Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7950)
Vierailija kirjoitti:
Virvehullu taas vetämässä monologia virven elämästä. 😂🤡 muista peukuttaa kovasti!
Ne Applen kuulokkeet piti saada tuiki tarpeellisen vastamelutoiminnon vuoksi, joten ne napit nyt korviin niin sitten te saatte nukuttua. 😝
Vierailija kirjoitti:
Virvehullu taas vetämässä monologia virven elämästä. 😂🤡 muista peukuttaa kovasti!
Hullulla ei ole muutakaan tekemistä. 😅 Virven haukkuja on itse helvetin kuvottava ja tyhmä. Virve on kaunis sisältä ja ulkoa. 💚
Pari päivää Pattayalla menisi ihanasti: ensimmäinen päivä retkellä elefanttikylään ja toinen päivä siinä huikeassa vesipuistossa. 🤩
Ikävä kyllä kumpikin maksaa yli 3,88 €, mutta korvaavana ohjelmana niille Virve saa ihan maksutta kuunnella iltaisin musiikkia hotellihuoneessa. Mukavaa vaihtelua pienolle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virvehullu taas vetämässä monologia virven elämästä. 😂🤡 muista peukuttaa kovasti!
Ne Applen kuulokkeet piti saada tuiki tarpeellisen vastamelutoiminnon vuoksi, joten ne napit nyt korviin niin sitten te saatte nukuttua. 😝
Mitä vit tua oikein sönkötät? 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virvehullu taas vetämässä monologia virven elämästä. 😂🤡 muista peukuttaa kovasti!
Hullulla ei ole muutakaan tekemistä. 😅 Virven haukkuja on itse helvetin kuvottava ja tyhmä. Virve on kaunis sisältä ja ulkoa. 💚
Virve on myös älykäs ja rehellinen. 🤎
Oikeastiko Fredmanit ovat varanneet huoneen punaisten lyhtyjen alueelta? 🤣 Siis suunnilleen jossain bordellina toimivassa hotellissa? 🤣 Voi apua.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko Fredmanit ovat varanneet huoneen punaisten lyhtyjen alueelta? 🤣 Siis suunnilleen jossain bordellina toimivassa hotellissa? 🤣 Voi apua.
Jep. Googlen kuvahaun perusteella majapaikka on 7 Days Premium Hotel Pattaya parhaalta seksikauppa-alueelta. Arvosteluissa varoitellaan aamuviiteen jatkuvasta melusta ja siitä, että muita asiakkaita pitää vähän pelätä.
En halua ikinä mennä Aasiaan. Tuolla ei juuri muuta nähtävää ole kuin temppelit. Toki surffaaminen ja sukeltaminen on jees.
Kaikista Thaimaan hienoista kohteista Fredmanit ovat päättäneet luuhata Bangkokin reunamilla ja sen jälkeen Pattayalla, jonne Virve on vielä myöhemmin palaamassa frendinsä kanssa.
Vaikuttaa vähän siltä, että Virvellä tulee vielä jossain vaiheessa ikävä tuttua ja turvallista minitaloa ja lähi-Lidliä.

Ehkä hälle vielä jossain vaiheessa valkenee, että kaikkea on vaikea saada (paitsi siellä unelmien Kuala Lumpurissa, jossa tosin ilmasto tuotti tuskaa): prinsessaelämää länsimaisella hygieniatasolla ja täysihoidolla, mutta vain roposia maksaen.
Superviihdyttävää tätä kyllä on seurata 😃
Ehkä tämä kokemus opettaa Virvelle, että joskus kannattaa valita maksaa vähän enemmän että saa paremman kokemuksen. Kaikista halvin alemajoitus bordellin viereisessä huoneistossa kattobaarin vieressä voi olla ikävä kokemus hänen tyyppiselle "paikallista elämää" hakevalle turistille. On ihan ok maksaa vähän enemmän ja nähdä upeita paikkoja.

Mutta kun se sotii kaikkea Veen "nyky-mindsettiä" vastaan. Ei saa olla turisti nähtävyyksien perässä, vaan paikallinen joka käy korkeintaan ruokatorilla ja ostoskeskuksessa. Ja halvalla, halvalla pitää päästä, koska muutenhan voisi yhtä hyvin palella pikkutalossa Tukholman laitamilla.
Onko tää nyt sitä toksista positiivisuutta, kun nyt Virve puolustelee viime öistä meluista ja saastaista majapaikkaa sillä että oli se ihan ok koska ei ole lomalla, koska lomalla voisi käyttääkin enemmän rahaa saadakseen hyvän kokemuksen.
Lueskelin sen hotellin arvosteluja, ja en todellakaan olisi itse varannut sitä sillä moni arvostelu mainitsi saastaiset petivaatteet, haisevat viemärit, ja aamuun asti meluavan baarin.. mutta Virve varmaan keskittyi vain niihin positiivisiin arvioihin, joista monet saattavat kaiken lisäksi olla feikkejä.

Tää se just on, kun pitää väen väkisin ottaa halvin mahdollinen vaihtoehto kaikessa, jotta voi sitten kuun lopussa tehdä laskelmia jossa rääsyläiselämä on halvempaa kuin Ruotsissa asuminen. Todellakaan ei herätä mitään kateuden tunteita tämä Virven valitsema elämäntapa, mutta loistavaa viihdettä on kyllä!
Vierailija kirjoitti:
Onko tää nyt sitä toksista positiivisuutta, kun nyt Virve puolustelee viime öistä meluista ja saastaista majapaikkaa sillä että oli se ihan ok koska ei ole lomalla, koska lomalla voisi käyttääkin enemmän rahaa saadakseen hyvän kokemuksen.
Lueskelin sen hotellin arvosteluja, ja en todellakaan olisi itse varannut sitä sillä moni arvostelu mainitsi saastaiset petivaatteet, haisevat viemärit, ja aamuun asti meluavan baarin.. mutta Virve varmaan keskittyi vain niihin positiivisiin arvioihin, joista monet saattavat kaiken lisäksi olla feikkejä.
Eläs nyt, se on kuten Virve sanoo eli ikinä ei edullisista hotelleista tiedä mitä siellä on. 🤣 Virven elämässä KAIKKI ikävät jutut ovat itsestä riippumattomista syistä.
Sitä paitsi hotellihuoneessa oli monta hyvää kohtaa: sijainti, sinne sai tuoda gogo-tytön (=alan ammattilaisen) ja perhehuoneeseen montakin, siellä on pyörillä liikkuva sänky ja muu huoneen kalustus koostuu leveästä isommallekin äijälle soveltuvista suihinottotuolista ja lisäksi niille, joilla on vielä polvet kunnossa, on tuollainen leveä rahi. Lisäksi respasta saa samaan hintaan korvatulppia, jottei tarvitse häiriintyä baarien tai ammatinharjoittamisen aiheuttamasta melusta.
Virven mukaan tietysti hotellissa ällöttävintä oli torakka. Varmaan ärsyttää myös ylihinnan maksaminen, maksoivat 20 € yöltä kun toiselta varaussivustolta olisi saanut 17 € hintaan.
Ensi yön majapaikka näyttäisi olevan Pace Residence Pattaya. Booking.comin 64 arvostelusta kolme sisälsi kuvan torakoista. 🤩 Virve tulee nii-in nauttimaan.
Uusimman hotellin vieressä on tosiaan Gentlemens Club nimeltä Octopussy, joka Facebook-sivuillaan esittelee ystävällistä ja vähäpukeista henkilökuntaansa. 🍆🍆🍆
Mitä ihmettä Virve tekee Pattaylla?
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä Virve tekee Pattaylla?
Pakoilee Bangkokia, joka ei osoittautunutkaan tällä kertaa unelmien paratiisiksi.
Mäkin ihmettelin miten voi tulla yllätyksenä Pattayan biletys ja seksikauppa? Eikö Virve ihan oikeesti tiedä maailmanmenosta mitään? Eikö se lue netistä mitään etukäteen? Jostainhan se maine on tultava, vaikka joissain turistipaikoissa voikin olla ihan kivojakin alueita (esim. Ibiza ei ole pelkkää bilemestaa).