskonnoissa uskotaan. Mutta tidän, että esim. kristinusko saa aivan omia tulkintojaan eri maissa tai kirkkokunnissa... esim. olen tavannut kristittyjä, jotka pitävät ainoana oikeana naisen paikkana olla kotona kotiäitinä ja perustelvat sitä Raamatulla. Tämä vain esimerkkinä kuinka erilaisia käytäntöjä on."
Tästä vain tuli mieleen, että tottahan se on, että monia sekä positiivisia että negatiivisia asioita voidaan tulkita uskonnollakin. Mitä tykkäätte, onko tämä pahasta vai hyvästä? Mitä voisi olla sellaisia selkeitä asioita, mitä perustellaan raamatulla, mutta toisaalta meikäläisten silmissä onkin kulttuuriin liittyvä juttu?
Jatkan siivoamista, joten en pohdi aihetta tällä kertaa enempää:)
Kommentit (4)
minulta ja ajatellen kristinusko vaikka meillä Suomessa ja Amerikassa, vaikka kirkkokunnittain olisi eroja, Suomen luterilaisuutta leimaa " minä kurja maan matonen" -mentaliteetti ja Amerikan kristityissä, monissa tapaamiani, leimaa antava on positiivinen asenne " God is able, I am precious and special" . Molempiin voi löytyä Raamatusta perusteet, painotus on vain tämä: maan matonen- mentaliteetti kierii omassa syntisyydessä, " i am precious" kierii ristin voitossa: koska minun synneistäni on maksettu hinta, olen vapaa, voin iloita, elää ylösnousemustoivossa ja -uskossa. Vaikka olen syntinen, saan aina uskoa anteeksi ja ilolla jatkaa elämääni, koska olen Jumalalle niin tärkeä ja erityinen... jne.
Suomessa tapaa paljon asennetta " minä olen niin kurja, enkä pysty mihinkään hyvään" ihan raamatullista, mutta entäpä asenne " minä voin tehdä hyvää Jumalan avulla. Kiitos Hänelle. Yes! Life in Him is great"
:)
Onhan niitä erilaisia tulkintoja yhdenkin maan sisällä ;). Osa niistä johtuu tietysti siitä, että ei tunneta mitä Raamattu oikeasti opettaa. Jeesus sanoi: " Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia..." (Matt. 22:29). Mutta osaan ei kertakaikkiaan ole selkeätä vastausta ja olen miettinyt, että tällä tavoin me vajavaiset ihmiset emme pääse pöyhistelemään kukaan oikeaoppisuudestamme, vaan tällaisinamme, vajavaisine ymmärryksinemme saadaan kuulua Jumalalle Jeesuksen kautta. Luin tällaisen tuolta OWM:n sivuilta: " Kun Pyhä Henki kutsui aikanaan helluntaipastori David Dublessien viemään opetusta Pyhästä Hengestä katoliseen kirkkoon, moni tuomitsi hänet ankarasti. Dublessie sanoi itsekin hämmentyneenä Jumalalle: " Enhän minä voi heidän kanssaan toimia. Minä olen niin monesta asiasta heidän kanssaan eri mieltä." Silloin Pyhä Henki sanoi: " Minäkin olen sinun kanssasi monesta asiasta eri mieltä, mutta teen silti yhteistyötä kanssasi." David Dublessie lähti katoliseen kirkkoon ja sai aikaan suuren Pyhän Hengen herätyksen." (Suonto, Puhdasoppisuuden harha).
Tuo amerikkalaisten ja suomalaisten ero selittyykin varmaan ihan sillä erilaisella mentaliteetilla muutenkin. Molemmat kuuluvat kristityn elämään. Raamattu ei lupaa ahdistuksista (" maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman" sanoo Jeesus) ja vaikeuksista vapaata elämää täällä, kun vielä elämme tässä synnin ruumiissa. Mutta niissä ahdistuksissa, joskus sairaudessa ja monenlaisissa vaikeuksissa, meillä on rauha ja ilo Kristuksessa. Aina ei edes tunnu siltä, usko on luottamista Jumalan lupauksiin. Rauha ja ilo ei ole omaa aikaansaannosta vaan se tulee Kristuksen tuntemisesta ja vain hänen vaikutuksestaan. Joskus hän antaa " hädän leipää ja ahdistuksen vettä, mutta ei sinun opettajasi enää sitten kätkeydy" koetellakseen uskoamme ja ajaaksemme meitä etsimään häntä ja hänen apuaan. Amerikkalaisten puserrettu ilo on joskus pinnallistakin (suoranaista menestysteologiaakin joskus), kun taas suomalaisten surkuttelu itsesääliä ja liioiteltua. Ehkä toisen luonne on sortuvaisempi toisenlaiseen syntiin kuin toisen. Mutta aitoakin löytyy ja väittäisin, että molemmista. Tällaisia ajatuksia tuli mieleen. Noita Tuhven kysymyksiä pitää vielä miettiä.
..alkuperäsen kysymyksen lukiessa viestiketjua,mutta ite olen asunut niin katoliseessa maassa kuin ortodiksessa kuin myös muslimi-maassa tietyn aikaa elämästäni...ja uskon että näitä kaikkia vaivaa " ulkokultasuus" ,se että kohtaat yhden ihmisen on eri juttu,mutta kun kohtaat instituution se onkin ihan eri!Voit kohdata ääri-ihmisen tai voit kohdata viisaan-sydämmellisen ihmisen!(Käsittiköhän kukaan?)
Mnjahh...mutta luterilaisuutta minä en käsitä mitenkä " kärsimys-näytelmänä" =)vaan mä tiedän kuinka luterilaisuus elää kodeissa,täällä on eril.rukouspiirejä jne.jne. kukaan ei valita vaan rukoillaan muiden puolesta jne.NÖYRÄSTI ja ilman senkummempaa hämminkiä ja saadaan rukousvastauksia,eikä niistä kirjoteta kirjoja edes,se on sitä suomalaista luterilaisuutta,se on hieno nähdä kuinka se on vahvistumassa,se nöyryys,ja sieltä kumpuuva VOIMA!=)jotenka meitin isovanhemmat uskoi sodassa..kiitos näille uhreille!jotta saadaan tässä kirjotella!........se on se usko,jotta totuuden nimessä teet niinkus sydän sanoo(tuntemattomasta),kus totuuden nimessä vaellat,mitään pahaa ei sulle tapahdu!Mie oon päiväpäivältä ylpeempi luterilaisuudestani!se on kantanu mun isovanhempani läpi sotien ja sen tuomien sivuvaikutusten,vaan se on sellasta nöyrää alistumista Jumalan tahtoon!Jestas ku,me jälkipolvet annettas sille ees vähän arvoo!!!vaan ei,me eletään omissa haavemaailmoissamme....tää pistää surulliseksi nimenomaan Suomessa!Ja nyt menin ilmeisesti niin ohi aiheen että lopetan!!!;)
Tuli mieleen alkoholin käyttö. Suomessahan usein perustellaan täysraittius ja absolutismi raamatulla. Toisaalta ei raamatussakaan täydestä absolutismista puhuta vaan ajatuksena on enemmänkin, että " viini on viisasten juoma" .