En olis ottanut tuttavapariskuntaa minnekään, jos olisin tiennyt...

Mies on ystävystynyt työkaverinsa kanssa, ja me puolisotkin sitten olemme tutustuneet.



Mökkivieraaksi sitten herra Insinööri ja vaimonsa. Ihan sillain epämuodollisesti, että eihän me mittään, kunhan tullaan pikaseen käymään.

Nyt tiedän, että mikä tämä vähättelyn tarkoitus oli.



Insinööri on nimittäin piinaavan pihi. Tulevat "ihan epämuodolliseti vaan piipahtamaan" tarkoittaa sitä, ettei tarvitse tuoda mitään tuliaisia.

Toivat toki ruokaa: hk blöö, kahvipaketti, joku sulatejuusto, koulunäkkipaketti, ei leikkeitä tai mitään muuta grillattavaa kuin lenkkimakkara siis.



Lähtiessä olikin, kas kummaa, jääkaapissa nimenomaan syömättä jääneet kuppanen lenkkimakkara, sulatejuustopaketti ja näkkkileipä. Ilahtuuneena mies huomaa, että "nämähän ovatkin ihan käyttämättömiä" ja pakkaa ne takaisin mukaansa.



Kahvipaketista totesi naurahtaen, että se on emännän lahja. Kiitti.



Juomana oli vaimolle 2 siideritölkkiä, itselle mäyris. Ei mitään muuta. Kuitenkin suu nappasi kovasti esim. viinin suhteen: "annapa ku mäkin maistan kun en oikein noista viineistä ymmärrä". Hyvin näytti maistuvan.

Väkevät olivat kovasti makuun: kylläpä pikku näkäräinen tässä kohtaa tekis hyvää. Ja niin teki.



Sitä vaan, että meidän ruuat; kanavartaat gillattuna, juustot, salaatti, pehmeä leipä sekä erityisesti leikkeleet menivät kaikki. Siis ne söi meidän eväät mutta ottivat takaisin mukaansa (onneksi) ne halpiskäntyt, mitkä mukamas toivat omiksi eväikseen.



Vaimo tunnusti, ettei koskaan, ikinä milloikaan saa ostaa kanaa muuten kuin jotain paistisuikaleina. Ei ollut ikinä syönyt rintafilettä.



Vierailun jälkeen mieskin alkoi muistella, että miten työkaveri luistelee esim. työmatkoilla tai kokouksissa/seminaareissa mahdollisimman pienellä osallistumisella mihinkään itse.



Pihien ihmisten kanssa ei vaan jaksa. Ne ei älyä hävetä, vaan ovat koko ajan jotenkin voitonriemuisia, kun pääsivät taas kerran halvalla.



Tulee tunne, että järkkään jonkun vastakuitin, että tulee vähän takaisin.

En tarkoita, että mun talous olisi viikonlopun ruuista kiinni.

Vaan jotenkin tuntuu, kuin se olisi omastam mielestään taas kerran "voittanut" jotain ja taputtaa tyytyväisenä itseään olkapäälle.



Arsyttää tuommoinen käytös. Ja sylettää itseni, kun se sylettää.