Millaista on pikkulapsiperheen elämä?

Miksi niitä lapsia sitten tehdään, jos niiden hoito on niin uuvuttavaa? Onko järkeä tuhlata elämästään 6 vuotta noin raskaan tehtävän hoitamiseen?

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 19:47"]

Miksi niitä lapsia sitten tehdään, jos niiden hoito on niin uuvuttavaa? Onko järkeä tuhlata elämästään 6 vuotta noin raskaan tehtävän hoitamiseen?

[/quote]

Totta kai siinä on järkeä. Sama kuin kysyisit, onko järkeä opiskella kuutta vuotta että pääisisi unelmiensa ammattiin, tai treenata kuutta vuotta että oppii taitavaksi jne. Kaikki tärkeä vaatii työtä, ja se pointti on se, että se tuntuu mielekkäältä silloinkin kun on rankkaa. 

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 19:47"]Miksi niitä lapsia sitten tehdään, jos niiden hoito on niin uuvuttavaa? Onko järkeä tuhlata elämästään 6 vuotta noin raskaan tehtävän hoitamiseen?
[/quote]

Äitiydessä oon tietysti suuren työn, vastuun ja huolenkin kääntöpuolena aivan järjetön rakkaus ja ilo!

Harvalla se arki on aamusta iltaan yhtä kurjuutta. On raskaita hetkiä tai päiviä,mutta huomenna on asiat jo toisin.

Kuten joku jo mainitsi esimerkiksi opiskelun. Itse olet sinne halunnut ja hakenut. Onko niiden esim se kuusi vuotta oltava sen tähden yhtä juhlaa kun itse sitä halusit? Eikö koskaan saa olla raskasta, tylsää tai halua olla luennon sijasta baarissa?

Sama töissä, ihmissuhteissa ja harrastuksissa.

Valvominen. Mikään muu ei ole ollut raskasta kuin valvominen. Valitettavasti kun on ollut kroonista univelkaa pari vuotta, niin saattaa muutkin asiat tuntua raskailta. Pelkäsin ennen lapsen syntymää vain sitä valvomista ja meille osui lapsi, jonka kanssa pelkoni tulivat toteen potenssiin neljä.

Ihan saat tulla meille katsomaan miten "helppoa" on 1-vuotiaan esiuhmailevan kanssa. :D Vie raivon partaalle 100x päivässä mutta heti seuraavina hetkinä sieltä takaisin ja enemmänkin. Äitiys on suuri työ mutta myös kaikista suurin etuoikeus ja ilo.

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 19:47"]Miksi niitä lapsia sitten tehdään, jos niiden hoito on niin uuvuttavaa? Onko järkeä tuhlata elämästään 6 vuotta noin raskaan tehtävän hoitamiseen?
[/quote]

Haha. Järki on siinä, että tulevaisuudessakin tällä maapallolla on ihmisiä, esim. hoivaamassa lapsetonta vääpääjääkin, kun omat voimat ei riitä.

Minä olen onnellisessa asemassa, koska lapsi on ollut aina hyväntuulinen, terve ja hyvin nukkuva. En voi sanoa kärsineeni univajeesta ollenkaan, toki välillä on väsyttänyt, mutta ei se ole koskaan ollu ylitsepääsemätöntä väsymystä. Ikää lapsella on 1v 3kk tällä hetkellä, ja havaittavissa on jotain pientä alku-uhmaa, mutta aurinkoinen lapsi kun on, kiukku menee silmänräpäyksessä ohi.

Joku mulle sanoikin, että en tiedä lastenkasvatuksesta mitään. En kai sitten, mutta mielelläni olen tietämätön, jos se tietämättömyys tarkoittaa mukavaa ja lupsakkaa pikkulapsiperhe-elämää :)

Minunkaan mielestäni ei ole rankkaa. Nautin tästä ajasta :) Lapsi perusterve, se varmasti vaikuttaa.

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:59"]

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 19:47"]Miksi niitä lapsia sitten tehdään, jos niiden hoito on niin uuvuttavaa? Onko järkeä tuhlata elämästään 6 vuotta noin raskaan tehtävän hoitamiseen? [/quote] Haha. Järki on siinä, että tulevaisuudessakin tällä maapallolla on ihmisiä, esim. hoivaamassa lapsetonta vääpääjääkin, kun omat voimat ei riitä.

[/quote]

Ihan oikeastiko ihmiset muka tekevät lapsia siksi, että ihmiskunta pysyisi elossa? Ihan kaunis ajatus sinänsä, mutta jos ihmiset oikeasti ajattelisivat ihmiskunnan parasta, niin tuskin tätä planeettamme pilaisimme kaikilla mahdollisilla tavoillamme. Uskon kyllä, että siihen on ihan muut eri motiivit, kuten oma halu saada lapsi tai ihan vahinkolaukaus vaikkapa.

Se riippuu niin monesta asiasta, esim. omasta asenteesta, toiset yrittävät suorittaa ja ovat pettyneitä kun ei kaikki mene niinkuin kuvitteli etukäteen, toinen juttu on se, että monet ihmiset tekevät lapsia liian pienillä ikäeroilla, se on rankkaa kun on kaksi vaippapyllyä, esikoinen on vauvalle mustasukkainen, ja ihan syystä. Yhden lapsen kanssa ei yleensä ole rankkaa kuin korkeintaan ne ekat kuukaudet kun lapsi syö yölläkin, tai ei nuku samassa rytmissä kuin vanhempansa. Jos imettää, niin lapsi herää yöllä useammin kuin jos ei imetä.

Lapsiperhearki on kuitenkin jokaisella perheellä vähän erilaista, samoin kuin sinkkujenkin tai lapsettomien pariskuntien elämä, siihen vaikuttaa niin monet asiat. Kuten joku sanoi, joillakin on hankalaluonteinen lapsi, ja toki voi itsekin olla sen luontoinen että vanhemmuus ei ole ominta alaa, toisilla taas on hankala puoliso joka ei osallistu kotitöihin ja lastenhoitoon, ja siitä se rankkuus tulee sitten toiselle joka kantaa kaiken vastuun yksin.

Minulle ei ole lapsiperhearki ollut rankkaa sen jälkeen kun imetys loppui, lapset kasvaa niin nopeasti, ja ovat sitten paljon omissa leikeissään, siinä ne menee sivussa, ne on vähän kuin pieniä kämppiksiä joista pitää huolehtia normaalia enemmän.

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 15:03"]

Olen lapseton nainen ja ihmettelen, kun aina puhutaan siitä rankasta pikkulapsivaiheesta. Mikä siitä tekee niin rankan, että parisuhdekin kärsii? Siis oikeasti, ensin ollaan haluttu lasta kovasti ja sitten kun se lapsi tulee, niin elämä onkin niin hirveää ja kauheaa. Miten tämä voi olla mahdollista? Eikös se ole nimenomaan ihaninta, kun lapsi on pieni ja "helppo" (verrattuna jo koulussa olevaan lapseen, jolla alkaa olemaan niitä omia haluja ja mielipiteitä eikä äidiltä enää haeta sitä turvaa ja hellyyttä)?

[/quote]

Pieni vauva on tavallaan helppo, mutta hän on sinun vastuullasi 24/7, olet vastuussa koko ajan siitä mitä se pieni ihminen syö, mitä tulee toisesta päästä ulos, miten on vaatetta, onko kylmä tai kuuma, onko jano, onko joku paikka kipeä, nukkuuko tarpeeksi, kehittyykö oikein...

Isompi lapsi on omissa jutuissaan jo paljon, ja hän huolehtii itse siitä koska käy vessassa, ja koska on nälkä, ja sanoo jos joku paikka on kipeä ja tarvii apua. Isolle lapselle voi sanoa, että äiti haluaa nyt hetken olla rauhassa, mene omaan huoneeseen leikkimään tai katso vaikka piirrettyjä telkkarista, vauvalle ei mene ne selitykset läpi...

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 19:51"]

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 19:47"]

Miksi niitä lapsia sitten tehdään, jos niiden hoito on niin uuvuttavaa? Onko järkeä tuhlata elämästään 6 vuotta noin raskaan tehtävän hoitamiseen?

[/quote]

Totta kai siinä on järkeä. Sama kuin kysyisit, onko järkeä opiskella kuutta vuotta että pääisisi unelmiensa ammattiin, tai treenata kuutta vuotta että oppii taitavaksi jne. Kaikki tärkeä vaatii työtä, ja se pointti on se, että se tuntuu mielekkäältä silloinkin kun on rankkaa. 

[/quote]

Kuten myös parisuhde ;)

Meillä 4 voimakastahtoista lasta(7,5,3,9kk) ja minä ainakin nautin täysin sieluin joka päivästä! Vaikka meillä päivät täynnä meteliä, uhmaa, kiukuttelua, sairasteluja, kuria, pinnan palamista, jäähyjä, "sisarusrakkautta", eikä vanhemmilla "omaa aikaa" nimeksikään, en päivääkään vaihtaisi :) on ollut koliikkeja, korvatulehduksia, mahatauteja ym.vaan ne on positiivisella asenteella selvitetty ja nyt takanapäin! yhteinen aika miehen kanssa iltaisin 21---> kun lapset saadaan nukkumaan. Se on pitkälti omasta asenteestakin kiinni miten asiat kokee. Tai sit mä oon yltiöpositiivinen ja en vain koe rankaksi :)

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:53"]

Valvominen. Mikään muu ei ole ollut raskasta kuin valvominen. Valitettavasti kun on ollut kroonista univelkaa pari vuotta, niin saattaa muutkin asiat tuntua raskailta. Pelkäsin ennen lapsen syntymää vain sitä valvomista ja meille osui lapsi, jonka kanssa pelkoni tulivat toteen potenssiin neljä.

[/quote]

Aamen. Paitsi että se univelka voi viedä elämänilon aiemminkin kuin kahden vuoden kuluttua.

Vaativa pikkulapsi-aika ei sitä tarkoita että koko elämä on kurjuutta. Tottakai jotkut yövalvomiset ja siitä aiheutuva väsymys ketuttaa ja herkästi siitä myös avautuu mutta on paljon asioita mitä ei välttämättä osaa pukea sanoiksi. Hymyt, sanat, ensiaskeleet, tuoksu, se rakkaus. Se kuulostaa joskus jopa vähän kornilta niistä jauhaa mutta siellä ne ovat. Aika vahvoina ja kantavat vaikeiden aikojen yli. Ja meillä parisuhde lujittui karikoiden myötä, voisi jopa sanoa että lapset toi kaikkeen ihan uuden, tervetulleen ulottuvuuden.

Ap, lapset on tutkimusten mukaan sijoitus tulevaan onnellisuuteen. Tutkimusten mukaan lapsettomat pariskunnat on onnellisempia kuin lapselliset lasten ollessa pieniä. Kouluikään mennessä tilanne tasoittuu ja sen jälkeen ne lapselliset perheet menee ohi. Eläkeiässä onnellisuudessa on iso ero niiden hyväksi, joilla lapsia on. Mutta tämä tietysti ihan tilastollinen yleistys. Varmaan poikkeuksia molempiin suuntiin.

Ehkä se lasten saaminen on biologiaa. Eihän siinä järkeä ole, että uhraat ison osan elämää passaamiseen ja palveluun, ja todennäköisesti se jatkuu mummuikään. Jos siis järjellä ajattelee. Mutta sitten taas. Se on vaan joku vietti, joka saa lapset tekemään ja lopusta pitää huolta loputon rakkaus ja velvollisuudentunto. Vaikka se rakkaus ei aina olisi edes pinnassa, niin sen tajuaa, kun hätääntyy lapsen puolesta. Esimerkiksi hukkasin kerran 1-vuotiaan hetkeksi ja se tunne rinnassa, kun pelästyi, että lapsi on kadonnut ja jotain sattunut. Siinä tunnetilassa voisi juosta suoraan palavaan rakennukseen tai mennä luodin tielle. Se rakkaus on vain niin ehdotonta ja kaikkinielevää. Ja sitä saa takaisin lapsilta. Viimeksi tänään sain tokaluokkalaiselta kirjeen, että olen maailman paras äiti ja hän on onnellinen, koska saa olla meidän lapsi.:)

Valvomista ja erilaisia eritteitä... Itkua, syöttämistä, nukuttamista ja siivousta. 24/7.

Kyllä meidän nelivuotiaalla on jo omia mielipiteitä ja tahtoa kuin pienessä kylässä ;) Jatkuva valvominen pienen vauvan (ja vähän isommankin) kanssa on tehokas kidutusmenetelmä... 

Jotkut pikkulapset on enkeleitä, mutta monet tosi vaativia luonteeltaan. Mikään ei kelpaa, väärät sukat, ei ulkovaatteita, miksen saanut karkkia kaupasta, en halua nukkumaan (juostaan pari tuntia kiljuen huoneesta ja nauretaan). olen kantanut huutavan lapsen puoli kilsaa kaupasta kotiim (3v), kun ei suostunut kävelemään kotiin. Vastentahtoiselle lapselle on mahdotonta pukea vaatteita, joten kompromissi on löydettävä tai kannettava ilman kenkiä esimerkiksi autoon. Lapsi voi raivota pitkään ihan pienestä asiasta kuten siitä että banaani on kuorittu ja hän halusi itse kuoria. Vanhemmilla on usein eri kasvatusmetodit ja arvostellaan helposti toista liian tiukaksi tai lepsuksi. Vanhempia voi väsyttää jos lapsi valvoo keskiyöhön kun töitä on aamulla. Jos noita uhmaikäisiä on vielä monta, voi olla käsistä pulaa. joidenkin lasten kasvatus on hyvin haastavaa vaikka joillain on taas helpot lapset. Meillä on toinen hyvin haastava, erittäin itsepäinen ja toinen vielä ainakin tosi helppo pieni enkeli. Tietysti uhmaa välillä mutta pääosin meillä ei ole mitään vaikeuksia missään. Esikoinen huusi rimpuili jo 1,5 vuotiaana pukiessa kun tämä nuorempi istuu rauhassa ja tuijottaa ympärilleen kun puetaan.