Miten jaksaa mielettömän villin taaperon kanssa?

Mun esikoinen oli tuollainen ja on nyt lähdössä kouluun.

Yhä on paljon vilkkaampi kuin muut, mutta kasvanut ja oppinut kärsivällisyyttä tosi paljon eskari vuotenaan.



On käyty kaikki mahdolliset ammattiauttajat läpi ja tulos on aina sama; normaali vilkas poika.



Eli se tulee luultavasti olemaan tuollainen aina. Tietysti asia alkaa helpottamaan kun tulee järkeä päähän eikä ryntäily ole aina niin itsetuhoista, mutta vilkkaus tuskin mihinkään häviää.



Alankin jo huolestua millainen aikuinen lapsestani tulee, mutta onneksi taapero aika on jo taakse jäänyttä elämää.

Voimia.

Jaksoin vaan kun oli pakko jaksaa...Mua auttoi tosi paljon se, että me ulkoiltiin paljon. Asuttiin ison ja aktiivisen puiston lähellä, jossa tutustuin myös toisiin vilkkaisiin lapsiin vanhempineen. Huomasin ettei tässä ainoita olla.



Meilläkään ei hirveästi apuja ollut, mitä nyt yksi isovanhemmista kävi välillä leikkimässä lapseni kanssa ja vahtimassa tätä. Syömiset oli tuskaa meilläkin, lapsi ei syönyt kaksivuotiaaksi asti juurikaan mitään, enkä itsekään uskaltanut oikein viedä hoitoon kun muuta saivat vielä huonommin tytsini syömään... Mutta sekin on hellittänyt ajan kanssa...



Meillä yöt oli kyllä helppoja, tosin tyttö nukkui kaksivuotiaaksi vieressä (jonka jälkeen siirtyi hyvillä mielin omaan sänkyyn omaan huoneeseen). Jos yöllä olisi valvottanut, niin pällihän siinä olisi hajonnut... kuopuksen kanssa tuli sit valvottua, ja voin sanoa että kaikki tuntuu niiiiin paljon raskaammalta jos ei saa nukuttua.



Vaativan lapsen kanssa elämä ei ole tosiaan helppoa, voimia sulle!

En jaksanut lukea saamiasi vastauksia, mutta itselläni on myös villi ja uskalias ja ulospäinsuuntautunut tyttö.

Oli vauvasta asti koko ajan liikkeessä ja äänessä tai itki jatkuvasti ja protestoi hoitoa kuten vaipan vaihtoa ja nukkumista jne. Oli tosi vaikea päästä rytmistä kiinni ja tuntui että aina kun sai jostain kiinni niin se ei enää ollutkaan hyvä. Muu syöminen kuin maito oli aina temppuilua ja kovin yksipuolisesti söi. Nukkumaan alkoi yöt reilu pari vuotiaana.

Oppi 10 kk iässä kävelemään ja pian oli sellainen vauhti päällä että.

Kun kasvoi niin oli mahdoton liikkumaan ja erittäin itsepäinen. Jos kielsin jotain niin sain sata kertaa hakea pois. Todellakaan ei riittänyt että annan jotain muuta tekemistä ja olisin pystynyt harhauttamaan.

Ja uhma oli juuri 30-60 minuutin huutokohtauksia. Mitä ihmeellisimmistä asioista ja ihan yllättäen. Todella rasittavaa.

Tyttö oppi puhumaan 1 v iässä hyvin, joten puhua hänen kanssaan pystyi asioista, mutta ei auttanut. Jäähyä käytin esim. mattoa eteisessä, mutta uhmasi sitäkin vaikka pari tuntia. Siis jouduin viemään siihen uudestaan ja uudestaan kaksi tuntia kunnes luovutti.

Kertoo jotain tahdonvoimasta.

Ja kun veli syntyi en voinut hetkeksikään jättää tyttöä vahtimatta. Kävi kiusamassa heti. Teki kaikki maailman temput tehdäkseen vauvan nukuttamisen vaikeaksi jne. Ikäeroa siis n. 3 vuotta. Ymmärsi kyllä mistä on kyse ja vietin vauvan nukkumisajat tytön kanssa aina. Sai kyllä huomiota siis.

On siis kautta linjan vaatinut hyvässä ja huonossa huomiota. Olen viettänyt hänen kanssaan valehtelematta paljon enemmän aikaa kuin veljensä, joka onkin ihan eri maata. Rauhallinen, hiljainen, sopeutuva ja yksinkertaisesti maailman helpoin lapsi. Kahta tytön kanssa samanlaista en varmasti olisi edes jaksanut.

Mutta se mitä yritän sanoa on, että villistä lapsesta voi kuoritua ihan mahtava tapaus isompana. Meidän tyttö oppi lukemaan täytettyään 5 vuotta, oppi laskemaan 4 v iässä. Oppimiseen tuo villeys ei siis vaikuta. Oli niin utelias että päinvastoin tietää asioista ihan kauheasti. Nyt on menossa kouluun ja ehti olla pari vuotta päiväkodissa, jossa oli muiden keskuudessa suosittu koska oli niin energinen. Keksi hyviä leikkejä, leikki kaikkien kanssa eikä kiusannut ketään. Sai koko ryhmänkin tekemään asioita yhdessä eli on ihan mahtava organisoimaan ikäisekseen. Lienee yrittänyt niin kovasti ohjailla vanhempiaan :D, että oli oppinut taitavaksi. Hoitajat hämmästelivät myös tyttöä ja sanoivat ettei ihan joka oksalla kasva samanlaista.

Tyttö on edelleen ulospäinsuuntautunut eli puhuu kaikille, ei ujostele mitään, esiintyy mielellään, haluaa harrastaa kaikenlaista, tarvii paljon liikuntaa energian purkamiseks. Puhuu jatkuvalla syötöllä. Mielikuvitus on todella rikas.



Koita jaksaa ja kun lapsi kasvaa niin into ja energia on helpompi suunnata erilaiseen tekemiseen. Tuo on ikä maailman rasittavin vaihe!

Minä annoin lapsen sotkea vesileikkejä kylppärissä, oltiin ulkona mahdollisimman paljon-yritin olla paikoissa, joissa ei päässyt tuhoamaan mitään. Käytin dvd:n katsomista ihan surutta lapsen paikoillaan pitmämiseen. Mitään vahinkoa ei ole tullut siitä :)



Olin kyllä monesti ihan loppu kun olin paljon lasten kanssa yksin miehen tehdessä pitkää työpäivää. Mutta nyt on jo oikein helppoa kun lapset on 4 v ja 7 v. Leikkivät yhdessä ja tyttökin on helpompi suhteessa aikaisempiin vuosiin.

Eli siis kun jättää kesken niin sinä teet sen. Lopeta se heti! Pakotat itsesi luottamaan miehen kykyyn toimia. Luulet nyt olevasi ainoa joka osaa toimia, se ei ole niin. On monta erilaista tapaa toimia oikein.



Miehesi oppinut luovuttamaan mutta nyt teetkin niin, että kun hän alkaa syöttämään, lähdet ulos pois katsomasta etkä ole valmiina siirtymään puikkoihin heti kun häntä huvittaa lopettaa. Jos lapsi sotke hänen vuorollaan, anna sotkea, mieshän ne siivoaa. Älä vaan mene siivoamaan miehen puolesta. Nyt on opittava perheen säännöt. Miehen oppittava hoitamaan aloittamansa asia loppuun. Uskon että olet mennyt puuttumaan ja siksi oppinut luovuttamaan. Älä tee sitä enää!

Sanot aina vaan tästä lähtien kauniisti että hoidappa loppuun minkä aloititkin, minä en puutu. Jos sinun vaikeaa olla puuttumatta niin mene vaikka vessaan ja laita sormet korviin ettet kuule.



Minusta teidän vanhempien jaksamisessa avainsana on nyt keskinäinen luottamus toisen kykyihin ja sillä tavalla saat itsekkin hieman vapaata hermoillesi. Miesten ja naisten tapa hoitaa lapsia on hyvinkin erilainen. Sinun pitää tottua siihen ja antaa niin olla.

Sovitte etukäteen, että käyt esim. kirjastossa palauttamassa kirjat tai kahvilassa yksin.



Mikä olisi pahinta mitä voisi sattua?



Jos mies ei hoida lasta, hän ei myöskään opi lapsen hoitoa.

niin mies. Täytyy sanoa että vaikka onkin aina leikkinyt ja viihdyttänyt lasta, niin kunnolla hän otti vastuuta hoidosta vasta kun kuopuksemme syntyi (esikoisvillikko 2 v 3kk) ja kyllä ne syömisetkin alkoivat pikkuhiljaa sujumaan isin kanssa. Eivät tosiaan sujuneet niin kauan kuin minä olin saatavilla.



Saitkin jo paljon hyviä vinkkejä. Meilläkin on muuten myös katottu pikkukakkosta ja vastaavia dvd:tä, niitä rauhoittui päivittäin katsomaan. Ja tosiaan mekin tehtiin lapsen kanssa paljon, tutkittiin maailmaa ja höpötettiin kaikenlasita, annoin kans läträtä vesileikkejä, tiskata, maalata yms. Pakko oli itsekin relata ja kontrolloida vaan tarpeelliset jutut.

että älä vertaa toisten rauhallisiin lapsiin. Et varmasti ole tehnyt mitään itse väärin.

Olen se villin tytön ja rauhallisen pojan äiti siis...

Sain pahksuvia katseita tytön kanssa kun sai uhmakohtauksia julkisella paikalla. Myöhemmin hänen näppäryyttään ja taitojaan on ihmetelty neuvolaa myöden. Tosiaan puhui aikaisin ihan lauseita ja ymmärrettävää kieltä. Oppi helposti laskemaan ja nyt 7 v osaa kuin itsestään kertolaskuja ym. Lukea on osannut monta vuotta ja kirjoittaa myös. Tavallisia palapelejä teki kaksi vuotta täytettyään. Mitään nuppipelejä ei tarvittu. Ymmärtää ja hahmottaa asiat tosi helposti. Kertaselityksellä oppii uutta ja muistaa asiat.

Entäs tämä meidän rauhallinen poika? Saanut aina ympäristöstä positiivista palautetta. On kohtelias ja rauhallinen. Mutta ei läheskään niin nopea oppimaan asioita. Ei läheskään yhtä utelias. Omaa ihan erilaiset taidot kuin tyttö. Vahvuudet ovat muualla. Ja oli niin helppo vauva, oikein kiitollinen hoidettava rytmeineen ja nukkumisineen.



Samoillakin geeneillä lapset voivat olla kuin yö ja päivä! Siksi en ota vastaan kommentteja siitä, että vika on vanhemmissa. Ne joilla on poikani kaltaisia helppoja lapsia, eivät tiedä haastavan lapsen kanssa olemisesta yhtään mitään. Kun selviät noista ekoista tuholaisvuosista niin helpottaa. Ja voin sanoa, että kun joudut miettimään lastasi noin kovasti niin tunnet hänet todella hyvin. Päiväkodissakin keskusteluissa sain hyvää palautetta siitä miten osaan kertoa lapsistani ja tunnen heidät jne.

Sun lapsi on niin pieni, että jo tuollainen lautasen valitsiminen voi lisätä vain uhmaa ja ahdistusta, joka purkauuu vilkkautena.



Lapselle sillä lailla tiukat rajat, että ruoka-ja nukkumisajat on tarkat. Ruokapöydässä syödään mitä aikuinen antaa. Omat alkaa heti pelaamaan aikaa ja mankumaan muuta jos vähänkin huomaavat että äiti on epävarma ruokailutilanteessa. Kaikki syövät samaan aikaan ja keskittyvät puhumiseen ja päivän kuulumisien vaihtamiseen. Sillä lailla huomio ei keskity siihen syöttämiseen, joka on kaikin puolin stressaavaa. Sekä lapselle että vanhemmalle. Ruokailuihin aikaraja, siis vaikka 20-30 minuuttia, jonka jälkeen kaikki nousevat yhdessä pois. Jos lapsi ei pelaa aikaa, niin ruokailu voi olla vaikka 10 min. Mutta siis idea se, että ruokailua ei pitkitetä ja kaikki ovat siinä läsnä.



Mä sanoisin kanssa, että kannattaa välttää hoploppeja ja vastaavia. Niistä tulee kerralla niin paljon virikkeitä, että lapsi väsyy ja menee täysin ylivilkkaaksi. Ulkoilua paljon, mutta ohjatusti pyörällä, uimassa, metsäretkellä jne. Mun mielestä just joku metsä tai tavallinen puisto on aika hyvä, koska siellä voi antaa lapsen juosta aika paljon. En veisi ainakaan vilkkaisiin aikoihin leikkipuistoihin, koska jos tarkoitus on opetella siellä olemista, niin muut lapset saattavat vaan villitä. Kun osaa olla leikkipuistossa, niin voi alkaa käymään aamupäivisin.



Ja tuo haastaminen on todella hyvä vinkki, mä olen yrittänyt ajatella opetteluna. Opetellaan kuinka mennään yhdessä liukumäkeä alas, kuinka kiivetään kiipeilytelineellä jne. Siis ei niin, että sinä vahdit ja kiellät, vaan niin että kannustat ja opetat ja näytät mallia. Laskette siis yhdessä liukumäkeä junana, kiipeätte yhdessä sinne kiipeilytelineelle jne.



Leipominen, muovailuvaha, vesileikit jne. toimivat omilla vilkkailla hyvin. Leipomisessa toki kannattaa henkisesti valmistautua sotkuun ja vuorata pahimmat paikat vahakankaalla. Mä joskus käytin ihan remonttimuoviakin keittiön lattialla. Kylppärissä voi leikkiä niin, että kaikki tekstiilit pois ja lapselle vateihin vettä. Sitten maalaatte vedellä seiniä, pesette vaahtomuovisienellä pikkueläimiä tai tiskiharjalla, kaadatte ja lotraatte vettä. Pesette legot tai vaikka syöttötuolin. Tämä leikki kannattaa ajoittaa niin, että sen jälkeen pesee kylppärin. Kun leikki alkaa sujua, niin saat ehkä muutaman kuukauden kuluttua noustua itse lattialta ja pääset istumaan vaikka tuoliin vahtimaan.



Mä käyttäisin erittäin harkiten jäähyjä, siis lähinnä täysin tahallisista väkivaltatilanteista tai vastaavissa suuren luokan rikkeissä. Voimakkaalla temperamentilla varustetut lapset uhmaavat usein sitä enemmän mitä enemmän heillä on sanktioita. Sen sijaan teoilla voi oll silti seuraukset, jos lelu menee rikki, niin se laitetaan yhdessä roskiin eikä uutta hommata. Jos vaatteita ei laiteta päälle, niin sitten mennään ulos ilman vaatteita. Nukkumaanmenot tiukasti ohjelmoituja, samalla rutiinilla ja kaavalla joka ilta. Mahdollisimman vähän peli-ja neuvotteluvaraa lapselle. Rauhoittuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin.



Käytättehän musiikkia myös rauhoittamiseen? Vanhemmat laulavat ja hyräilevät lapselle, ruokailutilanteessa ja illalla rauhallista musiikkia. Sekin toimii.



Telkkari kokonaan pois, ei taustahälynä eikä lapsi sitä katso. Se lisää levottomuutta noin pienellä ihan valtavasti.



Summa summarum: välttäkää tilanteita, joissa tulee liikaa virikkeitä tai lapsi väsyy tolkuttomasti. Silloin tulee ihan tajuton hepuli. Suosikaa liikuntaa, ulkoilua. Osallistukaa ja opettakaa.

Miten tällaiset hillittömän vilkkaat, touhukkaan sählääjätaaperot ovat pärjänneet päiväkodissa? Meidän pieni aloittaa pian osa-aikaisena ja jännitän. Päiväkodissa saa kuulemma kiipeillä aivan vapaasti sisällä ja ulkona, jännitän miten pärjää niissä telineissä ja liukumäissä, ovat aika isoja ja siellä kuulemma pienet saavat mennä isojen joukossa ihan vapaasti sinne minne haluavat ja miten päin haluavat -periaate siellä, että niin sitä oppii... mua ahdistaa ajatuskin! Meillä kun temppuilee, vilkuilee samalla muualle, jalka lipeää.... apua!

Mietin, miten edes uskallan laittaa päiväkotiin:( Vaikka oman jaksamisen takia taas varmasti korvaamaton asia ja työt jo osa-aikaisena kutsuvat.

Lue edellinen kirjoitus uudelleen, ulkopuolisen silmin.Olet selvästi ylihuolehtivainen, et luota kenekään muun kykyihin hoitaa lastasi. Ajattelet lapsesi olevan vaarassa jne. Tässä on syy väsymykseesi!



Päiväkoti on suunniteltu turvalliseksi lapsille ja siellä on ammattitaitoinen lastentarhanopettaja vetämässä toimintaa joka on suunniteltu lapsille ikätasoon nähden sopivaksi.



Minusta on hyvä asia että joudut eroon lapsestasi. Saat oikeaa perspektiiviä tilanteeseen.

Voisikohan olla, että ylihuolehtivaksi tulee nimen omaan sen takia että on joutunut niin tiukille ja lapsi vaatinut niin paljon? Tiedostan, että olen nykyään ylihuolehtiva ja stressaan, mutta todella koen että se tullut tämän myötä miten raskasta meillä on ollut. Kun olen seurannut muita samanikäisiä mitä omani, eivät todella ole yhtä menijöitä, ja saanhan jatkuvasti kuulla hämmästelejyä ulkopuolisiltakin.

mutta mitähän niiiin kamalan raskasta on yhden normaalin lapsen kotiäitiydessä...



Eli kyllä sinulla nyt menee mittasuhteet sekaisin, kun sinulla on liikaa aikaa ja mahdollisuutta märehtiä.

jo ensimmäisestä viestistäsi, että tässä on ylihuolehtivainen äiti, joka stressaa aivan liikaa. Olet varmasti hyvä äiti, vaikka lapsesi saisikin vähän enempi kolhuja. Koeta opetella ottamaan rennommin! Tsemppiä tulevaan!

joten ei varmaan hyödytä viedä lääkäriin. Toki kannattaa tilannetta seurata, ja varmasti päiväkodissa sitten kertovat, jos näkevät mahdollisesti syytä huoleen. On oikein hyvä merkki, jos lapsi on sosiaalinen - tämä helpottaa varmasti päiväkodissa oloa.

Tässä ei ole kyse ensimmäisestä lapsesta, pari muuta ovat kouluikäisiä. Olleet vilkkaita ja vaativia tavallansa, mutta tämä pienin on vielä erityisesti. Joka tapauksessa yövalvomisista yms oli jo kokemus ja väsymys entuudestaan. Varmasti yliväsymys tekee ylisuorittamista/huolehtimista. Miten osaisin ottaa rennommin?

Aiemmin olin kolme vuotta yhteensä, nyt olen ollut tämän nuorimman iän verran ja töihin paluu edessä. Makoilua en ole ehtinyt harrastaa, en päivin enkä liioin öisinkään..

Tässä siis toisen villin tytön äiti :)

Tyttömme on todella uhmakas ja kiukuttelee paljon kun ei saa mitä haluaa, omia hermojani se koettelee enemmän kun jatkuva kiipeileminen yms. Sattuu ja tapahtuu, mutta se on ihan normaalia ja se täytyy kestää. Minä annan itsekin tytön mennä aika vapaasti puistossa minne haluaa. sen vuoksi, että koska on niin ketterä niin ei ymmärrä sitä miksi ei saisi mennä isojen liukumäkeen. Kyllä oma tyttösi pärjää varmasti päiväkodissa! Se tekee teille kaikille hyvää että hän on välillä hoidossa.





Miten saan pääni pidettyä kasassa? Välillä tuntuu että hermot menee täydellisesti, mutta järjestän vapaailtoja itselleni niin että mies on lapsen kanssa, siis molempien lasten kanssa. En epäile miehen pärjäämistä lapsen kanssa, vaikka ei valvokaan välttämättä niin paljon kuin minä (on suurpiirteisempi). Tyttö on saattanut tehdä isonkin sotkun, ennen kuin mies menee väliin. Mutta minä tarvitsen omat vapaani, että jaksan päivät lasten kanssa.

Rohkaisen sinua vain jättämään tytön miehellesi ja lähtemään viettämään omaa aikaa! Kyllä hän pärjää varmasti! Mutta jos sinä olet itse kotona ja jatkuvasti valvot lasta, on miehesi helppo luistaa siitä. Minun mieheni antaa hyvillä mielin minun lähteä, koska tietää että minä tarvitsen sitä jaksaakseni.



Noitten vapaiden avulla jaksan. Ei tämä elämä mitään kärsimystä ole suinkaan, mutta aika kuluttavaa kahden pienen kanssa, joista toinen on mahdottoman villi ja uhmakas. Nuorempi lapsemme on siis 9kk.

vaikka parina päivänä viikossa muutamaksi tunniksi kerrallaan? On toki vielä pieni, mutta saisit itse hieman levättyä, ja samalla näkisi, onko yhtä vilkas myös ryhmässä.

Minulla särähti tuo ilmaus, että "ap panee miehenkin välillä vahtimaan".



Ihan niin kuin se lapsen isä olisi virkaheitto MLL:n hoitaja tms.

Mulla kolme lasta, vanhin 5v on asperger-tyttö, 2 villiä poikaa. Ja hoitoapua ei mistään ole tullut sekuntiakaan koskaan, mummot ei ole elämässämme mukana ollenkaan. Mulla siis KOLME villiä lasta, eikä olla mitään apua saatu mistään ikinä. Mutta asiassa ei ole onhelmaa koska laset hoidetaan PUOLIKSI. mies on ollut myös hoitovapailla, ja lapset nyt koonaollessani hoidetaan niin että minä hoidan päivän, ja mies koko illan (klo 17 eteenpäin, kun tulee töistä). Mies on hoitovapaillaan oppinut pyykinpesut, astianpesukoneen tyhjennykset, siivoukst, joten hoitaa suvereenisti kotia ja psia. Tätä on jaettu vanhemmuus.



Jos et saa mieheen kuria, niin älä tee ikinä lisää lapsia. Itse harkitsen neljättä, kosa meillä homma toimii ja arki rullaa. Tämä ei ole itsekehuviesti, vaan esimerkki siitä, mikä auttaa uupumukseen. Siihen auttaa vain yksi asa, ja se on se MIES, joka kantaa 50% lastenhoitovastuusta ja kodinhoitovastuusta.