Haluan erota, mutta mies säälittää :(

Mitä jos muuttaisitte erilleen ensin? Se voisi auttaa valmistautumaan eroon tai tietämään, mitä oikeasti tahtoo. Avioliitto ja yhdessä asuminen jo itsessään pilaavat mielestäni suhteennkuin suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan en tiedä olenko koskaan rakastanut miestäni :( Silloin, kun tapasin hänet, olin rikki edellisestä suhteesta ja hän oli minulle niin järjettömän kiltti ja huomaavainen, että niiden vuoksi annoin hänelle aikoinaan mahdollisuuden... Alkuvuodet viihdyin kyllä hänen seurassaan, mutta olen ehkä aina tiennyt, että hän ei ole se oikea... Olen vain jatkanut suhdetta säälistä ja kiintymyksestä. Hän on todella epäitsekäs ja kiltti mies. Siksi tämä tilanne niin pahalta ja vaikealta tuntuukin. En vain haluaisin jäädä seksittömään suhteeseen ilman lapsia :( -ap

Olet siis käyttänyt häntä todella törkeästi. Kaikki nuo vuodet! Miehesi olisi voinut löytää jonkun joka aidosti rakastaa häntä. Olet kyllä todella paska ihminen.

 

Mä taas uskon, ettei mies vaihtaisi noita vuosia ikinä pois kun on saanut olla rakastamansa ihmisen kanssa, vaikkei tounen ihan niin paljon olisikaan rakastanut. Ei se mieskään olisi ollut onnellinen jonkun tousen kanssa kuka häntä rakastaa, kun mies olisi rakastanut tätä viestin kirjoittajaa.  

-eri

Niin ja itse ainakin olisin mieluummin vaikka kädenlämpöisessä tai platonisessakin suhteessa rakastamani ihmisen kanssa, kuin että tämä jättäisi minut ja jäisin loppuelämäkseni tai ainakin 10-15 vuodeksi yksin. Siinä se elämä vasta hukkaan meneekin. 

Minä erosin kuuden vuoden suhteesta 32-vuotiaana. Yritin kyllä korjata asioita puhumalla, mutta miehen mielestä meillä ei ollut mitään puhuttavaa. Olisi varmaan jatkanut sitä kämppisarkea loputtomiin jos en olisi halunnut erota. Itselle herätyksenä toimi se, että mies alkoi puhua lasten hankkimisesta aina vaan enemmän ja minä en edes halunnut seksiä hänen kanssaan, saatikka lapsia. Mitään hellyyttä tai läheisyyttä ei meidän välillä enää ollut vaikka yritin puhua kuinka kaipaan sellaista. Miehen reaktio oli, että minä olen saanut hölmöjä mielikuvia romantiikasta elokuvista ja tällaista se arki vaan on. Sitä kyllä ihmetteli, kun en sitten halunnut enää seksiäkään.

Suunnilleen puoli vuotta eron jälkeen tapasin nykyisen mieheni, joka on täysin eri maata kuin eksä. Meidän suhteessa on kaikkea sitä mitä kaipasin ja vauvakin tulossa. AP:ta kannustaisin elämään omaa elämää, ei säälin takia kannata uhrata omaa elämäänsä. Siinä vain katuu ja katkeroituu pidemmän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Mietipä sitä, että jossain tuolla on nainen, joka hullaantuu miehestä täysin, joka on kiitollinen joka päivä että saa olla tämän kanssa. Miksi haluaisit seistä miehen ja tämän naisen onnen tiellä?

Vai pelkäätkö ettet enää saa ketään muutakaan... 

Meinasitko että se mies rakastuu häneen hullaantuneeseen naiseen vaikka rakastaa aloittajaa? Erosta toipumiseen jätetyllä menee useampi vuosi, eikä kannata ottaa mitään laastarisuhteita ja sitten käyttää heitä erosta toipumisen välineenä. 

Ketju on yli 9 vuotta vanha, olis kiva tietää, mitä ap:lle kuuluu...

Eipä silti, eihän aihe vanhene. Ollaan oltu 30v yhdessä, siinä seitsemän vuoden paikkeilla oli sellainen aika, että pohdittiin eroa. Oli puolen vuoden tuumaustauko, päätettiin jatkaa yhdessä... sillä tiellä ollaan💕

Millä tavalla kaikki ärsyttää ja ällöttää, jos kuitenkin surettaa hänen puolestaan, tunnet kiintymystä etkä haluaisi kokonaan olla ilman häntä elämässä? Onko mies sellainen, että olisi hyvä isä, haluaako hän lapsia kanssasi? Jos kyllä, voisiko noita muita asioita työstää?

Jätin alle kolmekymppisenä silloisen avomieheni, hän oli oikeasti hyvä tyyppi, paras ystäväni ja rakasti minua sellaisena kuin olen. Ongelma oli, että hän ei kokenut suhteen seuraavia askelia, yhteisen kodin ostoa, naimisiinmenoa, lapsia ajankohtaisena vielä johonkin määrittelemättömään aikaan, minä olisin ollut jo valmis ja stressasin, menetänkö mahdollisuudet perheeseen, jos jään odottamaan. Vajaa vuosi erosta tapasin lasteni isän, joka oli varma ja halusi sitoutua nopeasti. Nyt, 10 vuotta tämän uuden miehen tapaamisesta, olen näiden lastemme yksinhuoltaja, miestä ei pahemmin kiinnosta isyys tai muukaan ja hänellä on jo uusi nainen kierroksessa. Lähiaikoina juuri miettinyt, miten asiat olisivat menneet, jos olisin pysynyt tuon aiemman miehen kanssa, uskon että hän ei olisi minua koskaan jättänyt.

Vierailija kirjoitti:

Minulla samoja tuntemuksia. Ölen 26 ja yhdessä olemme olleet vajaa 8v. Mirs myös ällöttää minua siinä mielessä,enkä voi sille mitään.Halaus ok mutta muu kuin kaveruus ällöttää.Moni asia rasittaa...samalla tiedän että mies on hyvä mies,auttaa,kuuntelee,olisi hyvä isä,tekee ruokaa.Mutta rakkaus on loppunut ja en ole varma onko Se molemminpuoleista,saattaa jopa olla. Mutta en uskalla erota,mitähän miehelle tapahtuisi? Menettäisin hänet ainiaaksi vaikka hänestä välitän,ystävänä....voi ei kun voisi muuttaa tunteensa,nyt vain tukahdutan ne ja elän arkea. Jos tuon hyvän miehen ja ystävän jättäisi,voisin jäädä sinkuksi,lapsettomaksi yms yksinäiseksi...siksi en uskalla ja yritän unohtaa ajatukseni:(

No kyllä suhteesta on vain lähdettävä. Aikuinen pärjää, pakkohan sen on pärjätä. Nuoruuden suhteille käy monesti noin, nainen kasvaa ja mies ei.  Lähde.

Miksiköhän aina käsketään jättämään mies eikä tekemään töitä suhteet eteen? Ällötys voi olla ihan hormonaalistakin, jos käytät hormonaalista ehkäisyä. 

Vierailija kirjoitti:

Onpas ap:llä epämiellyttävä tilanne. Olen lukenut useita artikkeleita julkuista ja taviksistakin, jotka kertovat rakastuneensa miehiinsä uudelleen. Voiko tällaista tapahtua?

Onko teidän mielestä rakkaus vain joku ihme tunnetila? Sellainen kiihkeä rakkaus tunteena loppuu lähes jokaiselta viimeistään 7 vuoden kuluttua. Tämä on tutkittu juttu.

Sen sijaan oikea rakkaus EI ole mikään tunnetila, vaan päätös olla toisen kanssa niin hyvinä kun huonoinakin aikoina toisiaan tukien.

Se on ystävyyden ja kumppanuuden liitto, jossa usein se seksipuoli hiipuu viimeistään 60 v. mennessä. Mutta se on ihan normaalia. 

Näitä seikkoja ei valitettavasti monikaan tajua. Luullaan, että aina pitäisi olla kiihkeää ja petihommia, mutta harvoin se touhu kiinnostaa enää vanhemmalla iällä.

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan en tiedä olenko koskaan rakastanut miestäni :( Silloin, kun tapasin hänet, olin rikki edellisestä suhteesta ja hän oli minulle niin järjettömän kiltti ja huomaavainen, että niiden vuoksi annoin hänelle aikoinaan mahdollisuuden... Alkuvuodet viihdyin kyllä hänen seurassaan, mutta olen ehkä aina tiennyt, että hän ei ole se oikea... Olen vain jatkanut suhdetta säälistä ja kiintymyksestä. Hän on todella epäitsekäs ja kiltti mies. Siksi tämä tilanne niin pahalta ja vaikealta tuntuukin. En vain haluaisin jäädä seksittömään suhteeseen ilman lapsia :( -ap

Kukaan poika/mies ei ole päässyt tekemään minuun tarpeitaan seitsemään vuoteen. Ilmeisesti joihinkin kuitenkin pääsevät, kun ovat oppineet niin sinnikkäiksi. Jopa varatut 🤮

T32

Vierailija kirjoitti:

Miksiköhän aina käsketään jättämään mies eikä tekemään töitä suhteet eteen? Ällötys voi olla ihan hormonaalistakin, jos käytät hormonaalista ehkäisyä. 

Moni tekee noin ja katuu sitten. Pitäisi selvittää oma pää ensin.

Ap, en usko, että koskaan rakastit miestä. Saatoit olla hetkellisesti ihastunut tai silloisessa elämäntilanteessa tartuit vain johonkin, mutta ei kuulosta siltä, että oikeasti rakastit häntä. Voi olla, ettei miehesikään rakasta oikeasti sinua. Fakta on, että aito romanttinen rakkaus on oikeasti harvinaista. Parisuhteet, toisin sanoen perinteisesti ajatellen avioliitto, on lähinnä ollut sopimus miehen ja naisen välillä, jossa on luvattu huolehtia toisistaan ja kasvattaa yhdessä perhe. Toki yleensä tunteita on ollut puolin ja toisin, mutta ei se ole sellaista rakkautta mitä ihminen yleensä kokee vain omia lähisukulaisia, etenkin lapsiaan, kohtaan. Menneisyydessä oli ok, ettei tunnettu todellista "rakkautta", koska ei se ollut alunperinkään avioliiton pointti. Ja moraalisäännöt ja sosiaalinen paine pitivät avioliitot kasassa, vaikka joskus yksi tai kumpikin osapuoli kyllästyi toiseen. Silloin ei vain lähdetty shoppailemaan uutta kumppania milloin mistäkin syystä.

Yleensä kun ihmiset kokevat olevansa "rakastuneita", he ovat vain himokkaassa hormonitokkurassa. Biologiasi/mielesi "huijaa" sinua luulemaan, että olet rakastunut, kun oikeasti mieli käskee sinua lisääntymään sopivan kumppanin kanssa. Sen jälkeen tunteet usein jäähtyvät, mutta jälkikasvua voi jäädä jäljelle, jota sitten kuuluu yhdessä hoitaa. 

Jätä mies, vaikka se on vaikeaa. Hän ei ansaitse olla ihmisen kanssa, joka ei rakasta häntä. Etenkin kun tähän liittyy selvästi eugenistisia ulottuvuuksia etkä koe häntä sopivaksi isäehdokkaaksi lapsillesi. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, en usko, että koskaan rakastit miestä. Saatoit olla hetkellisesti ihastunut tai silloisessa elämäntilanteessa tartuit vain johonkin, mutta ei kuulosta siltä, että oikeasti rakastit häntä. Voi olla, ettei miehesikään rakasta oikeasti sinua. Fakta on, että aito romanttinen rakkaus on oikeasti harvinaista. Parisuhteet, toisin sanoen perinteisesti ajatellen avioliitto, on lähinnä ollut sopimus miehen ja naisen välillä, jossa on luvattu huolehtia toisistaan ja kasvattaa yhdessä perhe. Toki yleensä tunteita on ollut puolin ja toisin, mutta ei se ole sellaista rakkautta mitä ihminen yleensä kokee vain omia lähisukulaisia, etenkin lapsiaan, kohtaan. Menneisyydessä oli ok, ettei tunnettu todellista "rakkautta", koska ei se ollut alunperinkään avioliiton pointti. Ja moraalisäännöt ja sosiaalinen paine pitivät avioliitot kasassa, vaikka joskus yksi tai kumpikin osapuoli kyllästyi toiseen. Silloin ei vain lähdetty shoppailemaan uutta kumppania milloin mistäkin

Lisäys. En huomannut, miten vanha ketju on. No joka tapauksessa, aina ajankohtaisia aiheita ja neuvoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla samoja tuntemuksia. Ölen 26 ja yhdessä olemme olleet vajaa 8v. Mirs myös ällöttää minua siinä mielessä,enkä voi sille mitään.Halaus ok mutta muu kuin kaveruus ällöttää.Moni asia rasittaa...samalla tiedän että mies on hyvä mies,auttaa,kuuntelee,olisi hyvä isä,tekee ruokaa.Mutta rakkaus on loppunut ja en ole varma onko Se molemminpuoleista,saattaa jopa olla. Mutta en uskalla erota,mitähän miehelle tapahtuisi? Menettäisin hänet ainiaaksi vaikka hänestä välitän,ystävänä....voi ei kun voisi muuttaa tunteensa,nyt vain tukahdutan ne ja elän arkea. Jos tuon hyvän miehen ja ystävän jättäisi,voisin jäädä sinkuksi,lapsettomaksi yms yksinäiseksi...siksi en uskalla ja yritän unohtaa ajatukseni:(

No kyllä suhteesta on vain lähdettävä. Aikuinen pärjää, pakkohan sen on pärjätä. Nuoruuden suhteille käy monesti noin, nainen kasvaa ja mies ei.  Lähde.

Kyse ei ole niinkään siitä, että mies "ei kasva", vaan siitä, että nainen ikääntyy ja biologinen kello alkaa tikittää liian kovaa miehelle pysyä perässä. Toki miehet kehittyvät naisia hitaammin, mutta vähän epäreilua saada miehet kuulostamaan jotenkin jälkeenjääneiltä, kun ovat vain eri tilanteessa kuin nopeammin ikääntyvät naiskumppaninsa. Tämän kaiken takia kannattaa parisuhteessa naisen olla miestä nuorempi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehenne ovat aikuisia ihmisiä ja vastuussa itsestään. On myös väärin pidättää heitä suhteissa, jotka eivät ole aidosti vastavuoroisia. Molempien elämä menee hukkaan!

Eron voi aloittaa varovasti erilleen muuttamisella, joka selkiyttää ajatuksia. Ehkä se mieskin löytää uutta potkua elämäänsä.

Mielummin olisin rakkaudettomassa parisuhteessa kuin yksin, yksin se elämä vasta hukkaan meneekin.

Silloin taitaa olla aika mielikuvitukseton elämä, jos parisuhde on se ainoa ilon aihe, eikä keksi mitään muuta.

Vierailija kirjoitti:

Täällä toivoo yksi ettet eroaisi. Kehitä itseäsi jossain asiassa, tulee muuta mietittävää kuin ero.

Miksi? Mitä hyötyä on olla parisuhteessa, jossa itsensä täytyy pitää kiireisenä jotta unohtaisi olevansa onneton? Kuka siitä hyötyy?

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan en tiedä olenko koskaan rakastanut miestäni :( Silloin, kun tapasin hänet, olin rikki edellisestä suhteesta ja hän oli minulle niin järjettömän kiltti ja huomaavainen, että niiden vuoksi annoin hänelle aikoinaan mahdollisuuden... Alkuvuodet viihdyin kyllä hänen seurassaan, mutta olen ehkä aina tiennyt, että hän ei ole se oikea... Olen vain jatkanut suhdetta säälistä ja kiintymyksestä. Hän on todella epäitsekäs ja kiltti mies. Siksi tämä tilanne niin pahalta ja vaikealta tuntuukin. En vain haluaisin jäädä seksittömään suhteeseen ilman lapsia :( -ap

Järkyttävää, että jotkut naiset "ajautuvat" tuollaiseen suhteeseen. Mulle oli parikymppisenä sinkkuna ensisijainen kriteeri miesystävälle, että rakastun tulisesti ja täysillä sekä intohimoisesti. Kaikki kädenlämpöiset "on toi ihan kiva" tyypit jätin samoin tein, en antanut tilanteen edetä muutamaa kahvihetkeä julkisella paikalla pidemmälle, kun tiesin heti, että ei, tästä ei tulisi mitään.

Olin mieluummin yksin niin kauan, kunnes oikeasti tuli vastaan se mies, johon hullaannuin päätä pahkaa ja tunteet olivat aivan mielettömät.

Siksi aina hämmästyttää tällaiset aloitukset, sillä olin tosissaan niin ehdoton siinä kriteerissäni, että mun pitää rakastua tulisesti, ennenkuin kelpuutan miehen poikaystäväkseni. Luulin, että kaikki muutkin tekevät niin ja mieluummin ovat yksin kuin kädenlämpöisessä kaverisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan en tiedä olenko koskaan rakastanut miestäni :( Silloin, kun tapasin hänet, olin rikki edellisestä suhteesta ja hän oli minulle niin järjettömän kiltti ja huomaavainen, että niiden vuoksi annoin hänelle aikoinaan mahdollisuuden... Alkuvuodet viihdyin kyllä hänen seurassaan, mutta olen ehkä aina tiennyt, että hän ei ole se oikea... Olen vain jatkanut suhdetta säälistä ja kiintymyksestä. Hän on todella epäitsekäs ja kiltti mies. Siksi tämä tilanne niin pahalta ja vaikealta tuntuukin. En vain haluaisin jäädä seksittömään suhteeseen ilman lapsia :( -ap

Olet siis käyttänyt häntä todella törkeästi. Kaikki nuo vuodet! Miehesi olisi voinut löytää jonkun joka aidosti rakastaa häntä. Olet kyllä todella paska ihminen.

 

Mä taas uskon, ettei mies vaihtaisi noita vuosia ikinä pois kun on saanut olla rakastamansa ihmisen kanssa, vaikkei tounen ihan niin paljon olisikaan rakastanut. Ei se mieskään olisi ollut onnellinen jonkun tousen kanssa kuka häntä rakastaa, kun mies olisi rakastanut tätä viestin kirjoittajaa.  

-eri

Niin ja itse ainakin olisin mieluummin vaikka kädenlämpöisessä tai platonisessakin suhteessa rakastamani ihmisen kanssa, kuin että tämä jättäisi minut ja jäisin loppuelämäkseni tai ainakin 10-15 vuodeksi yksin. Siinä se elämä vasta hukkaan meneekin. 

Täyttä itsepetosta. Mitä mä oikein äsken luin.

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan en tiedä olenko koskaan rakastanut miestäni :( Silloin, kun tapasin hänet, olin rikki edellisestä suhteesta ja hän oli minulle niin järjettömän kiltti ja huomaavainen, että niiden vuoksi annoin hänelle aikoinaan mahdollisuuden... Alkuvuodet viihdyin kyllä hänen seurassaan, mutta olen ehkä aina tiennyt, että hän ei ole se oikea... Olen vain jatkanut suhdetta säälistä ja kiintymyksestä. Hän on todella epäitsekäs ja kiltti mies. Siksi tämä tilanne niin pahalta ja vaikealta tuntuukin. En vain haluaisin jäädä seksittömään suhteeseen ilman lapsia :( -ap

Heivaa pillerit, tai mitä hormoniehkäisyä käytätkään. Odota puoli vuotta ja mieti sitten, vieläkö mies ärsyttää.

Muutenkin jos "mies ärsyttää", voi hyvin olla, että sinua ärsyttää joku muu, mutta projisoit sen mieheesi. Itse ainakin huomaan, että "mies ärsyttää", jos olen muuten väsynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan en tiedä olenko koskaan rakastanut miestäni :( Silloin, kun tapasin hänet, olin rikki edellisestä suhteesta ja hän oli minulle niin järjettömän kiltti ja huomaavainen, että niiden vuoksi annoin hänelle aikoinaan mahdollisuuden... Alkuvuodet viihdyin kyllä hänen seurassaan, mutta olen ehkä aina tiennyt, että hän ei ole se oikea... Olen vain jatkanut suhdetta säälistä ja kiintymyksestä. Hän on todella epäitsekäs ja kiltti mies. Siksi tämä tilanne niin pahalta ja vaikealta tuntuukin. En vain haluaisin jäädä seksittömään suhteeseen ilman lapsia :( -ap

Järkyttävää, että jotkut naiset "ajautuvat" tuollaiseen suhteeseen. Mulle oli parikymppisenä sinkkuna ensisijainen kriteeri miesystävälle, että rakastun tulisesti ja täysillä sekä intohimoisesti. Kaikki kädenlämpöiset "on toi ihan kiva" tyypit jätin samoin tein, en antanut tilanteen edetä muutamaa kahvihetk

Huono itsetunto ajaa suhteisiin jossa ei alussa tuollaista mitä kuvasit.