Perheen ja uran yhdistäminen on vaikeaa.

kohdalleen. Tulee aina mieleen nuo isot yritysjohtajat, jotka eläkkeelle päästyään antavat haastatteluja mitä olisivat tehneet toisin.



Lähes poikkeuksetta valittavat ettei heillä ollut aikaa lapsille. Vanhana sitä olisi onnellinen jos olisi ne läheiset ja lämpimät välit lapsiin. Saadakseen tämän on ne kuitenkin rakennettava jo vauva-ajasta lähtien vaivaa nähden ja rakkaudella!!

että laittaa arvomaailmassa lapset etusijalle ei maksa laskuja.

joko elät lapselle läsnä, mutta helvetillisessä köyhyydessä, tai sitten työelämässä mutta suhde lapseen ja lapsi kärsii. Mitään hyvää vaintoehtoa ei ole tarjolla. Osa pystyy valikoimaan ja valitsemaan kohtuullisen hyvän vaihtoehdon, joillain on vain huono tulos teki mitä tahansa,

joita kuuluu sanoa. Enpä usko, että yksikään menestynyt johtaja oikeasti katuu valintaansa. Ja useimmilla on varmasti ihan ok välit aikuisiin lapsiinsa ja koko suku kokoontuu mieluusti lomailemaan, joulunviettoon jne. hulppeisiin alppimajoihin, merenrantahuviloihin tai mummon ja papan luksuskotiin, jossain kivassa kaupungissa.



Ja sitten myöhemmin on lastenkin kivempi vierailla jossain superkivassa yksityisessä vanhusten hoitokodissa, kun koettaa vikistä Kelan tätsyiltä ylimääräistä kodinhoitajakäyntiä sille ränsistyvässä omakotitalossa asuvalle mammalle, joka oli niin ihanasti "läsnä" lapsuudessa.



Se on vähemmän menestyneiden itsensä lohduttelua, että heillä nyt on jotain mahdottoman arvokasta "lasten kanssa läsnäoloa", jota noilla uratykeillä ei muka ole. Heillä on yleensä varaa myös ulkoistaa kodinhoito, joten lomat ja osa viikonlopuista voidaan tehdä jotain kivaa perheen kanssa eikä lauantait mene jossain market- keikalla ja lomat kodinhoitoprojekteissa puoliksi.

mutta jollain on perhekin elätettävä, täällä pääkaupunkiseudulla tarvitsemme molempien palkan jo pelkästään asumismenojen takia. Enkä osaa muutenkaan kuvitella itseäni ilman omaa työtä. Kiitos 4 (ja 3) kun oivalsit mistä on kysymys.

että en ole erityisesti mikään uratykki vaan tavallista palkkaa saava, ei olisi varaa ottaa "pienempi-palkkaista" työtä jolloin olisi kuitenkin esim. vuorotyössä.

he oikeasti kaipasivat. Vastaus = vanhempiensa aikaa ja yhdessä oloa sekä kokemuksia. Tuskin tarkoittivat, että kaikenaikaa yhdessä. Tuskin tarkoittivat sitäkään, että tavara ensin. Tavara tulee siihen aukkoon mikä jää vanhemmilta täyttämättä. Olisko sana tasapaino oikea:) Yritysjohtajilla sitä tuskin oli.

Siksi näitä asioita voi tarkastella tavallisen palkansaajan näkövinkkelistä. Hyvähän se on antaa lapselle aikaa ja läsnäoloa, mahdollisimman paljon, mutta ihan täydelliseen tässä harva kykenee, ja lapsia pitää laittaa muualle hoitoon, ettei syrjäydy työmarkkinoilta tms. mistä ei seuraa kuin huonoa koko perheelle ja sen ihmissuhteille. Kyllä tämä aikamoista tasapainoilua on kaikille, ja moni joutuu tekemään vaikeita päätöksiä, silloin kun ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja tarjolla. Aina ei voi valita, että olenpa sen 6-8 tuntia virka-aikaan töissä, se on joko ei mitään tai liikaa. Mitä siinä silloin valita...