äitini hemmottelee lapseni pilalle, muita?

siis ekassa virkkeessä kun sanoin että asumme aika kaukana "äidistämme", tarkoitin siis omaa äitiäni, jota miehenikin kutsuu nykyisin äidiksi, ja omaa äitiään mammaksi... anteeksi sekaannus.

Mummulassa kuuluu olla eri säännöt ja siellä kuuluu hemmotella lastenlapsia. Nyt lapsi kiukuttelee, koska te vanhemmat puututte kaikkeen, ettekä anna lapsen ja mummun nauttia keskenään.

Meillä lapset ovat saaneet mummolassa syödä ruuat telkkarin edessä, mummi passaa heitä ihan täysillä, jättänyt työt sikseen ja ollut lasten kanssa, syöttänyt jätskiä ja herkkuja jne.

Lapsi ja mummo nauttivat toisistaan ja pitävät hauskaa, se kuuluu heidän suhteeseensa. Kotona on omat säännöt ja lapsikin sen ymmärtää.

sehän testaa sillä sitä, pitääkö kotona olevat säännöt todellakin edelleen paikkansa. Se voi tuntua ärsyttävältä, mutta lapselle se on tärkeää ja sille tulee turvallinen olo, kun kotona onkin kaikki kuten ennenkin. Lasta ei pilaa se, että isovanhemmat hemmottelee, tärkeintä on se, että kotona pidetään kiinni normaaleista rutiineista ja säännöistä. Toki te voitte lasta ojentaa myös mummolassa, esim. sanoa, että ei saa puhua toisten päälle, ja mummon ei saa puuttua siihen (tästä pitää puhua mummon kanssa, jos ei muuten usko: hän hemmotelkoon, mutta te kasvatatte, eikä hän saa puuttua siihen).

...mutta meidän mummu soveltaa omia sääntöjään myös meillä käydessään.

Jätskiä, muita herkkuja ja lämmintä yhdessäoloa saa minun puolestani olla, mutta ei kai hemmottelu tarkoita sitä, että kaikki säännöt voi unohtaa ihan täysin... ? ja esim jos lapsi kiipeilee mummun päällä, ja menemme väliin ja sanomme ei, mummu toruu meitä, että antakaa nyt lapsen tehdä mitä haluaa. Minuutin päästä mummu sitten kuitenkin kyllästyy kiipeilyyn ja vetäytyy omiin oloihinsa... ja siinä tilanteessa lapsi sitten haluaa kiivetä meidän ja muiden päälle. Ja kun kiellämme, olemme taas ihan hirviöitä.

että "it is my way or the highway".



Eli jos ei tottele talon sääntöjä, ei tarvitse tulla ollenkaan.



Tai sitten jos ette siihen pysty, usutatte sen mukelonne aina mummun kimppuun kiipeilemään vaikka tämä vetäytyisi minne.

Jos lapsi haluaa kiivetä mummon päälle, niin senkus kiipeää, jos mummo sitä haluaa. Teidän päälle ei kiipeä ja sillä siisti. Kotona pidetään myös rutiineista kiinni mummon vierailun ajan. Toki välillä niissäkin joustetaan, mutta vain järkevissä asioissa ja jos mummo haluaa viedä lapsen jonnekin, niin ei tarvitse kitistä mistään välipaloista tai päikkäreistä.

Mummolassa hemmotellaan, se kuuluu normaaliin lapsuuteen.

Mun mielestä on käsittämätöntä, että muulloin aina noin hyvätapainen lapsi muuttuu mummulassa riiviöksi.Siis osaako kolmevuotias oikeasti muuttaa käytöstään noin totaalisesti, semminkin jos käytte tosi harvoin mummolassa?

vanhempien tehtävä vaan ei ole olla aina kiva, isovanhempana on paljon helpompi olla, kun saa olla kiva ja jos lapsi kiukuttelee, sen voi antaa vanhemmilleen, kiukutelkoon niille. Näin se usein menee, eikä siitä ole haittaa, vanhempien vaan pitää kestää se. Hemmottelevat ja kivat isovanhemmat ovat kuitenkin lapselle tärkeitä.



Jos lapsisi on nyt 3 v, niin hänellä on uhmaikä, ja kiukuttelu johtunee suurelta osalta siitä, ei vain siitä että mummu hemmotelee. Eli jos lapsi ei nyt kiukuttelisi siitä, että te ette hemmotele kuten mummu, niin hän kiukuttelisi jostain muusta. Ja kunhan nyt vaan jaksatte ottaa vastaan sen lapsen kiukun ja rajojen hakemisen, niin ei sitä ikuisesti jatku, lapsi kyllä jossain vaiheessa lopettaa tuollaisen ja ymmärtää, että mummun kanssa on eri säännötä kuin isän ja äidin kanssa.

Olette oikeassa, en siis tarkoita että lapseni olisi mikään suoranainen "enkeli", vaan uhmaikää tietenkin pukkaa, enkä myöskään väitä että kiukuttelu johtuisi pelkästään mummusta.

Kotona on rajat juuri siksi, että jos niitä ei olisi, uskon että lapseni ihan mielellään jättäisi tavarat hujan hajan ja tekisi ihan mitä huvittaa.

Toisaalta olen kokenut että lapsi kotona nauttii rajoista ja siitä, kun huomaa että osaa noudattaa niitä. Voi sitä hymyä, kun tulee sanomaan että hei, mä korjasin lelut, mennäänkö lukemaan iltasatu. Lapsi on silmin nähden ylpeä suorituksestaan ja oppimastaan. Ja vaikka välillä on niitä hetkiä jolloin uhataan jäähyllä ym, lapsi kuitenkin ymmärtää mistä on kyse.

Tämä lapsen käytöksen totaalinen muuttuminen, varsin kiltistä oppijasta riiviöksi, mistä edellinen vastaaja kommentoi, on juuri se miksi tänne tästä kirjoitin. Eli en itsekään tajua, miksi lapsi muuttuu noin paljon mummun kanssa, ja tämän takia olenkin alkanut epäillä omia kasvatustaitojani ja sitä, jos mummu on sittenkin oikeassa; olemme liian ankaria? Kotona vain teeskentelee kilttiä, jäähyn pelossa? Kuitenkin ihan samaa palautetta on tullut päiväkodista (kiltti ja oppivainen, joskus villi mutta osaa myös sanoa anteeksi ihan itse, ja tuntuu ymmärtävän miksi säännöt ovat olemassa). Ja mä en vain tajua, mitä "kasvattamista" sellainen on, että tahtonsa saa aina periksi? Ja eihän tuolla periaatteella millään pärjää päiväkodissa, koulussa ja elämässä kuitenkaan...

Vanhemmat päättävät, miten lapsi kasvatetaan. Toki mummu saa olla löysempi säännöissä, mutta ei hän voi siitä päättää, mitä sääntöjä te noudatatte. Kyllä teidän kannattaa mummolassakin yleisistä käytössäännöistä pitää kiinni, esim. ettei saa puhua toisten päälle.