"Yhyy mun palkka on vaan 3000 euroa kuukaudessa" ARGH!
MITEN NIIN VAAN?! Kysynpähän vaan. Pieni asia muakin ärsyttää, mutta juurikin tällaiset ihmiset, jotka hokevat, että palkkani on vaan vaivaiset 3000 e kuukaudessa, miten ihmeessä elän sillä?
Mulla on palkka tunneista riippuen 1300-1700 e kuukaudessa. Miehellä 2000 e:n luokkaa. Eli yhteensä meillä on tulot suurinpiirtein pikkasen päälle 3000 e. Ja me pärjätään vallan mainiosti, niin en ymmärrä niitä ketkä ruikuttaa jos jo toisella osapuolella on palkka sen päälle 3000 e. Meillä on kuitenkin 2 autoa, paritalo, kohta 2 lasta. Pian jään äitiyslomallekkin ja silti meinattiin pärjätä vallan mainiosti.
Minkä takia sitä luksusta pitää hankkia niin paljon, ettei rahat riitä? Ja kyllä me ollaan päästy matkustelemaankin joka vuosi jossain, jos on intoa ollut lähteä. Tällä hetkellä säästössä on 8000 euroa. Kuukausittain saadaan säästöön 200-600 e, riippuen menoista. Ikää meillä 24 v ja 25 vuotta.
Kommentit (98)
Meille jää käteen yhteensä n.3000 e kuukaudessaTaisin olla huolimaton ja jättää sanan käteen pois lauseiden välistä.
Toinen autolaina on tosiaan maksettu. Toisesta on hieman jäljellä. Vakuutukset tulevat kuukausittain pienenä summana. Emme halunneet 4 kuukauden väliä ja isoa summaa. Näin pysymme kärryillä rahan käytöstämme. Lapsen päiväkoti maksu on hieman yli 200 euroa. Lainaan menee kuukaudessa 1000 e. Vastike on vaivaivet 65 euroa, kun asumme paritalossa ja osakkaita ei ole. Sähkölasku vaihtelee 40-80 euron välillä riippuen paljonko sitä käytetään. Ruokaan menee viikossa n.100 euroa Kuukautta kohti siis 400 euroa. Rahaa säästöön jää kuukaudessa riippuen 200-600 euroa. Joinakin parempina kuukausina jää enemmän, toisinaan vähemmän.
Ja ei, kyllä ne kummatkin autot löytyy pihasta, eikä Laitilasta.
Miksi se on niin vaikea uskoa, että nuorillakin ihmisillä voi jäädä rahaa säästöön ja he pärjäävät pienemmällä? Kertaakaan emme ole vastaanottaneet kummaltakaan isovanhemmilta rahaa, lapsille he ostavat sillon tällön pari vaatetta , kun niistäkin on sanottu ettei niitä tarvita, vaatteita kun on kaapit pullollaan.
Mies on asunut yksinään jo 16-vuotiaasta asti ja tullut toimeen omillaan. Käynt töissä opiskelun aikana. Kuten myös minäkin. Muutin 18-vuotiaana pois kotoa asumaan vuokralle ja sillonkaan ei tarvinnut vanhemmilta rahaa pyytää. Tein koulun ohella töitä ja elätin itseni, silloin tällöin jopa elätin veljeäni.
En ymmärrä mikä tarve teillä ns. vanhemmilla on lytätä meidät nuoret, jos tulemme toimeen omillamme ja pärjäämme. Rahaa jää säästöön sun muuta.
Ja nyt hiljenen, kotihommat odottavat.
Ap
että ne jotka valittavat siitä 3000 palkastaan, valittavat BRUTTOpalkasta kun taas sinä puhut NETTOpalkasta. Itse saan n. 3300 bruttona, mutta nettona eli käteen saan n. 2200 euroa (tämähän vaihtelee veroprosentin ja muitten vähennysten mukaan, siksi ei olekaan vertailukelpoinen samalla tavalla kuin bruttopalkka).
kun joku alkoi laskemaan ilmoitettujen rahojen riittävyyttä niin hädissään korjaili tulotietojaan.
Jos puhutaan palkasta kuukaudessa tarkoitetaan yleisesti bruttotuloja.
Kiva kuulla että ap perheineen pärjää hyvin.
Olen rikkaan talon porsas ja nyk. yh, jolla 3000 euroa liksa. Tunnen oloni köyhäksi. Asun Helsingissä, jossa en saa riittävästi edes asuntolainaa.
Sitäpaitsi odotahan kun se pikku siitä kasvaa ja haluaa harrastaa, merkkivaatetta, puhelimen, nettiyhteyden, oman huoneen, matkoille ja ihan kaikkea muutakin mitä IHAN KAIKILLA MUILLA ON.
Ymmärrän täysin ihmisiä, jotka haluaa maksaa lainansa max 20 vuodessa. Siinä tilanteessa teilläkin jäisi säästöt säästymättä.
Vastike ei voi olla noin pieni. Ja onhan siinä toinenkin osakas. Sähkölaskukaan ei voi olla noin pieni. Ruokalaskukin on aika pieni, mutta onhan täällä ennenkin nähty tämänkin alueen taivastelijoita (luomupiirit, saa sukulaisilta muutamat hirvet ja sata litraa marjoja pakkaseen). Eipä päästä satasen viikobudettiin ruokakaupassa parin teinipojan kanssa:)
mutta 200 000 riittää pääkaupunkiseudulla kerrostalossa kaksioon jos haluaa uudehkon asunnon. Jos haluaa perheasunnon niin tuo riittää neljä huonetta keittiöön lähiössä 60-luvun kerrostalossa.
Paritaloon tarvitaan rahaa sitten 400 000 euroa.
Siinä tuleekin sitten korkoja maksettavaksi aika reippaasti.
mutta 200 000 riittää pääkaupunkiseudulla kerrostalossa kaksioon jos haluaa uudehkon asunnon. Jos haluaa perheasunnon niin tuo riittää neljä huonetta keittiöön lähiössä 60-luvun kerrostalossa.
Paritaloon tarvitaan rahaa sitten 400 000 euroa.
Siinä tuleekin sitten korkoja maksettavaksi aika reippaasti.
Espoo on täynnä 220-280 000 euron paritalokoteja kooltaan 80-100m2 välillä. On hyvä ja katsoo Oikotieltä.
minimissään 3300, tai 3700... kyllähän tuolla jo pärjää, ehkä ne surkuttelijat puhuvat brutosta!
palkasta. Erikseen voi sitten mainita mitä nettona jää käteen.
Mulla on palkka tunneista riippuen 1300-1700 e kuukaudessa. Miehellä 2000 e:n luokkaa. Eli yhteensä meillä on tulot suurinpiirtein pikkasen päälle 3000 e. Ja me pärjätään vallan mainiosti, niin en ymmärrä niitä ketkä ruikuttaa jos jo toisella osapuolella on palkka sen päälle 3000 e.
että ap:n ja miehensä nettotulot ovat yhteensä 3300-3700 € ja "ruikuttajan" arviolta 2000 €. Eli 1300-1700 € vähemmän kuin ap:lla.
Mulla on palkka tunneista riippuen 1300-1700 e kuukaudessa. Miehellä 2000 e:n luokkaa. Eli yhteensä meillä on tulot suurinpiirtein pikkasen päälle 3000 e. Ja me pärjätään vallan mainiosti, niin en ymmärrä niitä ketkä ruikuttaa jos jo toisella osapuolella on palkka sen päälle 3000 e.
että ap:n ja miehensä nettotulot ovat yhteensä 3300-3700 € ja "ruikuttajan" arviolta 2000 €. Eli 1300-1700 € vähemmän kuin ap:lla.
rahaa nettona saman verran kuin ap:n mies. Kas kummaa...
On kaveri joka marisee rahasta vaikka ovat miehensä kanssa erittäin hyväpalkkaisissa ammateissa. Sanoo suoraan sitä, että talolainan ja autolainan jälkeen täytyy vähän katsoa mitä ostaa. Käyvät ulkomaillakin vaan kerran vuodessa ja kotimaan lomilla vaan hääpäivänä, pari kertaa kesällä ja kerran pari talvella. Voi sun saatana kun on niin kallis talo ja autot ja kulutus niin ei kait mitkään rahat riitä...
Ei ne suuret tulot vaan ne suuret menot...
On kaveri joka marisee rahasta vaikka ovat miehensä kanssa erittäin hyväpalkkaisissa ammateissa. Sanoo suoraan sitä, että talolainan ja autolainan jälkeen täytyy vähän katsoa mitä ostaa. Käyvät ulkomaillakin vaan kerran vuodessa ja kotimaan lomilla vaan hääpäivänä, pari kertaa kesällä ja kerran pari talvella. Voi sun saatana kun on niin kallis talo ja autot ja kulutus niin ei kait mitkään rahat riitä...
Ei ne suuret tulot vaan ne suuret menot...
Meidän taloudessa tienaamme noin 6500e/kk netto (siis tarkennuksena se, mitä jää verojen jälkeen käteen). Asuntolainaa on vajaat 200 000 euroa, jota lyhennämme tuloista ja korvauksista riippuen noin 2500-3000e/kk ja autolainan lyhennys on noin 600e. Keskiarvona voisi sanoa että lainoihin menee 3200e/kk. Päälle vastikkeet, laskut, päivähoitokulut (x2), ruoka jne jne, ja ei paljoa jää viivan alle.
Toki, voisimme elää erittäin mukavasti ja ottaa samanlaisen asenteen lainaan kuin ap, mutta haluamme että laina on maksettu ennen kuin täytämme 40, ei vasta 60 tai 70v iässä.
Esimerkki sen takia että suuria menojakin on monenlaisia.
tuo brutto/netto selittikin asian :D
Niinhän se menee, että av-mamma jättää perinteisesti mainitsematta onko kyse brutosta vai netosta tai sitten vain sekoittaa noi keskenään. Mut ei mitään, kiva että pärjäätte ap! Meillä jää käteen 5000 kuussa, mutta kaikki menee teitä vastaavassa tilanteessa (yhtä paljon lainaa, kaksi lasta) mitä tuleekin. Ollaan kai tuhlailevaisia :/
Olisi mielestäni myös aika oleellinen tieto näiden palkkojen kanssa myös se, että missä tehtävissä henkilö työskentelee.
Itse toimin softakehittäjänä Helsingissä, ja palkkani on ~3200 bruttona, mikä on kyllä aivan liian vähän ottaen huomioon että kokemusta löytyy se +20 vuotta. Mutta itsehän olen itseni liian halvalla myynyt. Toisaalta missä menee raja? Ei Suomessa voida maksaa ihmisille pääsääntöisesti mitään +5000 palkkoja, tuottavuus ei yksinkertaisesti vastaa sellaista...
kun yleensä täällä ei kukaan tienaa ALLE 5000 e/kk ja jokaisen mies saa vähintään kymppitonnin (nettona).
Outoa!
Meillä sekä mies että minä tienataan reilu 3000 euroa kuukaudessa. Silti rahat eivät riitä mihinkään. Kaikki rahat menee ihan aunto- ja remonttivelkaan sekä elämisen ja lasten harrastusten laskuihin. Ruokaankaan ei meinaa jäädä tarpeeksi. Ei matkustella koskaan, huonekalut on sukulaisten hylkäämiä romuja, vaatteet kirpparilta ja halpahallista, lasten harrastusvälineet huonoja, koskaan ei ole varaa mininkään kivaan. Säästöistä on turha puhuakaan. Ilman Visaa ei edes syötäisi.
Lapsia on viisi kappaletta.
Tuossa iässä pitäisi jo tietää, että ihmiset puhuvat yleensä bruttopalkasta. Jos puhutaan nettopalkasta, se tulee mainita ääneen.
Meni sun angstaamises nyt vähän hukkaan.
se on se miten sitä käyttää ja mitä on pakko saada
onko aina liian vähän aina jotain puuttuu...
"vähänkö tyhmää väittää ettei pienillä tuloilla olisi mahdollisuutta ostaa paritaloa ja kahta autoa, matkustella joka vuosi ja pystyä säästämään suuria määriä" -aloituksiin.
Mä olen miettinyt vähän samaa. Ja hyvin usein kyse ei ole siitä valituksesta ettei saisi taitoja vastaavaaa palkkaa, vaan siitä kun "ei ole varaa ostaa uutta autoa", vaikka vanha on vasta kolme vuotta vanha.
Olen huomannut että yleensä 3.000 €/kk tienaavat sen verran hyvin, että on ihan ok talo ja auto, mutta niistä on hemmetin paljon lainaa.
Kuitenkaan 3.000 e/kk ei ole niin paljoa että lainojen maksun jälkeen elämiseen jäisi niin paljoa kun on ehkä kuviteltu. Tavallaan on siis hyvät tulot, mutta elintapa on hieman liian kallis, koska luullaan että olisi enemmänkin rahaa.
Meidän tulot on n. 2*3.000 €/kk, mutta asumme vanhassa kerrostalossa ja auto on ihan tavallinen. Elämään jää oikein mukavasti rahaa. Sitä ei monikaan tunnu ymmärtävän. Moni on jopa suoraan kehoittanut meitäkin muuttamaan edes rivariin. Siinä vaan kävisi niin, että kaikki se mukava ylimääräinen raha menisi sen jälkeen lainanamaksuun, joten ei kiitos.
Summa summarum: ap:n mainitsemat ihmiset käyttävät liikaa rahaa suhteessa siihen mitä tienaavat. Ei kai sitä muuten valitusta kuuluisi?