Teinkö tökerösti kaksoset saaneelle kaverille?
Minulla on kaveri (ei siis mikään läheinen ystävä, mutta mukava tyyppi), jonka kanssa ei olla pidetty yhteyttä pariin vuoteen, mutta sitä ennen käytiin esim. toistemme häissä ja tapailtiin aina välillä. Nyt asutaan eri maissa, siksi yhteydenpito on varmaan vähentynyt.
Kuulin pari kuukautta sitten yhteisellä tutultamme, että tämä kaveri on saanut kaksoset ja yllätyin ja ilostuin kovasti, koska en edes ollut tiennyt hänen olleen raskaana. Koska itse olen kärsinyt lapsettomuudesta ja tarponut hedelmöityshoitojen suossa viidettä vuotta, iso pyörä alkoi kuitenkin raksuttaa ja aloin pohdiskella, olisiko kaveri kohtalotoverini, sillä a) hänelläkin kesti häistä liki viisi vuotta esikoisen tuloon, b) hänkin on jo 35:n paremmalla puolella eli aikaa ei hukattavaksi, ja c) harvemminhan kaksosia nykyään ilman hoitoja saa. Lähetin sitten kaverille onnittelukortin ja liitin mukaan pitkän kirjeen, jossa kerroin pääpiirteitä omista lapsettomuusongelmistani ja sanoin, että JOS hän sattuu olemaan (ollut) samassa veneessä, mielelläni vaihtaisin ajatuksia hänen kanssaan, tarjoaisin vertaistukea jne. Pyytelin kirjeessä vielä anteeksi hätäisiä johtopäätöksiäni ja sanoin, että jos olin oletuksissani väärässä tai jos hän ei halua asiasta kanssani puhua, ei se mitään, ollaan vain kuin mitään kirjettä ei olisi koskaan lähetettykään, mutta että minusta olisi silti mukava pitää jälleen yhteyttä parin vuoden hiljaisuuden jälkeen.
Lähetin kirjeen ja kortin pari kuukautta sitten... eikä mitään vastausta. Äskettäin kutsuin kaverin ja hänen miehensä järjestämiini juhliin (heidän kotikaupungissaan, jossa siis en itse asu), ja vastausten deadline tuli ja meni, mutta ei pihaustakaan heistä. Mietinkin nyt, onnistuinko tahtomattani loukkaamaan kaveria "utelemalla" asiasta, joka ei hänestä muille kuulu, ja mitä ihmettä voisin asialle tehdä.
Kaverilla on kuulemma täysipäiväistä lastenhoitoapua tarjolla ja hän on käynyt mm. muiden kavereiden kanssa syömässä, miehensä kanssa ulkona ja matkustellutkin, joten en usko kaksosten vieneen niin täysin hänen aikaansa, ettei kirjeeseen olisi voinut vastata edes lyhkäisellä sähköpostilla tyyliin "kiitos kortista; en halua puhu vauva-aiheesta, mutta pidetään vain yhteyttä; mitä sinulle kuuluu?"
Ideoita, miten voisin tilanteen korjata? Vai unohdanko vain kaverin ja keskityn niihin, joilla on mullekin aikaa? Tyhmää, että tällainen pikkujuttu painaa, mutta itse olen aina helpottunut, jos löydän kohtalotovereita taakkaa jakamaan ja siksi kuvittelin voivani olla jopa tueksi kaverille - ja toisaalta, jos hänen kaksosensa ovat luomutuotantoa, moni olisi siinä tilanteessa varmaan ärsyyntynyt oletuksistani ja halunnut oikaista ne..!
Kommentit (70)
mulla on kaksoset, jotka syntyivät ilman lapsettomuushoitoja. Oli nk. yllätysraskaus ehkäisyrenkaan säntillisestä käytöstä huolimatta.
Harva se päivä joku uteli, että onko ollut lapsettomuushoidot ja halusi kertoa omia kokemuksiaan lapsettomuudesta. Ei vähempää ois voinut kiinnostaa ja se ihmisten tietäväisyys ja merkitsevät katseet.
Jos mä oisin silloin kaksosten ollessa ihan pieniä vauvoja saanut joltain avautumisen koskien hänen lapsettomuusongelmia, en olisi edes jaksanut lukea kirjettä loppuun saati vastata siihen.
Ap, katso peiliin äläkä ole niin itsekeskeinen.
kukahan tässä on itsekeskeinen? lapsettomuudesta kärsivä ystävä ottaa yhteyttä ja kysyy ystävällisesti, että oletko kärsinyt samasta vaivasta, että voitte vaihtaa kuulumisia. Jos et kerta ole, niin etkö voi muka siltä NIIN raskaalta kaksostenhoidolta sen verran nykiä tarmoa, että vastaisit ystävällisesti takaisin,e ttä et ole kärsinyt lapsettomuudesta? Minusta sinä olet itsekeskeisempi kuin ap ikinä.
Sitä ei selvästikään vaan kiinnosta.
En tajua, mistä tuossa kirjeessäsi olisi voinut loukkaantua.
vähän hätäisiä johtopäätöksiä. Tunsitko kuitenkin pientä vahingoniloa siitä, että kaverillasikin on mahdollisesti hedelmöittymisongelmia? Ja varmaan suurin osa kaksosista nykyään saa alkunsa ihan luonnollisella tavalla.
mahdollista lapsettomuutta.
Outoa toimintaa. Ei pitäisi olla niin itsekeskeinen toisten onnenhetkellä. Olet varsinainen minä minä minä tyyppi.
Voi olla että hän ei halua juhliin jonne lapset eivät ole tervetulleita. Jos ette ole kovin läheisiä koskaan olleet niin hän ei ehkä halua olla tekemisissä kanssasi muutoinkaan.
Jos ei itse edes ilmoittanut että on saanut lapsia et ole hänelle kovinkaan läheinen.
Anna asian olla.
Tarjosit vertaistukea, vaikka hänellä on jo lapset?
tuota minä en myöskään ymmärtänyt.
Voi olla että tämä kaveri ei koe sinua tarpeeksi läheiseksi jakamaan kokemuksiaan. Olivat hänellä sitten luomukaksoset tai hedelmöityshoitokaksoset.
Parhaiten saat yhteyden kun otat luurin käteen. Itselläni ainakin meni vauva-aika sellaisessa sumussa etten ehtinyt mihinkään sähköposteihin vastailla tai vielä vähemmän kortteja lähetellä... Laita tekstiviesti, luulisi sellaiseen pystyvän vastaamaan?
Itse olisin ottanut kyllä tuon kysymyksen esiin vasta sitten kun olisitte ensin olleet yhteyksissä muutaman kerran pitkän tauon jälkeen. En kyllä usko että hän tuosta on luokkaantunut, saattaa vain olla niin vauvameininkiin sidottu ettei ole muistanut/ehtinyt vastata.
Trauma ei ole ohi kun sen aiheuttaja loppuu. Duh.
Minusta ap toimi hienosti. Ehkä kaverilla tosiaan on kädet täynnä työtä kaksosten kanssa... Kannattaa soittaa tai olla jotenkin muuten yhteydessä.
Etenit liian nopeasti. Jos olitte noin vähän tekemisissä, ei mahdollisesta lapsettomuudesta uteleminen ollut aiheellista heti ensimmäisessä yhteydenotossa.
Alkuaika on tosi rankkaa, on vauvat sitten saatu millä keinolla hyvänsä. Vaikka apua olisikin saatavilla, äiti on silti väsynyt. Yöheräilyt, imetykset, pullorumba, tuplahormonit, raskauden rasitukset yms. Niitä ei oikeasti ymmärrä kuin toinen tuplaäiti.
Toinen syy vastaamattomuuteen voi olla ihan siinä, että kaksosten syntymän jälkeen kokee olevansa joku näyttelykappale. Kaikki haluavat nähdä ja olla yhteyksissä, vaikka ennen ei olisi oltu missään tekemisissä. Meillekin pölähti yhtäkkiä anopin veljen vaimo monen sadan kilometrin päästä ilman mitään ennakkovaroitusta, kun "kaksoset ovat niin ihania". Sama juttu kyläläisillä (asutaan maalla). Kaikki naapuritalojen eukot tulivat kukkien ja pakettien kanssa käymään, kun on sentään KAKSOSET syntyneet. Pari vuotta aiemmin, esikoisen syntymän jälkeen, saimme pari onnittelukorttia postin kautta. Kaksoset ovat toki ihanat, mutta ei me olla mitään sirkuseläimiä, joita voi tulla tölläämään! Monesti kaksoset syntyvät vielä keskosina/pienipainoisina ja ovat varsin infektioherkkiä.
Niin ja nykyään yhä vähemmän kaksosista syntyy hedelmöityshoidoilla. Hoidot ovat kehittyneet eikä alkioita useinkaan siirretä kuin yksi. Samasta syystä kolmosten määrä on romahtanut 15 vuodessa. Minulta on kysytty noin sata kertaa, ovatko lapseni hoidoilla alkuun saatettuja. Eivät ole, mutta kun mielestäni se ei kuulu kenellekään.
noloa lähettää tuollainen kirje onnittelukortin mukana, en ihmettele vaikka kaverisi olisi ottanut nokkiinsa (toiset kun on herkempiä, minäkin olisin ihmetellyt mitä vertaistukea tarvitaan tuossa tilanteessa).
Mutta siinä olet kyllä väärässä, että nykyään kaksosia syntyisi harvemmin ilman hoitoja. Asiahan on juuri päinvastoin! Luulisi sinun tietävän tästä asiasta hieman enemmän,jos olet hedelmöityshoitojen ja lapsettomuuden kanssa elänyt jo pidempään.
3:lle ja 6:lle: no, ehkä vertaistuki on väärä sana, mutta hölmönä ajattelin, että lapsettomuuden identiteetti ikään kuin jatkuu lastensaannin jälkeenkin ja lapsiin ehkä suhtautuu vähän eri lailla kuin ne onnelliset, jotka tulevat pelkästä katseesta raskaaksi. Itse ainakin arvostan hirmuisesti niitä keskustelukumppaneita, joilla on tämä sama kokemus taustallaan. Hedelmälliset eivät aina ymmärrä meitä melkein-mahoja, vaikka symppaisivatkin. :)
4:lle: en todellakaan tuntenut vahingoniloa. Ei se ole multa pois, jos toiset onnistuu, en tätä surua haluaisi kellekään. Ja ainakin viimevuotisten THL:n tilastojen mukaan hedelmöityshoidoissa oli 9,7% monikkosynnytyksiä, kun taas koko väestössä niitä oli vain 1,6% eli melkein kymmenen kertaa vähemmän.
7:lle ja 8:lle: en ole soittanut, koska olen mennyt niin hämilleni tuosta vastaamattomuudesta. En halua panna kaveria tilanteeseen, josssa hän joutuu kommentoimaan kirjettäni ilman "varoitusaikaa"...
11:lle: hyvä kommentti; ei tullutkaan mieleen, että hän saattoi suhtautua yhteydenottooni noin, mutta onhan se mahdollista!
Äsh, tyhmä tilanne! Ehkä unohdan vain koko jutun ja jos joskus kohdataan vahingossa, hyvä niin. Harmi vain, jos pahoitin tahtomattani mukavan tyypin mielen.
Ap, tuo viestisi, jossa kerrot omista vielä ratkaisemattomista ongelmistasi ja tarjoat jo lapset saaneelle kaverillesi "vertaistukea", voidaan kyllä tulkita lähinnä niin, että aioit saada itsellesi tukea kaveriltasi. Niin minä sen ainakin heti tulkitsen.
Kaverisi ei yksinkertaisesti jaksanut ajatellakaan, että tuoreena kaksosten äitinä hänen pitäisi nyt alkaa sinua tukea ja lohdutella ongelmissasi.
Äsh, tyhmä tilanne! Ehkä unohdan vain koko jutun ja jos joskus kohdataan vahingossa, hyvä niin. Harmi vain, jos pahoitin tahtomattani mukavan tyypin mielen.
Mä komppaan myös tuota soittamista. Olette kuitenkin olleet läheisiä jossain vaiheessa, joten luulisi että ystäväsi pystyisi tosiaan vaikkapa sanomaan, ettei heillä ole lapsettomuutta taustalla. Ja puhelimessa sinäkin saisit selvitettyä paremmin, miksi laitoit kirjeen. (Itse ainakin ymmärtäisin kyllä)
Nämä asiat (lapsettomuus, keskenmenot yms.) ovat tosi yleisiä, mutta hämmästyttävän harvoin niistä puhutaan. Itse ainakin huomaan, että kun saa suunsa auki, niin usein toinenkin alkaa puhumaan kokemuksistaan. Ja sitähän sinä yritit :)
Kun vauvan saa, niin siinä on aluksi ihan sumussa. Saati sitten, jos niitä vauvoja on kaksi! Ei sellaisia vastasyntyneitä voi hoitajalle kiikuttaa eikä siinä vaiheessa kauheasti tee mieli matkailla tai kavereiden kanssa hengailla. Lapsissa on aika kiinni. Huomaat se sitten, kun (toivottavasti) saat oman lapsen.
ja kyllä mua vähän loukkais utelut siitä, että saiko alkunsa hoidoilla. Ikäänkuin vihjaillaan mun olevan kykenemätön saamaan lasta normaalilla tavalla.
Tungettelit vuosien päästä kyselemään lapsettomiusasiaa, koska se on sinulle ongelma. Et edes tiedä, onko ystäväsi kärsinyt lapsettomuudesta, kakspsten saaminen ei sitä tarkoita: vanhemmat synnyttäjät saavat useammin kaksosia.
Olisit lähettänyt onnittelut, jos olit onnellinen ystäväsi puolesta, mutta siitähän ei ollut kyse, vaan kateudesta kun ystävä sai lapset ja halusta latistaa onnea ja kertoa itsestä.
En haluaisi ainakaan olla kanssasi missään tekemisissä, joten jätä tuttavasi rauhaan.
Tulee mieleen kun veljeni kuoli ja yhtä äkkiä vanhoja tuttavia ilmestyi kärkkymään surun valitteluineen, oikeasti siis kärkkymään tietoja siitä, mihin veljeni kuoli nuorena. Todelliset myötäeläjät oli helppo erottaa näistä haaskalinnuista hienotunteisuudesta: haaskat kyselivät suoraan mitä tapahtui ja odottivat shokkiuutisia.
Olin liian tolaltani ja jopa vastailin kysymyksiin, harmittaa että en osannut sanoa silloin että mitä vit*ua se teille kuuluu.
Onneksi tuttavasi on viisaampi ja osaa suojella itseään.
Ap:n ekassa viestissähän luki, etteivät ne oikeastaan olleet koskaan olleet läheisiä. Joten sitäkin kummallisempi taisi olla hänen lapsettomuustrauman purkamisensa kirjeellä juuri synnyttäneelle äidille.
Hankkiudu ap johonkin lapsettomien yhdistykseen, jossa saat käsitellä asiaa. Eivät pikkuvauvojen äidit jaksa sinua auttaa varsinkaan, jos ette ole mitään sydänystäviä koskaan olleetkaan.
Mä komppaan myös tuota soittamista. Olette kuitenkin olleet läheisiä jossain vaiheessa, joten luulisi että ystäväsi pystyisi tosiaan vaikkapa sanomaan, ettei heillä ole lapsettomuutta taustalla. Ja puhelimessa sinäkin saisit selvitettyä paremmin, miksi laitoit kirjeen. (Itse ainakin ymmärtäisin kyllä)Nämä asiat (lapsettomuus, keskenmenot yms.) ovat tosi yleisiä, mutta hämmästyttävän harvoin niistä puhutaan. Itse ainakin huomaan, että kun saa suunsa auki, niin usein toinenkin alkaa puhumaan kokemuksistaan. Ja sitähän sinä yritit :)
Ja ainakin viimevuotisten THL:n tilastojen mukaan hedelmöityshoidoissa oli 9,7% monikkosynnytyksiä, kun taas koko väestössä niitä oli vain 1,6% eli melkein kymmenen kertaa vähemmän.
Tajunnet kuitenkin, ettei noita prosentteja voi noin vertailla? "Koko väestö" on kuitenkin ryhmänä paljon suurempi kuin hedelmöityishoitoja käyttävät, eli vaikka koko väestöstä vain 1,6% olisi monikkosynnytyksiä, niin niitä on lukumääräisesti paljon enemmän kuin noita hedelmöityshoitojen kautta alkunsa saaneita kaksosia. Eli jos joku saa kaksoset niin todennäköisempää kuitenkin on, että on saanut alkunsa luomuna.
asioista ei puhuta ja ehkä kaverisi on sitä sakkia, jotka on näitä tyypillisiä suomalaisia. Huono tuuri, että ei ole avoimempi tyyppi. Minusta et toiminut yhtään väärin.
Kannattaa tuollaiset kaverit unohtaa...minä ainakin olen nyt vanhemmiten tajunnut, että en tuhlaa aikaani kavereihin jotka eivät pidä minuun yhteyttä.