Heips!
Terppa, täällä vihdoin rekisteröitymään uskaltanut käyttäjä :) Olen kohta 20v täyttävä nainen, vauvakuumetta olen potenut viimeiset pari vuotta, mutta nyt viimeaikoina on tullut niin vahvaksi, että muuta en juurikaan ajattele... Poikaystäväni kanssa olen ollut yhdessä kolme vuotta ja suhteemme on ollut aina tasapainossa. Hän täyttää 23v. Työssäni olen lasten kanssa tekemisissä päivittäin, se ei auta tilannetta laisinkaan :D Tässä eräänä iltana otin asian vakavasti puheeksi, tähän mennessä olemme aikalailla jossitelleet. Molemmat olemme hyvistä perheistä, lapsirakkaita ja tunnollisia. Olemme asuneet yhdessä jo yli kaksi vuotta, ja pian muutamme suurempaan asuntoon. Mies on todella ymmärtäväinen ja vastasi kyllä myönteisesti lapsen hankintaan, olenhan sitä nyt tässä pitkän aikaa puhua pälpättänyt ja tehnyt selväksi että haluan lapsia nuorena. Ja hän on täysin samaa mieltä. Olemme molemmat vakkaritöissä, ja pelonsekaisin hämmentävin tunteiden myllertäessä mahassa kysyin, että josko yritettäisiin jo ennen muuttoa. (parin kk päästä) Kuulisin mielelläni muiden nuorien, ja miksei vanhempienkin alkutaipaleesta yrittämisen ja muun keskellä :) Olen ystäväporukastani ainoa kuumeilija, mikä itseäni ei tosin haittaa ollenkaan. Kokemuksia ja tarinoita otan enemmän kuin mielelläni vastaan!
Kommentit (393)
KataV: Saahan sitä vähän "lyöttäytyä tunnelmaan" ostelemalla vauvajuttuja, niin tuntuu se raskauskin konkreettisemmalta kun on jotain mitä hypistellä ;-) Jos ei kerran juuri niitä oireitakaan oo ;-) Mies tilasi mulle vauvalehden kun lopetin pillerit ja alettii ekoja kertoja yrittämään vauvaa, vähän yli vuosi sitten.. Vieläkin tuo lehti tulee ja kyllä siihen minusta on aina kiva vauvakuumeissaan uppoutua.. Jotain mielenkiintoista siinä aina on ollu :-)
Kyllä tossa vaiheessa mäkin varmaan kipittelisin kaupoille, vaikka onkin vielä aikaista :) Mä itseasiassa ostin yhden aivan ihanan valkoisen neulehaalarin, iski niin lujaa kun oli niin nätti. En oo mitään ostanut vielä ja sanoinkin poikaystävälle että ton enempää en nyt osta, seuraavaks vasta sitten jos/kun plussaan :)) Sellon Vauvatalo Johannassakin kävästiin hymyillen kiertelemässä, kyllä siellä oli kaikkea ihanaa :)
Vauva lehti on ihan paras!!! Mulla on kirjastosta lainassa tälläkin hetkellä varmaan 11kpl heehehe... Rohmuan niitä aina kun käyn kirjastossa. Tilaan varmasti sitten jos/kun oon raskaana :) Tai pyydän jonkun tilaamaan mulle lahjaksi njähh ;)
Mulla pitäis menkat alkaa nyt tulevana torstaina, jollei kierto lähe elää ihan omaa elämäänsä.. Kun ne menkat jotka siirsin alkoi 20pv elokuuta.
Oltiin tänään Mäkelänrinteen uimahallissa ja hirvee päänsärky siitä seurauksena!! Nukuin äsken neljän tunnin päikkärit ja kirjoitan tätäkin jossain puoliunessa :D oli muuten ihania tenavia uiskentelemassa siellä tuitui!!
Ja niistä ihon huononemis jutuistani sen verran vielä että ehkä myös 2kpl syömääni isoa fazerin sinistä suklaalevyä kahden päivän aikana, vaikuttaa :DD pillereiden kanssa pystyin syödä vaikka mitä paskaa niin ei tullut näpyn näppyä..
sama täällä,finnit ovat piirittäneet mut :< yhyy oikeesti! toivottavasti tää on pahinta mitä voi tulla.. naama oli ennenkin rasvainen mutta nyt se melkeimpä aivan tihkuu öljyä :D yäk! saa pyyhkiä otsaa niinku olis hiki pinnassa vähä väliä -.-
Me päätettiin miehen kans et jos ovistikut ei oo järkyttävän kalliita niin ostetaan. olin aika ihmeissäni koska mies alkoi ääneen ihmettelemään kuinka vaikeaa on oikeasti näköjään tulla raskaaksi(niin,myöskään hän ei ollut kovin tietoinen tästä _raskaaksi ei tulla noin vain_jututsta) ja mä sit kerroin et jotkut käyttää tikkuja ovulaation selvittämiseen ja se sanoi et voitaishan meki kokeilla ainaki tää kierto et sais jotenkin selville et koska se ovulaatio oikeesti on.. vaikka se oli se joka sanoi että ei sit ruveta tekemällä tekemään sitä vauvaa :D no en kyllä pistänyt vastaan :D eli huomenna olis tarkoitus perehtyä paremmin asiaan :P
mullakki tulee välillä niiin kauheita "haluan vauvan nyyyt" kohtauksia ja kuvittelen itseni työntämässä vaunuja ja kahvittelevani mammakavereiden kanssa vauvat sylissä ja ne vaatteet! suunniteltiin jo miehen kans pitkällä automatkalla,miten vaatetamme lapsemme :D ei semmosia ja semmosia vaatteita vaan mieluummin puetaan meidän vauva näihin vaatteisiin :D onneks oltiin samaa mieltä asioista :D rakastan vanhoja satuja ja lasten runoja ja kirjakaupassa meinasin ostaa kaikki suosikki lastensatukirjat valmiiksi että voin sitten lukea omalle lapselle niitä lempisatuja ja kehittää sen mielikuvitusta ja äidinkielen taitoa :D
Piti munkin liittyä kun lueskelin tätä ketjua :) Paljon onnea plussanneille! :)
Olen siis syönyt 15- vuotiaasta asti pillereitä ja nyt vuoden ajan potenut kauheaa vauvakuumetta kunnes mies nyt sanoi että vauva saa tulla :) En oikein tiennyt miten päin olis pitänyt olla :) Lopetin pillerit heinäkuussa ja yhdet luomu menkat tullu vaikka oudot olivatkin. Olen aina potenut kauheista menkkakivuista pillereistä huolimatta ja vuoto on ollut todella runsasta sekä kestäneet 5-6 päivää, niin nyt ekat menkat pillereiden lopettamisen jälkeen kestivät neljä päivää ei mitään kipuja ja vuoto vähäistä (pärjäsin kaikki neljä päivää ilman tampoonia joka on ihme).
Meillä mies on töissä ja itse teen sijaisuuksia päiväkodissa, mikä ei tähän vauvakuumeeseen oikein auta millään lailla ja opiskelen vielä samalla, mutta sillä periaatteella mennään että vauva tulee kun on tullakseen :)
Itse en ole uskaltanut kertoa kenellekään muulle kuin veljelleni, jonka kanssa olemme todellä läheiset, koska meillä varsinkin äitini on sitä mieltä että ensin pitäisi käydä koulu ja saada vaki työpaikka ennenku lapsia.
Itselläni en ehdi aina miettiä vauvakuumettani paljoa vapaa-ajalla kun harrastukset vievät aikaa (koira ja hevonen), mutta töissä ja iltaisin sitten sitäkin enemmän :)
Mutta yritystä on ja toivotaan parasta:)
luin ensin että nimim. mies89 ja olin hetken että mitä,mies täällä,vau :D heh,nyt on vissiin jokin parikymppisten vauvakuume buumi päällä kun melkein kaikki on kakskymppisiä täällä :D
Heipsan ja uutuuksille tervetuloa miunkii puolesta :)
Me saatiin reissu heitettyä, onneks vielä 2 viikkoa lomaa jäljellä.
Joo täällä kun tosiaan ollut hiljaiseloa kera menkkojen. aargh..
Miulla myös pillereiden lopetuksen jälkeen alkoi naama kukkia enempi. Iho aina ollut hiukan näppyinen. Jännityksellä oottaa mihin suuntaan se sit lähtee kun plussaa tyrkkää..monia tuttuja nähnyt jotka raskaaks tullu niin iho niin hirveen näköinen et ei tosikaan. Mut ne on pikkuriesoja verrattuna siihen onneen mikä raskauden ja lapsen myötä tulee :)
Nyt kun on ollut paljon puhetta miehistä ja niiden puheista/lausahduksista, niin meillä mies varmaan pari kk sitten kysyi ensimmäisen kerran miten en oo vielä raskautunu...siinähä sit ite itkun tyrskäytin ja en saanu muuta sanottua kun et en tiedä. Sit se keskustelu jäi siihen. Oma mies onki semmoinen perus-suomalainen jörrikkä ;)
Nyt siis elellään kp 5 ja uutta yritystä kehiin. Halutkin palanneet :)
Ite en oo hommannu vielä mitään tavaroita muksulle. Enkä tuu hommaamaan ku vasta sit kun raskaus varmistunu ja eka neuvolakäynti takana...tai saahan sitä kuvitella :D
Tänään näin torilla markkinoilla ihanan vauvan bodyn, tekstinä oli et "Äiti tietää paljon, mamma tietää kaiken" tjsp. Ihanuutta....Kyllähän noita kaikenmaailman tavaroita tulee katseltua... Katselin hääpukuakin jossain vaiheessa ja ilmotin vitsinä miehelle et löysin puvun ni se oli jo ihan kauhuissaan :D
ne tulivat myös täällä takaisin kera kosteiden limakalvojen! oi tätä autuuttaa :D olin ihan ihmeissäni kun olin jo kostea vaikka en edes ehtinyt miettiä seksiä ja useana päivänä! mieskin oli ihan innoissaan ja iloinen :D(pillereitä käyttäessä olin tosiaan kuiva kuin sahara ja tulin kosteaksi eeerittäin vaivalloisesti tai piti katsoa esim. a-viihdettä että jossain lipsui) mutta nyt! en enää ikinä(tällä hetkellä) halua käyttää pillereitä! ihanaa kun tietää ettei vika ollut mussa tai miehessä tai missään muussa kuin pillereissä :( sillä lailla vähä harmittaakin että noin monta vuotta käytin pillereitä ja tuskailtiin asian kanssa :/ toissa viikko olikin hyvin seksintäyteinen,ei valittamista!tää kyllä korvaa sen finnien tulon :P mutta oon kans kuullut että monilla raskaana olevilla iho meni aivan yli huonoksi :(
Jep, näppyjä täälläkin. Ihan eri tavalla kun sillon pillereiden aikaan. Sillon oli sileä ja kaunis iho. Nyt se on vähän rasvaisempi kuin ennen, ja tulee näppyjä =/
Ite käytin pillereita 3 vuotta. Sitten lopetin ne kun alettiin eka kerran sitä yrittämistä.. Yllätyin ekan kerran ihan, kun olo oli ihan oikeesti MÄRKÄ, luulin kierron olevan sekaisin ja menkkojen alkaneen vähän liian ajoissa tuon lopetuksen myötä, mutta eih.. Ihan luonnollista kosteutta se oli :-D
Ennen pillereitäkin ei tarvinnut ees ajatella seksiä, kun oli jo märkä, sama se on nyt, kun pillerit olleet pitkään poissa. Pillereiden aikaan ei aikuisviihde-elokuvatkaan tehneet minkäänlaista vaikutusta, mutta ennen pillereita ja nyt, niin voi jumankekka :-D
Ite oon samalla mielin kun Ingela sä, että en käytä enää IKINÄ pillereita. Vaikka niitä näppyjä ei ollutkaan, mutta on se paljon kivempi kun oikeesti tekee mieli, eikä vaan puuhastele siksi kun haluaisi että tekis mieli. Niin mulle kävi. Halusin, mutta ei tehnyt mieli =/ Itekin luulin, että eikö mies osaa tehdä muhun enää sellaista vaikutusta tai ettenkö enää kiihotu hänen kanssaan. Mutta onneks se ei ollut niin :-) Nyt ei tarvi kun vähän intohimoisempi suudelma tai muutama sana kuiskaten korvaan niin se on menoa ;-)
Vaikka ne pillerit onkin helpot ehkäisykeinona, niin kyllä ne on kaikkee muuta muuten. Lihoin 20kg kun vähän "masennuin" niitten takia. En tietysti suoranasesti, vaan sen takia ettei tehnyt mieli ja nestetä tietysti kertyi ja sitten se harmitti vielä lisää.. Kiukuttelin ihan pienestä ja ei tehnyt oikeasti mieli. Onneks ne on takana päin :-)
EDIT: Muutes, minä kirjoittelen tänne, jos joku jaksaa/haluaa seurata:
http://kunpikkuinensaapuu.blogspot.fi/
:-)
mullakin oli tuo sama et halusin että olisin halunnut ja pyrin silti harrastmaan seksiä vain sen takia että on sitä läheisyyttä ja seksiä vaikkei niin tehnytkään mieli. tai vaikutin siltä ettei tehnyt mieli vaikka olis halunnut :D mä jouduin kans vaihtamaan pariin kertaan merkkiä kun eka merkki ei sopinut sitten ollenkaan,masennuin jollakin tasolla ja kun meillä oli etäsuhde niin ne yhteiset viikonloput meni siihen että vain itkin ja olin maassa,ja muutenkin vaan masentunut.yäk niitä aikoja :/ onneks on niin ihana mies että ei lähtenyt lätkimään silloin :/
Pienen hiljaiselon (poskiontelotulehduksen ja ympäripyöreiden työpäivien) jälkeen minäkin kerkeen vastailemaan. :)
Itekin olen pillereitä kahteen otteeseen käyttänyt. Ensimmäisen kerran ekan mieheni kanssa 5vuotta, jolloin pillerit aloittaessa lihoin noin 5kg ja lopettaessa (+erotessa) laihduin 8kg. Nykyisen miehen kanssa kokeiltiin kans pillereitä, jolloin lihoin kuukaudessa 3kg. :O Lääkärin mielestä tämä oli ihan normaalia, mutta oma olo tuntu niin järkyttävän turvonneelta ja vielä kun seksihalut hävis niin yhteisestä päätöksestä lopetin pillereiden käytön. Seksihalut palas ja melkein kaikki tulleet kilotkin lähti. Pillereitä en oo kaivannu kolme vuotta sitten lopetettuani niiden syömisen. :)
Täällä on taas "yritykset" käynnissä ja jos ei nyt muutamaan kiertoon vielä tärppää niin varmaan tulee ostettua ovulaatiotesti.:) Itteesä vaan ihmetyttää, että miks ei oo jo menkat jääneet pois , vaikka niinkin paljon ollaan jo yritetty. Näyttäähän tuo miestäkin vähän vaivaavan, kun toinen lapsi edellisestä suhteesta on tullut ns. huonoon aikaan. Nyt taas, kun mies ois valmis ja haluais lapsen niin sitä ei kuulu yrityksistä huolimatta. :)
En tiedä kuuluuko tälläiset tunteet asiaan, mitä miulla on aina välillä... Haluan lapsen ja olen jo pitkään halunnu tulla äidiksi. Haluan tulla raskaaksi ja perustaa perheen rakastamani miehen kanssa. Miehestä olen löytänyt piilossa olleita piirteitä tunteellisuudesta ja hellyyden osoituksista. :D Olen monesti jo halunnu jäädä vähän pitemmäksi aikaa kotia ja saada vähän "lomaa" hektisestä työpaikasta. Kuitenkin välillä pelottaa ajatus omasta lapsesta ja omasta äitiydestä.
Osaan olla lasten kanssa, osaan hoitaa pieniäkin lapsia ja varmasti pärjättäisiin ihan hyvin. Ja varmasti sitä osais olla äiti ja kasvattaa lapsen, mutta mistähän nuo tuntemukset oikein tulevat? Olenkohan ihan normaali? :D
on olemassakaan naista jota ei edes hieman pelottaisi tulla äidiksi,eikä se mun mielestä oo edes kamala asia. mitä jos ajattelisi kaikki ruusuiseksi ja että on maailman paras äiti ja sitten kaikki ei menekkään just niinku oli suunnitellut ja luullut..? parasta varmaan onkin että huomaa ne asiat sitten äitiydessä missä on yli hyvä ja missä pitäisi parantaa,niinkuin muussakin normaali elämässä! mua ainakin pelottaa hieman se,että miten jaksan sitä väsymystä ja kuinka parisuhde muuttuu,mutta niitä asioitahan ei voi ratkaista vasta sitten kun se lapsi on tullut :) tai edes yrittää ratkaista :D ja jos sitä äidiksi tulemista pelkäisi liikaa niin en usko että silloin edes lapsia hankkii :)
mulla ei paino muuttunut oikeestaan mitenkään kun aloitin pillerit,mutta nyt kun lopetin niin on tullut jo yli 2 kg lisäkiloja ja karmee nälkä ihan koko ajan :/ :/
Kaikki varmasti käyvät jossain vaiheessa läpi nuo samat asiat, ajatukset ja kysymykset. Kaikki uudet asiathan ne aina vähän 'pelottavat' ja jännittävät, oli kyse sitten mistä tahansa, vaikka niitä kuinka toivoisi ja olisi valmistautunut. Lapsen tuloon vaan ei taida voida kovinkaan 100% valmistautua, jos ei jo ennestään tiedä, millaista se on. Vastuun ottaminen toisen, pienen ihmisen elämästä ei pidäkään olla mikään ihan pikku juttu. Kuuluu asiaan, että asioita puntaroidaan ja epäröidään. Niiden kautta niistä selviää, ja valmistautuu. Jos ei kävisi mielessään läpi näitä negatiivisiakin asioita ennen vauvan tuloa, niin moni asia voi tulla yllätyksenä. Sitä voi vahingossa pitää asioita liian itsestäänselvyytenä.
Pakko se on myöntää, että vaikka kuinka itsekin haluan sen pienokaisen ja vakuuttelen itselleni, että minä olen varmasti hyvä äiti, minä pystyn ottamaan vastuun ja osaan kasvattaa lapsen. Mutta silti sitä aina miettii, että mitä jos joku onkin toisin kuin olen ajatellut, mitä jos minusta ei olekaan siihen. Se on sitä henkistä kasvamista. Kasvamista äidiksi. Ja mikään asia tai ajatus tai teko ei kasvata äidiksi ja äitiyteen enemmän kuin pieni vauva, jonka myötä sitten äidiksi tulee. Näin minä olen ajatellut asioiden olevan, vaikka en olekaan vielä äiti.
Ja varmasti jokainen miettii ja epäröi, että mitenkähän parisuhteen kanssa käy kun vauva tulee.. Mitenhän sitä omaa aikaa jää jne.
Kyllä se on ihan normaalia :-)
Kyllä näin paksuna uni maistuu... :D noista haluista ja finneistä... Mulla ei kumpaakaan tullut mitään muutosta, kun lopetin pillerit.. Naama ei kukkinut edelleenkään (mulla ei oo nuoruudessakaan ennen pillereitäkään oikeestaa ikinä kukkinu)... Ja seksihaluja... NON! Joka kk tietysti paljon peitto heilu, koska eihän se vauva ois muuten saanu alkuaan... Mutta haluja ei tosiaan minkäänlaisia ollut... Onneks ei oo itellä ollu tota kuivuus ongelmaa, ei pillereiden kanssa, eikä ilman... Kiloja tuli pillereiden myötä, mutta ei ne kyllä lähteny veks :D Voi, noista haluista vielä ihan alkuraskaudestakin pihtasin ukolta pari-kolme viikkoo, ku en ees ite tajunnu et oli aika menny niin nopeesti, eikä tehny mieli...
Mutta nyt kun oon raskaana ja viikko 7 häämöttää... Voivoi, kun naama kukkii... Siis koko naama... otsa, leuka, poskipäät, joka puolella näppyjä!!! ARRRGH... Mutta nyt on meikäläisenkin seksihalutkin alkaneet! :D
Huhhuh, mulla oli tossa yks päivä niin pahat kivut ja polttelut vatsassa, et jouduin jo naikkarille soittaa.. Noo, eihän ne mua sisään ottanut, kun en vuotanut. Ja onneks se meni yön aikana, kiitos särkylääkkeiden, ohi :) Mutta kyllä täällä Helsingissä hommat pelaa! Ne sano mulle sieltä naikkarilta, että vaikka oisin vuotanutkin, niin ne ei ois ottanut mua sisään sinne. Kuulemma keskenmeno tapaukset on keskitetty kättärille... Ja se vaan virka-aikaan auki (tää tapahtu siis illalla)... Se muija vaan kuvaili mulle, millasta se vuoto tulee olemaan, jos on keskenmenosta kyse ja totes loppuun, että " todennäkösesti sulla on keskenmeno alkamassa ja alat jossain vaiheessa vuotamaan", siis jumalauta mun teki mieli soittaa sinne seuraavana päivänä ja sanoo että hahaha, enpä ruvennu vuotamaan. Kiva siinä itku kurkussa ja pelko perseessä käydä illalla nukkumaan, kun sulle todettu, että keskenmeno alkamassa... Mutta tosiaan Helsingistä olevat, muistakaapa, että naikkarille turha soittaa, ottavat kuulemma sisään vain jos vuodat niin paljon, että oma henki vaarassa... Huoh tätä menoa! Kiitos taas Suomen terveydenhuolto, pisteet laski ja pahasti...
No, onneks kaikki pääty hyvin, eikä vuotoa tullu :)
Ja tosta äitiyden pelosta, kyllä sitä itekin on miettinyt... Mutta juuri niinkuin joku totesi, sitä ei voi etukäteen mitenkään tietää, miten asiat menee, kun vasta kun lapsi tullut.. Ja toki on hyvä, että on tietoinen juuri tästä vauvan päivärytmistä, joka siis on: nukkua, itkeä/huutaa, kakkia, syödä ja olla sulonen. Ei se sen kummosempaa aluksi ole, kun täyttää nämä lapsen tarpeet :)
mä en varmaan olis nukkunut tuon puhelun jälkeen ollenkaan vaan vahtinut ja itkenyt. stressihormonit nousis niin et varmaan sen takia tulis keskenmeno :/ kamala akka. tommosten pitäis vaihtaa työpaikkaa jos ei kiinnosta olla enää yhtään hienotunteinen :< toivottavasti sulla Katav loppuu noi inhotukset!
tuli muuten mieleen että kun on menkat alkaneet pillereiden jälkeen niin tuleeko myös ovulaatio automaattisesti,vai voiko olla menkkoja ilman ovulaatiota? mulla näytti ovistesti tänään negaa,en tiedä onko ovis menny jo ohi kun nyt on kp14/23 (vai kuinka se nyt merkataan) vai onko se vielä edessä päin,kun en kuitenkaan oo tuntenut mitään oireita. nyt on kyllä vasta toinen kierto menossa et voi olla et kierto piteneekin,mutta pidemmässäkin kierrossa ovulaation pitäisi kai ola näillä päivillä.. tein tänään myös vasta ekan testin et tämä nyt ei kerro mitään sinänsä.. vai kannasttaiskohan mennä tää kierto vielä ilman testejä katsoa että kuinka kauan tää kierto kestää ettei turhaan tuhlaa testejä (ei oo muuten kauheen halpoja :/ ) oli aika sekava teksti mut koittakaa ymmärtää :D
Sulla puhelimen päässä katav! Älytöntä, aiheuttaa raskaana olevalle mielipahaa ja stressiä.. Tostahan voisit pistää vaikka viestiä eteenpäin, noin ei kyllä saa missäön nimessä puhua odottavalle äidille :( Mä asun myös Helsingissä, jaiks.. Noi ilkeet ihmiset on kyllä monelle äipälle ja lasta yrittävälle aika iso pelko, varsinkin ilkeät kätilöt, mutta toi on kans tosi ikävää että puhelimen päässä kitisee joku katkera akka.
Mä en Ingela osaa vastata sun kysymykseen, mutta neuvon sua tekemään samoin kun mä tein itse eilen. Soitin Mehiläiseen ja jätin soittopyynnön kysyäkseni tosta menkkojen siirrosta ja kierrosta. Sieltä saat vastauksia :)
Mulla pitäis kaiken järjen mukaan olla alkamassa menkat koska viimeiset alkoivat 20päivä viimekuuta. Tein eilen negatiivisen raskaustestin. En mä voi olla välillä testaamatta, paskat siitä rahanmenosta vaikka saattaakin kuullostaa itsekkäältä :D Ingela multa ei siis kannata kysyä että olisitko mielummin testailematta mitään, sä teet just niinkun susta tuntuu, että saat mielenrauhan :)
Latasin appstoresta tommosen womanlog kalenterin johon pystyn merkkailemaan yhdynnät, menkat ja kaikenmaailman oireet ja mielialat ja ovulaatiot.
Huooahhh tätä mielentilaa kun mielessä pyörii tasan vaan oma vauva!!! Välillä kesken haaveilujen mietin että tavallaan tää on tosi "turvallista" vaan haaveilla ja imeä hullunlailla tietoa kaikesta, olla vaan ja haaveilla... Veikkaan että iskee aika sairaan kovaa sitten jos plussaan! Jotenkin oon ehkä asennoitunut tähän niin että mulla menee miljoona vuotta raskautua, vaikkei siihen ole mitään syytä :D
Täällä naama näyttää vähäsen paremmalta, seksihalut voisin kyllä ottaa tänne samantien kiitooos!! Mulla on yhdyntäkipuja ollut aina mutta viimeaikoina koskenut työnnöissä alavatsaan inhottavasti :/ Eilen kyllä tuntui ihan hyvältä :)
Mä tänään mietin että vitsi jos me tän ketjun naiset ollaan törmätty toisiimme esim vahingossa jossain täällä kaupungilla (tietysti vain hgissä asuvat siis) :DD
minkälaista asiakaspalvelua kyllä. Luin ite täs joku aika sitten neuvolakokemuksista ja siitä mitä ovat neuvolatätit letkautelleet odottavalle äidille. Oisko ollut iltalehden sivuilla, niin ihan mielettömiä juttuja.
Omasta mielestäni ensisynnyttäjille olis oltava hienotunteinen, realistinen kuitenkin ja asiasta pitää sanoa jos on sanottavaa, mut kuitenkii uskon et suurimmalla osalla ensisynnyttäjistä on ne pelot ja ajatukset, kaikki aivan uutta ja ihmeellistä.
En olis kyl minäkään tuollasen puhelun jälkeen nukkunut varmasti silmäystäkään.
Samanlaisia tuntemuksia kuin Anne83:lla on myös täällä. Haluaa kovasti, mut silti pelottaa kaikki. Mut sehän tuntuu ihan luonnolliselta. Huolestuttavaa ois miun mielestä se jos ei ois mitään tuntemuksia...
Alkais kohta olee peitonheilutus hetket käsillä ja ite ois valmis joka kulmassa, mut ukko vähän väistelee.. toivottavasti ei oo alkanut epäröimään, mut en stressiä asiasta ota. Saahan ne miehetkin panikoida asiasta :)
Ja kaikenlisäks pikkusisko tulossa yökylille v-lopuks, niin ei oikein hirveitä mahkuja peitonheilutukselle satu... aargh.. :D
mulla ei oo koskaan ollut yhdyntäkipuja(näin yleisesti) mut nyt kun oon lopettanut pillerit niin alavatsaan on kans sattunut,tai on tullu niin kova paineen tunne et tuntui tosi epämiellyttävältä.ties sit mistä johtuu mut onneks ei oo joka kerran ongelma :D
mulla on vähän sillain et odotan koko ajan yli kovaa et tulisin raskaaksi,mutta sitten yllätän itteni miettimästä et ei haittaisi vaikka vähä kestäis... en tiedä mistä johtuu mutta nyt mulle on tullu semmonen kausi et huvittaisi mennä baariin ja järjestää bileitä,vaikken oo ikinä ollu semmonen himo baarikärpänen. en tiedä et onko se jotain et nyt pitää mennä vielä ku kerkee,mut sit samalla mietin et mitä jos oonkin jo raskaana eikä testi näytä sitä ja otan jotain ja saan keskenmenon tai lapsesta tulee vammainen yms. ja sit se olis mun syy :( sit on niin vaikeeta keskittää kaikki menot silloon ku olis menkat et hyvällä mielellä vois mennä,mut rupee nyt suunnittelemaan mitään kun ei tiedä onko kierto samanlainen vai tuleeko niitä edes sit :D kuulostan varmaan nyt joltain kauheelta alkkikselta,jota en oo.. :D oon aina touhottanut sitä et ei tarvi olla juovuksissa et voi pitää hauskaa,enkä muutenkaan osaa ottaa mitään älyttömiä määriä,mut nyt tuntuu et jäis jostain paitsi. en usko et tämmöstä on sit ku oon raskaana,mut tää onki joku ihme raskaudenodottelu vaiheen propleema.
samanlaista täällä. Nyt puolentoista vuoden aikaan on ollu rauhallisempaa, ei oo hirveesti tullu käytyä missään..ja nyt kesällä alkoi tehdä mieli sinne sun tänne. Tupakoinninkin alotin uudestaan..:/ oon ite kans miettiny et ehkä se on sitä et nyt pitää käydä ja tehdä kun vielä pystyy :)
Mut testin oon sit tehnyt ennen ku mihinkään lähteny, ihan varmuuden vuoks. Ellei nyt sit menkat oo ollu samaan aikaan.
Ja mitä yhdyntäkipuihin tulee, niin ei oo ollu ikinä oikeestaan varsinaisia kipuja, paitsi muutaman kerran tietyssä asennossa, itse päällä. Tuntuu et menee turhanki syvälle. Mut onneks ei oo aiheuttanut mitään ongelmia, ohimenevä tuntemus vain.
ei vieläkään tietoa menkoista... Olis pitänyt mennäkin jo. Tein tänään ekaa kertaa digitaalisen Clearbluen testin aamupissasta. Tai siis että ennen en oo digitaalista tehty, enkä ottanut yhtäkään aamupissasta. Inte gravid. Näin mä kyllä arvasinkin. Tänään taas nippaillut vasemman munasarjan kohdalta, jännä kun ei oo tällälailla ennen. Jos nää on jotain menkkakipujen alkua niin ei oo kyllä tämmösiä ollut koskaan aijemmin.
Tosi uninen olo ja blaah. Mitä muille kuuluu? :)
Kiitos vinkistä, kopsaanpa tästä lähtien tekstin ja sydämet jää nyt tekstistä pois :DD
Itse kyllä join ihan normaalisti, kun yritettiin... Olin Portugalissakin viikon lomamatkalla toukokuussa ja oli kyllä kostea loma... Tosiaan ihan normaalisti kävin ulkona ja alkoholia nautin, pari kertaa kuussa (mullakun joka toinen viikonloppu töitä). Ja ihan hyvin raskauduin siitä huolimatta :D ei pidä ottaa turhaa ressiä... Toki jossei edes mieli tee, niin mitä sitä mihinkään väkisin lähtemään, eiköhän kaikki mene oman mielensä mukaan :)
Ja Bella, kiitos kysymästä hyvää kuuluu. Eilen vaihtu rv 6 ja kovasti oottelen ekaa neuvolakäyntiä, joka siis 1.10. Oireita ei edelleenkään sen kummemmin havaittavissa... :) Huhhuh kyllä, oonko vähän hullu...Kävin ostamassa jo puol vahingossa tälle pikkuiselleni bodin, muutaman unilelun ja semmosen ihanan karhupuvun, jossa korvatkin ja kaikki... OIIIHH! ;) Innostuin vähän liikaa, kun olin kummipojalleni shoppailemassa vaatteita ja menin sitten erehtymään ostamaan nämäkin :D Noo, toivotaan ettei karma seuraa mua tässä asiassa... Jotenkin pelottaa, että jos hirveenä kaikille asiasta kailottaa tai ostelee jo kaikkea, niin varmasti menee kesken... :/ No, ei pidä ajatella negatiivisesti :)
Ja mulla kanssa kun yritettiin, niin oli ovisten aikaan ja jatku oikeestaan sinne menkkoihin asti, semmonen apua mulla tällanen ja tällanen "oire" nyt varmasti paksuna ja kattelin jo vaunuja ja kaikkee ostettavaa.. Kerran olin jo vauva-lehteäkin tilaamassa :D kenelläkään muuten tietoa tosta vauva-lehdestä ja sen sisällöstä? Suosittelisko kukaan? Tekis mieli tilata, ellei ihan höpön pöpöä koko lehti... (Mulla hyvin kriittinen suhtautuminen lehtiin, oon vähän laiska lukemaan, jos ei oikeesti mielenkiintosta juttua..) :)