Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7852)
Viikkoon ei ole ollut onnea Lidlin hävikkikassien kanssa. TänäänKIN piti käydä kahdesti kytiksellä, mutta sitten onnisti.
Virve käy siis joka päivä pariin kertaan kytiksellä Lidlissä katsomassa onko hävikkilootia tarjolla? 🤣 Ei voi mitään, tämä on parasta viihdettä. Joku joskus täällä ihmetteli, miten Virve löytää niin usein noita alelaatikoita, mutta kovan työn takana siis ovat.
Joka kerta kirjoittaa samat jutut ikään kuin puhuisi asiasta ekaa kertaa. Mutta mikäpäs siinä, jos elämän sisältö on ruokaostosten esittely. Ennen esiteltiin kosmetiikkaa, nyt ruokaa 😂
Enkä edes ymmärrä miksi seuraan tätä ihmistä enää?
Virve kirjoittaa miten ei halua käyttää aikaa rahan tienaamiseen ja siksi elää passiivisten tulojen varassa. Ymmärrän sen, että arvostaa aikaa rahaa enemmän ja haluaa testata kuinka vähällä voi tulla toimeen ilman että elämänlaatu laskee.
Mut sitten toisaalta rahan riittävyyden varmistelu säästämällä vaatii aikaa ja vaivaa kyllä sekin, kuten Virven jutuista huomaa. Voi käydä niinkin että rahasta tulee niin iso itseisarvo ettei iloitse enää siitä vapaa-ajasta tai sen suomista mahdollisuuksista vaan iloa tuo pikemminkin ajatus siitä että kuinka paljon on onnistunut rahaa minäkin hetkenä säästämään. Silloin elämässä fokus on rahan määrässä samalla lailla kuin jollakulla sellaisella joka pyrkii vain tienaamaan mahdollisimman paljon.
Pikkuhiljaa alkaa puuduttamaan nuo samat itseään toistavat stoorit ruokaostoksista... Tämä kaikki nähtiin jo ennen Espanjan matkoja.
Ihan saman toistoa KOKO ajan päivästä toiseen sen jälkeen kun tulivatko takaisin kotiin. 😔
Mun mielestä myöskin tuo tavaroista eroon "hankkitutuminen" on vähän epäeettistä, koska jos se tavara on kerran hankittu, olisi se hyvä käyttää edes loppuun asti.
Nykyihminen tuntee tekevänsä hyvää, kun vie tavaran kierrätykseen. Todellisuudessa siitä tavarasta tuleekin jonkun toisen murhe. Poissa silmistä poissa mielestä. Kunhan vaan itse saa konmarittaa ja sysätä roinat jonkun muun harteille.
Sikäli on kyllä parempi kierrättää, kun laittaa esim. roskiin.
Ihan mielenkiinnolla odotan mitä päivittää sitten kun lähtevät miehen kanssa yhdessä maailmalle. Jonkun lämpimän maan lidlin/halpakaupan hintoja? Termariaamukahvi rannalla?
Minua kyllä vähän ärsyttää, että Virve ostelee noita hävikkikasseja niin usein, eilen jopa kaksi kappaletta. On olemassa ihmisiä joilla ei olisi oikeasti varaa ostaa kasviksia kuin noissa hävikkikasseissa, mutta Virve 100 000 euron sijoituksineen pystyisi kyllä kustantamaan kasviksensa normaalihintaisinakin.
Vierailija kirjoitti:
Pikkuhiljaa alkaa puuduttamaan nuo samat itseään toistavat stoorit ruokaostoksista... Tämä kaikki nähtiin jo ennen Espanjan matkoja.
Ihan saman toistoa KOKO ajan päivästä toiseen sen jälkeen kun tulivatko takaisin kotiin. 😔Mun mielestä myöskin tuo tavaroista eroon "hankkitutuminen" on vähän epäeettistä, koska jos se tavara on kerran hankittu, olisi se hyvä käyttää edes loppuun asti.
Nykyihminen tuntee tekevänsä hyvää, kun vie tavaran kierrätykseen. Todellisuudessa siitä tavarasta tuleekin jonkun toisen murhe. Poissa silmistä poissa mielestä. Kunhan vaan itse saa konmarittaa ja sysätä roinat jonkun muun harteille.
Sikäli on kyllä parempi kierrättää, kun laittaa esim. roskiin.
Jep, eettisintä olisi ihan oikeasti hillota niitä hankkimiaan tavaroita kotona niin kauan, että vastaan tulee ihminen, joka tarvitsee niitä samoja tavaroita. Sen henkilön voi kohdata esim. laittamalla ilmoituksen Facebookin roskalava-palstalle tai voi kysellä lähipiiristään, tarvitseeko kukaan saippuapumppua tms.
Vierailija kirjoitti:
Minua kyllä vähän ärsyttää, että Virve ostelee noita hävikkikasseja niin usein, eilen jopa kaksi kappaletta. On olemassa ihmisiä joilla ei olisi oikeasti varaa ostaa kasviksia kuin noissa hävikkikasseissa, mutta Virve 100 000 euron sijoituksineen pystyisi kyllä kustantamaan kasviksensa normaalihintaisinakin.
Jep, itseä kanssa ärsyttää tuo. Täällä ainakin noita on todella vaikea saada lidlistä ja niissä on rajoitus että vain yksi per talous. Ruotsissa ei ilmeisesti tuota rajoitusta ole, saisi kyllä olla.

Kyllä meidänkin Lidlissä on rajoitus 2 hävikkilaatikkoa/talous
Muistaako joku tykkäsikö Virve Cheryl Strayedin Wild kirjasta?
Katsoin eilen elokuvan ja siinäpä vasta onkin vaellustarina! Traumaattisia kokemuksia käsitellään vaelluksella ja vaellus päättyy anteeksiantoon. Tätähän Virve juuri haki omalta vaellukseltaan (oivalluksia elämästä), tosin V:n elämä ei varmaan sisällä yhtä traumaattisia kokemuksia kuin Strayedin.
Wild on muuten todella hyvä kirja ja elokuvakin on hyvä. Virven postaukset on kyllä todella, todella kaukana siitä 😂 Virve voisi ehkä tehdä parodiaelokuvan vaelluksestaan. Hemmoteltu bipolär tossukkamiehineen lähtee Espanjaan tarjouksia ja ilmaisia kahvileipiä metsästämään. Voisi olla menetys.
Virve löysi leipää josta saisi hyviä köyhiä ritareita, mutta ei voi tehdä niitä jos ei löydä kananmunia alennuksesta kun ovat niin kalliita. Mutta viimein löytyi avokadoja! Voi tehdä sushibowlin riisistä ja riisiviinietikasta, jotka on haalinut puoli vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Wild on muuten todella hyvä kirja ja elokuvakin on hyvä. Virven postaukset on kyllä todella, todella kaukana siitä 😂 Virve voisi ehkä tehdä parodiaelokuvan vaelluksestaan. Hemmoteltu bipolär tossukkamiehineen lähtee Espanjaan tarjouksia ja ilmaisia kahvileipiä metsästämään. Voisi olla menetys.
Todellinen Eat, pray, love. 😁

Lopulta tulee valaistumiskokemus kun pääsee halpaan sushibuffettiin mättämään.

Äläs nyt, eilen "karkkiherkuteltu" Lidlin granolalla...
Toki hyvä että käyttää vähän sokeria (ainakin ulospäin näyttää siltä), mutta hieman nyt saattaa lipsahtaa ortoreksian puolelle kun granola lasketaan karkiksi ja ruokaa ajatellaan vain vitamiinien jne kautta eikä maku merkitse mitään. Päivät täyttyvät Lidlikäynneistä. Eipä ole postauksia tullut enää moneen viikkoon mietelauseista tai muista "syvällisistä" pohdinnoista.
Tuo on kyllä tosi oudonkuuloista että ihminen, joka halusi pois päivätöistä saadakseen aikaa toteuttaa haluamiaan asioita, käyttääkin sitten sen ajan pyöräilemällä Lidliin kahdesti päivässä hävikkikassien toivossa.
Mua hävettäisi älyttömästi lähteä ruokakaupasta ostamatta mitään - toistuvasti. Ruokakauppaan ei mennä yleisesti katselemaan ja poistuta tyhjin käsin vaan ostamaan jotain pientäkin syötävää. Mulle tulisi tunne että vartijat seuraa valvontakameroilla ja henkilökunta alkaa kiinnittää huomiota jos maleksii ruokakaupassa toistuvasti tutkien pakkauksia mutta ostamatta mitään. Niinhän näpistelijät toimii: tutkailee ja kun tuntuu turvalliselta niin näpistää ja lähtee ostamatta mitään.
Tuntuu surulliselta lukea että Virve on niin hintatietoinen että kananmunatkin on liian kalliita. Mitä ne maksaa? 2 e iso kenno? Jokaista purkkia verrataan aiempaan hintaan ja jotain euron juttua ei osteta jos sen on ennen saanut 80 sentillä. Kasviksia ja hedelmiä ei osteta erikseen vaan joko ne saadaan hävikkikassista tai ei syödä lainkaan.
Musta tuon kaiken vapaa-ajan voisi käyttää iloisemmin ja onnellisemminkin kuin elämällä ruokakaupan hintoja pari kertaa päivässä tutkimalla. Tätäkö Virve todella halusi päivätöistä luopuessaan?

Yleensä tosiaan oravanpyörästä hypänneillä on joku missio tai vastaava jo valmiina. Esim. moni haluaa aikaa perheelleen, pyörittää omavaraistaloutta, tekee vapaaehtoistyötä tai käyttää aikaa johonkin harrastukseen. Virve sen sijaan metsästää tarjouksia, seuraa kuinka reiät lisääntyy sukissa ja käyttää työnteolta jääneen aikansa pilkkomalla c-vitamiinitabletteja neljään osaan.
Onko Virve muuten koskaan valottanut mihin tarkoitukseen hilloaa niitä 100 000 sijoituksiaan? Hänhän on useaan kertaan julistanut, että kuolo korjaa viimeistään 40-vuotiaana. Vuorataanko arkku kenties seteleillä?
Sijoitusten tarkoituksena on kai mahdollistaa mukavat eläkepäivät, mikä on ristiriidassa sen kanssa että ne mukavat eläkepäivät mahdollistetaan elämällä nyt askeettisesti. Ristiriitaista on se, että Virve haluaa nauttia vapaudesta nyt kun on hengissä, mitä tahansahan voi sattua vaikka huomenna, mutta tämä pihistely niukkuudessa ei kuulosta nautinnolliselta vaikka Virve sen niin haluaa esittääkin.
Musta monen työssäkäyvän elämä vapaa-ajan harrastuksineen (liikuntaa, kulttuuria, hyvää ruokaa, lyhyitä reissuja, ystävien ja perheen kanssa oloa...) kuulostaa onnellisemmalta ja mukavammalta kuin työelämästä poissaolevan Virven elämä, joka muodostuu puolison seurasta kotona ja vuorotellen puolison pyörällä pyöräilemisestä Lidliin etsimään halvinta, päiväysvanhaa ruokaa.
Musta Virven olisi hyvä puhua elämästään ammatti-ihmisen kanssa. Toki voi olla että jos ammatti-ihminen ei fanita niukkuudessa elämistä niin Virve kokee moisen hyödyttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Mua hävettäisi älyttömästi lähteä ruokakaupasta ostamatta mitään - toistuvasti. Ruokakauppaan ei mennä yleisesti katselemaan ja poistuta tyhjin käsin vaan ostamaan jotain pientäkin syötävää. ?
Jos näkisin toistuvasti näillä kylillä jonkun käyttäytymässä Virven tavoin, niin joo kyllä pitäisin ns. kylähulluna. Samat vihreät trikoot ja muutenkin samat vaatteet joka päivä, joka päivä tuntikausia kirjastossa sanattomana lukemassa kirjoja ja lataamassa sähkölaitteita, pari kertaa päivässä kaupassa kierroksella ostamatta useimmiten yhtään mitään.
Eihän Virven toiminnasta ole ainakaan kenellekään muulle mitään haitallista tai vaarallista, mutta ei tuollaista käytöstä ihan normaalinakaan pidetä. Eikä kukaan taida uskoa, että tämä on sitä Virven unelmaelämää. Ennemminkin jonkinlaista liukumista yhteiskunnan ulkopuolelle ja syrjäytymiseen. Tule takaisin, Virve!
Ihme ettei voinut sitä jättää vuokralaiselle.