"Yhyy mun palkka on vaan 3000 euroa kuukaudessa" ARGH!
MITEN NIIN VAAN?! Kysynpähän vaan. Pieni asia muakin ärsyttää, mutta juurikin tällaiset ihmiset, jotka hokevat, että palkkani on vaan vaivaiset 3000 e kuukaudessa, miten ihmeessä elän sillä?
Mulla on palkka tunneista riippuen 1300-1700 e kuukaudessa. Miehellä 2000 e:n luokkaa. Eli yhteensä meillä on tulot suurinpiirtein pikkasen päälle 3000 e. Ja me pärjätään vallan mainiosti, niin en ymmärrä niitä ketkä ruikuttaa jos jo toisella osapuolella on palkka sen päälle 3000 e. Meillä on kuitenkin 2 autoa, paritalo, kohta 2 lasta. Pian jään äitiyslomallekkin ja silti meinattiin pärjätä vallan mainiosti.
Minkä takia sitä luksusta pitää hankkia niin paljon, ettei rahat riitä? Ja kyllä me ollaan päästy matkustelemaankin joka vuosi jossain, jos on intoa ollut lähteä. Tällä hetkellä säästössä on 8000 euroa. Kuukausittain saadaan säästöön 200-600 e, riippuen menoista. Ikää meillä 24 v ja 25 vuotta.
Kommentit (98)
täällä. Viis luksuksesta, mutta osaamistani en haluaisi pilkkahintaan myydä. Siitähän hyötyy vain työnantaja ja firman osakkaat. Minäkin haluan hyötyni!
Verot vievät niin ison osan, ettei sillä kolmen tonnin palkalla kannata edes haaveilla mistään muusta kuin kerrostaloasunnosta. Tosin minulla ei ole miehen tuloja lisäksi ja asun pk-seudulla.
Helppohan se on sanoa, että tulee toimeen vaikka 500 eurolla kuussa, jos asuu Kainuussa ja on perinyt miljoonan ;)
ja valitan pienestä palkasta. En siksi, että sillä ei tulisi toimeen, vaan siksi, että se on työni vaativuuteen ja alan palkkataulukoihin nähden pieni palkka.
Mutta sekin kannattaa muuten muistaa, että jos yhden palkka on se 3000, niin siitä menee veroja huomattavasti enemmän kuin kahden pienestä palkasta jotka yhteensä tekee 3000 euroa.
TOsin en kyllä ymmärrä miten noilla teidän tuloilla on hankittu 2 autoa, paritalo ja vielä säästöönkin rahaa. Mulla ei ainakaan olisi minkäänlaiseen omakotitaloon varaa (asun Helsingissä) omilla tuloillani...
ja kyllä me ihan normaali asuntolaina saatiin. Ei mitään vaikeuksia. Kuten ei myöskään lainan maksun kanssa. :-)
ja valitan pienestä palkasta. En siksi, että sillä ei tulisi toimeen, vaan siksi, että se on työni vaativuuteen ja alan palkkataulukoihin nähden pieni palkka.
Mutta sekin kannattaa muuten muistaa, että jos yhden palkka on se 3000, niin siitä menee veroja huomattavasti enemmän kuin kahden pienestä palkasta jotka yhteensä tekee 3000 euroa.
TOsin en kyllä ymmärrä miten noilla teidän tuloilla on hankittu 2 autoa, paritalo ja vielä säästöönkin rahaa. Mulla ei ainakaan olisi minkäänlaiseen omakotitaloon varaa (asun Helsingissä) omilla tuloillani...
Ja ei asuta Helsingissä, joten asunnot ovat edullisempia. Molemmilla pitää olla työautot, kun matkaa on sen verran. Lapsi on vielä päiväkodissa, häneen menee se hieman yli 200 euroa kuukaufessa. Lisäksi meillä on loma-asunto osake. Arvo muistaakseni 8000 e.
En kehu, mutta mun mielestä me olemme hyvä esimerkki siitä, miten pienilläkin tuloilla voi pärjätä ja miten voi tyytyä ns. huonompaan luksukseen. Enkä valita hetkeäkään meidän elämän tilanteesta. Se on todella hyvä tällä hetkellä ja olemme onnellisia. Osaa vetää oikeista naruista niin säästöönkin jää rahaa. Enkä mä koe, että mun pitäisi luopua jostain. Lapsen lapsilisät ovat alusta saakka menneet omalle tilille, niitä ei olla käytetty muutakun isompien häneen liittyvien hankintojen ostoon. Esim. viimeksi ostimme pyörän. ja sit ennen sängyn. Lapsen vaateostokset ja ruokaostokset menevät meidän tililtämme. Vaatteita ostellaan sillon tällön, kun tarvitaan. Ruokaan menee kuukaudessa n. 400 e.
Ymmärrän sen jos työhön nähden palkka on pieni ja palkka-asteikolla pitäisi olla suurempi, mutta näitä en ymmärrä, jotka tuhoavat yli varojensa ja siitä valittavat etteivät rahat riitä.
Ap
MITEN NIIN VAAN?! Kysynpähän vaan. Pieni asia muakin ärsyttää, mutta juurikin tällaiset ihmiset, jotka hokevat, että palkkani on vaan vaivaiset 3000 e kuukaudessa, miten ihmeessä elän sillä?
Mulla on palkka tunneista riippuen 1300-1700 e kuukaudessa. Miehellä 2000 e:n luokkaa. Eli yhteensä meillä on tulot suurinpiirtein pikkasen päälle 3000 e. Ja me pärjätään vallan mainiosti, niin en ymmärrä niitä ketkä ruikuttaa jos jo toisella osapuolella on palkka sen päälle 3000 e. Meillä on kuitenkin 2 autoa, paritalo, kohta 2 lasta. Pian jään äitiyslomallekkin ja silti meinattiin pärjätä vallan mainiosti.
Minkä takia sitä luksusta pitää hankkia niin paljon, ettei rahat riitä? Ja kyllä me ollaan päästy matkustelemaankin joka vuosi jossain, jos on intoa ollut lähteä. Tällä hetkellä säästössä on 8000 euroa. Kuukausittain saadaan säästöön 200-600 e, riippuen menoista. Ikää meillä 24 v ja 25 vuotta.
Niin, vai onko teillä paritalolaina ja kaksi autolainaa? Se on ihan pikkuisen eri asia kuin "meillä on". Jos "teillä on", niin olette saaneet sitä rahaa ja paljon jostain muualta.
Ei huolta, kun tuota jälkikasvua siunaantuu ja muutama vuosi vierähtää, niin kyllä ne asiat menee perspektiiviin teilläkin.
On myös aika eri asia jos kaksi ihmistä tienaa yhteensä 3000e/brutto kuin että sen tienaa yksi ihminen. Verotus syö meinaan huomattavasti isomman siivun tältä yksittäiseltä ihmiseltä.
Ainiin, en sormeanikaan ojentaisi 3000e/kk palkalla. Ansiosidonnainen päiväraha olisi tuota luokkaa, mutta onneksi menot on mitoitettu niin että silläkin selviää.
ap, missä päin asutte, kuinka paljon on lainaa ja kuinka paljon vanhempanne ovat antaneet teille rahaa? Työ yhtälö ei tunnu kyllä toimivan...
ja valitan pienestä palkasta. En siksi, että sillä ei tulisi toimeen, vaan siksi, että se on työni vaativuuteen ja alan palkkataulukoihin nähden pieni palkka. Mutta sekin kannattaa muuten muistaa, että jos yhden palkka on se 3000, niin siitä menee veroja huomattavasti enemmän kuin kahden pienestä palkasta jotka yhteensä tekee 3000 euroa. TOsin en kyllä ymmärrä miten noilla teidän tuloilla on hankittu 2 autoa, paritalo ja vielä säästöönkin rahaa. Mulla ei ainakaan olisi minkäänlaiseen omakotitaloon varaa (asun Helsingissä) omilla tuloillani...
Ja ei asuta Helsingissä, joten asunnot ovat edullisempia. Molemmilla pitää olla työautot, kun matkaa on sen verran. Lapsi on vielä päiväkodissa, häneen menee se hieman yli 200 euroa kuukaufessa. Lisäksi meillä on loma-asunto osake. Arvo muistaakseni 8000 e. En kehu, mutta mun mielestä me olemme hyvä esimerkki siitä, miten pienilläkin tuloilla voi pärjätä ja miten voi tyytyä ns. huonompaan luksukseen. Enkä valita hetkeäkään meidän elämän tilanteesta. Se on todella hyvä tällä hetkellä ja olemme onnellisia. Osaa vetää oikeista naruista niin säästöönkin jää rahaa. Enkä mä koe, että mun pitäisi luopua jostain. Lapsen lapsilisät ovat alusta saakka menneet omalle tilille, niitä ei olla käytetty muutakun isompien häneen liittyvien hankintojen ostoon. Esim. viimeksi ostimme pyörän. ja sit ennen sängyn. Lapsen vaateostokset ja ruokaostokset menevät meidän tililtämme. Vaatteita ostellaan sillon tällön, kun tarvitaan. Ruokaan menee kuukaudessa n. 400 e. Ymmärrän sen jos työhön nähden palkka on pieni ja palkka-asteikolla pitäisi olla suurempi, mutta näitä en ymmärrä, jotka tuhoavat yli varojensa ja siitä valittavat etteivät rahat riitä. Ap
ja tietää että muualla siitä maksetaan enemmän?
Jos myisin mansikoita torilla, olisin helvetin tyytyväinen palkkaani. Nyt vaativissa asiantuntijatehtävissä 300 € alle alan minimisuositusten tienaavana olen todella tyytymätön palkkaani.
ettei meillä ole velkaa. Kyllä meillä on asunnosta velkaa 200 000 e. Suurinpiirtein 1000 euroa kuukaudessa menee lainan lyhennykseen.
ap
En usko. Voisin uskoa, että ap ja miehensä olisivat säästäväisyydellään saaneet talot, lomaosakkeet, säästöt ja autot pienistä palkoistaan huolimatta, jos ikää heillä olisi jotain 40 v.
Tai sitten jossain on tosi antelias pankinjohtaja/vanhemmat, jotka on antaneet hirveät lainat nuorille.
ja kyllä se harmittaa mua. Asuminen maksaa eniten. Ja kyllä nuo teinitkin osansa nappaa. Mut itselle ei sit oikein mitään jääkään, edes säästöön. Ja ei ap, meillä ei ole mitään luksusta.
Yksinhuoltajana 3000 € palkasta joutuu maksamaan kaikki päivähoidot ja vuokrat täysimääräisinä. Ei saa asumistukia. Ei siitä paljon käteen jää.
ettei meillä ole velkaa. Kyllä meillä on asunnosta velkaa 200 000 e. Suurinpiirtein 1000 euroa kuukaudessa menee lainan lyhennykseen.
ap
Heh, no siinä se tuli. Miten kukaan voi olla niin tyhmä että ottaa noilla tuloilla 200 000 euron lainan? Pankithan toki rahaa jakavat ja varmasti ajattelevat vain teidän parasta näin tehdessään...
Laskepa huviksesi mitä käy kun korot nousee ja pk-seudun ulkopuolella kämppien hinnat myös ovat huomattavasti herkempiä laskemaan? Jo nykyisillä naurettavan alhaisilla koroilla (oletetaan että maksatte 2%) laina-aikaa on jäljellä 20 vuotta. Viidellä prosentilla ei riitä enää 30 vuottakaan...
Älä huoli, jos ja kun näin käy, pääset meidän muiden kanssa pohtimaan miksi palkka ei riitä. Voi tämä aloituksen purkaus ehkä hieman korvia punottaa silloin...
MITEN NIIN VAAN?! Kysynpähän vaan. Pieni asia muakin ärsyttää, mutta juurikin tällaiset ihmiset, jotka hokevat, että palkkani on vaan vaivaiset 3000 e kuukaudessa, miten ihmeessä elän sillä?
Mulla on palkka tunneista riippuen 1300-1700 e kuukaudessa. Miehellä 2000 e:n luokkaa. Eli yhteensä meillä on tulot suurinpiirtein pikkasen päälle 3000 e. Ja me pärjätään vallan mainiosti, niin en ymmärrä niitä ketkä ruikuttaa jos jo toisella osapuolella on palkka sen päälle 3000 e. Meillä on kuitenkin 2 autoa, paritalo, kohta 2 lasta. Pian jään äitiyslomallekkin ja silti meinattiin pärjätä vallan mainiosti.
Minkä takia sitä luksusta pitää hankkia niin paljon, ettei rahat riitä? Ja kyllä me ollaan päästy matkustelemaankin joka vuosi jossain, jos on intoa ollut lähteä. Tällä hetkellä säästössä on 8000 euroa. Kuukausittain saadaan säästöön 200-600 e, riippuen menoista. Ikää meillä 24 v ja 25 vuotta.
Niin, vai onko teillä paritalolaina ja kaksi autolainaa? Se on ihan pikkuisen eri asia kuin "meillä on". Jos "teillä on", niin olette saaneet sitä rahaa ja paljon jostain muualta.
Ei huolta, kun tuota jälkikasvua siunaantuu ja muutama vuosi vierähtää, niin kyllä ne asiat menee perspektiiviin teilläkin.
On myös aika eri asia jos kaksi ihmistä tienaa yhteensä 3000e/brutto kuin että sen tienaa yksi ihminen. Verotus syö meinaan huomattavasti isomman siivun tältä yksittäiseltä ihmiseltä.
Ainiin, en sormeanikaan ojentaisi 3000e/kk palkalla. Ansiosidonnainen päiväraha olisi tuota luokkaa, mutta onneksi menot on mitoitettu niin että silläkin selviää.
Vanhempamme eivät ole auttaneet meitä pennin hyrrään. Me emme todellakaan pyydä rahaa vanhemmiltamme.
Toinen autolainoista on maksetttu ajat sitten, toisesta on vielä pieni osa maksamatta, mikä tulee maksettua tämän vuoden puolella. Asuntolainaa on, silti meillä on varaa ottaa sitä asuntolainaa ja asua ihan mukavassakin paritalossa. Asumme Turun lähistöllä.
Jälkikasvu on jäämässä kahteen, enempään ei ole tulossa.
Ap
Paikkakunnalla jossa ap asusta tulee mainiosti hänen tulotasollaan toimeen. Sehän viestin ainut sisältö.
Isovanhemmat sponssaa koko ajan kaikenlaista etteivät nämä edes tajua kuinka paljon se tekee loppujen lopuksi. Ja hei, pienet taaperot kuluttavat ihan eri tavalla kuin koululaiset saati sitten teinit.
Teidän yhteenlasketut bruttotulot on siis n. 3000€. Ja vaikka nyt ihan minimi veroprosentilla menisitte, käteen ei voi yli 2000€ jäädä.
Kahden auton ylläpitäminen, etenkin kun on
pitkät työmatkat, syö vähintään 500€/kk. Siis polttoaineet, vakuutukset, huollot, ajoneuvoverot, mahdolliset lyhennykset autolainasta.
Ruokaan kerroit menevän n. 400€. Lapsen ph 200€. Asutte yhtiössä, teillä on siis vastike maksettavana?
Kai kuitenkin kotivakuutus, vesi, sähkö, puhelin, nettiyhteys, ym. laskut tekevät nuukaillenkin n. 300€/kk.
Yhteensä siis kuluja tässä vaiheessa 1400€.
Ja asuntolainaan tonni... Ja säästöönkin vielä jää. Niin ja se kohta syntyvä toinenkin lapsi...
Voi olla, että mun matikka on alkeellinen, mutta mä en saa tätä yhtälöä kyllä oikein toimimaan.
että lainat vielä lähes kokonaan maksamatta ja asuntokin jossakin Laitilassa "lähellä Turkua".
Mun palkka kirjanpitäjänä 3100 euroa, miehen palkka myyntipäällikkönä 3800-4500 euroa, en pidä palkkojamme mitenkään hyvinä. Miehen palkka on mielestäni jopa alhainen työnmäärään nähden.
Jos tekisin työtä jossa ei vaaditttaisi mitään, olisin tietenkin tyytyväinen vaikka 1500 euron palkkaan. Mutta teen vaativaa työtä (tilinpäätöstä pakerran tällä hetkellä) joten oletankin että siitä jotain maksetaan. Voitaisiin maksaa enemmänkin. Jos lasken kaikki edut mitä palkan päälle tulee, on palkka about 3300 kk.
Ap ilmeisesti ei elä pääkaupunkiseudulla, jossa jo asuminen rokottaa melkoisen osan palkasta? Lisäksi tyttäremme harrastaa aktiivisesti melko kalliita juttuja, joten ei mekään rahassa uida. Molemmilla pakko olla auto, nekin vie rahaa..
En valita, mutta en myöskään ikimaailmassa tyytyisi tilanteeseen jossa palkkani olisi alle 2000 euroa varsinkaan jos työssä vaaditaan vähänkin järjenkäyttöä.