Lue keskustelun säännöt.
Oletko eronnut pitkästä parisuhteesta?
21.08.2012 |
Kolmekymppisiä molemmat, 10 vuotta avoliitossa takana, ei lapsia.
Vuosien vieriessä toki rakkauden huuma haalistui, ja alkoi harmaa, mutta mukava arki. Nyt viimeisen pari vuotta se arkikaan ei ole enää tuntunut miltään. Seksiä, halausta tai suukkoa ei ole ollut pariin vuoteen. Tänä keväänä vasta itse tajusin, että en tunne mitään romanttisia tai helliä tunteita tuota miestä kohtaan. En mitään. Välitän toki syvästi, mutta vain kuin kaverista.
Yhdessä asuminen on vaikeaa, olen stressaantunut näistä ajatuksistani, mutta en uskalla niistä puhua. Emme ole koskaan puhuneet tästä tilanteesta sanallakaan. Musta tuntuu että olen voimavarojeni loppupäässä; en jaksa tätä tilannetta, mutta olen niin jumissa ja lukossa, etten osaa puhuakaan.
Lähtisin heti, jos tietäisin että mies pärjää. Ihan sama kuinka yksin ja onneton itse olisin. Kunhan vain miehellä olisi kaikki hyvin. En kestä ajatusta että satutan sitä, tai että se katkeroituu.
Myös oma pärjääminen pelottaa. Miten mä pärjäisin, olisin ihan yksin, en ole koskaan ollut. Muutin kotoa suoraan miehen luo.
Miten yhteinen ystäväpiiri? Miten toisen sukulaiset ja sisarukset joista on tullut läheisiä?
Jäänkö mä ikuisesti yksin? Toisaalta, jos jään, onko sillä väliä, kun olen henkisesti yksin jo nyt?
Pystyttäisiinkö me olemaan kavereita eron jälkeen?
Mitä jos lähden, ja musta myöhemmin tuntuu, että se olikin virhe?
Mitä jos lähden ja palaan, ja sitten kaikki on taas tätä samaa harmaata ilman mitään tunteita toista kohtaan?
Pystynkö koskaan enää rakastumaan?
Olipas sekavaa tekstiä, mutta niin on sekaisin myös ajatukseni ja tunteenikin. Onko teillä arvon av-palstailijat kokemusta tämänkaltaisesta tilanteesta? Kertokaa miten ratkaisitte tilanteen? Entä nämä päässä pyörivät kysymykset? Kuinka ne selvisivät?
-Hukassa ja onneton, joka tarvitsee viisaita neuvoja
Kommentit (9)
Olen eronnut ja se oli ihanan vapauttava tunne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20 vuotta oltiin yhdessä, Miehellä alkoholiongelma, taloudellista vastuuttomuutta yms. poikamieselämää, toisia naisia.
Nyt on ihanan vapauttavaa. Mies onneton uuden naisensa kanssa, johon minut vaihtoi ja minä onnellinen uuden miehen kanssa.
ja aivan samat ajatukset pyörii päässä. Meillä takana 15vuotta ja yksi lapsi. Seksiä meillä on 3-4kertaa kuukaudessa, mutta ei läheisyyttä ja suudelmia. Ei tehdä mitään yhdessä. Mies pelaa tietokonetta ja mä oon omalla koneellani ja lapsi kattoo telkkaria.
Pelkään kuollakseni yksin jäämistä. Mulla ei ole edes töitä... Mä olen yrittähyt puhua asiasta ja erilleen muutto on ollut ilmassa... pää sekaisin
Kun ei yhtään tiedä mitä tekisi. Joka toinen päivä on varma, että nyt mä avaan suuni ja puhun asiasta. Ja kun kotiin pääsee, ei enää pystykään.
Kai mä oon tässä tilanteessa vielä vuodenkin päästä, kun en osaa toimia mihinkään suuntaan :/
Kai joku on samasta tilanteesta itsensä luovinut uusille vesille, ja osaisi edes jotain kertoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotatteko, että kuu putoaa taivaalta ja yhtä äkkiä kaikki on taas ihanaa?
Keskustelkaa nyt ensin ja menkää sitten pariterapiaan, jos keinot loppuu kesken. Työtä se vaatii, ei muuten mikään muutu.
Muuten toi loppuu niin, että toinen löytää uuden. Ja saa siitä vasta voimaa lähteä. Ja sitten sattuu vielä kovempaa.
Odotatteko, että kuu putoaa taivaalta ja yhtä äkkiä kaikki on taas ihanaa?
Keskustelkaa nyt ensin ja menkää sitten pariterapiaan, jos keinot loppuu kesken. Työtä se vaatii, ei muuten mikään muutu.
Muuten toi loppuu niin, että toinen löytää uuden. Ja saa siitä vasta voimaa lähteä. Ja sitten sattuu vielä kovempaa.
En mä tiedä auttaisko tässä mikään työ ja terapiakaan. Eka seurustelukumppani, 19-vuotiaana yksiin. Musta tuntuu että olen muuttunut tässä 10 vuoden aikana niin paljon ihmisenäkin, että ei meillä enää ole juurikaan yhteistä pohjaa. En vaan löydä itsestäni mitään romanttisia tunteita, minkäänlaista rakkautta. Paitsi sitä samaa, jota tunnen ystäviäni kohtaan.
Ja se toisen löytäminen, voi kun mies löytäisikin. Ois niin ihanaa, jos se olis onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä takana 15,5 vuotta josta 10 kihloissa, kolme ihanaa lasta. Meidän suhde alkoi mennä päin helvettiä kun mun sairauteni pahenivat. Yllätyksenä nämä eivät miehelle tulleet, sillä ovat ensimmäisiä asioita joista hänen kanssaan vakavasti suhteen alussa puhuin. Ikävä kyllä miehen 40 kriisi ja minun huonontunut terveydentilani sitten johtivat siihen, ettei mies enää viihtynyt kotona saati tehnyt kotona muuta kun söi ja harrasti seksiä. Loukkaavinta on kuitenkin se, että kun lopulta parin vuoden avunpyytelyn ja keskustelujen jälkeen tilanne ei muuttunut ja pyysin häntä muuttamaan pois, sanoi mies että hänen mielestään teeskentelen sairauteni. Sairastan tuki-ja liikuntaelinsairauksia ja reumaa. Mies vaikuttaa nyt siltä, että haluaisi tulla takaisin, mutta en tiedä olenko valmis ajattelemaankaan ottavani hänet takaisin kaikkien loukkausten ja pitkän ns hylkäämisen jälkeen. Mies ei ole myöntänyt minulle haluavansa takaisin, mutta 13 vuotiaalle esikoiselle kylläkin. Oli tosin esikoiselle mennyt sanomaan että jollei lapsia olisi, ei äitikään olisi niin huonossa kunnossa ja meidän ei olisi koskaan tarvinnut erota!
Rakastan tuota miestä kaikesta huolimatta, mutta tuntuu ettei hän ole muutamaan vuoteen ollut oma itsensä ja että hän taantuu kun ikää karttuu! Uusia suhteita ei kummallakaan ole kuvioissa.
Mulla on vähän samankaltainen tilanne kun teillä. Okei vasta 3 v yhdessä ja mies on ehtinyt pettämään kerran ja yrittänyt pettää kerran. Nyt erosimme ja hän vinkuu minua takaisin. Meillä on yhteinen vuokra-asunto ja siinnä kaikki. Viimeisen puolen vuoden aikana hän ei ole sanonut minulle yhtään kohteliaisuutta vaan haukkunu pettäjäksi jne. IKINÄ en ole pettänyt ketään, enkä tule pettämään. hän tulee kännissä kotiin ja myllää koko kodin, vanhemmatkin ihmetteli miksei minulla enään peiliä ole.. siinnä sitten 4 aikaan aamulla siivoilin peilin palasia makuuhuoneesta ja hän sulkeutui olohuoneeseen, seuraavana päivänä oltiin niin lutuisia kuin olla ja voi. Miten kerron hänelle ettei tämä suhde voi enään jatkua? siis hänhän haukkuu minua aivottomaksi bimboksi jolla ei ole omia aivoja vaan kuuntelee ystäviään ja toimii siten... pelkään hakea tavaroitani hänen luotaan, koska pelkään että hän minuun koskee..