En halua käydä töissä :(
olisin paljon mielummin kotona tekemättä mitään, omaan tahtiin vaan kotihommia. Voisin olla aivan hyvillä mielin "laiskana" kotona , onko muita ?
Kommentit (26)
Oma äitini teki töitä 67 vuotiaaksi, koska "piti hankkia sitä rahaa, kun työt tulisi loppumaan, ja kuinka sitä sitten eläkkeellä pärjäisi...." jne. Hän kuoli kuten äitinsäkkin, yhtäkkisesti 70 vuotiaana, että eipä ehtinyt kerätyillä rahoilla mitään tehdä. Varsinkin kun murehti eläkkeelläkin kokoajan pärjäämistä. Pelko täysin turha koska velaton asunto ja iso eläke. Isäni onneksi elää ja on löytänyt uuden rakkaudenkin
en kävisi töissä. Vapaus olisi täydellisen onnen tuoja, mutta minkäs teet.
elämää sillä kansaneläkkeen perusosalla.
Ihminen , joka on koko elämänsä oppinut tulemaan vähällä toimeen, pärjää tuolla summalla ihan kohtalaisesti, jos elämässä on muut kuviot kohdallaan.
Eläketulo on säännöllistä ja varmaa, toisin kuin esim. yrittäjän epäsäännölliset tulot.
Oon kanssa todella väsynyt ja loppuunpalanut😞..ikää vasta 37, ollut kolmessa määräaikaisessa työsuhteessa ja yhdessä osa-aikaisessa työssä (jossa sai tehdä työtä vielä varsinaisen työn ulkopuolella)🙄. Olen väsynyt määräaikaisuuksiin, turhiin ihmisiin työpaikalla, jotka eivät välitä sinusta hevon mitään jos ei olisi sama työpaikka.
Olin vaikeassa parisuhteessa, jossa oli uhkailua, pettämistä ja henkistä väkivaltaa. Muutama muukin vaikea asia tapahtunut menneessä..yhteiskunta ei ymmärrä, jos ei kykene tai jaksa työtahtia samalla tavalla kuin muut.
Olen haaveillut omasta perheestä, mutta tuntuu että sille on oikeasti vaikea löytää aikaa ja väliä, sillä en ole kohdannut sopivaa kumppania, joka olisi luotettava ja rakastava..tämä kaikki "pitäisi" vielä jaksaa töiden päälle. Töitä en pelkää, olen ahkera jne., mutta en jaksa enää asiakaspalvelua, sillä vaan palan loppuun ja masennun- osittain myös vaikean menneisyyteni vuoksi..isäni on bipolaarinen ja ei ole koskaan pitänyt yhteyttä kunnolla, äidilläni oli vuosikymmeniä kestävä alkoholiongelma🙈.
Kaikki työt eivät ole kaikkea varten ja miksi teeskennellä sitä? Minusta olisi todella hyvä jos jokainen saisi vahvuuksiensa mukaista työtä..eikä pidä olla jotain mitä TYÖNANTAJAT vaan haluavat..työntekijät tekevät työpaikan.
En ymmärrä, miksi suomalaiset äänestivät tämän hallituksen..riistää perheiltä jne yksin asuvilta kaiken, pönkittävät sitä, että ta:t voivat potkia väkeä pihalle helpommin jne. Minusta tämä kansa saa sitten tuta ihan omien äänestytensä tulokset😤.
Rakastan etätyötä (muutamassa paikassa ollut mahdollista) ja sitä ettei joudu katsomaan kenenkään naamaa liian pitkään, kuuntelemaan kenenkään murheita tai olemaan terapeutti..olen joutunut pienenä (alaikäisenä, lapsena - kuuntelemaan ja auttamaan alkoholistia), niin nyt on ihan nollatoleranssi.
Persoonani ei myöskään sovi hoitoalalle tai lastenhoitoon, näihin en tule koskaan hakemaankaan elämässäni tai kouluttautumaan. Piste.
Et taida olla nyt oikein kartalla? Vuorotteluvapaa on ollu 6-kuukauden pituista jo varmaan 8- vuotta ja loppuu elokuussa kokonaan.
Onneksi saan olla vielä pitkään hoitovapaalla. Vakituinen työpaikka on ja sinällään pidän työstäni, mutta on täällä kotona kuitenkin paljon kivempaa. :D