Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7852)
Vierailija kirjoitti:
Seitsemässä uudessa postauksessa lähes kaikissa mainitaan perusterveellinen ruokavalio...
Nyt se on mainittu yhdeksässä eri stoorissa. Ihan ei päästy (vielä) täyteen kymppiin saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seitsemässä uudessa postauksessa lähes kaikissa mainitaan perusterveellinen ruokavalio...
Nyt se on mainittu yhdeksässä eri stoorissa. Ihan ei päästy (vielä) täyteen kymppiin saakka.
Armotonta saman jankkausta aina vaan. 😆 Kuudessa kuvassa pastaa, kuudessa kuvassa porkkanaa. Aina samat kaurahiutaleet, tomaattisoseet, pastat, kaalit, sipulit, porkkanat ad nauseatum. Talvisin loputtomiin noita halvimpia ituja, kun ei raaski ostaa mitään vihreää.
Aina samat jutut: perusterveellinen, edullinen, halvempi, halvin, omien arvojen mukainen elämä, vapaa-aika, mahdollisimman halvalla perusterveellisti, hävikki, tarjous, sesonkituote, oma elämäntilanne, pieni budjetti, tehdä valintoja, priorisoinut, ilman päivätyötä, matkustella, oma hyvinvointi.
Ja sitten vielä jaappausta siitä, mikä Virven mielestä on perusterveellistä ja miten muut mahdollisesti kokevat perusterveellisen. Millään muotoa kyseessä ei ole vain terveellinen ruokavalio, joka on ihan yleisesti määritelty asia eikä mikään henkilökohtainen mielipideasia.
Eilen oli Virvellä kuitenkin paljon virikkeitä, vaan ei mikään tuo muutosta tuohon saman levyn pyörittämiseen.
Onkohan Virve saanut ihmetteleviä viestejä ruokavaliostaan, kun näyttää olevan niin kova tarve selitellä. Itse puolestani ihmettelen sitä, miksi toistaa samaa monen stoorin verran
Toivottavasti ottaa edes b12 vitamiinin purkista, sitä ei tuolla ruokavaliolla saa tarpeeksi.
Äärimmäisen itsekästä ja itsekeskeistä todistelua taas. Jos kaikki "prioritoisivat" kuin Virve niin ei tulis mitään.
Virve kovasti puhuu vapaa-ajan maksimoinnista ja ettei sen vuoksi käy töissä, koska haluaa ehtiä tehdä kivoja juttuja.
Vapaa-ajalla hän opiskelee kieliä, kiertelee ruokakaupoissa ja makoilee. Jos nukkuisi esim 8h, töissä menisi vaikkapa 8h niin silti jää 8h vapaa-aikaa. Eikö se riitä edellä mainittuihin aktiviteetteihin?
Virve tuntuu myös elävän sitä sitten joskus-elämää mitä vastaan hän aina puhuu.
Toivon hänen löytävän vienä jonain päivänä rauhan itsensä kanssa ja elävän sitä elämää nyt eikä sitten joskus.
Muut merkkilaukut lähtevät myyntiin, mutta Chanelista ei luovuta - tosin vain siksi, että Virve tienaa sillä tulevaisuudessa vieläkin enemmän. Chanelin laukku on Virven paras sijoitus ja sen arvo on kolminkertaistunut siinä missä indeksirahastojen arvo kymmenessä vuodessa vain tuplaantuu. 🤣
Toivottavasti ei tule ahneelle kakkainen loppu, vaikka esine olisi nyt haluttu ja siksi arvokas, se voi hyvinkin menettää arvonsa tulevaisuudessa.
Ei ne kauhean kauaa olleet Suomessa, ei varmaan ollenkaan ystäviä jos kävi vain veljen ja vanhempien luona kylässä pari päivää.
Virve postasi lentokentältä tavaravuorensa kanssa, miten ihanaa on päästä näistä tavaroista eroon ja tietää, ettei enää koskaan tarvitse kuljettaa niitä mihinkään. No jotenkin siinä sitten kävi kuitenkin taas vähän toisella lailla, joten kamera taitaa nyt jäädä talteen Suomeen porukoille, sinne nallen ja todistuskansion viereen. Ja Chanelkin jää säilytykseen ja frendin käyttöön (no just, Virve ei antaisi muille edes rakkolaastaria saati rakkaimpansa eli Chanelin käyttöön). Ja tämä ihana mystinen frendi lupas auttaa myydä muut merkkilaukut, ei siis aikonut myydä vaan on vain luvannut auttaa.
Mahtoikohan veljen perhe ilahtua kovasti Virven lahjoittamista kahdeksan vuotta vanhasta läppäristä alkuperäisellä akulla ja vanhentuneella tietoturvalla? 🤔 Onkohan Virven äiti ihan Virven kokoinen ja omaa tismalleen samanlaisen vaatemaun, ja siksi käyttää nyt iloisena niitä Virven tuomia vaatteita? Vai oiskohan sittenkin niin, että Virve kärräsi ne roinaläjänsä kokonaisuudessaan vanhemmilleen ja käyttää heidän kotiaan ilmaisena varastona? 🤔
Virve ei kolmeen vuoteen ole nähnyt läheisiään ja viettivät Suomessa kokonaiset kaksi päivää? Kyllä tavaroiden vieminen taisi olla reissun pääasia.
Vierailija kirjoitti:
Virve ei kolmeen vuoteen ole nähnyt läheisiään ja viettivät Suomessa kokonaiset kaksi päivää? Kyllä tavaroiden vieminen taisi olla reissun pääasia.
Kätevästi vielä universumi laittoi Virven hukkaamaan pankkikortin juuri lentokentällä. Sopivasti pääsi kentälle, mutta ei ollut mahdollisuuksia ostaa kentältä tuliaisia. Kenties vielä äiti tai isä tuli hakemaan Virven kentältä, niin säästyi viitonen HSL:n lipustakin. Rohkenen veikata, että joku muu maksoi myös Virven sushibuffetin ja pääsylipun akvaarioonkin. 😆 Universumi järjestää, ask and it is given.
Vierailija kirjoitti:
Virve ei kolmeen vuoteen ole nähnyt läheisiään ja viettivät Suomessa kokonaiset kaksi päivää? Kyllä tavaroiden vieminen taisi olla reissun pääasia.
Tästäkin parista päivästä haluttiin lohkaista aikaa Lidlissä käymiseen, jotta päästiin vertailemaan kuinka paljon halvemmaksi ruokaostokset Suomessa tulisi. Virvellä ei tosin ole aikomustakaan asua Suomessa, mutta vertailua oli silti tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Virve ei kolmeen vuoteen ole nähnyt läheisiään ja viettivät Suomessa kokonaiset kaksi päivää? Kyllä tavaroiden vieminen taisi olla reissun pääasia.
Oli ainakin syksyn 2020 Suomessa opiskelemassa. En muista missä vaiheessa muutti sitten takaisin Ruotsiin. Mutta tavaroiden vieminen oli varmasti yksi syy mennä käymään Suomessa. Aiemmin taisi käydä lähinnä työmatkoilla (messut jne) Suomessa. Eipä nuo läheisetkään Ruotsissa tunnu usein käyvän. Ehkä eivät ole niin läheisiä, kun Virvekin on jo vuosia asunut ulkomailla.
Harmaa sää ärsyttää ja ihmettelee miksi on Pohjoisessa. Ihan ok mennä asumaan vaikka sinne Espanjaan kunhan muuttaa sitten kokonaan eikä käy Ruotsissa vain terveyspalveluja käyttämässä. Espanjassa on kuulemma oikein hyvä terveydenhoito muutenkin niin muuttaisi sit oikeesti eikä vaan valittaisi kun kuitenkin kelpaa rusinat pullasta
Vierailija kirjoitti:
Harmaa sää ärsyttää ja ihmettelee miksi on Pohjoisessa. Ihan ok mennä asumaan vaikka sinne Espanjaan kunhan muuttaa sitten kokonaan eikä käy Ruotsissa vain terveyspalveluja käyttämässä. Espanjassa on kuulemma oikein hyvä terveydenhoito muutenkin niin muuttaisi sit oikeesti eikä vaan valittaisi kun kuitenkin kelpaa rusinat pullasta
Tätä olin tulossa itsekin kommentoimaan. Niinpä niin, mitäköhän täällä nyt tekee ikävässä kamalassa pohjoisessa. Ai niin - ilmainen huipputason terveydenhoito!
Taas vähenee tavarat Uutta sähköhammasharjaa oltiin ostamassa ennen Espanjaan lähtöä. Ei vissiin sitten ostettu? Wanha on nyt kuitenkin taas kerran lähdössä, samoin muistitikku.
Virve esittelee, että nyt on menossa viimeiset jemmassa olleet ihonhoitotuotteet: 2 deodoranttia, päivävoide, yövoide, seerumi, joku ihme korealainen tehokasvovesi, puhdistusvaahto ja multibalm, jolla siis tarkoittaa näitä monikäyttösalvoja, joita voi hieroa huuliin ja kaikkiin kuiviin ihokohtiin.
Vartalovoiteista ollaan vissiin luovuttu, ja Virvehän kertoi että kotona pesee kroppansa pelkällä vedellä joten mitään suihkusaippuoita ei liene lainkaan. Shampoota ja hiusnaamiota käytti ainakin Espanjassa.
Mua ainakin kiinnostaa nähdä, miten entisen 10-vaiheisen ihonhoidon nimiin vannojan arsenaalille käy, kun nuo ilmaiseksi ostetut tuotteet kohta loppuvat? Deodorantit lienee Virve itse ostanut, muut on saanut ilmaiseksi firmoilta. Putsaako jatkossa kasvot vain vedellä ja loppuuko seerumeiden ja voiteiden käyttö?
Meikkejä on myös pyöritelty, mutta niissä loppuu kyllä kohta se mitä vatkata. Jäljellä on meikkivoide, kaksi meikkipuuteria, ripsiväri, huulimeikkikynä, kaksi luomiväripalettia ja yksi monitoimipaletti, jota voi käyttää myös poskipunana ja korostusvärinä. Virve meinaa että toisen luomiväripaletin voisi hävittää vaan ei sittenkään voi, koska omatunto huutaa sen olevan tuhlausta. 🙄
Ennen käytti aina kulmakynää, hyvä jos on hoksannut että noista luomiväreistä löytyy kyllä hyvä kulmasävy jos haluaa minimalisti olla ja käyttää sitä mitä jo on.
Jännä myös nähdä, mitä ovat ne rakkaimmat tavarat, joista Virven materialistinen puoli ei ole valmis luopumaan: merkkilaukut, kamera, vanha läppäri, luomiväripaletit, vaatteet ja tunnearvoa sisältävistä tavaroista yksi ainoa nalle. 😍
Onkohan jotain ikävää terveysyllätystä ollut, kun ei ole hehkutettu että kaikki on kunnossa eikä ole laitettu vielä asuntoa vuokralle?
Pavuissa ja fetassa on proteiinia.