Lue keskustelun säännöt.
Vihaan esikoistani.
26.11.2005 |
Mitä pitäisi tehdä? Kaikki on mennyt pieleen alusta asti. Raskaus oli yllätys, voin pahoin koko odotusajan. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen josta toipuminen vei kaksi vuotta. Siihen samaan läjään erosin hänen isästään. Isä tapaa lastaan pari kertaa vuodessa ja olen oppinut vihaamaan koko miestä. Samalla vihaan esikoista koska hänen takiaan minun täytyy sietää elämässäni sellaista idioottia kuin hänen isästään tuli.
Nyt minulla on onnellinen parisuhde ja puolivuotias vauva, jota rakastan enemmän kuin voin käsittää. Hermoni halkeavat kun yritän jatkuvasti hyvitellä esikoiselle sitä, että tunnen vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Koitan löytää iloa hänestä, mutten löydä. Vietän paljon kahden kesken aikaa hänen kanssaan, jotta hän ei ikinä keksisi kuinka vähän äiti välittää. Alan tulla tieni päähän. En kohta enää jaksa.
Kommentit (44)
Kerron tämän oman esimerkkini kautta:
En missään nimessä halunnut tyttöä itselleni, haluasin poikaa. Miksikö? Koska inhosin itseäni pienenä. Kun näin tietyn ikäisen tytön, jolla oli tietynlaiset hiukset, niin inhosin tätä, koska näin siinä itseni.
Onneksi sain pojan (vieläpä molemmat " tilatut" lapset ovat poikia) niin minun ei tarvitse nähdä itseäni uudestaan ....tiedän, että jos minulla olisi tyttö, niin minulla olisi ongelmia rakastaa häntä....ei vauvana, vaan 3-5-vuotiaana.
Tämä näin ajatuksen aiheeksi kaikille, joilla on ap:n kaltaisia ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tämän takia en ole uskaltanut " tehdä" kuin
yhden lapsen! Rakastan esikoistani ihan LIIKAA ja yli kaiken!
Pelkään, että jos tulisi toinen lapsi, enkä kykenisikään
rakastamaan häntä enää...:(
Eihän se lapsen vika ole, että on syntynyt tähän maailmaan. Eikä lapsi voi valita vanhempiaan. Sinä olet kuitenkin aikuinen ja pitäsi pysytä ajattelemaan aikuisen lailla. Jos lapsen isä on sinusta idiootti, niin yritä sinä olla sen verran fiksu, ettei lapsestasi tule samanlaista. Jos vietät aikaa hänen kanssan kahdestaan, voisiko joku yhteinen harrastus tulla kyseeseen? Uimahallireissut, luistelu, hiihto ym. joka menee tavallaan omalla painollaan ja molemmat voi rentoutua. Ja anna hänen osallistua myös vauvanhoitoon sen verran kuin pystyy.
Meillä siis todella on yhteisiä harrastuksia, koska esikoinen on liikunnallisesti lahjakas. Pidän häntä erityisen paljon sylissä, paijailen uneen jne. mutta pointti tässä on se, että koska joudun koko ajan tekemään vastoin omia tuntemuksiani niin ratkean kohta. Ajatukseni hänestä ovat niin kauheita, että kehtaa niitä edes ääneen sanoa. Tämä on minun synkkä salaisuuteni, joka oikeasti alkaa heijastua pian koko perheen elämään.
Olisikohan hänen parempi olla sijaisperheessä? Vaikea käsittää, että voi vihata lasta hänen isänsä takia. Eipä ole lapsiressukalla hyvät lähtökohdat elämässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka teeskentelet rakastavasi ja pidät häntä hyvänä, hän kyllä vaistoaa oikeat tunteesi. Sääliksi käy pientä raukkaa : (
ap:n teksti olisi voinut olla minun kirjoittamaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pääkopassa jotain häikkää. Kannattaisiko varata aika psykologille? Se pieni ihminen on sinusta lähtöisin ja jos et häntä rakasta, silloin et rakasta itseäsikään.
Tai hankkiudu itse psykologille. Jos ajatuksesi ovat sitä rataa, että
ihan sama vaikka esikoinen kuolisi jne., anna lapsi vaikka sijaiskotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä otti ja lähti aikoinaan kun ei kestänyt lapsiperheen elämää. Hän on niin kiinni uudessa ihanassa elämässään ja puolisossaan, ettei juurikaan ole näillä suunnilla näkynyt. Sekin lisää näitä omia stressitekijöitäni kun lapsi kaipaa isäänsä, joka ei tule häntä tapaamaan.
Ja kyllä minä tiedän, että vika on minussa eikä lapsessa. Sehän nyt on ihan itsestään selvää. Tyttö on ihan normaali, sievä ja kaikin puoli nokkela, älykäs ja hyvin kehittynyt. Mitkään hänen ulkoiset tai sisäisetkään puolensa eivät tätä asiaa selitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenköhän SE vaikuttaisi lapseen? Lapsi on kuitenkin kiintynyt äitiinsä, huolimatta siitä mitä äiti tuntee.
Tajutonta! Eli lapsi vaan pois eikä äidin kannata edes yrittää saada apua tms.
Luin jokunen aika sitten juuri ko. ongelmasta. Jos on alkutaipaleella ollut pahoja vastoinkäymisiä, voi äidin ja lapsen tunneside ja -suhde hyvinkin vaurioitua. Tähän on olemassa keinoja, joilla sidettä voidaan yrittää korjata ja vahvistaa. Juttele vaikka perheneuvolassa tai psykiatrille. Älä jää asian kanssa yksin, sillä muuten voi oikeasti tulla pahoja seuraamuksia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan lapsen herättämää muistoa exästä. Kuulostaa siltä, että sinulla on exäsi suhteen vielä niin paljon käsittelemättömiä asioita, että ne hoituisivat parhaiten psykologin luona. Anna katkeruuden jo olla, hyvä ihminen ja ole kiitollinen kauniista lapsestasi.
HÄPEÄ että kirjoitat omasta lapsestasi näin!!!
Sulla on nyt luultavasti omia käsittelemättömiä juttuja, jotka projisoit lapseen. Keskusteluapua tarvit ehdottomasti!
Meillä on yhteishuoltajuus joten hän pystyy kiusaamaan mahdollisimman paljon. Esimerkiksi varasimme vuosi sitten joulukuun loppuun ulkomaanmatkan, mutta ex nosti äläkän, koska halusi juuri silloin tulla tytärtään tapaamaan. Soitteli lastenvalvojallekin ja paasasi isän oikeuksista, vaikka ne oikeudet eivät olleet siihen saakka kiinnostaneet piiruakaan. Koska en jaksanut asiasta riidellä, matka peruttiin, mutta exääpä ei kaikesta huolimatta näkynyt.
En ole voinut puida exän kanssa asioita läpi, koska hänen mielestään eronneet eivät keskustele. Hän ei vastaa puheluihin, teksitiviesteihin sen sijaan päivien päästä saattaa vastata. Olen käynyt lastenvalvojalla juttelemassa asiasta, mutta siellä ollaan voimattomia, koska isä ei suostu luovuttamaan huoltajuutta. Niin että pattitilanteessa ollaan. Joku ratkaisu tähänkin olisi kai saatava, mikäli se on tämä tilanne joka vaikuttaa tunteisiini esikoista kohtaan.
Sen vielä sanon, että yhteishuolto on paskin mahdollinen vaihtoehto kun riitaisasti erotaan.
Miksi ap:n pitäisi hävetä että uskalsi purkautua tänne? Ehkäpä se on alku, jotta ap pääsisi eroon tuosta tunteesta ja uskaltautuisi hakemaan apua.
olet ehkä vieläkin masentunut ja ainakin oireilet edelleen. Ei sinun tarvitse selvitä tuosta itseksesi. Neuvolan kautta pääsee psykologille, kun vaan vaatii riittävän tarmokkaasti. Nuo edelleen mieltäsi painavat asiat löytyvät edestäsi, jos et pääse niitä käsittelemään ja ehkäpä vielä suhteessa kuopukseesi.
Sinulla on oikeus saada apua.
joten sen puoleen ei ole huolta. Tyttö on myös mummon ja papan silmäterä. Rakastavia aikuisia hänen elämästään kyllä löytyy, minä vain en osaa.
Nykyinen mieheni tietää tilanteen. Mahdoton sellaista olisi häneltä salatakaan, kun nämä omat pahanolontunteeni ovat välillä niin voimakkaita. Tänäänkin kirjoitin tuon aloituksen hirvittävässä tunnemyrskyssä ja siksi se ehkä oli hieman kärkäs.
Uusi mies on ollut kuvioissa reilu kolme vuotta, joten hän on korvannut lähes täysin lapsen oman isän. Isänpäivälahjat sun muut tehdään tytön toiveesta aina häntä varten ja se kertoo mielestäni aika paljon. Onneksi hän sentään rakastaa tyttöä yhtä paljon kuin omaa lastaankin.