Olsitko löytänyt ruokapöydästämme syötävää itsellesi?
Meillä kävi lapsiperhe kylässä ja jäivät taatusti nälkäiseksi, kun ei oikein mikään maistunut. Olimme laittaneet omasta mielestämme ruokaa varman päälle, että kaikille maistuisi jokin.
Tarjolla oli: keitettyjä uusia perunoita, kurkkua, tomaattia, salaatinlehtiä, raejuustoa, silliä, tummaa leipää, juustoa, mureaksi haudutettua porsaanfilettä, keitettyjä porkkanoita ja paistettua lohta.
Kommentit (149)
oikeesti. Kuka syö keitettyjä porkkanoita ?
Vitamiinit lähtevät karkuun ja tosi helposti menee ylikypsiksi, jolloin ne kelpaa enää mihinkään.
joten jos en syö jotain, kyse ei ole itsekkyydestä tai huonosta kasvatuksesta vaan siitä, että en halua lihoa. Syön vain todella hyvää ruokaa riittävän pieniä määriä ja pysyn siksi hoikkana. Jos söisin kaikkea, mitä tarjotaan, olisi hirveä läski. Täytyy oppia sanomaan ei, jos oikeasti ei iloitse tarjotusta ruuasta.
Normaalille ihmiselle ruokailu jo kerta viikkoon jonkun vieraan luona on paljon. Ja siinä ei taatusti liho, vaikka kohteliaisuuttaan sitä tarjottua ruokaa maistaisikin. Eihän sitä ole pakko lappaa kaksin käsin. Suhteesi ruokaan ei vaikuta ihan tasapainoiselta, onko sinulla bulimiataustaa?
joten jos en syö jotain, kyse ei ole itsekkyydestä tai huonosta kasvatuksesta vaan siitä, että en halua lihoa. Syön vain todella hyvää ruokaa riittävän pieniä määriä ja pysyn siksi hoikkana. Jos söisin kaikkea, mitä tarjotaan, olisi hirveä läski. Täytyy oppia sanomaan ei, jos oikeasti ei iloitse tarjotusta ruuasta.
Normaalille ihmiselle ruokailu jo kerta viikkoon jonkun vieraan luona on paljon. Ja siinä ei taatusti liho, vaikka kohteliaisuuttaan sitä tarjottua ruokaa maistaisikin. Eihän sitä ole pakko lappaa kaksin käsin. Suhteesi ruokaan ei vaikuta ihan tasapainoiselta, onko sinulla bulimiataustaa?
siitä, mitä laittaa suuhunsa. Siis juuri niistä "eihän tämä haittaa, kun et joka päivä syö" -kahvileivistä, ja "maista nyt tätä" annoksista.
Kuten kirjoitin, en syö mitään siksi, että joku tulisi iloiseksi. Syön itseäni varten ja siihen kuuluu se, että ruoka on nautinto. Syön vain hyvää ruokaa, en jotain uusia perunoita siksi, että niitä tarjotaan.
Raejuustoa lapataan purkituslinjalle siten, että kumisaappaissa seistään raejuustolavalla ja lapiolla työnnetään sitä juustoa oikeaan suuntaan. Sen kun on kerran nähnyt ja haistanut, ei enää koskaan voi raejuustoa syödä.
jos tuo noin järkyttää...! :D Koska kyse on helposti pilaantuvasta maitotuotteesta, hygieniasta pidetään taatusi erittäin hyvää huolta. Pieni listeriaongelma on ennenkin kaatanut ruokataloja.
mutta suklaajäätelölieju sai minut yökkimään.
syötävää, vaikka kukaan ei olisi syönyt ihan kaikkea. Possua olisi syönyt vain mies (joka syö kuitenkin todella harvoin punaista lihaa), itse olisin jättänyt sen lisäksi sillin väliin (tässä myönnän olevani nirso, syön siis kalaa, mutten mitään kypsentämätöntä, en äyriäisiä, en päitä, jne.) Mies olisi nirsoillut keitetystä porkkanasta. Tuossa ateriassa olisikin erikoisinta se, että nirsohko mieheni olisi löytänyt eniten syötävää.
2,5v lapsi ei valitettavasti olisi syönyt perunaa eikä varmaan lohtakaan. Sillistä tykkää, mutta jostain syystä lohi ei sellaisenaan mene. Enkä ole tähän päivään mennessä keksinyt, miten saisin lapsen tykkäämään mauttomasta keitetystä perunasta, uudestakaan (itse kyllä tykkään). Maistaa kyllä yleensä pienen palan, ilman tappelua, mutta en voi pakottaakaan enempää syömään. Ei mene edes kastikkeiden joukossa, mutta joissain uuni- tai keittoruuissa kyllä. Ranskalaisia en noin pienelle vielä tarjoile. En voi silti oikein lasta moittia siitä, että usein mauton suomalainen perusruoka ei aina oikein maistu. Mutta siis aivan varmasti olisi lapsi saanut itsensä täyteen ap:n ruuilla; kasviksia, raejuustoa, silliä ja keitettyä porkkanaa.
hyvällä ruokahalulla ihan kaikkea!
Onko sinulla ap kokemusta tuosta perheestä aikaisemmin? Ovatko he esim. tarjonneet koskaan teidän perheelle ruokaa? Olisi mielenkiintoista tietää minkälaista ruokaa he vastavuoroisesti tarjoaisivat teille.
vika ei nyt ollut isäntäperheessä lainkaan.
Jos ei ruoka kelpaa, niin olkoot nälässä sitten.
mutta kyllä meillä syödään noista kaikkea han jatkuvasti, enkä koe, että ne olisivat mitään mökki tai mummoruokia. Olen luullut, että uudet perunat ovat monen mieleen, mutta kun tätä palstaa seuraa, niin tuntuu, että nykyisin pitää olla vain lasagnea tai tortilloja. Eikö nykyään syödä enää mitään "kausiruokaa". Minusta jokin makaronilaatikko tuntuu kovin tunkkaiselta kesällä, kun on juuri kaikkien uusien vihannnesten ja juuresten aika.
jos tuo noin järkyttää...! :D
Koska kyse on helposti pilaantuvasta maitotuotteesta, hygieniasta pidetään taatusi erittäin hyvää huolta. Pieni listeriaongelma on ennenkin kaatanut ruokataloja.