Miten ymmärtää lapsen sukupuoleen pettynyttä?

terve ihminen pääsee alkupettymyksestään eroon ihan normaalisti, ilman että vahingoittaa vauvaa mitenkään tms.



btdt

Anna ajan kulua, kyllä hän sopeutunee ajatukseen ihan raskauden aikanakin.

ei tunnu hyvältä? Monet esim. sanovat, etteivät halua poikaa koska inhoavat poikavärisiä vaatteita, eivät jaksa pyssyleikkejä ja huutoa, inhoavat örkkejä ja hirviöitä ja jalkapalloa. Aika stereotyyppinen kuva pojasta, eikä mikään ihme jos ei inspaa. Poikalapsi voi sen sijaan olla hyvinkin rauhallinen, tykätä Legorakentelusta ja lukemisesta, arvostaa kirkkaita värejä ja taidetta ja harrastaa taidekoulussa käymistä. Usein "väärän" sukupuolen odottajat vain pelkäävät jotain epämääräistä mielikuvaa tai jotain huonoja elämänkokemuksia.

että asia on just siks niin kamala pettymys kun se lastensaanti on niin vaikeaa. Että tietää ettei välttämättä koskaan tule saamaan sitä haluamaansa sukupuolta.



Onhan niitäkin jotka on kärsiny vuosia lapsettomuudesta ja lopulta saa esim. vammaisen lapsen ja sitten ajattelee että kumpa olisi pysynyt lapsettomana ja sitten joku normaalisti lapsensa saanut iloitsee down vauvastaan.



Että siis ei se todellakaan mene niin, että lapsettomuudesta kärsinyt ei voi olla pettynyt lapseensa jos se ei ole toivotunlainen, vaikka sitä niin kuvittelisi.



Itselläni oli vaikeuksia tulla raskaaksi ja ajattelin että ottaisin vaikka kehitysvammaisen lapsen mielummin kuin jäisin lapsettomaksi, mutta jotkut taas ajattelee niin päin, että kun he ovat niin kamalan vaivan nähneet lapsen eteen, niin he ansaitsevat täydellisen lapsen ja ovat katkeria jos eivät sellaista saa.



En tiedä osasinko selittää asiaa kovinkaan hyvin, mutta toivottavasti tajuatte pointin...

Just tajusin, että noillahan tietty on sitä toivottua sukupuolta jo, kun ovat pettyneitä siihen että toinen EI ole samaa sukupuolta kuin eka. :P

että lapsia tehdään jotta saadaan tietty sukupuoli!!En ikinä ikinä tuu ymmärtämään...

mulla on kaikki samaa sukupuolta ja mä oon tajunnut olevani äärettömän onnekas kun olen tällaisen mielen saanut!

ota luottamuksen osoituksena se, että kaverisi uskaltaa kertoa sulle tällaisista tunteistaan. Kuuntelet häntä, ja sitten unohdat koko asian kun lapsi on syntynyt, ja kaverisi päässyt pettymyksestään yli.

Raskaana oleva nyt käy läpi mitä ihmeellisimpiä tunteita. Kyllä se tietää, että sieltä tulee mitä tulee...



Ehkä se koki esikoisen kanssa että oli ihanaa, kun sai ostaa tytön vaatteita ja pukea vauvaa somaksi / tai että poika oli niin helppo ja 'taitava' että kaikki ihaili sen edistystä.



Ei noista tiedä. Onnea se kuitenkin on, että tulee terve lapsi.



Ja voihan tuon harmituksen taustalla olla jokin toinen asia, mitä ei uskalla surra, joten purkaa sen tätä kautta.

Jos on pettynyt lapseen sukupuolen takia, ei tarvitsisi saada lapsia ollenkaan.

Vaikka miten pyörittelen tuota mielessäni, niin en minä vaan taida pystyä ymmärtämään. Kyllähän jokaisen meistä täytyy ymmärtää, että ottaessamme niin suuren vastuun, että alamme lapsia tähän maailmaan hankkimaan, niin vähintä mitä voi tehdä, on antaa lapsen tulla ihan sen sukupuolisena mitä hän on. Pettymyksiä nyt voi tulla ja niitä tulee halusimme tai emme, mutta lähes vihantunteita syntymättömän lapsen sukupuolta kohtaan....sairasta!



Kyllähän pitkien hoitojen aikana on täytynyt käydä mielessä, että tulos ei välttämättä kaikesta vaivasta huolimattakaan ole halutunlainen, koska lapsi voi jo syntyessään olla sairas, hän voi sairastua tai vammautua myöhemmin, oma vanhemmuus osoittautuu haasteelliseksi tai mitä vaan, niin ei kai kukaan oikeasti ole niin naiivi, että alkaa lapsen sukupuolesta valittamaan? Varsinkin kun kyseessä on tilanne, että tämän lapsen jälkeen heillä on molempia sukupuolia!!



Tekisi mieli sanoa ystävälleni, että jos tuo on suurin kriisi sinun vanhemmuudessasi, niin vähälläpä meinasit päästä. Minä odotan kauhulla koulun alkua, mahdollista kiusaamista/kiusatuksi joutumista, sosiaalisessa elämässä tukemista, koulunkäynnin tukemista, murrosikää, aikuistumista, kotoa irtaantumista jne jne jne, joista jokaisesta voi tulla todella haastavia aikoja.



Pakko myöntää, että tässä asiassa näkemykset tuon ystävän kanssa eroaa niin pahasti, että on todella vaikea ymmärtää ja arvostaa häntä tasapainoisena vanhempana ainakaan vähään aikaan...



ap