Saako lapset teillä itse päättää, menevätkö jo aloitettuun harrastukseensa?

mikä on itselle sopivin. Eikai kukaan halua aloittaa(tai uskalla) mitään harrastusta jos sitä on sitten pakko jatkaa loputtomiin. Jos ap olis kattonut telkkarista taitoluistelua, joka näyttäs kivalta, ja pääsis sitten koittamaan, ja huomais että se on hirvittävän työn takana , ni sut pakotettas jatkamaan? Koska satuit ajattelemaan et se olis kivaa???

Yritän suositella, mutta en pakota. Harrastukset ovat vapaaehtoisia

lapsi käydä vakituisesti harrastuksessaan vaikka joka toinen kerta, jos joka toinen ei satu huvittamaan?



Kysyy ap.

Voisin ajatella, että jos aloitettu harrastus olisikin lapsesta ihan kamalaa, niin sitten ehkä pitäisi harkita kesken kauden lopettamista. Päätöksen kuitenkin tekisi vanhempi/vanhemmat, ei lapsi itse.



Silti se on mun mielestä eri juttu kuin antaa olla yksittäisistä harrastuskerroista pois rajattomasti ja silti jatkaa harrastusta. Ajattele nyt vaikka siellä taitoluistelussa, jos esimerkiksi muodostelmaluisteluryhmästä olisi yksi lapsi puolet harjoituksista pois, kun huvittikin jäädä kotiin pelaamaan afrikan tähteä. Miten se vaikuttaisi lopun ryhmän harjoitteluun ja lopputuloksena syntyvän esityksen/kilpailusuorituksen tasoon?

Kun aloitetaan harrastus jossa esim kuulutaan johonkin ryhmään tai joukkueeseen, niin silloin siihen on sitouduttava pienestä pitäen. Tämä on hyvää kasvattamista elämää varten ja parasta elämänkokemusta mitä jokainen lapsi saa näistä harrastuksista kavereiden, elämysten ja koekemusten lisäksi. Lisäksi tulee vielä onnistumisia, pettymyksiä ja niiden hallintaa ja joskus jopa menestystä.

Meillä on pidetty kiinni että toiminnassa ollaan mukana tai sitten se lopetetaan kauden jälkeen eikä kesken lopeteta mitään. En ymmärrä vanhempia miksi antavat lapsille periksi ja sallivat jäädä niiden pois harjoituksista jos niitä ei huvita. Kuitenkin ne samat vanhemmat kellottavat kentän laidalla jos niiden mussukat saavat sitten peleissä vähemmän peliaikaa ja nostavat siitä hirveän äläkän.

Eli kun lapsi on halunnut aloittaa harrastuksen, sitä on käyty katsomassa ja kokeilemassa 1-2 krt ja sitten lapsi päättää, haluaako jatkaa. Jos haluaa jatkaa, maksamme harrastuksen kausi- tms. maksun. Tämän jälkeen harrastukseen / treeneihin mennään ellei ole pätevää syytä olla pois. Meillä lapset tykkää harrastaa urheilulajeja ja joka kerta, kun uusi harrastus aloitetaan, siitä jutellaan kunnolla ja lapsen oma mielipide on tuolloin tärkeä. Ainoastaan silloin on pitänyt vanhempana rajoittaa/ kieltää uuden harrastuksen aloitus, jos entisiä on jo niin monta, että uuden myötä lapsen vapaa-aika vähenisi liikaa. Harrastusten lisäksi pitää olla riittävästi vapaata aikaa kavereiden kanssa ja kotona rentoutumiseenkin.

Mutta pointti siis se, ettei meillä lusmuta harrastuksista huvikseen vaan niihin sitoudutaan.

Pienempänä sai, mutta jo ala-asteella opeteltiin siihen, että aloitettua harrastusta jatketaan, etenkin jos se on maksanut jotain.

Just käytiin keskustelu pojan kanssa kun on vuoden käynyt kerran viikkoon ilmaisessa sählyssä ja nyt se muuttuu aktiivisemmaksi toiminnaksi pelireissuineen ja lisenssimaksuineen, että jos sen maksamme niin pois sieltä ei saa olla.

Valmennan lapsia eräässä palloilulajissa ja valmentajana koen tärkeäksi, että lapsi ja lapsen vanhemmat sitoutuvat harrastukseen. Joukkueen taustavoimat (valmentat, huoltajat, joukkueenjohtajat, rahastonhoitajat ym.) näkevät oikeasti vaivaa ja käyttävät aikaansa lapsen harrastuksen sujumiseksi ja on ikävää, jos osa joukkueen lapsista käy harjoituksissa vain silloin kun sattuu huvittamaan. Pelaajien taitotaso kehittyy aivan eri tahtia ja usein nämä "lusmuajat" jäävät kehityksessä jälkeen ja peleissä heille annetaan tämän vuoksi vähemmän peliaikaa.

eipä ole ikinä käynyt mielessä, että lapsia pitää pakottaa harrastamaan.



Miksi teillä perheen lomamatka ohittaa harrastuksen? Minusta jos vaadit lapsilta harrastamista, on lapsilla oikeus vaatia sinulta, että lomamatka ei ole samaan aikaan harrastuksen kanssa. Vaikuttaa siltä, että teillä äiti saa päättää hyvin itselähtöisesti asiat eli sekä pakottaa harrastukseen että vaatia olemaan sieltä poissa.

Kun aloitetaan harrastus jossa esim kuulutaan johonkin ryhmään tai joukkueeseen, niin silloin siihen on sitouduttava pienestä pitäen. Tämä on hyvää kasvattamista elämää varten ja parasta elämänkokemusta mitä jokainen lapsi saa näistä harrastuksista kavereiden, elämysten ja koekemusten lisäksi. Lisäksi tulee vielä onnistumisia, pettymyksiä ja niiden hallintaa ja joskus jopa menestystä. Meillä on pidetty kiinni että toiminnassa ollaan mukana tai sitten se lopetetaan kauden jälkeen eikä kesken lopeteta mitään. En ymmärrä vanhempia miksi antavat lapsille periksi ja sallivat jäädä niiden pois harjoituksista jos niitä ei huvita. Kuitenkin ne samat vanhemmat kellottavat kentän laidalla jos niiden mussukat saavat sitten peleissä vähemmän peliaikaa ja nostavat siitä hirveän äläkän.

Miksi joukkoeeseen sitoutuminen on hyvää kasvattamista elämää varten? Suurin osa aikuisista (lapsena joukkoepelanneista) ei sitoudu työyhteisöön, sukuun, perheeseen, puolisoo jne., joten missä on ajatuksesi ydin?

Omat lapset ovat aina harrastaneet nimenomaan harrastejoukkoeissa, joissa kilpaileminen ei ole "se juttu" vaan yhdessäolo. Tervehenkisempää kuin jatkuva kilpaileminen.

on paljon enemmän sananvaltaa kuin lapsilla. Mielestäni niin kuuluukin olla.



En vaadi lapsilta harrastamista sinänsä, vaan sitä, että itse haluttuun ja valittuun harrastukseen sitoudutaan.



Perheen yhteinen matka on viimeisen 1,5 v aikana tapahtunut yhden kerran niin, että harrastuskertoja piti jättää väliin.



-Ap

Pienempänä sai, mutta jo ala-asteella opeteltiin siihen, että aloitettua harrastusta jatketaan, etenkin jos se on maksanut jotain.

Just käytiin keskustelu pojan kanssa kun on vuoden käynyt kerran viikkoon ilmaisessa sählyssä ja nyt se muuttuu aktiivisemmaksi toiminnaksi pelireissuineen ja lisenssimaksuineen, että jos sen maksamme niin pois sieltä ei saa olla.

paitsi että maksullisen harrastuksen lapsi aloitti jo ennen ekalle menoa. Ollaan sovittu lapsen kanssa, että aina kun tulee uusi kausimaksu maksettavaksi, lapsella on halutessaan mahdollisuus lopettaa harrastus. Jos maksu maksetaan, jatkaa lapsi treeneissä yms. käyntiä kunnes maksettu kausi on ohitse. Näin homma on toiminut, eikä ole harrastusta tarvinnut vaihtaa 1,5 vuoteen.

on paljon enemmän sananvaltaa kuin lapsilla. Mielestäni niin kuuluukin olla. En vaadi lapsilta harrastamista sinänsä, vaan sitä, että itse haluttuun ja valittuun harrastukseen sitoudutaan. Perheen yhteinen matka on viimeisen 1,5 v aikana tapahtunut yhden kerran niin, että harrastuskertoja piti jättää väliin. -Ap

vaan sinun toiveesi menee sen edelle. Minusta annat lapsille hyvin ristiriitaisen viestin näyttäessäsi, että aikuinen saa estää lasta harrastamasta, mutta lapselle valittu harrastus on pakko.

En ymmärrä kaltaisiasi vanhempia, jotka vaativat lapselta enemmän kuin itseltään.

on aloitettu ja siitä maksetaan esim. lukukausimaksua, sitä myös jatketaan. Aina ei ehkä huvita, mutta harrastukset ovat lähtökohtaisesti kivoja juttuja ja samalla tilaisuus opettaa lapsellekin pientä pitkäjänteisyyttä pienestä iästä lähtien.



Jos harrastuksen voi perua kesken kauden tai lapsi esimerkiksi on pelkää, toki harrastus jää siihen, mutta periaatteena on että pelkkä "afrikantähtitaivideo" ei ole syy jäädä pois liikuntaharrastuksesta tai muskarista. Täysin vapaata vapaa-aikaa ainakin meidän perheessä on myös harrastusten ulkopuolella.

jos harrastus on aloitettu, siihen myös sitoudutaan esim. maksukauden loppuun/syyskaudeksi jne.

Ja sitoutuminen ja vastuunottaminen tarkoittaa, ettei harjoituksista jäädä pois huvin vuoksi.

Meillä ei harrasteta tavoitteellisesti (ei kilpailut mielessä) vaan ns. omaksi iloksi. Sekin kuitenkin tarkoittaa, että jos sen harrastuksen on aloittanut, sitä myös jatketaan esim. juuri kauden loppuun tms.



En tykkää/haluu/jaksa/viitsi ei ole syy jäädä harrastuksesta pois. Siten opettaa lapselleen myös pitkäjänteisyyttä.

Tosin joskus jos lapsi on oikeasti ollut väsynyt niin on saanut jättää treenit väliin.



Kouluissa jo näkee, että liian moni lapsi saa päättää liikaa itse "en viitsi/haluu/jaksa" tyyliin. Eikä se toisaalta sitten ole ihme, että koulussa tulee sitten ongelmia jos lapsi on vanhempiensa kanssa tottunut siihen, että suunnitellutkin ja maksetut jutut tehdään vain jos lasta nyt sattuu huvittamaan.

Perheen lomamatkat, kaverisynttärit, juhlat ym. harvinaiset tapahtumat menevät AINA harrastusten edelle. Lapselle on tullut joinakin vuosina useita poissaoloja näiden takia, joinakin vuosina ei ainuttakaan.



Jaksaminen on eri juttu. Harrastuksesta on maksettu, joten sieltä ei olla pois sen takia, että halutaan mieluummin katsoa tv:tä. Eikä sieltä olla pois sen takia, että vanhempi ei jaksa kuskata. Sairauden takia tietysti ollaan pois, mutta muuten se "ei huvita" -perustelu ei meillä käy.



Mielestäni alle 10-vuotiaiden harrastusten pitääkin lähteä liikkeelle siitä, että kyse on kivasta vapaa-ajanviettotavasta ja puuhailusta, ei ryppyotsaisesta lajiin kouluttautumisesta. Silti harrastuksiin pitää jo pientenkin sitoutua, koska kyseessä on maksettua toimintaa. MIelestäni tässä ei ole mitään ristiriitaista. Harrastuksissa käydään ellei jotain poikkeuksellista tule vastaan. Aina kun harrastuksessa on käyty puoli vuotta, käydään se lopettamiskeskustelu. Näissä keskusteluissa se lapsi saa äänensä kuuluville ja harrastusta jatketaan tai se lopetetaan lapsen tahdon mukaisesti. Lapsi ei kuitenkaan päätä viikottain, huvittaako siellä käydä vai ei. Lapsi ei päätä koulunkaan suhteen, viitsiikö käydä vai ei eikä etävanhemman suhteen, jaksaako nähdä vai ei.



Kun vanhempi siirtää arkipäivän päätöksistä vastuun lapsen harteille, ollaan curling-vanhemmuuden ytimessä. Vanhemmalla ei ole kanttia laittaa lapsi tekemään jotain, jota tämä sillä hetkellä ei halua ja siksi hän jättää lapsen yksin päätöksenteon kanssa. Kun lapsella on vastuu päättää ihan kaikesta elämässään, on lapsella todella turvaton olo. Vanhemmalla aina on vastuu. Lapsi saa mielipiteensä toki kuuluville ja pääsee osallistumaan päätöksentekoon mutta ei niin, että hän joutuu päivittäin ratkomaan ajankäyttöönsä liittyviä asioita ilman aikuisen tukea.



Kokemuksesta muuten sanon, että talvella lapsen harrastusinto lopahtaa ja silloin on käyty muutamat väännöt siitä, käydäänkö siellä harrastuksessa vai ei. Jos joutuisin käymään tätä vääntöä usein, ei lapsi todellakaan jatkaisi harrastustaan mutta kun se tapahtuu kerran tai kaksi vuodessa, niin en ole huolissani.

Miksi teillä perheen lomamatka ohittaa harrastuksen? Minusta jos vaadit lapsilta harrastamista, on lapsilla oikeus vaatia sinulta, että lomamatka ei ole samaan aikaan harrastuksen kanssa. Vaikuttaa siltä, että teillä äiti saa päättää hyvin itselähtöisesti asiat eli sekä pakottaa harrastukseen että vaatia olemaan sieltä poissa.

jazztanssia, ratsastusta ja kauvataidetta. Kaikissa näissä on lasten loma-aikoina myöskin tauko ja loma-aikoinahan myös matkustellaan perheen kanssa. Loppujen lopuksi sellaisia harrastuksia, missä ei ole mitään taukoja koskaan, on aika vähän. Silloin puhutaan jo kilpaurheiluseuroista joissa valmennuskinon todella määrätietoista. Valtaosa lapsista ei harrasta niin valtavia määriä yhtä lajia.

jos harrastus on aloitettu, siihen myös sitoudutaan esim. maksukauden loppuun/syyskaudeksi jne. Ja sitoutuminen ja vastuunottaminen tarkoittaa, ettei harjoituksista jäädä pois huvin vuoksi. Meillä ei harrasteta tavoitteellisesti (ei kilpailut mielessä) vaan ns. omaksi iloksi. Sekin kuitenkin tarkoittaa, että jos sen harrastuksen on aloittanut, sitä myös jatketaan esim. juuri kauden loppuun tms. En tykkää/haluu/jaksa/viitsi ei ole syy jäädä harrastuksesta pois. Siten opettaa lapselleen myös pitkäjänteisyyttä. Tosin joskus jos lapsi on oikeasti ollut väsynyt niin on saanut jättää treenit väliin. Kouluissa jo näkee, että liian moni lapsi saa päättää liikaa itse "en viitsi/haluu/jaksa" tyyliin. Eikä se toisaalta sitten ole ihme, että koulussa tulee sitten ongelmia jos lapsi on vanhempiensa kanssa tottunut siihen, että suunnitellutkin ja maksetut jutut tehdään vain jos lasta nyt sattuu huvittamaan.

ryhmänä. Monelle vanhemmalle kun on itsestäänselvää, että läksyjä ei tarvitse tehdä, jos on edellisenä iltana harrastus. Opettajalle sitten selitetään, että kun lapsen kanssa on tähän harrastukseen sitouduttu, niin koulu saa luvan joustaa. Joskus pitää olla keskellä viikkoa poissa koulusta, kun harrastuksessa on tärkeä päivä...

eli eräänlaista harrastusta. Vuoden mittaan sen keskeyttää noin 40 % (ja minun ryhmässäni keskeyttämis% on jopa pienempi kuin monella muulla). Nämä sitoutuneet ja maksaneet vanhemmat voivat siis jättää oman harrastuksensa kesken, mutta lapsilleen he eivät samaa salli. Miksi ihmeessä eivät?

Olen samaa mieltä kuin tämä alla kirjoittanut.

Mutta myös se, että sen maksetunkin harrastuksen tulisi olla kivaa. Jos meno ja olo vaikkapa 3 kk käynnin jälkeen alkaa jostain syystä tuntua pakkopullalta ja lapsi toistuvasti sanoo, ettei halua, se on sama jo lopettaa sitten, vaikka kesken kauden. 1-2 kokeilukäyntiä on hyvä, siinä näkee uudessa harrastuksessa että onko se itselle vai ei, mutta sitten voi tulla vastaan jotain siellä matkan varrella, ettei lapsi enää haluakaan.

Meillä on kuitenkin muutaman kerran käynyt niin, että lapsi ilmoittaa kesken kauden, ettei halua harrastaa, haluaa lopettaa.

Kyseessä siis alle kouluikäinen lapsi.

Ollaan sitten menty pitkin hampain harrastuskausi loppuun ja kahdesti olen "kävellyt lapsen yli" kun en ole uskonut:

Ensimmäisen kerran, kun eskari-ikäinen sanoi, ettei halua jatkaa muskarissa joulun jälkeen. en uskonut. Ajattelin, että se on vain väsymistä. Mutta lapsi laittoi todella vahvasti hanttiin, kieltäytyi tekemästä siellä mitään jne.

Ilmoitin hänet kuitenki kevätlukukaudelle ja lapsi ilmoitti erittäin vahvasti, että "minähän sanoin että haluan lopettaa, en mene enää!" olisin joutunut raahaamaan väkisellä. Ei liene sen arvoista.

Toisen kerran sama vika, kyseessä nuorempi lapsi, tuolloin 4 vm ja eri muskari, jonka hän ihan innolla aloitti ja sitten erään kerran jälkeen sanoi, että ei mene. Enkä saanut menemään. Ei mitkään suosittelut. Lopetin hänen muskarinsa sitten joululle.

Syy selvisi kevään aikana. Muskarissa oli ollut joku juttu, jossa lasten oli pitänyt ottaa huivi ja musiikin mukana tanssia tms. Tyttö ei ollut suostunut, hän olisi halunnut istua ja katsoa. Opettaja oli suuttunut, huutanut - tämä ope oli sellainen että saattoi suuttuessaan huutaa, oli hyvin tiukka siitä, että mennään ohjeiden mukaan, luovuus tai itseilmaisu oli tosi kaukana tämän tädin muskarista.

4 v Lapsi kertoi minulle suu mutrussa: "En minä ollut ilkeä. En minä kiusannut ketään. Minä en vain halunnut ottaa sitä huivia. "

Että ei sen harrastuksen todellakaan tarvitse mitään pakkopullaa olla, vaan kivaa mukavaa olemista, josta saa oppimisen ja osaamisen iloa ja kokemusta mikä sitten antaa itseluottamusta ja vahvuutta, rohkeutta muuhun elämään ja kouluunkin.

Onneksi vanhemmalle lapselle on löytynyt harrastus, jossa viihtyy ja jossa käy.

Perheen lomamatkat, kaverisynttärit, juhlat ym. harvinaiset tapahtumat menevät AINA harrastusten edelle. Lapselle on tullut joinakin vuosina useita poissaoloja näiden takia, joinakin vuosina ei ainuttakaan.

Jaksaminen on eri juttu. Harrastuksesta on maksettu, joten sieltä ei olla pois sen takia, että halutaan mieluummin katsoa tv:tä. Eikä sieltä olla pois sen takia, että vanhempi ei jaksa kuskata. Sairauden takia tietysti ollaan pois, mutta muuten se "ei huvita" -perustelu ei meillä käy.

Mielestäni alle 10-vuotiaiden harrastusten pitääkin lähteä liikkeelle siitä, että kyse on kivasta vapaa-ajanviettotavasta ja puuhailusta, ei ryppyotsaisesta lajiin kouluttautumisesta. Silti harrastuksiin pitää jo pientenkin sitoutua, koska kyseessä on maksettua toimintaa. MIelestäni tässä ei ole mitään ristiriitaista. Harrastuksissa käydään ellei jotain poikkeuksellista tule vastaan. Aina kun harrastuksessa on käyty puoli vuotta, käydään se lopettamiskeskustelu. Näissä keskusteluissa se lapsi saa äänensä kuuluville ja harrastusta jatketaan tai se lopetetaan lapsen tahdon mukaisesti. Lapsi ei kuitenkaan päätä viikottain, huvittaako siellä käydä vai ei. Lapsi ei päätä koulunkaan suhteen, viitsiikö käydä vai ei eikä etävanhemman suhteen, jaksaako nähdä vai ei.

Kun vanhempi siirtää arkipäivän päätöksistä vastuun lapsen harteille, ollaan curling-vanhemmuuden ytimessä. Vanhemmalla ei ole kanttia laittaa lapsi tekemään jotain, jota tämä sillä hetkellä ei halua ja siksi hän jättää lapsen yksin päätöksenteon kanssa. Kun lapsella on vastuu päättää ihan kaikesta elämässään, on lapsella todella turvaton olo. Vanhemmalla aina on vastuu. Lapsi saa mielipiteensä toki kuuluville ja pääsee osallistumaan päätöksentekoon mutta ei niin, että hän joutuu päivittäin ratkomaan ajankäyttöönsä liittyviä asioita ilman aikuisen tukea.

Kokemuksesta muuten sanon, että talvella lapsen harrastusinto lopahtaa ja silloin on käyty muutamat väännöt siitä, käydäänkö siellä harrastuksessa vai ei. Jos joutuisin käymään tätä vääntöä usein, ei lapsi todellakaan jatkaisi harrastustaan mutta kun se tapahtuu kerran tai kaksi vuodessa, niin en ole huolissani.