Me on ostettu molemmille yliopistossa opiskeleville lapsille omat asunnot.
Saa kivittää....
Mut eipä paljon vaikuta asiaan.
Kommentit (84)
halusivat vanhemmat ehdottomasti ostaa asunnon opiskeluaikana. En suostunut ottamaan sitä vastaan. Nyt 15 vuotta myöhemmin asun ikiomassa ja ihan omalla työllä maksetussa. Paljon parempi näin minulle.
Vahempani ostivat sijoitusasunnon ja varmaan ovat saaneet hyvän vuokratuoton siitä.
Mutta ei harmita yhtään. Minusta yksi opiskeluajan hienoista kokemuksista oli nimenomaan asua teekkarikylässä soluasunnossa yhdessä muiden teekkareiden kanssa. Lisäksi kaikkiin opiskeluun liittyviin juttuihin ja myös useimpiin opiskelijarientoihin oli asunnolta alle varttitunnin kävelymatka. Ihan oikeasti minä säälin niitä kurssikavereitani, jotka joutuivat asumaan kotonaan tai vanhempiensa ostamassa asunnossa yksin jossain pitemmän matkan takana.
1) ap haluaa leveillä yliopistossa opiskelevilla lapsillaan
2) ap haluaa leveillä sillä että on ostanut kaksi sijoitusasuntoaAp luultavasti myös toivoo kuollakseen että pyytäisimme häntä kertomaan lisää rikkauksistaan tai siitä paljonko hän tai hänen miehensä tienaa.
Ikävä kyllä ei hirveästi kiinnosta.
että kun kateus piinaa sinua.
Vaan mitäs minä siitä, heh! Kärsi!
Ettepä tekään elä ikuisesti, kukas sitten elättää..
saatana -LOL!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mitäs siinä kiroilet. Kyllä penniä venyttämällä oppii enemmän kuin massaluennolla.
70 prosentilla suomalaistalouksista on sijoitusasunto joten olette suurta enemmistöä. Sitäpaitsi tuohon nyt pystyy jokainen työssäkäyvä joka ei täysin hassaa rahojaan mihin sattuu.
Pikkuisen virheellistä tietoa tässä. Tällä hetkellä on Suomessa noin 200 000 yksityishenkilöllä sijoitusasuntoja.
Lisäksi on hivenen kysymysmerkki, että onko määritelmä sijoitusasunto oikein ap:n tilanteessa, sillä tuskin ap niistä asunnoista tuottoa saa.
Alkuperäisen tilanteeseen sanoisin, että hieno juttu, jos olette pystyneet lapsianne auttamaan. Yleensä juuri nuo yksiöt / pienet kaksiot ovat kalleimpia vuokrata, joten ne kannataa itse omistaa. Sen sijaan isommissa asunnoissa taas voikin olla kannattavaa asua vuokralla.
Asunnon saa kuitenkin ottaa itse, jotta oppii, ettei raha kasva puussa.
Mutta jokainen tekee tyylillään.
ja miten siitä oppii rahan arvon? Aika reteeltä tuollainen ottaminen kuulostaa, ikään kuin mamma olisi hankkinut sopivia asuntoja jonoksi asti, ja siitä vain otettaisiin parhaat päältä.
Mutta jokainen tekee tyylillään!
Ottaa = ostaa.
Mutta kyllähän pieni pilkunnussinta aina päivää piristää.
Tyypillistä palstakateutta. Luullaan että elämä on elämää vain köyhäillen.
Siihen tarvitaan vähän enemmän kuin joku äiskän ostama opiskelukämppä. Mulle ei ostettu ja ihan hyvin pyyhkii. Luultavasti paremmin kuin niillä joilla oli vastaava etu.
Päivän naurut sain tästä, kiitos siitä :D
nimim. ei herättänyt kateutta jos sitä luulit.
saatana -LOL!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mitäs siinä kiroilet. Kyllä penniä venyttämällä oppii enemmän kuin massaluennolla.
siis upea juttu että en ole oppinut sitä mitä sinä olet.
Voi vittujen kevät siis taas kerran...
Asunnon saa kuitenkin ottaa itse, jotta oppii, ettei raha kasva puussa.
Mutta jokainen tekee tyylillään.
ja miten siitä oppii rahan arvon? Aika reteeltä tuollainen ottaminen kuulostaa, ikään kuin mamma olisi hankkinut sopivia asuntoja jonoksi asti, ja siitä vain otettaisiin parhaat päältä.
Mutta jokainen tekee tyylillään!
Ottaa = ostaa.
Mutta kyllähän pieni pilkunnussinta aina päivää piristää.
Ideologiani on siis, että jokainen tuottaa oman elämänsä arvokkaat asiat pääosin itse. Että jälkeläinen oppii työskentelemään haluamiensa asioiden eteen, arvostaa saavuttamaansa ja toimii omien ja läheistensä hyvinvoinnin eteen.
Ja tähän liittyy siis se, että aina ei ole välttämättä hyväksi saada asuntoa ilmaiseksi tms.
Se aiempi ideologisti :)
on aivan suurkaupungin ytimessä parhaalla paikalla, joten en usko, että kukaan lapseni opiskelukavereista säälisi häntä sen takia (kuten joku aiemmin totesi).
Miksi muuten me suomalaiset olemme niin älyttömän kateellisia? Tällainen avaus olisi varmaan Jenkeissä herättänyt vain onnitteluja ja kiinnostuneita kyselyjä, mistä asunnot on ostettu ja millä hinnalla ja ihmiset olisivat ajatelleet "wow, hienoa". Mutta täällä Suomessa aletaan kiroilla ja haukkua. Meidän pitäisi kyllä mennä itseemme. Ja ihan sama, onko aloitus provo tai aito, enemmän tämä kertoo meidän kansanluonteestamme kuin ap:stä.
Siitä olen surullinen. En ole tämän kateuden takia halunnut kertoa edes ystävilleni, että minulla on sijoitusasunto.

mutta Jenkeissä kaikki on aina WOW ja AWESOME, vaikkei keskustelijaa oikeasti voisi vähempää kiinnostaa.
Tosin asutaan jo valmiiksi Hesassa isossa talossa, joten voivat asua täälläkin jonkin aikaa.
Tämä viestisi paljastaa kaksi asiaa
1) Valehtelet, asutte ihan jossain muualla kuin Helsingissä
tai
2) Asutte jossain Hki:n lähiössä ja olette jostain peräkyliltä sinne muuttaneet.
T: arvaa mistä arvasin :P
Tosin asutaan jo valmiiksi Hesassa isossa talossa, joten voivat asua täälläkin jonkin aikaa.
Tämä viestisi paljastaa kaksi asiaa
1) Valehtelet, asutte ihan jossain muualla kuin Helsingissätai
2) Asutte jossain Hki:n lähiössä ja olette jostain peräkyliltä sinne muuttaneet.
T: arvaa mistä arvasin :P
Kukaan itseään kunnioittava helsinkiläinen ei sano itseään hesalaiseksi;)
siksi meillä lapset osti itse asunnot (vanhemmat takaajina) ja asuvat vuokralla toistensa asunnoissa. Siten saavat asumislisän ja voivat vähentää verotuksessa vastikkeen ja korot.
Minulla on lisäksi 3 sijoitusasuntoa, joilla turvaan vanhuuteni.
Kaikki ilmainen yhteiskunnan raha pitää itselleen saada keinolla millä hyvänsä. Ja samaan aikaan haukutaan yh-mammat, joilla mies kuvioissa mukana...
siksi meillä lapset osti itse asunnot (vanhemmat takaajina) ja asuvat vuokralla toistensa asunnoissa. Siten saavat asumislisän ja voivat vähentää verotuksessa vastikkeen ja korot.
Minulla on lisäksi 3 sijoitusasuntoa, joilla turvaan vanhuuteni.
ostaa häneltä osuutta, koska olen ajatellut hankkia sijoitusasunnon, jossa lapset voivat sitten opiskeluaikanaan asua.