Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

4- vuotiaista jotka ovat kotihoidossa

27.11.2005 |

Meillä poika on 4-vuotta ja on nyt jäänyt kesällä kotihoitoon,kun vauva syntyi syksyllä.Nyt alkaa olemaan keinot vähissä, kun ei millään meinaa viihtyä kotona.On ihan kiltisti, kun leikin hänen kanssaan tai pelaan yms. ja teenkin sitä mielestäni paljon, mutta rajansa silläkin hommalla.Mutta heti kun pitäisi yksin jotain tehdä tai olla niin alkaa juonittelu ja kiukku ja pikkuveljen kiusaaminen.Kavereita ei ole juurikaan lähettyvillä ja vaikka olisikin ei suostu leikkimään niiden kanssa muutakuin tuttujen.Kerho pitäisi aloittaa nyt tammikuussa, mutta epäilen ettei onnistu.Ei todellakaan jää yksin kerhoon kun äiti lähtee.Toivon tietysti että onnistuisi ja yritämme tosissaan, mutta poika on niin arka ettei se ehkäpä onnistu.Poika sanoo aina ettei halua hoitoon eikä kerhoon ja että haluaa olla kotona.Mutta minä en tahdo jaksaa olla kyllä kotona jos tämä on tämmöistä koko ajan. En tiedä mitä tekisi.Minulla olisi mahdollisuus olla kaksi vuotta kotona hoitamassa lapsia, mutta taidan jättää sen siihen vuoteen jos tämä tälläistä alkaa olemaan.Ei isoveli jaksa olla niin kauan kotona ja meillä kaatuu kyllä jo sitte seinät päälle. Miten muilla isommat lapset viihtyy kotona?

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
30.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun esikoinen on jo viisivuotias, mutta on ollut koko ikänsä kotihoidossa. Hän aloitti vähän vajaa nelivuotiaana kerhon, jossa on kolmena aamuna viikossa. Alku oli hankalaa, mutta parissa viikossa lähti sujumaan. Suurena apuna oli se, kun mies monesti aamulla sanoi pojalle, että " lähdetään me miehet työpaikoille ja jätetään äiti hoitamaan pieniä" . Esikoinen selvästi tykkäsi (tykkää muutenkin korostaa isommuuttaan), kun hänellä on jotain, mitä pienimmillä ei ollut.



Itse en olisi myöskään jaksanut keksiä kaikkea sitä puuhaa, mitä tuon ikäinen jo kaipaa. Pitäisi olla leikkikaveria, pitäisi piirtää ja puuhastella jne. Meillä tuo kerho on ollut todellinen henkireikä niin lapselle kuin minullekin. Sen ajan on voinut rauhassa keskittyä pienempiin ja lapsi on selvästi tykännyt, kun kerhossa on voinut tehdä asioita joita kotona ei niin usein tehty. Ja suurimpana plussana koen sen, miten poika on kerhossa oppinut ottamaan toisia huomioon. Se on heijastunut myös tähän kotikäytökseen.



Naapurin lapsi aloitti samaan aikaan myös kerhon ja hän on meidän poikaamme selvästi arempi ja herkempi. Siinä missä meidän pojalla tuo kerhoon sopeutumisen vaikeus oli varmaankin enimmäkseen kapinointia, niin toiselle kerhoon meno oli selvästi vaikea pala. Tilanne jatkui aika pitkälti, mutta ei hänelläkään mennyt kuin kolmisen kuukautta. Eli mun mielestä ei kannata aristella, vaikka lapsi ensin haraisikin kovasti vastaan. Paikan tultua tutuksi voi mieli muuttua kovastikin.



Meidän keskimmäisemme on nyt kolme ja hän myös aloitti saman kerhon isoveljensä kanssa nyt lokakuussa (2x4h/vko). Alku oli todella hankalaa (itkua koko aika, housuihin pissaamista jne), mutta nyt jo tykkää kerhosta kovasti, kun on saanut " omia" kavereita ja siellä tehdään hauskoja juttuja, mitä äiti ei osaa tehdä. Edelleen sanoo, ettei halua kerhoon mennä ja " jos te mut sinne jätätte, niin alan itkemään" , mutta ei ehdi edes halaamaan, kun juoksee jo leikkikalujen luo.



Ja minä ainakin nautin huomattavasti enemmän vilkkaista iltapäivistä, kun aamupäivisin on saanut otettua vähän iisimmin. Eli suosittelen kovasti. Kyllä mielestäni jo nelivuotias kaipaa vähän muutakin toimintaa kuin äidin ja vauvan kanssa olemista. Vaikka tottakai on ihanaa, että pääsääntöisesti aikaa vielä vietetään yhdessä sisaruksen ja vanhemman kanssa.



Onnea tulevaan päätökseen!



cafe

Vierailija
2/4 |
01.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Poika olis siis 3,5 vuotta kun pikkuveli syntyi ja jäi silloin tietenkin kotiin pph:lta. Ekan puoli vuotta esikoinen kävi vain puistotädillä pari kertaa viikossa reilun tunnin kerrallaan. Ei hän sinnekään olisi aina halunnut, mutta ajattelin että on parempi, että hän on edes välillä vieraan hoidossa. Muuten hänestä olisi varmaan tullut ihan äidissä roikkuja, kun muutenkin oli arka ja hitaasti lämpenevä.



4-vuotiaana hän aloitti kerhossa 3krt viikossa ja viihtyi tosi hyvin. Jossain vaiheessa kerhoon menokin kyllä oli vaikeaa, mutta silloin päätimme että hänen on PAKKO mennä. Meilläkään kun ei ole kavereita ihan lähistöllä niin varmaan pelkkä kotona olo olisi käynyt turhauttavaksi. Lisäksi kerho oli tosi hyvä ja pehmeä tapa totutella ryhmässä oloon ja ohjattuun toimintaan. Kerhon myötä tutustuttiin myös muihin samanikäisiin kotona hoidettuihin lapsiin, ja heidän kanssaan teimme sitten leikkipuistotreffejä.



Meidän poika on aina ollut aika hyvä leikkimään yksin ja 4-vuotiaana hänellä oli jo pitkiä mielikuvitusleikkejä ukkeleilla. Meillä oli käytössä myös pari tietokonepeliä (muumit, Peppi yms.) joita annoin hänen pelata hankalissa paikoissa. Ja pari kertaa viikossa poika kävi päivällä suihkussa ja leikki vesileikkejä tunnin ajan... Lisäksi minä kehittelin vähintään kerran viikossa jotain erityisohjelmaa: retkiä tai vierailuja tai mummin kyläilyjä. Tietysti tylsiäkin hetkiä tuli ja poika vänkäsi tekemisen puutetta, hermotkin meni aika ajoin puolin ja toisin, mutta kaiken kaikkiaan minusta kotona olo oli meille kaikille ehdottomasti paras ratkaisu.



Sinuna veisin lapsen kerhoon ja yrittäisin tosissani saada hänet käymään siellä mahdollisista alkuvaikeuksista huolimatta. Yritä myös aktiivisesti tutustua kerhokavereiden vanhempiin, sieltä voi löytyä seuraa muillekin päiville. Pitkä kotihoito on kuitenkin varmasti hyväksi myös sille aralle esikoiselle: meidänkin ujosta pojasta on kasvanut ihan uskomattoman reipas ja pärjäävä koululainen ja uskon itse että pitkä ja turvallinen kotonaolo osaltaan vahvisti hänen itseluottamustaan niin, että hän ei enää jännitä uusiakaan tilanteita ylenpalttisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
27.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ihan sama tilanne. Tyttö täyttää 5 nyt tammikuussa ja jäi kotihoitoon pikkuveljen synnyttyä kesäkuussa. Päivät on kyllä ihan kamalia välillä kun koko ajan pitäisi olla leikittämässä. Ei suostu leikkimään yksin kun ihan sattumalta vaan. Muuten menee pikkuveljen kanssa riekkumiseksi ja ihme pelleilyksi koko touhu.

Meillä tyttö käy kyllä seurakunnan kerhossa 3 kertaa viikossa mutta se ei tunnu riittävän silti. Lähettyvillä ei ole kaveria. Muutimme uuteen paikkaan pari kuukautta sitten ja täällä on ollut hankalampaa juuri kun naapurissa ei ole kaveria. vanhassa kodissa illat meni ihan kivasti kun naapurin lapset tuli päiväkodista niin tyttö leikki heidän kanssaan yksin jo ulkona.

Kyllä minäkin vauvan kanssa olisin kotona vaikka pari vuotta mutta ei kyllä hermot kestä tätä touhua kun korkeintaa kun kuopus tulee vuoden ikään.



Luulen että teillä poika kyllä viihtyy kerhossa sitten kun huomaa kuinka kivaa siellä on kun on toimintaa ja kavereita. Pikku hiljaa aloitatte.



Sekin kun tämän ikäisiä lapsia tuntuu olevan tosi vähän kotihoidossa niin puistoissa on vaan pienempia lapsia joista ei tietenkään ole seuraa.



Shania82 ja tyttö 4v10kk ja poika 5kk

Vierailija
4/4 |
27.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

4vuotias käy omassa srk:n kerhossaan 2x viikossa, kaikki yhdessä käymme perhekerhossa eli kerhoaamuja on kolme. Lisäksi hänellä on muskari yhtenä iltapäivänä. Tämä tuntuu olevan sopiva määrä menoa hänelle. Kaksi aamua on sitten vapaampaa, yleensä ulkoilemme yhdessä tai käymme kaupassa tai isovanhemmilla. Pikkuveljen päiväunien aikaan tyttö leikkii yksikseen ja piirtää, piirtää ja piirtää, mutta vaatii myös lukemista, ja usein luen hänelle pari kirjaa ja pyydän sitten että saan itse lukea omiani. Meidän lapset leikkivät myös (sisällä) jo paljon yhdessä, ulkona 4vuotias kaipaisi ikäistään seuraa, jota yleensä kuitenkin on tarjolla vasta puoliviiden jälkeen. kaveriseura kyllä helpottaisi meidänkin elämää ja olemmekin perhekerhossa sopineet pihatreffejä lähellä asuvan perheen kanssa, jossa samanikäisiä lapsia.