Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7961)
Miten ne Virven jatkosuunnitelmat nyt menikään? Onko jossain vaiheessa jossakin jokin pidempiaikainen majoitus ja pitikö jonkun kaverin tulla Virven seuraksi kun jatsimies palaa Ruotsiin? Ei kai Virve ole jäämässä ypöyksin tuossa kunnossa kiertelemään ja etsimään joka yö uutta, mahdollisimman edullista yösijaa?
Vierailija kirjoitti:

Muistelen että kun mies palaa ruotsiin, Virve jatkaa yksin vietnamiin(?) ja siellä on majoitus varattu valmiiksi. Sieltä sitten suuntaa hetkeksi takaisin kuala lumpuriin, kunnes palaa pattayalle missä on kuukauden kaverin kanssa.

Ok. Sormet ristiin, että kaikki menisi hyvin.
Nyt oli sitten löytynyt jostain ruokatori, jossa ei ollut turisteja vaan pelkkiä paikallisia ja halvat hinnat. Nyt ei sitten voitu elää kuin paikalliset eikä syödä mitään koska se paikka vaikutti Virven mielestä epähygieeniseltä.
Sitten tultiin takaisin rantakadulle Pattayalle, joka on jo täynnä uudenvuoden myyntikojuja. Sielläkään ei sitten voitu syödä mitään koska tarjonta on vääränlaista. Lisäksi Virve on traumatisoitunut kun on nähnyt kokonaisia kanoja grillattuna. Ihan hyvä jo varhaiskeski-iässä huomata, että liha ei ole siistejä suikaleita ihan luontojaan. 🙄
Toisaalta olen sitä mieltä että jatsimiehen pitäisi toimittaa Virve takaisin Ruotsiin ja saamaan apua. Toinen puoli minusta kuitenkin sanoo että juokse, jatsimies, juokse. Eihän tuollainen käytös voi olla sairastuttamatta puolisoakin. Jatsimies on varmaan haaveillut mukavasta irtiotosta Aasiasta, ja päätyy tuollaiseen helevetin esikartanoksi passaamaan prinsessaansa jolle ei kuitenkaan kelpaa mikään.
Vierailija kirjoitti:
Miten ne Virven jatkosuunnitelmat nyt menikään? Onko jossain vaiheessa jossakin jokin pidempiaikainen majoitus ja pitikö jonkun kaverin tulla Virven seuraksi kun jatsimies palaa Ruotsiin? Ei kai Virve ole jäämässä ypöyksin tuossa kunnossa kiertelemään ja etsimään joka yö uutta, mahdollisimman edullista yösijaa?
Thaimaassa on ainakin väitetysti frendi, muutoin Virven on suunnitelmissa reissata yksinään ainakin kesään saakka.

Virven reissaaminen on lähinnä hotellissa makoilua ja ostarilla pyörimistä. Päivän kohokohta on alle euron mättöannos ja sitten takaisin makoilemaan.
Tää syömishommeli on hankaloitunut ihan hetkessä. Malesiassakin kävivät paikallisten suosimilla ruokatoreilla ja -kojuilla, ja samat sirkat ja toukat ja mitkälie sielläkin pannuilla pyörivät, mutta jostain syystä eivät Virveä liikaa ällöttäneet tai estäneet syömästä muuta? Muistaakseni useammankin kerran sanoi, ettei ollut varma söikö lihaa vai jotain tofua tms. mutta hyvällä ruokahalulla pisteli menemään.

Jep. Silloin kun Virve oli Pariisissa (en muista miksi), siellä oli joku ihan kamala mörskä asuntona. Hyvin tyylikkään vähäeleisesti Virve otti sen. Nykyään on toisenlainen vaatimustaso asumisen suhteen.
Ja ennen on tosiaan Virve kehunut olevansa kaikkiruokainen ja kalanpäätkin meni Malesiassa alas ja oli superhyvää. Menneillä reissuilla Aasiaan Virve on kyllä aina kuvannut ties mitä myytäviä elukoita vaan silloin nekin esiteltiin hassuina eksoottisina juttuunsa. Nyt samat asiat on yllätys ja trauman aihe.
Ehkä Virve haluaa pois Aasiasta ja uskottelee itselleenkin, että nyt vaan on olosuhteet niin kamalat ettei tule mitään? Thaimaan turistiseuduilla Grab yms. toimii kyllä erinomaisesti, että varmasti saa ihan mitä vaan ruokaa haluaa. Paitsi jos erityisesti haluaa rakentaa draamaa.
Tämän yön majoituksessa haisee sänky pissalle. 🙄 Toki innokkaina valittajina oli tästä kurnutettu ja saatu tilalle uusi huone, jossa on naurettava printti lakanoissa, outo haju ja huono ilma.
Ja toki niitä yökkis-ötököitä on pitänyt oikein monen storyn verran kuvata, tuutata nettiin ja vielä lajit sanakirjan kanssa suomentaa.
Hyvinkasvatetut nelivuotiaat käyttäytyy niin paljon paremmin kuin Virve.
Olikohan Virven ja miehen viime aikainen tauti joku ruuasta saatu vatsatauti, ja siksi ei nyt enää mikään liha maistu?
Jos tilaa kotiinkuljetuksella niin silloin ei ainakaan tiedä missä tiloissa ruoka on valmistettu.
Vierailija kirjoitti:
Virve on kyllä hämmentävän naiivi ja tietämätön ollakseen lähemmäs nelikymppinen ja tiettävästi ihan normaaliälyinen ihminen. Ihan perustason yleissivistyksestä löytyy isoja aukkoja, ja muukin tietopohja on vähän kuin tuo kielten opiskelu duolingolla ja kuunneltuna; hän on nimellisesti perehtynyt laajalti erilaisiin teemoihin, mutta syvemmin ei mihinkään ja kyky yhdistellä irrallisia tiedon rippeitä toisiinsa puuttuu ihan kokonaan. Siinä mielessä hän on aikamme tuotos, että pokkaa löytyy kyllä asemoitua milloin minkäkin aihepiirin erikoisasiantuntijaksi. Tietämättömyyden tuoma itsevarmuus auttaa tässä.
Olen tavannut vanhempia aikuisia, jotka vaikuttavat samanlaisilta. Kyllä heitä vain on, kuka mistäkin syystä. En sanoisi aikamme siinä mielessä, miten lapsenomaisia vanhemmatkin osaavat olla. Ei kehdata sitä eikä tätä. Ei lapsellisuus ole pelkästään tätä omaelämäpohdintaa, joka leimaa osaa porukasta.
Ennemmin väittäisin, että nykynuoret ovat älykkäämpää sakkia.
Virven instatuttu lainaa Virvelle asuntoaan Pattayalla uudeksi vuodeksi, ja V (syystäkin) kiittelee ja ihastelee ihmisten hyväntahtoisuutta. Mitähän hyvää V ikinä tehnyt kenellekään?
Vierailija kirjoitti:
Virven instatuttu lainaa Virvelle asuntoaan Pattayalla uudeksi vuodeksi, ja V (syystäkin) kiittelee ja ihastelee ihmisten hyväntahtoisuutta. Mitähän hyvää V ikinä tehnyt kenellekään?
Hei sun pitää muistaa, että rehellinen negatiivinen palaute on lahja! 😆 Virve on suorastaan hyvin lahjakas ihminen ja jaksanut lahjojaan viime päivinä ympäri Pattayaa.
Universumi kyllä pelasti nyt Fredmanit! Siis aivan varmasti he olisivat viettäneet uudenvuodenyön ulkona jos eivät olisi saaneet riittävän edullista majoitusta. Ihan kamalaa että ovat ajaneet itsensä kodittomanakin tuohon kodittomaan tilanteeseen irtisanomalla Bangkokin majoituksen ja sitten tuskailemalla että majoitukset on liian kalliita.
En nyt ihan usko tuohon että joku oma-aloitteisesti ja pyytämättä asuntoaan tarjosi, vaan kyllä siellä on Virve bosslady pitänyt instaa kuumana ajatellen että hyödynnän verkostojani eli pliis joku auttakaa.
Minitalo Ruotsin Tuusulassa ahdisti, mutta ei tuo kodittomana maailmalla pyöriminenkään kovin stressittömältä vaikuta. Mutta tähän unelmaan Virve on tähdännyt vuosia ja nyt saa nauttia nuukuuden ohjaamasta elämästä täysin lompakoin & tyhjin vatsoin.
🤣 Tikahdun nauruun. Virve laittoi instaseuraajansa heille ilmaiseksi tyrkyttämästä luksusasunnosta kuvia, ja luksusasuntoa vastapäätä on Pattayan Holiday Inn.
Fredmanit yöpyvät siis kolmen tähden hotellissa Summer Spring Pattaya. Ihan asiallinen paikka, kaukana Virven hehkuttamista luksuksesta.
Taas kerran valehdeltiin niin että korvat heiluu. Influensseri-Virvelle tuputetaan luksusmajoituksia ilmaiseksi. Nice story, sis. 🤣
Se varmaan TUNTUU luksukselta koettelemuksien jälkeen. 😅
Vietnaminkin kerrotaan nyt jännittävän ja pelottavan. Vielä ehtisi ostaa menolipun Ruotsiin.
Aww, jatsimies on siis jälleen kerran toiminut järjen äänenä ja paitsi että olivat ottaneet kunnon hotellin niin ovat nyt myös toisen yön perään samassa paikassa. Varmaan oli ostanut Virvelle vielä uudenvuodenjuomankin (0,90 € 😆) ja pakottanut tällaiseen juhlaillan viettoon. Propsit jatsimiehelle, on kyllä monesta tilanteesta pelastanut ja paljon vartijana. 👍🏻
Majoittuminen tässä kunnon hotellissa maksaa varmasti enemmän kuin Virven kuukauden ruokabudjetti on. Mitäs veikkaatte, maksetaanko se kiltisti puoliksi vai maksaako se joka sinne halusi? 😆
Vaikka ottaisivat nyt kaksi paluulippua Tukholmaan, niin minne Virve siellä menisi? Jatsimies ilmeisesti aikoo majoittua kavereiden sohvilla ja kiertuepaikkakuntien hotelleissa. Heillä ei ole enää sellaista vakituista tukikohtaa, johon voisi ilman säätämistä palata voimia keräämään. Pujahtaisiko pienen pieni Virve puolison povitaskuun?
Veikkauksia: siirtyvätkö Fredmanit vuokralle eksoottiseen Suomeen? Yksiö Lidlin, kirjaston ja terveyskeskuksen tuntumassa irtoaisi muutamalla satasella/kk jostain Varkaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Aww, jatsimies on siis jälleen kerran toiminut järjen äänenä ja paitsi että olivat ottaneet kunnon hotellin niin ovat nyt myös toisen yön perään samassa paikassa. Varmaan oli ostanut Virvelle vielä uudenvuodenjuomankin (0,90 € 😆) ja pakottanut tällaiseen juhlaillan viettoon. Propsit jatsimiehelle, on kyllä monesta tilanteesta pelastanut ja paljon vartijana. 👍🏻
Majoittuminen tässä kunnon hotellissa maksaa varmasti enemmän kuin Virven kuukauden ruokabudjetti on. Mitäs veikkaatte, maksetaanko se kiltisti puoliksi vai maksaako se joka sinne halusi? 😆
Olisi vaan ollut paikoillaan käyttää sitä järjen ääntä myös Ruotsin minitalossa, kun värjöttelivät talvella 14-asteen sisälämpötilassa. Miksi jatsimies ei silloin vääntänyt lämmitystä suuremmalle ja ottanut tulevaa sähkölaskua maksettavakseen?
Näillä kummallakin on sitä rahaa, varsinkaan Virve ei vaan halua sitä käyttää. Jatsimies on kymmenisen vuotta vaimokettaan vanhempi ja on aikoinaan ostanut sen Tukholman kattohuoneiston. Ei sellaisia asuntoja tulottomat tai täysin rahattomat ostele. Sai tästä asunnostaan varmasti hyvät myyntihinnankin.
Sijoitettuna heidän varallisuus on kasvamassa tuottoa. Kyllä sieltäkin voisi realisoida halutessaan käyttörahaa. Ja kyllä sitä käyttörahaa myös Virvellä on, kun pystyy hetkessä ostamaan tonnin tietsikan hajonneen tilalle. Ja minitaloaan varten sai lainan, joten ihan niitä kuukausitulojakin täytyy olla.
Mahtoi tosiaan olla melko läävä se Bangkokin asunto, miten kauan siellä pitikään olla alunperin? Sieltä ei tullut muuta kuvaa kuin riisikeittimestä, jota hehkutettiin aluksi. Muista asumuksista on tullut kuvamateriaalia. Rivien välistä sitten viestitelty että Bangkokissa ei koskaan tiedä mitä saa. Miksei voi avoimesti puhua tästä asiasta? Harmittaako kun sitten ei voisi kehuskella miten halvalla saa aina hyvää.