Kohtalotovereita - kulissiliitto?

Pitää kaivaa se kirja komerosta, vai onkohan se kellarissa asti ollut muutosta asti.

Kiukutteleva aikuinen mies, jolle vaimo on pelkkä roskakori, on vain niin turn-off, että ultraleveää parisänkyä ei ole hankittu tähän perheeseen peittojen pöllyyttelyä varten. Ei vaikka periaattessa voisi olla miehen kanssa samat kiinnostuksen kohteet ja harrastukset, niin ei vain jaksa enää kiinnostaa. Pelkkä toisen läsnäolo saa stressikäyrän kohoamaan.

Elääkö kukaan oikeasti toimivassa kulissiliitossa, ilman ylenpalttisia, jatkuvia riitoja? Että voi lennossa vaihtaa lastenvahtivuoroa ja hymyillä perheidylliä lasten vuoksi ilman suurempia vaikeuksia. Siinäpä pähkinä purtavaksi.

arvostetun ja mielenkiintoisen työmme takia. Olemme yhdessä tiimimme kantavimmat voimat. Mies kuulemma kuitenkin rakastaa minua, mutta minä en valitettavasti enää häntä. Monet tekijät ovat ajaneet tunteeni tällaisiksi, eikä se sinänsä haittaa. Asiat nyt vain ovat näin ja näillä mennään.

Pienet lapset kyllä sopeutuvat eroon, kunhan ero ei ole riitaisa, ja lapsia repivä.

Meillä ero olisi suurella todennäköisyydellä katkera pala, jos se tapahtuu minun aloitteestani. Johtaisi joko kostoksi repivään huoltajuuskiistaan tai siihen, että isä ei lapsiaan kovin paljon näkisi.

Mieti siis mihin itse olet valmis? Haluatko jatkaa kulissiliitossa, mutta saada taloudellista turvaa (koska kaikki menot on puolisksi ja kahden ihmisen tulot), vai haluatko eron, jossa saat täyden vapauden ja mahdollisuuden uuteen rakkauteen tai sitten sinkkus tiukemmalla taloudella, mutta vapaana ja ilman mulqvisti miestä?

Taloudellista turvaa en niinkään hae liitossani, yritän vain olla hajottamatta lapsilta kotia. Vaa'assa se että lapsilla on arjessa sekä isä että äiti ja sitten se, että voisi parhaassa tapauksessa ehkä itse uudessa liitossa joskus tulevaisuudessa antaa lapsilleen terveen ja rakastavan, toista kunnioittavan parisuhteen mallin.

Punnitse eri vaihtoehtoja ja kysy itseltäsi, mihin olet valmis ja mitä Sinä halua, miestäsi et voi muuttaa mutta omaa elämääsi voit.

Näin se on.

arvostetun ja mielenkiintoisen työmme takia. Olemme yhdessä tiimimme kantavimmat voimat. Mies kuulemma kuitenkin rakastaa minua, mutta minä en valitettavasti enää häntä. Monet tekijät ovat ajaneet tunteeni tällaisiksi, eikä se sinänsä haittaa. Asiat nyt vain ovat näin ja näillä mennään.

Miten jaksat arkea vai viekö arki vain mennessään? Mistä saat ilon aiheet, jos kunnon läheisyyttä ei ole enää (sitä kaipaan itse todella paljon ja tuntuu että elän tunnetyhjiössä).

vaikka nihkeää tavallaan onkin. En muista että olisi isompia riitoja montaa kertaa ollut. Kun vaimo ei halua juuri puhua ja lähtee aina siitä, että minun pitäisi osata lukea hänen ajatuksensa. Minulle vain ei ole sitä lahjaa annettu, valitettavasti.



Stressikäyrä kyllä kohoaa, siihen ei auta. Ultra-leveässä parisängyssä nukkuu lapsi keskellä poikittain, minä nykyään välillä sohvalla tai sohvatyynyillä lattialla jos vaimo nukkumaan mennessään ei ole muistanut ajatella, että sinne pitäisi kolmannenkin vielä mahtua hereille ja potkittavaksi.



t.

se mies jolla oli (vain) se kirja

missä on muistaakseni pari sataa sivua, kukin suljettu irti revittävään kuoreen jotka irrotetaan yksitellen.

Kussakin on tehtävä miten vietellä vaimonsa, kuten vaikka ostaa hänelle uudet alusvaatteet, laittaa ne olkkariin tuolille ja kun vaimo tulee kotiin, pyytää tätä vaihtamaan ne päälle, sitten juhlava leninki tai mekko ja jakku sekä laittamaan korkeimmat korkokengät jalkaansa. Kun olet jo innoissasi lähdössä sinne yllätystilaisuuteen mitä varten piti niin kovasti pukeutua, niin miehesi käskeekin nojaamaan käsillä siihen olohuoneen seinustalla olevaan tuoliin ja nostamaa hamettasi... Ohjeet taisivat olla varsin yksityiskohtaiset tuosta eteenpäinkin. Taisi olla suuseksiä luvassa alkuun.

Kussakin kuoressa oli merkintä kuinka paljon se vie aikaa ja rahaa ($, $$ ja $$$ jne).

Kun laitat kirjan etukannen alle toivomuksen, että 2-4 kertaa kuukaudessa per tehtävä, niin miehesi saattaa ryhdistäytyä. Amazon taisi tuollaista myydä joskus 10 vuotta sitten. Kirja on halpa, hotelliyöt tai päiväpanot **** tai ***** hotellissa sen sijaan hieman tyyriimpiä, samoin ravintolassa pikkutuhmat kun ravintoloiden piti olla aika fine dining. Mutta ehkä voisi olla sen väärti?

Muistatko yhtään kirjan nimeä tai kuka sen oli kirjoittanut?

t.se mies jolla oli (vain) se kirja

t. ap - ei myöskään ajatustenlukija, vaikka kovasti on yrittänyt sitäkin taitoa opetella

vaikka nihkeää tavallaan onkin. En muista että olisi isompia riitoja montaa kertaa ollut. Kun vaimo ei halua juuri puhua ja lähtee aina siitä, että minun pitäisi osata lukea hänen ajatuksensa. Minulle vain ei ole sitä lahjaa annettu, valitettavasti.

Stressikäyrä kyllä kohoaa, siihen ei auta. Ultra-leveässä parisängyssä nukkuu lapsi keskellä poikittain, minä nykyään välillä sohvalla tai sohvatyynyillä lattialla jos vaimo nukkumaan mennessään ei ole muistanut ajatella, että sinne pitäisi kolmannenkin vielä mahtua hereille ja potkittavaksi.

t.

se mies jolla oli (vain) se kirja

Nyt kun tiedän missä toisella on vikaa, ja että vika todellakin on varmasti siellä eikä missään muualla, suhtaudun asiaan täydellisen toisin kuin vielä viime viikolla. Tieto ei siis todellakaan lisännyt tuskaa vaan poisti sen.

Lueskelin tekstejäsi uudelleen ja myös puolisosi sairaudesta ja oireista, niiden ilmenemisestä. Jotenkin on tuntunut niin muoti-ilmiöltä, mutta liian monta oikeaa diagnoosiakin olen saanut tietooni viime vuosien aikana.

Pääpiirteittän pääoireiden perusteella meidänkin taloudessamme majailee henkilö, joka ehkä voisi hyötyä tarkemmasta diagnoosista ja lääkityksestä, mutta eri asia onko toisella itsellään sairaudentuntoa saati halukkuutta selvittää asiaa. Näillä eväillä mennään luultavasti loppuun asti.