Miten hoidat koululaisen iltapäivän kaverirumban??
Kolmasluokkalainen katsotaan Suomessa aikuiseksi joka pärjää kotona, iltapäivähoitoa ei enää saa.
Meillä on siis kotona iltapäivähoitaja, maksetaan siis iso summa siitä vuodessa, että eka- ja kolmasluokkainen saa olla koulun jälkeen kotona. Ekaluokkalaiselle on myös varalta iltapäiväpaikka, käy siellä kaverien vuoksi muutaman tunnin viikossa. Minä ja mieheni olemme töissä noin kello 16:30 asti.
Nyt tämän käytännön myötä on tullut ongelmia. Olemme määritelleet kaveripäivät (3 iltapäivää viikossa plus tietysti iltaisin ja viikonloppuisin erikseen sopien). Hoitajalta ei voi enempää vaatia ja tämä oli mielestäni hyvä idea.
Nyt ovat siis seuraavanlaiset ongelmat alkaneet:
- lasten kaverit ovat yksin kotona ja kutsuvat lapsiamme kylään. Miksi minä lupaisin heidän mennä valvomattomaan kotiin internettiin seikkailemaan, kun maksamme aikuisen hoitajan kotiin?
- lasten kaverien vanhemmat pukkaavat meille jatkuvasti omia lapsiaan hoitoon kun heillä lapset tuntevat olonsa pelokkaaksi tai yksinäiseksi kotona. Ok kaveripäivinä mutta kukaan ei ymmärrä tätä käytäntöä ja pitäisi joka ikinen päivä siis ottaa joku vastaan (huom! hoitajamme siis ei ole palkattu kuin kahdelle)
Minä haluan huolehtia lapsistani hyvin, asumme kaupungissa, alueella on vilkas liikenne ja paljon hörhöjä päivällä liikkeellä. Lisäksi en tajua, miten suomalaiset vanhemmat antavat netin kasvattaa lapsensa, minä en päästä heitä näin pieninä koteihin, joissa nettiä ja (sota yms) pelejä käytetään vapaasti. Kasvatan itse ensin median kanssa toimimaan ja kun tietävät vaarat ja osaavat nettiä käyttää niin sitten ok, muutamien vuosien päästä.
Nyt siis älkää jaksako haukkua nipoiksi vaan keksikään luovia ratkaisuja miten tästä selviää!!!! En tosiaankaan voi vaatia hoitajalta joka päivä lapsilauman hoitamista ja onhan välipalat yms. ruokakulutkin tulossa tämän kaiken päälle. Minä siivoan nyt jo illat paikkoja kun lapset rymyää mutta se on ok, lapset saavat vapaasti leikkiä. Ei ihan joka päivä jaksaisi siis itsekään tätä rumbaa.
MITEN SIIS HOIDATTE LASTEN ILTAPÄIVÄN. Rakentavia kommentteja mielellään vaikka en haukuistakaan rikki mene:-)
Kommentit (51)
Just just. Meillä lapsi pääsee usein koulusta 12:15, vanhemmat pääsee kotiin 16 – 17 välillä. Minusta olisi aika kurjaa jos lapsi ei saisi tuoda ystävää kotiinsa, vaan pyörisi yksin lähes 5 tuntia. Meillä nelosluokkalainen ja hänen kaksi ystäväänsä on vielä sen verran kilttejä, että tuskin tekee mitään ihan mahdotonta keskenään. Eikä kyse ole siitä, että jätän hänet kaveriporukan kasvatettavaksi vaan siitä, että 5 tuntia yksin sosiaaliselle ihmiselle on aika kidutusta. En ymmärrä mikä sen tarkoitus edes on, että olkoot yksin.
Läksyt lapset ovat aina tehneet yhdessä. Viime vuonna ne unohtuivat tasan kerran. Kokeista tulee ysejä ja kymppejä, siitä huolimatta, että en lainkaan auta tai valvo.
vain ihan poikkeustapauksissa sitä ei sallittu.
Vielä teini-iässäkin kokoonnuimme isolla porukalla meille ilta istumaan, grillailemaan jne., VAIKKA vanhemmat olivat kotosalla. Jos tämä ei olisi ollut mahdollista, ainakin osa porukasta olisi todennäköisesti notkunut kaupungilla. Myös pari kaveria, joilla oli kotona tiukkaa, söivät usein meillä. Äidistäni tuli jonkinlainen täti tai varaäiti heille.
En sano, että näin pitäisi kaikilla olla, eikä kaikilla ole tilojakaan tähän. MUTTA minusta se, että kavereita saa kotona olla melko vapaastikin, ei mitenkään sulje pois lapsista välittämistä! Jokainen perhehän sen itse määrää, missä ne yksityisyyden rajat menevät! Kodeissa ja perheissä on erilaisia sääntöjä, ja ne voi ja pitää vieraille selväksi tehdä.
koulun jälkeen kavereille tai kaverit voi tulla meille. Kavereita saa tulla 1-3 kerrallaan. Aikuiset ovat joka päivä kotona n. klo 16, siihen saakka lapset ovat keskenään (käytännössä 2-3 tuntia max). Sovittuja sääntöjä:
- aina tehdään läksyt yhdessä
- kaikki saavat ottaa välipalaa
- ei mitään koko kodin kaaokseen saavaa leikkiä
- kotiin lähtö klo 17-19 (riippuu siitä, onko illalla harrastuksia)Tämä käytäntö alkoi toisen luokan keväällä koko luokan tyttöjen keskuudessa, en näe tässä mitään ongelmaa tai haittaa. Lapsemme ei missään tapauksessa halua hoitajaa - jos kavereiden seura väsyttää, niin tulee itsekseen kotiin ja esim. lukee kirjaa. Ihan joka päivä kavereita ei pyöri, mutta useimpina päivinä. Kavereilla pyöritään aika lailla vuorotellen, systeemi ei aiheuta kenellekään haittaa tai kustannuksia, lapsilla on sovitut säännöt hyvin hanskassa.
Jos joku ehdottaisi, että maksaisin palkkaa siitä, että tyttäreni kaverin hoitaja tarvii siitä palkaa, niin sanoisin samantien, että hän leikki jatkossa iltapäivisin muiden kanssa. Helppo homma. Sinänsä ymmärrän, että joka perheella on omat säännöt ja joka kotiin ei voi mennä joka päivä, mutta maksamaan en todellakaan leikkimisestä ala.
Asumme pääkaupunkiseudulla, lapset kulkevat kouluun bussilla.
ehtinyt lukea kaikkia vastauksia, mutta minusta ap voi aivan hyvällä omallatunnolla ilmoittaa, milloin sopii tulla ja milloin ei. En kyllä ikinä kehtaisi loukkaantua, jos lapseni ei milloin vain pääsisi kyläilemään johonkin kotiin! Kuulostaa minusta vain oman hyödyn tavoittelulta: te maksatte hoitajan, jota moni käyttää. Kun vanhemmat ovat kotona, voi tietysti pitää vapaampaa linjaa. Oma kolmasluokkalaiseni ei vapaa-ajalla tapaa kavereita lähes koskaan, koulu riittää hänelle, eikä ole siellä välitunneilla yhtään pudonnut pois leikeistä jne. Hullua nykyisin, että koko ajan pitäisi huolehtia lapsen syrjäytymisestä: jos lapsi on kiva kaveri, hänen ei tarvitse omistaa uusinta puhelinmallia, saada pelata sotapelejä tms. voidakseen olla toisten kanssa. Luulen, että reilulle, iloiselle kaverille on aina kysyntää :) Ja toisaalta kaikki eivät valitettavasti ole tällaisen kaverin arvoisia.
Ekaluokkalainen iltikseen ja isompi yksin kotona.
Vaihtoehtosesti hoitaja avaa sen suunsa ja ei päästä niitä kavereita teille sisälle.
Todella yksinkertaista.
Ton ikäiset liikkuvat kavereiden kanssa ja vaikea sen hoitajan on pidätellä teidän lapsia kotona siihen asti kunnes tulette kotiin.
Lapsesi ovat koululaisia ja kaverit on tärkeitä.
Kolmas luokkalainen pärjää yksinkin, mutta se sun nettihysteerisyys estää kyllä yksin olon.
Ekaluokkalainen iltikseen ja isompi yksin kotona.
Vaihtoehtosesti hoitaja avaa sen suunsa ja ei päästä niitä kavereita teille sisälle.
Todella yksinkertaista.
Ton ikäiset liikkuvat kavereiden kanssa ja vaikea sen hoitajan on pidätellä teidän lapsia kotona siihen asti kunnes tulette kotiin.
Lapsesi ovat koululaisia ja kaverit on tärkeitä.
Kolmas luokkalainen pärjää yksinkin, mutta se sun nettihysteerisyys estää kyllä yksin olon.
En tosiaan ymmärrä tätä ajattelutapaa, että "ei niille lapsille mitään voi". Lapsille on palkattu hoitaja kotiin ja sitten esitetään, ettei se voi pidätellä lapsia kotona :D No jos se on sitä varten palkattu, niin kai se on vähän niin kuin ideana, että voi! Ei kaikkia lapsia ole kasvatettu niin, että aina voi tehdä mitä vaan ja mennä minne vaan, "kun muutkin". Jotkut lapset ihan oikeasti kysyvät luvan vielä alakoulussakin (ovat yhä lapsia). Kaverit voivat olla tärkeitä, mutta silti kontrolli on aikuisilla. Lapsilla voi olla ihan KIVAA sen hoitajan kanssa, ei se mikään rangaistus ole! En ymmärrä suomalaista nykytapaa ihannoida laajaa kaveripiiriä (ihan sama ketä siihen kuuluu), että on paljon menossa (ei väliä missä) ja voi tehdä kaikkea (ei väliä mitä). Lapsille kun aikansa viestittää, että hus pois kotoa vaan, niin on turha itkeä, kun ei se enää kerrokaan asioitaan ja vuorovaikutus on kadonnut. Kai monissa maissa lapsia valvotaan paljon pidempään kuin Suomessa, eikä kai kukaan väitä, että kaverisuhteita on vain Suomessa?
iltoja - yhdessä koko perheen kesken. Mutta on hieman vaikea ymmärtää, miksi palkata kolmasluokkalaiselle hoitaja ja sen varjolla kieltää lasta näkemästä kavereitaan koulun jälkeen. Esim. juuri nyt meillä on kolmaluokkainen kaverinsa kanssa leikkimässä enkä todellakaan keksi, että tuosta kaverista olisi haittaa, kustannuksia tai ylipäänsä mitään vaivaa.
Ap:n tapauksessa ymmärsin, että hoitajalle on jotenkin hankalaa, että kotona on enemmän kuin omat lapset. Jos tämä palaute on tullut hoitajalta, niin voisi ehkä miettiä, onko hoitaja oikea henkilö tehtävään? Yleensähän on vain helpompaa kuin lapsia on useampi paikalla - lapset keksivät itsenäisesti omat leikkinsä eivätkä kaipaa koulun jälkeen enää ohjattuja toimintoja. Vai onko hoitajalla se käsitys, että hänen pitää koko ajan puuhata jotain lasten kanssa - ehkä lapset vain haluisivat leikkiä rauhassa? Mikä on lasten mielestä paras ratkaisu?
Meillä on tosin vain yksi 9 v lapsi ja me vanhemmat tulemme kotiin klo 18:30-19:00. Itse teen töitä vain neljänä päivänä viikossa, joten olemme palkanneet lastenhoitajan auttamaan neljänä iltapäivänä.
Juuri TÄNÄÄN aamulla lapseni kaverin äiti soitti ja sanoi, että poikani voi tulla heille iltapäiväksi (olisivat siis kahdestaan!).
Perjantai on kuitenkin minun kotipäiväni, enkä haluaisi lapseni viettävän koko iltapäivää kaverin luona täysin ilman aikuisen läsnäoloa. Kyseinen kaveri on kertonut pelaavansa K-18 pelejä ym.
Toinen vaihtoehto olisi kutsua kaveri taas meille kylään, mutta en jaksaisi ihan joka perjantai olla vastuussa lapsen kaveristakin ja jumittaa kotona siihen asti, kunnes saan patisteltua lapsen kotiin.
Minua kiinnostaa myös tämä tabu aihe.
on aina aikaa ruokkia myös meidän lapsia, ratkoa tappeluita ja paikata laastareilla haavoja naapurienkin lasten polvista.
"iltapäivän kaverirumba" takaa sen, että me vanhemmat saamme olla rauhassa töissä ilman mitään "mulla ei oo ketään kavereita, ei oo mitään tekemistä" -soittoja. Asumme rauhallisella okt-alueella, jossa lapsella on paaaaaljon kavereita, joten iltapäivät koulun jälkeen menevät leikkiessä pihalla, omassa kodissa tai jonkun toisen kodissa kaverin/kavereiden kanssa. Mielestäni on hyvä, että lapsellani on seuraa ja samoin tuntuvat ajattelevan kaikki naapurinikin omista lapsistaan. En siis usko, että kukaan tuttavapiirissämme kokee tuota "iltapäivän kaverirumbaa" jotenkin hankalaksi. Netissä eivät tuonikäiset vielä aikaa yhdessä vietä, yksin ollessaan netti ja telkkari kiinnostavat lastamme enemmän, joten senkin takia on hyvä, että seuraa riittää.
Onko lapsellasi koskaan ollut ns. parasta kaveria todellisesta ongelmaperheestä?
Kuinka suhtautuisit lasten yhteisiin leikkihetkiin, jos tietäisit heidän roikkuvat esim. pari tuntia putkeen netissä toisen kaverin kotona ilman aikuisen valvontaa?
Meidän perheessä on kokemusta myös tällaisista tilanteista, joten ymmärrän ap:n ja muidenkin vastaajien huolen.
iltoja - yhdessä koko perheen kesken. Mutta on hieman vaikea ymmärtää, miksi palkata kolmasluokkalaiselle hoitaja ja sen varjolla kieltää lasta näkemästä kavereitaan koulun jälkeen. Esim. juuri nyt meillä on kolmaluokkainen kaverinsa kanssa leikkimässä enkä todellakaan keksi, että tuosta kaverista olisi haittaa, kustannuksia tai ylipäänsä mitään vaivaa.
Ap:n tapauksessa ymmärsin, että hoitajalle on jotenkin hankalaa, että kotona on enemmän kuin omat lapset. Jos tämä palaute on tullut hoitajalta, niin voisi ehkä miettiä, onko hoitaja oikea henkilö tehtävään? Yleensähän on vain helpompaa kuin lapsia on useampi paikalla - lapset keksivät itsenäisesti omat leikkinsä eivätkä kaipaa koulun jälkeen enää ohjattuja toimintoja. Vai onko hoitajalla se käsitys, että hänen pitää koko ajan puuhata jotain lasten kanssa - ehkä lapset vain haluisivat leikkiä rauhassa? Mikä on lasten mielestä paras ratkaisu?
Ainakaan meidän lapset eivät enää kolmannella ole olleet sellaisia tassukoita, joiden leikkiseurasta äidit/isät olisivat voineet etukäteen määrätä. Kyllä he ihan itse sopivat siitä, kenen kanssa leikkivät koulun jälkeen ja missä - ja pyytävät sitten lupaa, jos tuovat kavereita kotiin.
Eli laitatte säännön, että jos kotiin tulee kavereita tai lapsi menee jollekulle leikkimään, siitä soitetaan ensin vanhemmalle ja kysytään lupa.
Sinänsä ei ole mikään peruste kieltää lasta menemästä silloin tällöin kaverinkin luo vain koska teillä on kotiin maksettu hoitaja. On kai hänellä käyttöä sen ekaluokkalaisen hoidossa... Ja hei: et pysty lapsen jokaista liikahdusta kuitenkaan valvomaan, joten kannattaa jutella kaverien vanhempien kanssa siitä, että K-15 ja K-18 pelejä ei heilläkään pelailla.
Nettiin on saatavissa rajoituksia sille, mille sivustoille päätteeltä pääsee.
Kannattaa myös opetella luottamaan omaan lapseensa. Juttele hänen kanssaan, miten netissä käyttäydytään, millä sivustoilla kannattaa olla ja millä ei - jo ihan lapsen itsensä vuoksi, ei sen takia, että "äiti kielsi".
Netissä pitää jo kolmasluokkalaisen osata vähän liikkua, muuten hän tipahtaa mediataidoissa selvästi ikätovereistaan jälkeen. Tätä eivät kaikki "meidän lapset ei netissä notku tai konsolipelejä pelaa" -äidit tajua, mutta maailma on muuttunut sellaiseksi, että tiedon hakuja ja saittisurffailua ja lähdekritiikkiä on syytä opetella aikaisin. Tietenkään tämä ei tarkoita, että lasten pitäisi saada notkua aikuisten sivustoilla tai pelata aikuisten pelejä - mutta koko välinettä ei pidä panna boikottiin, vaan HARJOITELLA aikuisen kanssa sen käyttöä.