Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (12801)
Kaikki roinathan laitettiin roskiin Prahassa, oliko se maaliskuun vaihteessa? Ihan ansiokas kokoelma kaikkea on siihen nähden saatu kerrytettyä lyhyessä ajassa. Täytyyhän tuossa olla satoja vaatekappaleita ja kosmetiikka ja muuta sälää päälle. Mutta varmaan voi olla ollut ostelutahti tyyliin päivä per vaate.
Ja ennen maailmalle lähtöä jäi vain se yksi(!) repullinen tavaroita vanhemmille. Plus sitten toinen repullinen kirjanpitojuttuja. Ja pino merkkilaukkuja jotka frendi laittoi myyntiin. Jostain on se 400 euron hiustenkuivaaja (muilla on vain hiustenkuivaajia, Virvellä 400 euron), hiustenkiharrin vai mikä muotoilulaite onkaan ja muuta ennen nähtyä sälää jälleen ilmestynyt kuvioon. 😂
Mä veikkaan että niukka pitsitoppi laitettiin päälle nimenomaan reissubestiksestä varten! Taisivat soittaa videopuhelin. Reissubestiksen kanssahan puheltiin miten ihanalta pitsialusvaatteet tuntuu ja pussy powerin vietävissä ostettiin kaikenlaista seksikästä.
Vierailija kirjoitti:

Joo kaiken maailman halkiohameita, silkkitoppeja ja rimpsuja, korkkaritkin?! Ja sitten flirttailun hiljentyessä eurooppalainen loskakevät sai toisiin aatoksiin ja kaikki meni roskiin keksityin perusteluin. Ja loppui makkaraa poskeen-hihittelyt ja pussy power-voimaantumiset myös. Uuden poikkiksen kanssa ollaankin menty sitten konservatiivisemmalla toimistopirkkolinjalla, hankittu bleisereitä ja tätivaatteita. Jännä miten Veen persoonallisuus vaihtuu aina kulloisenkin mieshuomion mukaan...
Jaahas, joku mystinen mielensäpahoittaja taas käynyt kaikki kommentit kategorisesti alapeukuttamassa 😂
Siellä se meidän halpisvaikuttaja suosittelee tuotetta, jota ei oo ees itse testannut (Lidlin itseruskettava). Mutta kun halvalla saa, niin kaikki vaan ostoksille!
Hmmh, nyt huhuillaan edullisen varastokopin perään, vaikka juuri kerrottiin miten on läheisiä ja turvaverkot kunnossa ja pitkin kesää on puhuttu mahtavista frendeistä monikossa. Eikö kukaan tuttava olekaan halukas hyvää hyvyyttään (ja takuuvarmasti ilman vastapalveluksia) säilömään paria isoa Ikea-kassia kuukausikaupalla? Luulisi että sinne vanhempien asuntoon nyt olisi broidin perheen tulosta huolimatta voinut edes jonnekin häkkivarastoon mahtua, mutta ehkä ei sittenkään?
Vierailija kirjoitti:
Siellä se meidän halpisvaikuttaja suosittelee tuotetta, jota ei oo ees itse testannut (Lidlin itseruskettava). Mutta kun halvalla saa, niin kaikki vaan ostoksille!
Kauhee kun suomalaiset on negoja! 😀 Kyllä Virve myös teki tekoälyllä kirja-arvioita kirjoista joita ei ollut lukenut, ja postasi niitä ominaan.
Joo ja välillä on sitä mieltä, että avoin rahapuhe on kaiken a ja o, mutta ei kuitenkaan esim. Suomen asumiskuvioihin liittyen. Sen sijaan voidaan käydä läpi Aasian menneet ja Espanjan tulevat kulut eurontarkasti.
Vierailija kirjoitti:
Hmmh, nyt huhuillaan edullisen varastokopin perään, vaikka juuri kerrottiin miten on läheisiä ja turvaverkot kunnossa ja pitkin kesää on puhuttu mahtavista frendeistä monikossa. Eikö kukaan tuttava olekaan halukas hyvää hyvyyttään (ja takuuvarmasti ilman vastapalveluksia) säilömään paria isoa Ikea-kassia kuukausikaupalla? Luulisi että sinne vanhempien asuntoon nyt olisi broidin perheen tulosta huolimatta voinut edes jonnekin häkkivarastoon mahtua, mutta ehkä ei sittenkään?
Saattaako V pohtia josko joku seuraaja tarttuisi tähän avuntarpeeseen ja ilmoittaisi, että hänen varastossa on tilaa virven matkan/matkojen ajaksi ilman korvausta tottakai. Säilöjähän on sitten vastuussa, jos virven polyesterimekkoihin menee kuoriainen tai koiperhonen ja voi sitten korvata asian, kun V joskus palaa.
Vierailija kirjoitti:
Hmmh, nyt huhuillaan edullisen varastokopin perään, vaikka juuri kerrottiin miten on läheisiä ja turvaverkot kunnossa ja pitkin kesää on puhuttu mahtavista frendeistä monikossa. Eikö kukaan tuttava olekaan halukas hyvää hyvyyttään (ja takuuvarmasti ilman vastapalveluksia) säilömään paria isoa Ikea-kassia kuukausikaupalla? Luulisi että sinne vanhempien asuntoon nyt olisi broidin perheen tulosta huolimatta voinut edes jonnekin häkkivarastoon mahtua, mutta ehkä ei sittenkään?
Ehkä ihan hyvä jos sukulaiset pitivät tiukkaa linjaa tässä asiassa. En ole itse minimalisti, mutten usko että kaikki omat vaatteeni (talvitakkeineen) täyttäisivät edes yhtä tuollaista Ikean kassia. On tuossa todella siis saanut shoppailla, etenkin jos suuri osa vaatteista on vielä jotain ohutta polyesteririmpulaa, joka ei juuri tilaa vie.
Siis ihan oikeasti, miten on mahollista, että kukaan läheinen (esim kuuma poikkis) ei muka vois ottaa kahta ikea-kassia johonkin jemmaan siks ajaks kun Virve on poissa? Ihan uskomatonta 😂
Vierailija kirjoitti:
Siis ihan oikeasti, miten on mahollista, että kukaan läheinen (esim kuuma poikkis) ei muka vois ottaa kahta ikea-kassia johonkin jemmaan siks ajaks kun Virve on poissa? Ihan uskomatonta 😂
Virvevuoroisuus kostautuu
Vai liekö pyrkii salailemaan tutuiltaan sitä kuinka shoppailu on lähteny käsistä? Vai rage baitia ja tän keskustelun aktivoimista?
Mä jotenkin taas luulen, että tää varastotilan kysely on pelkkä savuverho. Täällä on niin paljon asiaa puitu, että V yrittänee vaan esittää itse huolehtivansa tavaroistaan, vaikka lopulta saanee ne työnnettyä kyllä jonkun tutun nurkkiin. Ellei näytä kuvaa vuokravarastossa olevistaan kasseistaan, niin ei mee läpi.
Vierailija kirjoitti:
Siis ihan oikeasti, miten on mahollista, että kukaan läheinen (esim kuuma poikkis) ei muka vois ottaa kahta ikea-kassia johonkin jemmaan siks ajaks kun Virve on poissa? Ihan uskomatonta 😂
Niitä läheisiä frendejäkin on vaikka miten paljon... ja tosiaan, kuuma poikkis. Finaveli tuskin asuu missään solukämpässä, joten luulisi elämänsä suuren rakkauden (Virven antama käsitys) pari kassia säilövän silkasta ilosta. Etenkin kun ollaan vakuuttuneita, että etäsuhde kestää...
Siis eihän hän nyt ole missään vaiheessa edes ajatellut ettei saisi ilmaiseksi kamojaan johonkin. Eikai nyt muuten kukaan ostaisi niin kauheaa kasaa mm. Tonnikalaa, jos joutuisi sille vuokraamaan varaston? Tietty ne tonnikalat ja muut rojut menee jonkun nurkkiin, tässä vaan nyt yritetään hämätä. Niin kuin joku sanoi: savuverhohan se.
Vierailija kirjoitti:
Mä jotenkin taas luulen, että tää varastotilan kysely on pelkkä savuverho. Täällä on niin paljon asiaa puitu, että V yrittänee vaan esittää itse huolehtivansa tavaroistaan, vaikka lopulta saanee ne työnnettyä kyllä jonkun tutun nurkkiin. Ellei näytä kuvaa vuokravarastossa olevistaan kasseistaan, niin ei mee läpi.
Ja virvehän on aina tottunut selvittämään ja hoitamaan asiat itse, niin jotenkin jännä että perus pelicanin kopperon selvitykseen tarvitsi nyt apua. Siksi vaikuttaa että taustalla jotain muuta tai tosiaan pelkkää huudatusta, josta nauttii.
Halvalla kyllä varaston kanssa pääsee jos hinta on vain 9e/kk ainakin parilta ensimmäiseltä kuukaudelta. Sen jälkeen voikin sitten kallistua selvästi. Parikymppiä (tai jonkun "tässä hyvä kahvi/viinipullo/herkkuja kiitokseksi") olisi joka tapauksessa voinut maksaa vaivanpalkkaa siitä jos olisi nuo kamansa jonkun tutun nurkkiin vienyt, vaikka tuskin Virve olisi tällaista tajunnut -korjaan- valinnut tehdä.
Ristiriitaista olla halpisvaikuttaja, minimalisti ja vapauden puolestapuhuja + maksaa kuukausimaksua käyttötavaroiden varastoinnista. Meneeköhän ne tonnikalatkin sinne.
Joo tää fiksoituminen mukana kannettavaan omaisuuteen on kyllä mielenkiintoista, etenkin kun sen yhdistää pitkäaikaiseen shoppailuriippuvuuteen. Ostamisesta ei ole päästy eroon, vaikka se onkin naamioitu hävikin vähentämiseksi, 2nd hand-rytkyiksi ja alelöydöiksi. Itsepetostahan tuo on. Espanjaan lähdetään käsimatkatavaroilla, mutta turvaverkkojen kera (jotain voinee laittaa vanhempien ruumalaukkuihin, tarpeen vaatiessa), ja monta kassia roudataan odottamaan paluuta - jälleen niiden "turvaverkkojen" luokse.