Miehen suhtautuminen itkevään vauvaan ihmetyttää ja harmittaa

Ehkä osa turhaumasta on siinä että sinä olet näkemässä kuinka hän "epäonnistuu" vauvan hoidossa.



Jätä tarkoituksella mies mahdollisimman usein hetkeksiaikaa vauvan kanssa jos vain suostuu siihen. Käy pikku kävelylenkki, kaupassa jne. Näin mies saa rauhassa olla isä ilman äidin valvovia silmiä. Toki seuraat millä mielellä ovat kun tulevat ja älä alkuun ole kauaa poissa.



Ehkä se voisi auttaa tilanteeseen ?? Mutta tosiaan vain jos mies haluaa olla vauvan kanssa.

Lapsi on 4kk. Itse ollaan päälle kolmekymppisiä ja molemmille lapsi on ensimmäinen.



Ap

Oli niin halukas tulemaan isäksi mutta ei siitä mitään tullut. Ärsyyntyi itkusta ja pesi kakkapyllyt niin kovakouraisesti että lapset itki.



Otin lopulta eron. Eron jälkeen ei ole halunnut edes tavata lapsiaan.

No mut mitä se hyödyttää, vaikka hän kuinka pitäisi vauvaa sylissään, jos vauva ei siinä rauhotu vaan huutaa joka tapauksessa niin kauan, että pääsee sun syliin? Ymmärrän, että tuossa tilanteessa voi tuntua siltä, että ihan sama antaa sen sitten huutaa keskenään. Mieskin on vaan ihminen epävarmuuksineen. Vauvan itkuun hermostuminen taas on ihan luonnollista. Sehän on tutkitusti ihmisille voimakkaimmin stressaava ääni, mitä voi olla.



Miehen jättäminen vauvan kanssa vois olla ihan hyvä idea. Ehkä hänellä olisi vauvan kanssa varmempi olo, kun sinä et saatavilla, tai riippuu tietysti miten vauva reagoi tuossa tilanteessa, jatkaako vaan itkemistä sinun perääsi.



Jotenkin miehelle pitäisi nyt saada sellaisia onnistumisen kokemuksia vauvan kanssa, että hän osaa ja riittää ja on tärkeä vauvalle eikä ole mitenkään vähempiarvoinen vanhempana sinuun verrattuna. Että hänellä on keinot saada vauva rauhottumaan ja hyvälle tuulelle, eikä hän ole mikään ulkopuolinen uloke teidän perheessä. Sä olet ihan eri asemassa häneen nähden, koska oletettavasti imetät ja sikäli sulla on mahdollisuus saada pelkästään kaivamalla tissi esiin päivittäin luonnollista positiivista vuorovaikutusta vauvan kanssa tavallaan pistämättä persoonaasi peliin mitenkään sen enempää.



Eihän tuollaista muuten jaksa kukaan, ei se ole mitään herkkua pidellä vauvaa joka karjuu teki sille mitä tahansa ja käyttäytyy kuin olisit maailman viheliäisin isä. Jos vauva itkee vaan sinun perään, se tietysti on aika mahdotonta. En tiedä, olisiko parempi sitten vaan odottaa vähän aikaa, että tuo vaihe menee ohi? Sen aikaa mies voi keskittyä vauvan hoidossa muihin asioihin kuin itkevän vauvan rauhoittamiseen. Vai alkaako vauva huutaa myös jos hän eikä sinä esim. vaihtaa vaippaa? Onko mitään juttua, mistä vauva nauttii, mitä isä voisi tehdä hänen kanssaan (esim. kylpy)?

kehityksestä. Ehkä olisi tarpeen lukea asioista, siis miehellesi. Vauva ymmärtää ensimmäistä kertaa tuossa iässä olevansa äidistä erillinen. Tämä siis aivojen kehityksestä johtuvaa. Noh, siitä syystä siis itkee. Ei auta ajatella, että vauva vittuilee vaan kannattaa perehtyä asioihin.

Seuraava eroahdistus äidistä tulee 9 kk iässä ja silloin sama homma. Isänsä saa seistä päällänsä ja tehdä vaikka sata temppua, mutta vauva kokee eroahdistusta äidistä ja rääkyy oven takana kun menet vessaan tms. Eikä suostu jäämään toiselle hoidettavaksi, vaan itkee koko ajan jne.

Ja seuraava vaihe tulee kun ollaan n. 1.5.2-vuotiaita. Lapsi uhmaa rajojaan ja etsii paikkaansa. On tarkertuneena äitiin, mutta toisaalta pyrkii kauemmaksi. Uhmaa eikä tiedä ollako ihan pieni vai isompi, joka osaa ja uskaltaa. Siinäkään on aikuisen turha miettiä, että lapsi kiusaa ja vittuilee.

Kirja käteen lapsen kehityspykologiasta ja säästyy miehesi pahalta mieleltä jatkossa.

Tuo homma johtuu kato siitä et sie oot alunperin ollu sen lapsen kanssa yhtä jo 9kk, sitten synnyttänyt ja oletan vielä että imetätkin. Joten meillä naisilla on vähän niinku etulyönti asema siihen lapseen.



Isä se alkaa vasta kehittää sitä ihmissuhdetta siihen lapseen kun saa sen ensimmäisen kerran syliinsä?



Hän on ollut vasta teillä 4kk mikä on tosi pieni aika. Eli johtuu varmaankin siitä että miehellä on vielä pientä vierastamista vauvaa kohtaan...



Mutta eiköhän se lähde siitä sujumaan :)

Mutta tuntuu kestävän ainakin tätä alkuvaihetta huonommin kuin minä :-( Minä jaksan vauvan itkua hyvin ja hermostumatta ja saan palkinnoksi tosi paljon hymyjä ja nauruja ja hyvää mieltä. Miehellä selvästi hermot menee itkun kanssa ja hän pitää monta kertaa korvatulppiakin normaalin itkun takia. Tuntuu myös, että helppoinakin hetkinä hän mieluummin menee koneelle tai vaikka keittiöön puuhailemaan, eikä vauvan seura kiinnosta niin paljon kuin alkuhuumassa.



Jos itkulle on selvä syy, esim. rokotuksesta aiheutunut reaktio, niin miehelläkin ymmärrystä riittää. Mutta jokapäiväisiin itkuihin mies selvästi tuskastuu, eikä niitä jaksa eikä varsinkaan yhtään osaa tulkita mistä itkun syy voisi olla. Tästä minulle tulee vaistomainen reaktio hoitaa itkut itse, jotta miehen ei tarvitsisi asiaan puuttua ja hän voisi pysytellä ärsyttävästä äänestä kaukana. Samoin mies yhä helpommin uuo itkevän vauvan minulle, koska tietää, että minun sylissä hän rauhoittuu helposti. Siitä johtuen vauva yhä harvemmin rauhoittuu miehen toimesta ja kierre alkaa olla valmis.



Miten tämä tilanne puretaan? En halua joutua yh:ksi!

Meillä lapsi ei viihtynyt juuri yhtään isänsä sylissä ensimmäiseen puoleen vuoteen ja mies välillä huusikin vauvalle, tyyliin kilpaa hänen kanssaan. Tosi veemäistä :( Sitten alkoi vauvalla helpottaa ajan kanssa ja viihtyi paremmin isänsä kanssa. Vieläkin lapsi on selvästi enemmän kiinni minussa, mutta isä on myös tosi tärkeä. Lapsi on 6-vuotias.

Siinä ei ollut paljon isästä apua.

Eihän siitä muuten mitään tule! Teette itsellenne ja koko perheellenne hallaa, kun omistatta vauvan. Muistakaa, että vauva on tasan yhtä paljon kummankin vanhempansa lapsi. Meillä isä hoiti heti pariviikkoisesta lähtien vauvan yösyötöt. (olen nro 8)

Mutta tuntuu kestävän ainakin tätä alkuvaihetta huonommin kuin minä :-( Minä jaksan vauvan itkua hyvin ja hermostumatta ja saan palkinnoksi tosi paljon hymyjä ja nauruja ja hyvää mieltä. Miehellä selvästi hermot menee itkun kanssa ja hän pitää monta kertaa korvatulppiakin normaalin itkun takia. Tuntuu myös, että helppoinakin hetkinä hän mieluummin menee koneelle tai vaikka keittiöön puuhailemaan, eikä vauvan seura kiinnosta niin paljon kuin alkuhuumassa.

Jos itkulle on selvä syy, esim. rokotuksesta aiheutunut reaktio, niin miehelläkin ymmärrystä riittää. Mutta jokapäiväisiin itkuihin mies selvästi tuskastuu, eikä niitä jaksa eikä varsinkaan yhtään osaa tulkita mistä itkun syy voisi olla. Tästä minulle tulee vaistomainen reaktio hoitaa itkut itse, jotta miehen ei tarvitsisi asiaan puuttua ja hän voisi pysytellä ärsyttävästä äänestä kaukana. Samoin mies yhä helpommin uuo itkevän vauvan minulle, koska tietää, että minun sylissä hän rauhoittuu helposti. Siitä johtuen vauva yhä harvemmin rauhoittuu miehen toimesta ja kierre alkaa olla valmis.

Miten tämä tilanne puretaan? En halua joutua yh:ksi!

Oli niin halukas tulemaan isäksi mutta ei siitä mitään tullut. Ärsyyntyi itkusta ja pesi kakkapyllyt niin kovakouraisesti että lapset itki.

Otin lopulta eron. Eron jälkeen ei ole halunnut edes tavata lapsiaan.

Valitettavasti tällaisia miehiä todellakin on olemassa.

Halusi perheen tosi innokkaasti mutta menetti hermonsa vauvan itkuun ja uhmaikä oli miehen sietokyvylle liikaa. Lopulta kertoi lähtönsä syyksi että lapsen (kaikin puolin normaali) käytös ei vastannut hänen odotuksiaan. Miehen ikä oli 38 v kun tuli isäksi, joten ei ollut enää mikään nuorimies.

pyrkisin olemaan hienotunteinen isää kohtaan, koska häntä varmasti jotenkin loukkaa, että oma lapsi ei tahdo hyväksyä. Vaikka järjen mukaan ei pitäisi loukkaantua, mutta niin se vain menee. Ajan kanssa molemmat tottuvat toisiinsa ja tilanne helpottuu. Näin ainakin meillä.



11

Eihän siitä muuten mitään tule! Teette itsellenne ja koko perheellenne hallaa, kun omistatta vauvan. Muistakaa, että vauva on tasan yhtä paljon kummankin vanhempansa lapsi. Meillä isä hoiti heti pariviikkoisesta lähtien vauvan yösyötöt. (olen nro 8)

hallitsemaan hermojaan KOSKAAN kun vauva alkaa itkeä vaan huutaa vauvalle pää punaisena että "turpa kiinni vtun kakara!" tai heittelee esineitä seinään vauvan yli niin että vauva säikähtää ja hiljenee?

Vika on varmaan siinä että en ole antanut isän olla isä, vian täytyy olla jotenkin minussa, vai mitä? Ei ole mitenkään mahdollista että miehellä olisi itsensä kanssa jotain opittavaa tai kehitettävää?

pyrkisin olemaan hienotunteinen isää kohtaan, koska häntä varmasti jotenkin loukkaa, että oma lapsi ei tahdo hyväksyä. Vaikka järjen mukaan ei pitäisi loukkaantua, mutta niin se vain menee. Ajan kanssa molemmat tottuvat toisiinsa ja tilanne helpottuu. Näin ainakin meillä.

11

Minäkin olen lopulta oppinut hyväksymään, että perheen miehet ovat keskenään läheisempiä ja mun ja pojan välillä ei synkkaa niin hyvin.

Eihän siitä muuten mitään tule! Teette itsellenne ja koko perheellenne hallaa, kun omistatta vauvan. Muistakaa, että vauva on tasan yhtä paljon kummankin vanhempansa lapsi. Meillä isä hoiti heti pariviikkoisesta lähtien vauvan yösyötöt. (olen nro 8)

hallitsemaan hermojaan KOSKAAN kun vauva alkaa itkeä vaan huutaa vauvalle pää punaisena että "turpa kiinni vtun kakara!" tai heittelee esineitä seinään vauvan yli niin että vauva säikähtää ja hiljenee?

Vika on varmaan siinä että en ole antanut isän olla isä, vian täytyy olla jotenkin minussa, vai mitä? Ei ole mitenkään mahdollista että miehellä olisi itsensä kanssa jotain opittavaa tai kehitettävää?

...Netistä löytyy enemmänkin, jos kiinnostaa...



Margaret Mahler on kuvannut lapsen ensimmäisiä elinkuukausia samaan tapaan. Tosin hänen teoriassaan vain lapsen kaksi ensimmäistä elinkuukautta ovat lapsen ns. ”normaalia autismia”, jolloin lapsi ei vielä ole symbiottisessa suhteessa äitiin, eikä tiedosta edes omaa fyysistä minuuttaan. Mahlerin teorian mukaan kuitenkin hyvän hoidon seurauksena lapsi kiintyy voimakkaasti äitiinsä noin kahden kuukauden ikäisestä alkaen. Huipussaan symbioosi lapsen ja äidin välillä on noin 4-5 kk:n ikäisellä lapsella. Lapsi hymyilee valikoivasti äidille ja vierastaa noin 8 – 10 kk:n ikäisenä. Vähitellen symbioosi lapsen ja äidin välillä alkaa vähitellen purkautua noin lapsen toiseen ikävuoteen mennessä. Lapsen ensimmäinen psyykkinen minuus (tai sen perusulottuvuudet, esim. hyvä – huono) syntyy ensimmäiseen kolmeen ikävuoteen mennessä.



lapsen ensimmäistä kiintymysvaihetta (=valikoimattoman kiintymyksen vaihe) seuraa erityiskiintymyksen vaihe. Vaiheen alkamisajankohta voi vaihdella suurestikin ja se kestää intensiivisenä noin 3 – 4 kk. Vauva on kiintynyt yhteen henkilöön (useimmiten äiti) ja tässä vaiheessa lapsi erottaa selvästi äidin muista ihmisistä. Lapsi itkee muiden kuin äidin kanssa tai yksin ollessaan ja on iloinen äidin läsnä ollessa sekä turvaa häneen ollessaan peloissaan. Puolentoista vuoden iässä lapsi kiintyy yleensä perheenjäseniin ja muihinkin läheisiin ihmisiin, joiden kanssa hän viettää enemmän aikaa. Tällöin lapsi siirtyy monikiintymyksen vaiheeseen.

Kutsun miestä paikalle hyvin usein kun vauva on hyvällä tuulella, että hän voisi osallistua ja olla kaksin lapsensa kanssa. Poistun paikalta ja jätän heidät kaksin mutta heti jos vauva alkaa osoittaa tyytymättömyyden merkkejä alkaa miestä ahdistaa ja senhän vauva tietysti huomaa ja itku tulee herkemmin.



Yritän mennä vauvan kanssa miehen lähelle mutta en tiedä.. Usein hän poistuu paikalta. En tiedä miksi.



Vaipanvaihtoja mies huolehtii paljonkin ja usein itku saa siellä alkunsa. Ja taas mies ahdistuu ja monesti tuo vauvan nakuna ja huutavana minulle.



Haluaisin, että miehellä ja vauvalla olisi positiivisia kokemuksia toisistaan mutta mies ei oikein tartu tilaisuuksiin. En omi vauvaa vaan olen antanut miehellekin tilaa. Nyt tosiaan olen itsessäni huomannut, että mieluummin hoidan vauvaa enemmän itse kuin että joutuisin seuraamaan näitä ikäviä tilanteita. Sen vuoksi heräsinkin pohtimaan ja miettimään miten voisin toimia toisin.

Olet nyt tehnyt jotain väärin, pihdannut, nalkuttanut? Onko vauva ruma?

Muistathan että miehet on tapauksesta riippumatta aina parempia vanhempia kuin naiset. Varmasti lapsesta tulee ajan myötä miehellesi tärkeämpi kuin sinulle ja lapsi lakkaa ajan myötä rakastamasta sinua.

Tsemppiä ja peiliä sulle :)

...Netistä löytyy enemmänkin, jos kiinnostaa...

Margaret Mahler on kuvannut lapsen ensimmäisiä elinkuukausia samaan tapaan.