Miehen suhtautuminen itkevään vauvaan ihmetyttää ja harmittaa

Kuka sinulle miehen valitsi? Kuka suhdettanne hoiti?

Eihän siitä muuten mitään tule! Teette itsellenne ja koko perheellenne hallaa, kun omistatta vauvan. Muistakaa, että vauva on tasan yhtä paljon kummankin vanhempansa lapsi. Meillä isä hoiti heti pariviikkoisesta lähtien vauvan yösyötöt. (olen nro 8)

hallitsemaan hermojaan KOSKAAN kun vauva alkaa itkeä vaan huutaa vauvalle pää punaisena että "turpa kiinni vtun kakara!" tai heittelee esineitä seinään vauvan yli niin että vauva säikähtää ja hiljenee?

Vika on varmaan siinä että en ole antanut isän olla isä, vian täytyy olla jotenkin minussa, vai mitä? Ei ole mitenkään mahdollista että miehellä olisi itsensä kanssa jotain opittavaa tai kehitettävää?

Jos mies käyttäytyy mahdottomalla tavalla niin eihän vikaa ole hänessä vaan viimekädessä siinä naisessa joka hänet VALITSI. Vastuu on aina pelattava pois mieheltä.

Voi jeesus että te olette sekaisin tällä palstalla...

Kutsun miestä paikalle hyvin usein kun vauva on hyvällä tuulella, että hän voisi osallistua ja olla kaksin lapsensa kanssa. Poistun paikalta ja jätän heidät kaksin mutta heti jos vauva alkaa osoittaa tyytymättömyyden merkkejä alkaa miestä ahdistaa ja senhän vauva tietysti huomaa ja itku tulee herkemmin.

Yritän mennä vauvan kanssa miehen lähelle mutta en tiedä.. Usein hän poistuu paikalta. En tiedä miksi.

Vaipanvaihtoja mies huolehtii paljonkin ja usein itku saa siellä alkunsa. Ja taas mies ahdistuu ja monesti tuo vauvan nakuna ja huutavana minulle.

Haluaisin, että miehellä ja vauvalla olisi positiivisia kokemuksia toisistaan mutta mies ei oikein tartu tilaisuuksiin. En omi vauvaa vaan olen antanut miehellekin tilaa. Nyt tosiaan olen itsessäni huomannut, että mieluummin hoidan vauvaa enemmän itse kuin että joutuisin seuraamaan näitä ikäviä tilanteita. Sen vuoksi heräsinkin pohtimaan ja miettimään miten voisin toimia toisin.

Jos mies käyttäytyy mahdottomalla tavalla niin eihän vikaa ole hänessä vaan viimekädessä siinä naisessa joka hänet VALITSI. Vastuu on aina pelattava pois mieheltä.

Voi jeesus että te olette sekaisin tällä palstalla...

Tätä odotellessa ja toivoessa ja pelätessä :D Menen nyt katsomaan peiliin.



Yösyöttöihin mies ei valitettavasti voi osallistua, koska ei imetä.

Minä olen samanlainen, vaikka olen nainen. Jos enää uudestaan olisin tullut äidiksi, olisin hankkinut kuulosuojaimet :D Itku on niin stressaavaa, että se saattaa saada muuten ihan rauhallisen ihmisen käyttäytymään hermostuneesti. Sinä et myöskään auta yhtään asiaa kyttäämällä jo valmiiksi vieressä miehen epäonnistumista.

on hyvin usein sellainen alitajuinen käsitys ja vaatimus itseään kohtaan, että heidän pitää pystyä selvittämään kaikki tilanteet itse! Esim., jos ollaan eksyksissä vieraassa kaupungissa, niin avun pyytäminen on vaikeata. Vieraassa kaupassa mies voi ravata ympäri kauppaa etsimässä tarvisemaansa, kun ei "älyä" kysyä neuvoa.

Vauvan itkuun hermostuminen saattaa kuulua tähän samaan kategoriaan; mies ei kestä sitä, ettei hän pysty hallitsemaan tilannetta! Ei niinkään itse itku, vaan juuri se voimattomuuden tunne, ettei saa itkua loppumaan.

Yritä jotenkin saada miehesi ymmärtämään, ettei hän ole huono isä, vaikka vauva itkeekin. Onko teillä tuttuja, joilla on vauvoja? Ns. vertaistuki saattaisi auttaa.

Aluksi tilanne oli toisinpäin. Olin itse synnytyksestä kipeä ja jotenkin hyvin hämmentynyt äidiksi tulosta ja uusista tunteista. Vauvan kanssa oleminen oli minusta vähän pelottavaa, kun hän tuntui niin pieneltä ja hauraalta. Mies taas oli onnensa kukkuloilla kun oli vihdoin isäksi tullut. Silloin mies oli paljon vauvan kanssa ja sai hänet tyytyväiseksi helposti. Olenkin miettinyt, että ehkä mies tuntee riittämättömyyttä muuttuneessa tilanteessa ja ehkä vähän pettymystä siitä, että isyys ei ole sitä ruusuilla tanssimista ja vaaleanpunaista unelmaa mitä hän ehkä sen kuvitteli olevan. Pitänee puhua aiheesta.



Omat vanhempani ovat eronneet enkä isääni ole paljonkaan nähnyt. Lapsen saamisessa minua on pelottanut se mahdollisuus, että jäisin lapsen kanssa yksin. Nyt näen mahdollisia vaaranpaikkoja tätä ajatellen varmaan vähän liiankin helposti.

Ajatella että mies on pettynyt vauvaan tai isyyteen.

ja tuollaisissa emotionaalisesti latautuneissa tilanteissa ne voivat olla kestämättömiä, koska mies kokee epäonnistumisia lähinnä sillä neutraalilla tasolla, mitä se on silloin kun ei saa palkankorotusta tai häviää puulaakijäkiksessä toiselle joukkueelle. Nyt hän joutuu tilanteeseen, jossa EI KELPAA vauvalle. Miehelle, joka ei ole sinut tuollaisten tilanteiden kanssa, vaikutus voi olla todella ahdistava.



En halua puolustella miestäsi. Mutta hän tuskin hallitsee käytöstään. Parhaiten auttaisi, jos kertoisit, että lapsen itku ei ole hänen vikansa ja hän ei tee vääriin vaan tulevaisuutta varten erittäin oikein, kun jaksaa jo nyt ottaa vauvaa syliin, vaikka se vielä tässä vaiheessa aiheuttaa itkua. Sano miehellesi, että ARVOSTAT hänen apuaan. Se on parasta, mitä miehellesi voit tehdä ja saa hänen hätänsä rauhoittumaan. Näin petaat sitä, että hän jaksaa tulevaisuudessakin eikä jää torjutuksi tulemisensa vangiksi.

Kutsun miestä paikalle hyvin usein kun vauva on hyvällä tuulella, että hän voisi osallistua ja olla kaksin lapsensa kanssa. Poistun paikalta ja jätän heidät kaksin mutta heti jos vauva alkaa osoittaa tyytymättömyyden merkkejä alkaa miestä ahdistaa ja senhän vauva tietysti huomaa ja itku tulee herkemmin.

Yritän mennä vauvan kanssa miehen lähelle mutta en tiedä.. Usein hän poistuu paikalta. En tiedä miksi.

Vaipanvaihtoja mies huolehtii paljonkin ja usein itku saa siellä alkunsa. Ja taas mies ahdistuu ja monesti tuo vauvan nakuna ja huutavana minulle.

Haluaisin, että miehellä ja vauvalla olisi positiivisia kokemuksia toisistaan mutta mies ei oikein tartu tilaisuuksiin. En omi vauvaa vaan olen antanut miehellekin tilaa. Nyt tosiaan olen itsessäni huomannut, että mieluummin hoidan vauvaa enemmän itse kuin että joutuisin seuraamaan näitä ikäviä tilanteita. Sen vuoksi heräsinkin pohtimaan ja miettimään miten voisin toimia toisin.

meillä oli vähän samanlaista tuossa vaiheessa. Mies halusi hoitaa vauvaa ja lohduttaa mutta vauvalle kelpasin vain minä. Mies siitä sitten turhautui ja vähä loukkaantukin. Tilanne muuttuu kun lapsi kasvaa. Meillä on nyt reipas taapero jota isä hoitaa siinä missä äitikin.

Oma isäni on psykopaatti eli miehestäsi paljon pahempi mutta ihan sama suhtautuminen vauvan itkuun, ikäänkuin lapsi itkisi kiusallaan tai lapsen tulisi totella ja lopettaa itku.



Oma isäni ravisteli minua vauvana usein, heitti sänkyun niin että pää retkahti, tukahdutti tyynyllä itkuani, löi. Ei vaan jaksanut parkua. Isä pakoti äitini laittamaan minut jo pariviikkoisena sukulaisten hoitoon että äiti voisi palvella isää. Rääkyvä vauva on toissijainen juttu. Tästä eteenpäin olin joka vkl mummoilla ja kaikki lomat myös, eli ainakin 1/3 vuodesta, ihan siis vauvasta lähtien. Äiti ei saanut edes imettää.



Sen verran sanon että väkivalta paheni vuoien myötä todella rankaksi ja lapsuuteni oli järkyttävä. En ole aikuisena isäni kanssa tekemisissä eikä isäni ole nähnyt lapsiani. Äitini ei ole myöskään, koska isä pakotti äitini valitsemaan minun ja hänen välillä, äitini luopui siis ainoista lapsenlapsistaan hakkaavan psykopaattimiehensä takia.



Mies terapiaan ja heti. Se miten mies suhtautuu itkuun, kertoo siitä mitä kohtelua hän vauvana sai itkiessään. Lyön vetoa että miehelläsi on väkivaltainen lpsuus, joka teee tiedostamattomat traumat, ja siirtyy oman lapsen kaltoinkohteluksi. Ellei sitä terapiassa hoida.



En jättäisi vauvaa SEKUNNIKSIKAAN miehen kanssa kahden. Mies voi kilahtaessaan olla raivon sokaisema ja vaikka tappaa vauvan ravistelemalla. Jos meno ei muutu niin peasta vauvasi. Olisipa minunkin äitini pelastanut minut aikoinaan.

Ollaan oltu yhdessä jo 15 vuotta ja kertaakaan ei ole tarvinnut pelätä miestä. En ole tippaakaan huolissani, että mies kohtelisi vauvaa väkivaltaisesti. Näissä turhautumistilanteissakin aina pitää nätisti sylissä, eikä minun tarvitse lapsen puolesta pelätä.



Oma harmitus tulee siitä, että tiedän miehellä olevan paha mieli ja turhautunut olo sekä siitä, että vauvan olo ei helpota isänsä sylissä.



Jotenkin tämä on vielä sellainen aihe, että en oikein tiedä kenelle voisin tästä puhua. Useimmat kaverit ottaisi mun puheet niin, että valitan, kun mies ei osaa hoitaa lastaan. Äitini ei ymmärtäisi yhtään, kun on sitä mieltä, että mies on minulle väärä. Anopin kanssa en ole niin läheinen, että haluaisin tätä asiaa hänen kanssaan puhua.



Kiitos teille kanssapalstailijat ajatusten vaihdosta. Oma käsitys on vahvistunut, että tämä on ikään ja kehitysvaiheeseen liittyvä juttu, joka menee ohi ajallaan. Täytyy vain pitää huoli, että mies ei jää syrjään minun ja vauvan symbioosista, vaan opettelee koko ajan rinnalla omaa rooliaan isänä.



Sitten kun tulee se hetki, jolloin minä en kelpaa lapselle, tulen varmasti taas uudelleen asiaa teille ihmettelemään :)

Jotenkin tämä on vielä sellainen aihe, että en oikein tiedä kenelle voisin tästä puhua. Useimmat kaverit ottaisi mun puheet niin, että valitan, kun mies ei osaa hoitaa lastaan. Äitini ei ymmärtäisi yhtään, kun on sitä mieltä, että mies on minulle väärä.

Kutsun miestä paikalle hyvin usein kun vauva on hyvällä tuulella, että hän voisi osallistua ja olla kaksin lapsensa kanssa. Poistun paikalta ja jätän heidät kaksin mutta heti jos vauva alkaa osoittaa tyytymättömyyden merkkejä alkaa miestä ahdistaa ja senhän vauva tietysti huomaa ja itku tulee herkemmin.

Yritän mennä vauvan kanssa miehen lähelle mutta en tiedä.. Usein hän poistuu paikalta. En tiedä miksi.

Vaipanvaihtoja mies huolehtii paljonkin ja usein itku saa siellä alkunsa. Ja taas mies ahdistuu ja monesti tuo vauvan nakuna ja huutavana minulle.

Miksi vauvaa alkaa seillä itkemään? Menekä vakoilemaan.

Leikkiikö miehesi vauvan kanssa? Vauva viltille ja mies viereen pötköttämään ja heiluttamaan vaunvaleluja.

Miehen äänestä paistaa läpi asenne, että vauva itkee kiusallaan. Vauvalla on menossa joku vaihe, jossa äiti on tärkeämpi kuin isä ja miestä tämä selvästi ärsyttää. Muutenkin mies hermostuu helposti vauvan itkuun, huomaan sen äänestä ja ruumiinkielestä. Samalla mies puhuu ääneen, ikään kuin laittaa sanoja vauvan suuhun. Tänäänkin jutteli näin: "Joo, niin se on kamalaa olla isän sylissä, keskisormea näytetään ja huudetaan päin naamaa". Sanoi useaan kertaan muutakin vastaavanlaista ja monesti kuulen samanlaista puhetta. Kun vauvan itku ei loppunut, tuuppasi lapsen minulle syliin ja poistui paikalta mitään sanomatta ja meni nukkumaan

Ollaan oltu yhdessä jo 15 vuotta ja kertaakaan ei ole tarvinnut pelätä miestä. En ole tippaakaan huolissani, että mies kohtelisi vauvaa väkivaltaisesti. Näissä turhautumistilanteissakin aina pitää nätisti sylissä, eikä minun tarvitse lapsen puolesta pelätä.

Vaikka vauva ei ymmärrä mitä isä hänelle sanoo, hän vaistoaa isän äänensävyn, eleet, ilmeet... Onko isä vain hermostunut kun ei osaa hoitaa lasta? Minä en jättäisi lastani tuollaisen isän kanssa.

Ja pelkää. Vauva hälyttää apua, kun isä käyttäytyy uhkaavasti. Ap mies ei ole vain epäsensitiivinen, vaan hostiili, vauva huomaa ihonsähköisyydestä, kosketuksesta, äänensävystä, katseestakin ehkä jo, että nyt maailmaa kannattelevat voimat ovat vaaranmerkki. Kun pääsee turvaan äidille, vahvistuu käsitys, että isä oli vaarallinen. Vauvan kielellinen kehitys on jo täydessä vauhdissa ja pian hän ymmärtää myös vihansanat.



Symbioosisista äidin kanssa ei ole vielä kyse - tai joo on, että vauva on jo kiinnittynyt äitiin, mutta 4 kk ei ole kehtysvaihe, jossa isän syli sinällään olisi hädän aihe.



Tällä isällä ei selvästi ole hoivavaistot toimimassa oikein. Hän tarvitsee tietoa siitä, mistä on kyse. HÄnen täytyy alkaa monitoroimaan itseään, teeskentelemään lässynlää-turvallista isukkkia, kunnes tunteet heräävät. Liioitellun varovainen herkkyys parempi kuin nykyinen. Miehellä voi olla myös aktivoituneena omat vauvakokemukset, jolloin hän purkaa vauvaan omaa vauva-aikaista traumaansa (meillä kaikilla on niitä, ei tarvitse olla mitään hirmukamalaa, mutta käsittelemätöntä ja ne vaan nousee pintaan, kun tulee itse vanhemmaksi)



Ap:tä neuvoisin ottamaan asia puheeksi neuvolassa. Siellä lienee kokemusta, miten isiä voisi heitä nöyryyttämättä auttaa alkuun. Jonkun muun kuin ap:n pitäisi näyttää mallia, miten vauvaa hoidetaan, mitä se itku tarkoittaa: miten tosimies ja isä kestää sen. Isän pitää tarjota turva ja kertoa vauvalle: minä olen tässä, sinulla on kurjaa, minä aikuinen pysyn rauhallisena, läsnä ja pidän sinusta kiinni, minä kestän sinun itkusi. Ja siihen tulee ne hoivakeinot, keinuttelu, vaunuttelu, tutti, kantaminen, laulaminen, leikittäminen, perustarpeiden tyydytys jne.



Voisko ap tuttavapiiristä löytyä isää, joka voisi tulla vähän juttelemaan asioista? Voisitko ap kysyä ystäväperheen äidiltä, voisiko hänen miehensä auttaa? Kokeneet isät kyllä ymmärtävät tällaiset yskät, eivätkä tule nolaamaan ja 'opettamaan' ylhäältä päin, vaan vertaisena, vaikka tehtävä olisikin sen takaa vihjaistu.



aplle viestini on, että älä jätä sikseen. Tämä on tärkeää! puhu asiasta luotettaville ulkopuolisille.

Ja pelkää. Vauva hälyttää apua, kun isä käyttäytyy uhkaavasti. Ap mies ei ole vain epäsensitiivinen, vaan hostiili, vauva huomaa ihonsähköisyydestä, kosketuksesta, äänensävystä, katseestakin ehkä jo, että nyt maailmaa kannattelevat voimat ovat vaaranmerkki. Kun pääsee turvaan äidille, vahvistuu käsitys, että isä oli vaarallinen. Vauvan kielellinen kehitys on jo täydessä vauhdissa ja pian hän ymmärtää myös vihansanat.

Symbioosisista äidin kanssa ei ole vielä kyse - tai joo on, että vauva on jo kiinnittynyt äitiin, mutta 4 kk ei ole kehtysvaihe, jossa isän syli sinällään olisi hädän aihe.

Tällä isällä ei selvästi ole hoivavaistot toimimassa oikein. Hän tarvitsee tietoa siitä, mistä on kyse. HÄnen täytyy alkaa monitoroimaan itseään, teeskentelemään lässynlää-turvallista isukkkia, kunnes tunteet heräävät. Liioitellun varovainen herkkyys parempi kuin nykyinen. Miehellä voi olla myös aktivoituneena omat vauvakokemukset, jolloin hän purkaa vauvaan omaa vauva-aikaista traumaansa (meillä kaikilla on niitä, ei tarvitse olla mitään hirmukamalaa, mutta käsittelemätöntä ja ne vaan nousee pintaan, kun tulee itse vanhemmaksi)

Ap:tä neuvoisin ottamaan asia puheeksi neuvolassa. Siellä lienee kokemusta, miten isiä voisi heitä nöyryyttämättä auttaa alkuun. Jonkun muun kuin ap:n pitäisi näyttää mallia, miten vauvaa hoidetaan, mitä se itku tarkoittaa: miten tosimies ja isä kestää sen. Isän pitää tarjota turva ja kertoa vauvalle: minä olen tässä, sinulla on kurjaa, minä aikuinen pysyn rauhallisena, läsnä ja pidän sinusta kiinni, minä kestän sinun itkusi. Ja siihen tulee ne hoivakeinot, keinuttelu, vaunuttelu, tutti, kantaminen, laulaminen, leikittäminen, perustarpeiden tyydytys jne.

Voisko ap tuttavapiiristä löytyä isää, joka voisi tulla vähän juttelemaan asioista? Voisitko ap kysyä ystäväperheen äidiltä, voisiko hänen miehensä auttaa? Kokeneet isät kyllä ymmärtävät tällaiset yskät, eivätkä tule nolaamaan ja 'opettamaan' ylhäältä päin, vaan vertaisena, vaikka tehtävä olisikin sen takaa vihjaistu.

aplle viestini on, että älä jätä sikseen. Tämä on tärkeää! puhu asiasta luotettaville ulkopuolisille.

vai onko joku palikka mennyt vinoon?

ensinnäkin, kun neuvoja annetaan, pitää lukea mitä ap sanoo. Mikään hänen kertomansa ei tue tällaisia oletuksia.

Sä olet ihastunut oppikirjasta lukemiisi tieteellisen kuuloisiin sanoihin ja halusit malttamattomana päästä käyttämään niitä. Paikka on nyt aivan väärä, ja siksi annat itsestäsi omituisen ja vainoharhaisen kuvan.

toivottavasti ap ei enää lue tätä.

ensinnäkin, kun neuvoja annetaan, pitää lukea mitä ap sanoo. Mikään hänen kertomansa ei tue tällaisia oletuksia.

Hän kertoo siinä, että mies hermostuu kun vauvan alkaa itkemään ja lopulta mies tuuppaa vauvan ap:n syliin ja häipyy paikalta.

Ei kuulosta normaalilta isältä, joka on halunnut vauvaa.

Sen vuoksi siitä täällä aloinkin kirjoittaa. Miehen kanssa on välillä vaikea puhua tärkeistä ja isoista asioista.



Neuvola meillä on parin viikon päästä. Oma terveydenhoitaja on tosi ihana tyyppi ja hänelle voisinkin asiasta puhua. Harmi vaan kun hän on lomalla ja paikalla on sijainen :-( En tiedä osaisinko ihan vieraan tyypin kanssa ottaa tällaisen asian esille.



Miehellä on kyllä hyvä ystävä, joka on myös kahden lapsen isä. He voivat puhua keskenään myös vaikeista asioista. Tämä mieheni ystävä on rauhallinen tyyppi, joka on lastensa kanssa paljon ja minun silmääni hänellä näyttää olevan hyvä Ja läheinen suhde lapsiinsa. Täytyy puhua oman miehen kanssa ja vaikka ehdottaa miesten iltaa.



Toivon, että tämä asia ratkeaa jotenkin ennenkuin tilanne menee pahaksi. Nyt tilanne on korjattavissa. Haluan, että lapsellani on osallistuva ja läheinen isä, johon lapsi voi luottaa.



Mies ei aina tunnu ymmärtävän vauvaa ja vauvan reaktiot välillä harmittaa ja ärsyttää häntä. Esimerkiksi viikonloppuna vaunulenkillä mies aivasti kovaan ääneen ja vauva säikähti yllättävää ääntä ja alkoi itkemään vaunuissa. Vauva rauhoittui hetken päästä minun syliini. Miehen kommenttien perusteella hän otti sen melkein kuin loukkauksena. Ettei isä saa edes aivastaa, kun lapsi säikähtää! Yritin kertoa, että vauva säikähtää minunkin aivastelua tai muitakin yllättäviä juttuja. Mutta ei siitä mitään numeroa pidä tehdä. Vaikuttaa melkein siltä, että jokaisessa uudessa ja oudossa tilanteessa mies oletusarvoisesti odottaa, että kohta se taas huutaa. Tottakai vauva huomaa tämän asenteen muutoksen ja epävarma olo valtaa pienen mielen ja sitten se itku taas tulee...



Mitenhän miehen saisi näkemään, että tämä on ihan normaalia ja vauva vasta opettelee ihmisenä oloa ja maailmassa elämistä? Ehkä pitää aloittaa kysymällä mitä mies kuvitteli vauvan kanssa elämisen olevan ja jatkaa siitä.



Tämä tuntuu nyt kovin isolta asialta ja painaa mieltäni koko ajan.