Lue keskustelun säännöt.
Ystävän masennus ja oma jaksaminen.
26.07.2012 |
Ystäväni on ollut pahasti masentunut n.4v, oma jaksaminen alkaa olla lopussa. Olen yrittänyt auttaa kaikella mahdollisella tavalla, mutta nyt on alkanut tuntumaan, etten kohta enää jaksa itse.
En tietenkään haluaisi hylätä ystävääni, mutta mikä avuksi? Hän käy säännöllisesti terapiassa ja saa apua. Voisiko joku lohduttaa ja sanoa, että tuo masennus on ohimenevää? Haluan, tahdon ja yritän ymmärtää ystävääni, mutta jossain vaiheessa täytyy ajatella myös itseäänkin?
Kommentit (3)
että itse olet sairastunut joko läheisriippuvuuteen tai myötätuntouupumukseen? Kummassakin on kyse viime kädessä ei tästä läheisestä vaan omasta tavasta mennä yli rajojensa, "kietoutua" toisen elämään. Hyvin usein siinäkin kyse omasta lapsuuden perheen vuorovaikutusmalleista: kenestä tulee "hoitaja". Masennus on raskas sairaus läheisellekin, mutta siitä ei silti pitäisi automaattisesti seurata että ystäväkin uupuu. Jotain olet itse reagoinut tavalla, joka ei ole hyväksi - tässä se lohtu on, ei siinä, paraneeko ystäväsi, vaan siinä, miten voit itse opetella toiminaan toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä mistä se tulee että jollekin kurjassa tilanteessa olevalle pitää ihan erikseen jonkun keksiä jotain "kivaa" tai mistä toinen tykkää.
Ei sellaista kukaan odota, ainakaan itse en.
Minusta ystävyyteen kuuluu ystävyys, ei se että tehdään sirkustemppuja ja koitetaan viihdyttää toista.
Missään nimessä et mene sanomaan että sun olosi paranee. Mä vetäisin sua lättyyn.
Oikeasti, anna olla ja ole pelkästään ystävä.
Korkeintaan voit joskus kysellä että tahtoisko se apua jossain mutta ei sekään ole välttämätöntä.
Et sinä pysty hyppäämään toisen kenkiin. Se on hänen elämää. Miksi sun sitä tarttee edes ymmärtää? Eikö sinulla ole omaa elämää? Elä sitä.
Ei se tarkoita etteikö voi olla ystävä. Se on läsnäoloa.
Paranemiseen meni sama aika.