Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7409)
Virve kritisoi tieteellisiä tutkimuksia, niihin ei voi luottaa kun rahoittajana on ties kuka ja suurempi agenda jne jne. Kuitenkin melko purematta nielee kaikki self help ja popularisoidut 'tutkimus' kirjansa. Vain mihin Virve itse haluaa uskoa, on totta ja oikein.
Virve jaksaa taas muistutella miten upeaa on, kun ei käy mitään kouluja eikä koulutusohjelmia vaan voi itsenäisesti opiskella mitä vaan ja itseään varten. Ei siinä sinällään mitään huonoa olekaan, vaikka joku voisi kyseenalaistaa Virven valitsemia lähteitä opiskeluilleen (self help- kirjoja ja Youtube luentoja). Mutta tämäkin asia on Virven maailmassa aika mustavalkoinen, en nyt sanoisi, että tiettyä alaa tai aihetta laajasti tunteva ja ymmärtävä opettaja/professori/tutkija/instituutio on koonnut aiheesta kattavan koulutusohjelman tai kurssin. Versus nämä itseopiskelut, jossa valitaan itseä miellyttävät "faktat" ja sitten vielä yhdistellään niitä iloisesti sekaisin :D
Opiskeluista puheen ollen, onkohan kieliopinnot edenneet vai onko uusi hurahdus vienyt keskittymisen 100%?
Vierailija kirjoitti:

Joo, kohta voidaan luopua yliopistoista kokonaan. Lääkäreitäkään ei enää tarvi, kun voi konsultoida youtubea ja self-help kirjoja.
Voi herraisä miten rumasti Virve vastaa seuraajalleen, joka ehdottaa nätisti että voisi välillä tulla tilille jotain muutakin sisältöä.
Ainakaan ei enää tarvitse ihmetellä sitä, miksi Virvellä ei ole muita ihmissuhteita kuin tossukkamies ja pari biologista sukulaista.
Sairaan runsaat kuukautiset kyllä aiheuttaa muutakin ongelmaa kuin raudanpuutetta.
Lisäksi, rautalisät aiheuttaa kropassa muutakin kuin korjaa hetkellisesti hemoglobiinin, niilläkin on haittavaikutuksia eikä ne sovi kaikille.
Todellakin olisin mieluusti normaaleilla kuukautisilla ja ilman rautalisiä elävä. Jos asian saisi hoidettua jotenkin ruokavaliolla tai elämäntapoja muuttamalla niin todellakin lähtisin tutkimaan asiaa ja kokeilemaan.
Täällä joillain (jollain?) on ihme tarve haukkua, arvostella negatiivisesti kaikkea mitä V kirjoittelee.

Virvellä oli hoitona myös e-pillerit, mutta nehän ne Virven mielestä oli vasta saatanasta. 😁 Oppi juuri näin ennen nelikymppisiä, että e-pillereiden kanssa tulevat kuukautiset eivät olekaan oikeat kuukautiset. Kovin oli tässäkin Virveä huijattu länsimaisen lääketieteen nimissä. En ihan selvinnyt että kumpi oli pahempi kokemus, että on ollut vuosia feikkikuukautiset vai ne kammottavat myrkyt mitä e-pillerit sisältää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaan runsaat kuukautiset kyllä aiheuttaa muutakin ongelmaa kuin raudanpuutetta.
Lisäksi, rautalisät aiheuttaa kropassa muutakin kuin korjaa hetkellisesti hemoglobiinin, niilläkin on haittavaikutuksia eikä ne sovi kaikille.
Todellakin olisin mieluusti normaaleilla kuukautisilla ja ilman rautalisiä elävä. Jos asian saisi hoidettua jotenkin ruokavaliolla tai elämäntapoja muuttamalla niin todellakin lähtisin tutkimaan asiaa ja kokeilemaan.
Täällä joillain (jollain?) on ihme tarve haukkua, arvostella negatiivisesti kaikkea mitä V kirjoittelee.
Virvellä oli hoitona myös e-pillerit, mutta nehän ne Virven mielestä oli vasta saatanasta. 😁 Oppi juuri näin ennen nelikymppisiä, että e-pillereiden kanssa tulevat kuukautiset eivät olekaan oikeat kuukautiset. Kovin oli tässäkin Virveä huijattu länsimaisen lääketieteen nimissä. En ihan selvi
Lisäksi Virvelle oli tarjottu hoidoksi vuotoa vähentävää lääkettä, mutta jollakin tavalla sekin oli aivan hirmuisen väärin ja huijausta.
Ihan pikkuisen huijaa kyllä joku tuossa Virven suosittelemassa dokkarissakin, onko sitten Virve vai dokkari. Hoitamattomassa diabeteksessa voi kyllä verensokeri nousta lukemaan 30 mmol/ml. Tämä ei kylläkään ole oireeton vaan kovastikin oireileva ja johtaa hoitamattomana kuolemaan viimeistään viikoissa. Tämmöisen diabeteksen oireisiin ei kylläkään kuulu painonnousu vaan iso painonlasku. Joten nyt kyllä dokkari huijaa tai Virve huijaa, tai sitten Virve-rassulla ei ole ymmärrystä että verensokerit ilmoitetaan eri maassa eri yksiköillä. Jenkeissä verensokerit ilmaistaan mg/gl, ja siellä 30 olisi sitten taas paha hypoglykemia. 🤔
Vierailija kirjoitti:
Voi herraisä miten rumasti Virve vastaa seuraajalleen, joka ehdottaa nätisti että voisi välillä tulla tilille jotain muutakin sisältöä.
Ainakaan ei enää tarvitse ihmetellä sitä, miksi Virvellä ei ole muita ihmissuhteita kuin tossukkamies ja pari biologista sukulaista.
Ajattelin tän kommentin olevan ylireagointia kunnes näin itse. Herra mun vereni et sä voi vastata tollai varsinkaan julkisesti. :O Itsekin kaipaisin jotain muuta sisältöä kuin paasausta verensokereista ja paastosta, etenkin kun kuulun siihen vähemmistöön joka ei pysty paastoamaan koska verensokerit laskee niin alas että taju lähtee ja sydänvika aktivoituu tykyttelemään ihan omaa teknodiskoaan. Olis ihan törkeän noloa joutua sairaalaan vaan siksi että jättäisin syömättä.
Olen jättänyt tarinoiden seuraamista vähemmälle, kun en jaksa lukea niitä miljoonia sivuja samaa paasausta ja tuo tosi nopea laihtuminen vähän pistää triggeröimään.
Vierailija kirjoitti:
Virve kritisoi tieteellisiä tutkimuksia, niihin ei voi luottaa kun rahoittajana on ties kuka ja suurempi agenda jne jne. Kuitenkin melko purematta nielee kaikki self help ja popularisoidut 'tutkimus' kirjansa. Vain mihin Virve itse haluaa uskoa, on totta ja oikein.
Eikös tuo ole sama periaate kaikilla hörhöillä? 😆 Kaikki tiede ja valtamedia on huttua, ja totuus löytyy tekemällä googlehaku hörhöjuttuihin, jossa joku kertoo totuuden. Ilmiönä hyvin mielenkiintoinen. Veikkaan, että Virvestä tulisi oikein mallioppilas johonkin karismaattiseen uskonlahkoon, jos vain altistuisi riittävästi vakuuttavalle uskonnolliselle johtohahmolle.
Kyllä mä virvelinä ottaisin ne vuotoa vähentävät nappulat jos e-pillereitä ei halua syödä. Musta on jotenkin tosi hassua että joku kammoaa lääkkeitä noin kovasti, kun itse joudun endometrioosini takia syömään kourallisen lääkkeitä aamuin illoin ja vielä päivälääkekin menee. Kun itelläni ei oikein ole tollasta että voisin valita syönkö vai en, ellen sitten halua maata sikiöasennossa lattialla itkemässä joka päivä. Hassua että joku ennemmin valitsee olla ilman ja valittaa sit kuitenkin.
Raudanpuutteeseen on kyllä olemassa myös ruokavaliohoito näille, jotka ei tykkää rautalisistä. Siinä sairaalasta annettavassa ohjeessa on ohjeena syödä pari veriohukaista parin tunnin välein. Ei varmasti sopisi tämäkään Virvelle kun pitää paastota.
Raudantarve hedelmällisessä iässä olevalle naiselle on 15 mg/vrk. Sen saa kyllä koostettua vegaaniruokavaliollakin, kun kerran Virve ei halua syödä parhaiten imeytyvää eläinperäistä hemirautaa.
Hampunsiemen sisältää 14 mg rautaa 100 grammasta, soijarouhe melkein saman. Samoin yhdestä ruisleipäpuikulasta saisi 3 mg rautaa. Ongelma on vaan siinä, että samalla tulisi syötyä energiaakin. Ruisleipänä 15 mg rautaa on lähemmäs 900 kcal ja hampunsiemeninäkin yli 600 kcal. (Ei toki ole suositeltavaa syödä kuin ruokalusikallinen siemeniä päivässä mutta noin laskennallisesti.)
Lokkidieetillä on hintansa. Mutta Virvellähän on nyt elämänsä parhaat fiilikset anemiasta huolimatta, joten ei muuta kuin onnea jatkoon valitsemallaan tiellä.
Joku oli pyytänyt Virveltä muutakin instasisältöä kuin niitä kymmenien stoorien mittaisia paasto- ja verensokeriopastuksia ja -analyysejä. Virvellä oli mennyt tästä selvästi herne nenuliin ja hän kirjoitti esseevastauksen siitä, miksi tuottaa sellaista sisältöä kuin tuottaa. Mm. siksi, ettei ole kiinnostunut tuottamaan tyhjänpäiväistä sisältöä ja kasvattamaan sitä kautta seuraajamääräänsä vaan saa suurempaa iloa siitä, että saa jatkuvia kiitoksia seuraajiensa elämänlaadun parantamisesta asiantuntijuudellaan. Mainitsee myös, että suuri seuraajamäärä on suorastaan huono asia, sillä se lisää negatiivisuutta koska sisältö ei vaan voi resonoida niin monelle. Haluaa myös, että ihmisiä lakataan ajattelemasta viihdettä tuottavina yksikköinä, joiden tarkoitus on palvella juuri meidän mieltymyksiä ja muistaa, että esimerkiksi Virven jakamat viisaudet on hänelle palkatonta työtä jota tekee hyvää hyvyyttään seuraajiaan auttaakseen.
Tässä suora lainaus mun lempikappaleesta Virven räntistä:
"Jos jonkun sisältö ei resonoi, niin se ei varsinaisesti ole sen toisen ihmisen ongelma, vaan henkilön itsensä, eli sitä kannattaa hoitaa siitä kulmasta eikä niinpäin, että haluaa muun maailman muuttuvan muottiin, joka palvelee juuri niitä omia intressejä. 🤷🏼"
Ok Virve.
Niin ja sitä jäin vielä miettimään, että millainenhan tuolla asenteella varustettu Virve on ollut työkaverina, esimiehenä ja alaisena. Varmaan sellainen, joka on syönyt kaiken hapen huoneesta ja joka ei voinut koskaan myöntää olleensa väärässä tai tehneensä jotain huonosti. Hyvä tietää että Virven maailmassa seuraajat ovat sisällöntuottajia varten eikä toisinpäin.
^ Juurikin näin. Toki tämäkin muuttuu Virven suussa siihen muotoon että kaikki on ihan vaan kiinni omasta mindsetistä ja kuinka hän on nii-in onnellinen ja kiitollinen.
Nuo Virven tekstit kuulosti kyllä siltä, että tasaisen verensokerin sijaan oli aika kova nälkäkiukku ja kannattaisi syödä pari voileipää ennen kuin vastailee. 😆
Minä kyllä veikkaan, että Virvellä on todettu joko diabetes tai esidiabetes, ja kuntoilu- ja paastovillitys ovat sen seurausta. Virve ei millään halua lääkitystä, ja siksi jauhaa isoon ääneen monesta asiasta.
Villiä arvaustani perustelen muutamalla jutulla:
1) Virve mainosti käyvänsä laajoissa ja kattavissa verikokeissa, joista laittoi myös kuvan labralähetteestä. Perusverikokeissa mitataan AINA sokeri jollakin muotoa, paastosokeri tai pitkä sokeri, nykyisin useimmiten molemmat. Jos tarvitsee, niin tehdään lisäksi sokerirasituskoe. Kuitenkin näissä Virven verikokeissa oli listattuna KAIKKI MUUT perusverikokeet mutta kaikki diabetestestit huusivat poissaolollaan. Ihan varmasti missään maailmankolkassa ei ole tapana jättää diabeteskokeet pois verikokeista. Ainoa järkevä selitys on, että ne oli jo tehty aiemmin vuoden sisään.
2) Ilmaiset verikokeet ja ilmainen lääkärikäynti ilman muita sitoumuksia. Oikeasti? Miksi mikään klinikka missään maailmassa tekisi kattavan terveystarkastuksen ilmaiseksi ihan vaan maistiaisina? Eiköhän jatsimies ole enemmän tai vähemmän pakottanut vaimonsa lääkäriin. Virven mukaan molemmat menivät näihin ilmaisiin tutkimuksiin, mutta taisi unohtua mainita sen jälkeen yhtään mitään jatsimiehestä. Sitä paitsi jatsimies oli koko talven (kevään?) Ruotsissa töissä ja hänellä oli mahdollisuus käydä äidinkielellään lääkärissä ihan ilmaiseksi. Miksi ihmeessä hän olisi mennyt terveystarkastukseen Malesiassa ihan vaan vaimonsa seuraksi?
3) Virve ei todellakaan maksaisi verensokerin mittailusta yhtään mitään, mikäli ei olisi vähän niin kuin pakko. Ihan kaikki Virven jutut esitellään ylpeästi netissä, paitsi tietysti ne mitä hävetään eli piilotetut labratulokset ja mittausvälineetkin tulivat julkisuuteen vasta kun ne olivat olleet jo iäisyyden käytössä.
En usko että Virvellä on mitään diagnosoitu (muuta kuin se anemia), sillä Virvellä on aina tapana diagnosoida itse itseään koska tietää kaiken paremmin kuin lääkäri kun on lukenut pari kirjaa. Virve vaan esidiabeteksen päätellyt itselleen kun ei kovasta yrityksestä huolimatta laihtunut syömällä hedelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Voitteko hiukan referoida tuota tylyä vastausta instattomalle?
IG-postauksia ja -stooreja voi katsoa myös selaimella ilman Instagramia, esim. Instanavigation.
Ei oikein jaksaisi tuotakaan, että länsimaisessa lääketieteessä on siinäkin vikaa, kun on kehotettu runsaiden kuukautisten vuoksi syömään rautalisää. Se ei kuulemma Virvelle kelpaa, sillä silloin ensi kuussa vain vuotaa tankkaukset ulos! Joka päivähän me pyttyyn päästetään sitä mitä eilen syötiin. 😆 (No en kyllä ihmettelisi sitäkään, jos noin pihi ihminen kärsisi kroonisesta ummetuksesta. Joo anteeksi.) Jos energiankulutus lisääntyy, asiaa voi kompensoida syömällä enemmän. Jos raudankulutus lisääntyy, asiaa voi kompensoida syömällä enemmän rautaa. Mutta ei! Tämä ei Virven kohdalla ratkaise ongelmaa vaan ainoastaan paikkaa sen, ja se on länsimaisen lääketieteen kompastuskivi ja ei suinkaan riittävä ratkaisu Virvelle.
Siis mitenkään Virve ei esimerkiksi voi ottaa osaksi minäkuvaansa sitä, että on sillä tavalla sairas että on joutunut syömään 15 vuotta verenpainelääkkeitä, vaan kyseessä on se että länsimainen lääketiede on niin huonoa että se ei tule ja korjaa Virveä!