Toivon ettei kukaan pitäisi vauvalle unikoulua!

luota pois aina kun oli juuri nukahtamassa ja luotti että olen siinä lähellä. Silloin puolikin minuuttia on pitkä aika, kun vauva havahtuu, että taas on äiti hänet jättänyt yksin. Ja siksi vetosin muihinkin, koska en halua kellekkään lapselle sitä turvattomuuden tunnetta, mikä varsinkin pidemmissä huudatuksissa vauvalle tulee.



ap

Omat lapseni ovat ilman unikoulua ja tassutuksia nukkuneet, mutta ovat kyllä toisinaan pitkäänkin valvoneet.



Onko unikoulun tarkoitus todellakin jättää vauva YKSIN? Minä olen aina kuvitellut, että siinä aikuinen on kuitenkin vieressä, mutta ei puhuttele, ei silittele eikä tee mitään muuta kuin on vaan vieressä, ihan hiljaa ja rauhassa.

itkun syyhyn ja miettiä että onko tarkoituksenmukaista opettaa vauvaa siihen että jatkuvasti joku hyppää kun inahtaa. Ja puhun minäkin nyt siis muutaman kk ikäisestä vauvasta jo.

Mulla on ollut kaveri joka hyppäsi heti kun vauva inahti ja lopulta oli hermoromahduksen partaalla kun lapsi ei nukkunut enää ollenkaan. Poika valvoi kaikki yöt vielä 2-3veenäkin ja nukahti illalla vasta kun äiti oli harjannut tukkaa noin 1,5h verran.

Miettikää onko järkevää ja tarkoituksenmukaista.

Ei se vauva rikki mene eikä traumatisoide lempeästä unikoulusta :D

Eikös ihmisen jälkeläinen synny paljon kehittymättömämpänä kun muiden nisäkkäiden poikaset? Sen takia hoivantarvekin on niin paljon suurempi. Unikoulut ovat luonnottomia, mutta joskus on ehkä valittava pienemmästä pahasta.

Jospa vika olikin siinä, ettei kaverisi antanut rauhaa lapselle, vaan yritti ennaltaehkäistä lapsen heräämistä/huutoa liian innokkaasti? Tällöin lapsen oma tapa reagoida asioihin häiriintyy, ja kierre on valmis.

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/uni_ja_ravitsemus/uni/koti…



ja mielestäni siinä kyllä jätetään lapsi hetkeksi yksin, vai ymmärsinkö väärin?



ap

vauvoilla, mutta meidän vauvalla on ollut nukahtamisessa ja nukkumisessa erilaisia kausia. Olen sitten vauvan tarpeiden mukaan hoitanut nukkumishommat.



Aluksi vauva nukutettiin rinnalle meidän sänkyyn. Sitten jossain vaiheessa (n. 6 kk:n iässä) vauva ei enää nukahtanutkaan rinnalle, vaan jäi iltatissin jälkeen valvomaan. Kokeilin jättää vauvan meidän sängyllemme yksin nukahtamaan ja se toimi. Olin viereisessä huoneessa ja menin katsomaan, kun vauva vähän huudahti.



Seuraava vaihe oli silloin, kun vauva alkoi liikkua enemmän eikä häntä voinut enää jättää meidän sängyllemme. Vauva ei heti tykännyt omasta sängystään, joten mun piti jäädä valvomaan vauvan viereen nukahtamista ja sitten siirtää hänet omaan sänkyynsä. Kun vauva tottui sänkyynsä, jätin hänet sinne nukahtamaan itsekseen.



Jossain vaiheessa vauva ei enää halunnut jäädä yksin huoneeseen, joten nykyään pidän hänelle seuraa, kunnes hän nukahtaa.



Myös yöheräilyssä on ollut erilaisia vaiheita. Jonkin aikaa vauva ei herännyt kuin vasta aamulla, jolloin otin hänet viereemme sänkyyn ja annoin rintaa, mutta tällä hetkellä vauva herää monta kertaa yössä syömään. Tässä välissä vauvalle on ehtinyt tulla eroahdistus, lisäksi hän on ollut sairaana (paha vatsatauti, olimme sairaalassakin) ja nyt vielä uusi hammas tulossa.



Vauva on nyt 10 kk. Toistaiseksi vauvan tarpeisiin mukautuminen on toiminut.

korostan vielä tassuttelu-unikoulua saa pitää vasta yli 6 kk lapselle. Sitä ennen vauvan tarpeisiin on syytä vastata läpi yön. Mielestäni unikoulussa on kyse siitä, että lapsi opetetaan rauhoittumaan ja vaipumaan uneen itsekseen. Se ei ole yksin jättämistä vaan huolenpitoa. Vauva ja aikuiset tarvitsevat unta ja säännöllisen rytmin. Mistä ap sitä paitsi tietää, että lapsi on kokenut valtaisaa turvattomuuden tunnetta, jos on itkenyt yksin puoli minuuttia? Kertoiko vauva tämän hänelle?



Meillä tassuteltiin, koska yöt meinasivat mennä aivan hötkyilyksi. Silti lapsi nukkui kanssamme samassa huoneessa lähes kolmevuotiaaksi. Enpä siis usko, että hänellä on kovin turvaton olo, vaikka unikoulun pidimmekin.

mutta kohdasta 2 sain sen käsityksen, kun siinä sanotaan "mene vauvan luokse" eli sitä ennen oltaisiin poissa.



Ainakin Vauvalehdessä sanottiin, että vauva jätetään yksin ja että aika voi olla aluksi vain puolikin minuuttia. Käsitin että se olisi lyhyt aika eikä vahingoittaisi vauvaa, mutta minun vauva ainakin koki siitä turvattomuutta ja nyt on paljon takertuvampi nukkumaan mennessä eikä luota enää minuun.



Olenkohan menettänyt vauvan luottamuksen nyt kokonaan vai palautuuko se ajan kanssa?



Minusta tuo Vauvalehden juttu ei nyt osunut kohdalleen, vaikka muuten hyvä lehti onkin.



ap

Mun 4kk lapsi ei nukahda, vaikka tassuttelis, heijailis, syöttäisi, ajeluttais autossa, tekis voltin ja taikatempun ja ikiliikkujan niin se ei nuku kun ehkä 3h päästä. Jos antaa olla yksin tai muuten rauhassa niin nukahtaa tunnissa.. Lapsi nukkuu mun vieressä.

Mun 4kk lapsi ei nukahda, vaikka tassuttelis, heijailis, syöttäisi, ajeluttais autossa, tekis voltin ja taikatempun ja ikiliikkujan niin se ei nuku kun ehkä 3h päästä. Jos antaa olla yksin tai muuten rauhassa niin nukahtaa tunnissa.. Lapsi nukkuu mun vieressä.

Itkeekö sun vauva koko sen tunnin ennen nukahtamista? Oletko koittanut nukuttaa viereen tai rinnan päälle samalla silitellen? Onko vauva yliväsynyt vai liian pirteä?

ja nukuttaminen niin päivä- kuin yöunille kestää aina vähintään puoli tuntia. Yöllä herää noin 2 kertaa vaan syömään, se on ihan ok. Mutta päiväunia ei nuku kuin korkeintaan 45 min. Ajattelin että olisi hyvä jos vauva oppisi nukahtamaan itse herättyään "kesken" päiväunien. Mutta kokeiluksi tosiaan jäi, tuntui liian pahalta.

ap

Meillä vauva nukkuu samalla tavalla. Eli yöunia 10-12 tuntia heräten syömään välillä pikaisesti muutaman kerran. Päiväunia nukkuu 30-45 minuuttia muutaman kerran päivän mittaan. Koska vauvani on hyväntuulinen ja pirteä herellä ollessaan, olen tulkinnut unen riittävän. Vauva tosin vasta 4 kk.

ap

[/quote]

Meillä vauva nukkuu samalla tavalla. Eli yöunia 10-12 tuntia heräten syömään välillä pikaisesti muutaman kerran. Päiväunia nukkuu 30-45 minuuttia muutaman kerran päivän mittaan. Koska vauvani on hyväntuulinen ja pirteä herellä ollessaan, olen tulkinnut unen riittävän. Vauva tosin vasta 4 kk.

[/quote]

Jossain vaan sanottiin että vauvan olisi hyvä nukahtaa uudelleen jos herää ekan unisyklin jälkeen.



Vauvanin nukkuu yöllä 10 tuntia ja päivällä yhteensä noin 2 tuntia.



ap

ap

Vauvat ovat erilaisia, ja unikoulujakin on erilaisia.



Meillä esikoiselle sopi hyvin tassu-unikoulu. Ei tarvinnut itkettää vauvaa, sillä hän pötkötteli tyytyväisenä kun vain pidin kättä selän päällä. Nukahti siihen hienosti.



Seuraavalle se ei sitten toiminutkaan. Vauva alkoi vaan huutamaan entistä pahemmin samoilla keinoilla joilla esikoinen oli nukahtanut hyvin ja ilman itkuja. Nuorempi vaan suuttui siitä, alkoi huutamaan pää punaisena ja vääntelehti vihaisesti vuoteessaan. Ei sitten tassuteltu hänen kanssaan vaan jatkettiin yöimetyksiä ja annettiin nukkua tissi suussa.



Tälle nuoremmalle jouduttiin sitten järjestämään huudatusunikoulu :(

Minä jouduin lopettamaan imetyksen ihan yhtäkkiä vakavan sairastumisen (->lääkityksen) takia, ja vauva protestoi aivan hirveän paljon yöimetysten lopettamista. Päivät sentään menivät helpommin.

Huudatusunikoulu meni käytännössä niin, että mies kanniskeli pari yötä itkevää vauvaa. Yksin ei hennottu jättää sänkyynsä itkemään. 2 vaikean yön jälkeen vauva alkoi nukkumaan yönsä kohtuullisen hyvin. Heräili kyllä edelleen muutamia kertoja, mutta nukahti melko helposti uudestaan.



Näitä voi kyllä ihan itse soveltaa ja miettiä mikä sopii omalle perheelle parhaiten.

Minua myös kauhistutti aiemmin ajatus unikoulusta. Olin pari kertaa yrittänyt, etten antaisi tissiä yöllä, mutta siitä seurasi niin kauhea raivo, että taivuin saman tien.



Lopulta vuoden ikäisen kanssa päätimme, että nyt loppuu. Lapsen elämä oli pelkkää tissiä, eikä ruoat maistuneet, kun maito oli niin paljon parempaa. Isä kantoi itkevää vauvaa sylissään ekat kovat protesti-itkut, ja sen jälkeen on pelkkä tassuttelu vieressä riittänyt. Lopetin imetyksen parin viikon aikana kokonaan, ja lapsi on nyt paljon paremmalla tuulella koko ajan, kun on tajunnut, että voihan sitä ruokaakin nälkäänsä syödä, eikä aina vaan ruinata tissiä.



Ei unikoulu tarkoita, että vauva pitäisi jättää yksin itkemään! Me ainakin lähdemme illalla pois huoneesta vasta, kun lapsi on syvässä unessa ja öisin tarvittaessa tassutellaan uneen takaisin.

Esikoisen unille meneminen oli aina kauhea show, rattaiden hytkyttelyä ja laulelua pahimmillaan puoli tuntia päivittäin päiväuniaikaan ja illalla sitten tunnin verran vierellä makoilua. Kakkonen syntyi kun esikoinen 2 v 4kk, ja kun sitä ei vaan EHTINYT suoraan sinne parvekkeelle hytkyttelemään rattaita, vaan vauva jopa joskus hetken huusi siellä, niin kas kummaa, tuo lapsi se alkoikin käydä unilleen ihan itse ilman mitään hytkytyksiä ja päiväunilauluja jne.

Meillä esikoinen oli se joka nukahti helposti.

Seuraava syntyi esikoisen ollessa 2v6kk ja nukkumiset menivät aivan mahdottomiksi. Vauva nukahti huonosti, saattoi huutaa 1-2 tuntia vaikka mitä olisi tehnyt tai ollut tekemättä ja heräsi pienimpäänkin ääneen tai muuhun häiriötekijään, ja oli mahdottoman kiukkuinen myös päivisin.

Käytännössä kanniskelin häntä kaikki päivät kantoliinassa ettei joutuisi yksin itkemään. Ja nukkumaan menemiset olivat aivan mahdoto show.

Olisi kyllä ollut paljon helpompaa jos esikoinen olisi ollut se huonompi nukkuja ja nuorempi helpompi tapaus.

Itku on tapa kommunikoida mutta pitää puuttua sen itkun syyhyn ja miettiä että onko tarkoituksenmukaista opettaa vauvaa siihen että jatkuvasti joku hyppää kun inahtaa. Ja puhun minäkin nyt siis muutaman kk ikäisestä vauvasta jo.

Mulla on ollut kaveri joka hyppäsi heti kun vauva inahti ja lopulta oli hermoromahduksen partaalla kun lapsi ei nukkunut enää ollenkaan. Poika valvoi kaikki yöt vielä 2-3veenäkin ja nukahti illalla vasta kun äiti oli harjannut tukkaa noin 1,5h verran.

Miettikää onko järkevää ja tarkoituksenmukaista.

Ei se vauva rikki mene eikä traumatisoide lempeästä unikoulusta :D

Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.

Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa.

Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän.

Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.

Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"

PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.

"Anna lapsesi...."

Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."

Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.

Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"

Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"

Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-

Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE

Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

kannattaisi kirjoittaa seuraavassa numerossa joku juttu, jossa puhuttaisiin pehmeämmistä unikoulukeinoista kuin uusimassa numerossa? Minulle jäi tuosta nyt tosiaan se ajatus, että vauvan luota mennään pois ennen kuin se nukahtaa! Ja että ei ole paha jos vauva vähän yksin itkeen, sen käsityksen ainakin itse sain? Miten muut? Millainen mielikuva jutusta jäi?

Kyllä on kyse jonkin sortin uniongelmasta jos esim 6kk ikäinen vauva ei kykene ollenkaan nukkumaan itsekseen.

Lastenpsykiatri Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin.

Lasta ei jätetä yksin öiseen aikaan. Perhepeti voi taata paremman unen koko perheelle, kun vauvan yöheräämiset vähenevät.



Vauvan jättäminen yksin huutamaan on kaikkea muuta kuin suositeltavaa. Se on piittaamattomuutta vauvan tarpeista ja tylsyttää vanhempien vaistoa lapsen viestejä kohtaan. Lisäksi pitkitetty itkeminen on haitallista vauvoille.



Kaiken huipuksi huudattaminen ei paranna yöunia yleensä kuin tilapäisesti.

Valtaosan ihmiskunnan olemassaolon ajasta öiden läpinukkuminen on ollut muutenkin vaarallista ja on esitetty väitteitä, että ihminen olisikin luonnostaan vähintään kahdessa eri jaksossa vuorokauden aikana unensa ottava laji.

Imettävä äiti on myös hormonaalisesti erityisen sopeutunut heräämään ja nukahtamaan helposti uudestaan. On siis loogista olettaa, että vauvojen kuuluukin herätä helposti nälkään ja turvattomuuden tunteeseen öisin eikä vauvalla ole geneettisiä edellytyksiä selviytyä yksin nukkumisesta siitä kärsimättä.

Vauvojen unisyklit kevyen unen, REM- eli vilkeunen ja syvän unen välillä ovat lyhyempiä kuin aikuisilla ja vauvat menevät ensin REM-uneen, vasta sitten syvään uneen päinvastoin kuin aikuiset.

Tämä viittaa myös siihen, ettei vauvalle ole luonnollista nukkua syvässä unessa tuntikausia, eikä tätä häneltä siis pitäisi odottaa.

Aikuisetkaan eivät todellisuudessa nuku kuin tukki läpi yön, vaan kaikki kokevat yössä useita kevyen unen vaiheita, joissa häiriötekijät havahduttavat helposti ja nukkujat kääntyilevät jne.

Vauvojen ei kuitenkaan ole tarpeen herätä täysin kevyen unen vaiheessa, vaan perhepedissä vauvan vaipuminen takaisin syvään uneen tapahtuu usein silmiä aukaisematta ja varsinaisesti heräämättä vieressä nukkuvan äidin rauhoittaessa ja imettäessä vauvaansa.

Äitikään ei välttämättä varsinaisesti herää, vaan yöimetyksetkin saattavat tapahtua puoliunessa niin, ettei äiti aamulla pysty varmasti sanomaan, montako kertaa yön aikana havahtui.

James McKenna on ensimmäinen länsimaalainen tutkija, joka on 1980-luvulta lähtien paneutunut unilaboratoriotutkimuksiin pienten vauvojen nukkumisesta yhdessä ja erikseen äideistään. Hänen tutkimustuloksensa ovat vahvasti yhdessä nukkumista tukevia: vauvat eivät vain nuku paremmin, vaan hengittävät tasaisemmin, kokevat vähemmän hengityskatkoksia, nukkuvat levollisemmin ja verenpaine on tasaisempi yhdessä äidin kanssa nukkuessa. Vauvat myös saavat enemmän hoitoa perhepedissä: äidit unilaboratoriossa tekivät unissaan monenlaisia hoivaeleitä silittäen, peittoja kohentaen ja tietysti imettäen vauvojaan. Äitien ja vauvojen unisyklit tuntuivat olevan synkronoituna, mikä helpottaa yösyöttöjä: kun äidin uni kevenee, vauva seuraa perässä tai päinvastoin, jolloin molemmat havahtuvat yöimetykseen kevyestä unesta sen sijasta, että äidin pitäisi herätä suoraan syvästä unesta vauvan itkuun.