Lue keskustelun säännöt.
Millaista on pikkulapsiperheen elämä?
24.01.2015 |
Olen lapseton nainen ja ihmettelen, kun aina puhutaan siitä rankasta pikkulapsivaiheesta. Mikä siitä tekee niin rankan, että parisuhdekin kärsii? Siis oikeasti, ensin ollaan haluttu lasta kovasti ja sitten kun se lapsi tulee, niin elämä onkin niin hirveää ja kauheaa. Miten tämä voi olla mahdollista? Eikös se ole nimenomaan ihaninta, kun lapsi on pieni ja "helppo" (verrattuna jo koulussa olevaan lapseen, jolla alkaa olemaan niitä omia haluja ja mielipiteitä eikä äidiltä enää haeta sitä turvaa ja hellyyttä)?
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä ole ollut erityisen rankkaa, vaikka kolme lasta.
Elämän realiteetit tiedostettiin, kun aloitettiin suunnitella lasten hankkimista ja puhuttiin etukäteen, miten "projekti" viedään päätökseen. Jotenkin se oli helpompaa, mitä kauhukuvia loimne itsellämme.
Elämässä joutuu paljon suurempien haasteiden eteen, kuin pikkulapsiarki. Esim. terveyden menettäminen, työttömäksi joutuminen yllättäin, rakennusprojektit tai iäkkäiden vanhempien sairastuminen, etteivät enää pärjää yksin.
Ja se pikkulapsi vaihe kestää tosi lyhyen ajan, kun huomaa lapsen olevan jo alakoululainen.
Ja kyllä jonkinlainen tukiverkosto ja valmis suunnitelma on hyvä olla, jos lapsi sairastuu tai työssä muutuksia. Meillä se oli muutaman perheen yhteinen hoitorinki, jos tarvitsi hoitoapua.
Ja kaiken mahdollisen ajan halusi olla lasten kanssa, koska lapset tuovat niin paljon iloa ja rakkautta elämään, ettei sitä omaa aikaa edes kaivannut, kun lapset oli osana sitä, samoin puoliso. Useimmat ei halua omaa aikaa puolisosta, niin miksi sitten lapsistaan.
Onko sun vaikea asettua toisten asemaan ja kokemuksiin? Minä olen aina kaivannut omaa aikaa puolisostanikin, samaten lapsestani. Oman ajan kaipuu on tervettä. Kyllä esiuhmailijan kanssa elämä on muutakin kuin iloa ja rakkautta. Ei jää pikkulapsiajan parhaimpiin muistoihin koko perheen yhteiset puistolenkkeilyt, kun kiellät vaikkapa lasta menemästä toisten pihoihin tai autotielle ja lapsi päättää heittäytyä kiellosta tuohtuneena banaanin muotoiseksi maahan rääkymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä raskainta oli minun sukulaisteni käytös. Arvostelivat, kritisoivat ja kyttäsivät kaikkea, tunkivat rajatta ja käyttäytyivät asiattomasti.
Teimme mm. tietoisen päätöksen madaltaa kynnystä siivoamisessa, joten äitini toi minulle ruutuvihon, johon kirjattu puutteet - kuten se, että en pedannut sänkyjä aamuisin.
Meillä kävi kuitenkin siivooja kerran viikossa, joten puhdasta oli aina. Siitäkin mäkätettiin, ihan kuin olisin maksattanut sen heillä.
Kannattaa myös varautua siihen, että se mystinen äidin rakkaus ei ikinä ala, koska tämä on ihan helvettiä vetää loppuun asti pelkästä velvollisuudesta.
Lapsseton nainen kun sinulla on aikaa tällä sivusto? On aikaa mennä katsomaan lapsi peheitä tai toista vanhempaa Leiki puistot.Kerrostalojen pihat,urheilu puistot.Hastatele heitä, saat livenä tietää mitä on lapsi perhe arki?Samalla saat happea ja mielyttävää ulko ilmaa.
Oman havaintoni mukaan, se pikkulapsi arki on raskasta niille, jotka ovat lähteneet perustamaan sitä tyhjän päälle, ei niinkään muille.
Jo puolison ja lapsen toisen vanhemman valinnassa harkintakyky on pettänen. Ei ole rahaa, ei ammattia, eikä koulutusta, ei mitään.
Ja kuvitellaan, jonkun muun kantavan vastuun ja tulevan apuun, vastuu lapsen hoitamisesta ja rahoittamisesta siirretään muille. Täälläkin saadaan lukea, kuinka isovanhemmat eivät auta tai yhteiskunta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rankempaa kuin ikinä olisin osannut kuvitella. Aamusta iltamyöhään palvelua, kieltämistä ja kehumista. Jo ka päi vä sa maa. Syömisen opettelu (ja se sotku....), potalle opettelu, yöunille tai päikkäreille nukutukset... Ja se ettei koskaan saa nukkua niin pitkään kun haluais. Arkena ja pyhänä päivät alkaa 6-7 aikaan, milläs muulla kuin toisen passaamisella. Jatkuvaa vahtimista ettei tee mitään typerää, eli ota esim. isoa leipäveistä työtasolta kun sinne yltää. Aivot käy ylikierroksilla, kun koko ajan täytyy huolehtia kodin turvallisuudesta ja ulkoillessa silmät täytyy olla selässäkin ettei säntää autotielle tmv...
Vierailija kirjoitti:
Meillä raskainta oli minun sukulaisteni käytös. Arvostelivat, kritisoivat ja kyttäsivät kaikkea, tunkivat rajatta ja käyttäytyivät asiattomasti.
Teimme mm. tietoisen päätöksen madaltaa kynnystä siivoamisessa, joten äitini toi minulle ruutuvihon, johon kirjattu puutteet - kuten se, että en pedannut sänkyjä aamuisin.
Meillä kävi kuitenkin siivooja kerran viikossa, joten puhdasta oli aina. Siitäkin mäkätettiin, ihan kuin olisin maksattanut sen heillä.
Tämä, tuhat kertaa tämä. Raskainta on juuri tuo ap:n tapainen vittuilu ja nälviminen, sekaantuminen ja se mikä yllätti oli ympäristön ja yhteiskunnan valtava äitivihamielisyys, tyyliin kun mikään ei riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä raskainta oli minun sukulaisteni käytös. Arvostelivat, kritisoivat ja kyttäsivät kaikkea, tunkivat rajatta ja käyttäytyivät asiattomasti.
Teimme mm. tietoisen päätöksen madaltaa kynnystä siivoamisessa, joten äitini toi minulle ruutuvihon, johon kirjattu puutteet - kuten se, että en pedannut sänkyjä aamuisin.
Meillä kävi kuitenkin siivooja kerran viikossa, joten puhdasta oli aina. Siitäkin mäkätettiin, ihan kuin olisin maksattanut sen heillä.
Järkyttävää. Kaikkia se leipä kans elättää.
Vierailija kirjoitti:
Meillä raskainta oli minun sukulaisteni käytös. Arvostelivat, kritisoivat ja kyttäsivät kaikkea, tunkivat rajatta ja käyttäytyivät asiattomasti.
Teimme mm. tietoisen päätöksen madaltaa kynnystä siivoamisessa, joten äitini toi minulle ruutuvihon, johon kirjattu puutteet - kuten se, että en pedannut sänkyjä aamuisin.
Meillä kävi kuitenkin siivooja kerran viikossa, joten puhdasta oli aina. Siitäkin mäkätettiin, ihan kuin olisin maksattanut sen heillä.
Meilläkin ajasta teki raskaamman anoppini, joka käyttäytyi kuin hänellä olisi ollut joku oikeus lapseen ja lapsella velvollisuus jo vauvasta saakka olla hänen kanssaan (kuin lelu). Anopin kanssa sai muutenkin vääntää kaikesta lapsen kasvatukseen liittyvästä. Minulla ja miehellä on hyvin erilainen perhetausta eikä anoppi koskaan oikein hyväksynyt minun puolen tapojani. Nykyisin onneksi lapsi hoitaa sen hyvin vähäisen yhteydenpidon mummiinsa itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan parasta. Kaipaan niitä aikoja. Lapset on ihania.
Mulla vaan hyviä muistoja. Eikä ole kyse siitä,että aika kultaa muistot. Lapset oli helppoja lapsia. En oikeen osaa samastua ihmisiin jotka eivät pidä pikkulapsiarjesta. Tottakai lapset sotkee ja osaavat ärsyttääkin mut se on just sitä oikeeta elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä väsyn jo päivävierailusta lapsiperheessä kun pienille lapsille pitää olla niin koko ajan läsnä. Mielellään toki olen, sillä pidän lapsista joiden luona vierailen. Mutta en kyllä omia jaksaisi kun läsnäolon lisäksi tulisi yövalvomiset ja lapsen joka päiväinen hoito, jaksoi tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, se on niin kivaa että jatkossa kyllä huolehdin ehkäisystä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla vaan hyviä muistoja. Eikä ole kyse siitä,että aika kultaa muistot. Lapset oli helppoja lapsia. En oikeen osaa samastua ihmisiin jotka eivät pidä pikkulapsiarjesta. Tottakai lapset sotkee ja osaavat ärsyttääkin mut se on just sitä oikeeta elämää.
Oikeeta elämää? Kyllä mun mielestä oikeeta elämää on vasta sitten, kun lapsi on kouluikäinen ja jatkuvasti itsenäisempi. Jatkuva sotkun, paskan ja uhman kanssa pelaaminen on kaikkea muuta kuin oikeaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Minä väsyn jo päivävierailusta lapsiperheessä kun pienille lapsille pitää olla niin koko ajan läsnä. Mielellään toki olen, sillä pidän lapsista joiden luona vierailen. Mutta en kyllä omia jaksaisi kun läsnäolon lisäksi tulisi yövalvomiset ja lapsen joka päiväinen hoito, jaksoi tai ei.
Minäkin väsyin päivävierailuista. Kaikki hokivat että oman kanssa on ihan erilaista ja sitä jaksaa paremmin. No ei jaksa.
Helpottaako elämä oikeasti sitten kun lapsi / lapset on kouluiässä? Kertokaa.
Huomaa ettet tiedä yhtään mistä puhut. Jokaisen luulisi tajuavan että se vaihe on rankkaa kun lapset ovat pieniä. Et voi kääntää selkääsi niille, et voi mennä edes vessaan ellet tiedä kokoajan ettei kukaan pääse loukkaamaan itseään sillä välin. Et sairaslomaa kotoa arjesta vaikka olisit 40 asteen kuumeessa tai noroviruksen kourissa. Ruoka pitää saada pöytään, vaipat vaihdettua, lapset hoidettua sama kuinka sairas olisit. Puoliso ei voi jäädä töistä kotiin siksi että vaimo on sairas, eikä lapsia voi viedä hoitopaikkaan jos lapset kotihoidossa.
Tuossa vain muutama. Pienten kanssa arki on niin kokonaisvaltaista, saatat 3h yrittää laittaa yhtä päiväunille eikä hommasta vain tule mitään ja 2 muuta odottaa jo kovasti ruokaa eikä se ole tullut itsestään. Sitten vielä sairastumiset, allergiat ja kaikki ylimääräinen haaste.
Kouluikäisenä asiat jo helpottaa. Paljon taitoja jo opittu, lasta ei tarvitse vahtia jatkuvasti ja voit mennä jo vaikka suihkuun silloin kun itseä huvittaa. Tässä vaiheessa ollaan jo hyvästikin voiton puolella.
Pienten lasten kotihoito on kaikista haastavinta työtä.
Vierailija kirjoitti:
Helpottaako elämä oikeasti sitten kun lapsi / lapset on kouluiässä? Kertokaa.
Sitä ei voi etukäteen tietää. Riippuu millainen lapsi osuu kohdalle. Jos on erityislapsi niin ei välttämättä helpota.
Sinä et ikinä tiedä loppuuko ne olemassaolevat resurssisi kesken matkan. Ne resurssit olla hyvä vanhempi voi olla alussa vaikka kuinka hyvät, mutta se ei kerro sitä kestääkö ne koko haasteen loppuun asti.