Miksi joillekin on merkitystä sillä syntyykö lapsi loppu- vai alkuvuodesta?
Mulla la tammikuun lopulla ja tuttava onnitteli " hienosta syntymäajasta" . Olin ihan äimänä.
Kommentit (33)
Tärkein asia on joku lapsen syntymäpäivä. Ja aikuisiako olette?
Nyt ekaluokalla. Osa luokkakavereista täyttää vasta näinä aikoina 7, yksi vasta joulukuussa. Ero on kuulkaa ihan silmiinpistävä niin fyysisesti kuin psyykkisesti.
edellä moni moni muu asia.
Vierailija:
Tärkein asia on joku lapsen syntymäpäivä. Ja aikuisiako olette?
Neuvolan terveydenhoitaja voivotteli, kuinka heistä tulee sitten joskus pieniä koululaisia...
Huomattava osa (en valitettavasti muista prosentteja) koulunsa aloittavista ei ole koulukypsä sinä vuonna kun täyttää 7. Tutkimuksen mukaan erityisen hankala tilanne on loppuvuodesta syntyneillä kypsyyden suhteen. Jopa 6kk:n ero, saatikka vuoden ero tuon ikäisillä lapsilla voi olla merkittävä.
täyttää kohta 3-v ja tähän mennessä suurin hankaluus syntymäajankohdasta on ollut se, ettei pääsekään srk:n kerhoon kevääksi. ilmoittautuminen oli elokuussa jolloin täyttivät ryhmät ja nyt ei sitten enää paikkoja ole vapaana.
tuo koulujuttu täytyy kyllä tulevaisuudessa huomioida mutta ainakin nyt poika on ikäisekseen hyvin kehittynyt ja tuntuu monessa asiassa etevämmältä kuin esikoinen aikoinaan.
vaikka olisi ehkä helpompaa että lapsi syntyisi alkuvuodesta niin silti minusta on järkyttävää edes puhua sikiön abortoimisesta jos l.a. on joulukuussa! lapsensaaminen ei ole mikään automaatio, entäs jos pari kärsiikin lapsettomuudesta tämä jälkeen eikä uutta vauvaa tulekaan? eikös silloin olisi ollut parempi joulukuussa syntynyt vauva kuin ei vauvaa ollenkaan? en kyllä oikein usko että kukaan on näin bimbo IRL, taitaa olla vaan jotain vauvasivujen urbaanilegendaa...
Vierailija:
vaikka olisi ehkä helpompaa että lapsi syntyisi alkuvuodesta niin silti minusta on järkyttävää edes puhua sikiön abortoimisesta jos l.a. on joulukuussa!
Vierailija:
Huomattava osa (en valitettavasti muista prosentteja) koulunsa aloittavista ei ole koulukypsä sinä vuonna kun täyttää 7. Tutkimuksen mukaan erityisen hankala tilanne on loppuvuodesta syntyneillä kypsyyden suhteen. Jopa 6kk:n ero, saatikka vuoden ero tuon ikäisillä lapsilla voi olla merkittävä.
koulun jo vuotta aiemmin, siis viisivuotiaana :) Kouluun mennessäni olin saman kokoinen kuin muutkin luokkalaiseni, oli isompia ja pienempiä, tammikuussa syntyneitä ja muita joulukuussa syntyneitä. Pärjäsin heti hyvin, ja menestyin hyvin koulussa koko kouluajan. Ainoastaan 17-vuotiaana haittasi se, että on loppuvuodesta syntynyt, kun kaverit pääsivät baariin aiemmin. Muutoin olen aina ollut tyytyväinen syntymäaikaani, ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä mukavampaa on olla " vasta" jonkin ikäinen kun samana vuonna syntyneet kaverit ovat jo ehtineet täyttää sen vuoden lukemat :D
Itse olen syntynyt joulukuun viimeisenä päivänä. Synttärilahjat oli aina jotain " pieniä" kun se joulukin sattui justiinsa olemaan ja sillon sai lahjoja. Paras koulukaverini oli syntynyt 1.1. ja eroa oli kyllä näin jälkeenpäin ajateltuna aika paljon esim sosiaalisissa taidoissa. Olin aina luokkani pienin " rääpäle" , taisin kiriä kiinni yläasteella. Silloin niin tärkeät kuukautiset olivat " kaikilla" alkaneet ennen minua. Kaverit pääsivät baareihin tanssimaan - minä istuksin kotona vuoden. Riparipaikat jaettiin syntymäajan perusteella, ajokortti yms sain aina viimeisenä. Jälkeenpäin ajateltuna, siis " aikuisena" jutut tuntuvat merkityksettömiltä mutta silloin ne olivat suuria juttuja.
Esikoinen on syntynyt myös loppuvuodesta. Oppimiseen ei ole koulussa vaikuttanut mutta kyllä ne alkuvuodesta syntyneet ovat jotenkin varmempia jne. Kuopus on syntynyt tammikuussa mistä olen iloinen. Pojalla on aikaa kypsyä ennen kouluunmenoa kun on muutenkin vähän " hösö" :)
Tuskin syntymäkuukausi on mikään elämän tärkein juttu mutta vastasinpahan minäkin kun olen näitä juttuja mietiskellyt
Koulun alku on mennyt hyvin, mutta tuntuu vähän hassulta kun just ollaan itse järkkäämässä 7-vuotissynttäreitä niin " samanikäiset" luokkakaverit alkavat muutamien viikkojen kuluttua suunnittelemaan omia 8-v. juhliaan.
Omalla luokallani oli koulussa ihan tammikuun alussa syntyneitä ja paras ystäväni oli uudenvuodenaattona syntynyt. Silloin hänellä oli iso harmi kun piti ilmoittautua rippileirille: ilmoittautuneet otettiin ikäjärjestyksessä ja tietenkin suosituimmille leireille paikat menivät alkuvuonna syntyneille ja loppuvuoden lapset laitettiin sitten epäsuosittujen leirien jämäpaikoille. Ystäväni kävi sitten seuraavana vuonna leirin kun olisi kai joutunut jollekin iltariparille, ei päässyt millekään leirille.
Vierailija:
koulun jo vuotta aiemmin, siis viisivuotiaana :)
Vierailija: