Kohtalotovereita - kulissiliitto?

Olen kyllä miettinyt, että hän (me kaikki) olemme väsyneitä, liian kiireisiä ja elämä turhan hektistä, mutta sen ei tarvitsisi olla. Kaavan muuttaminen on vain vaikeaa, koska sitä pitäisi kummankin haluta ja tahtotilan (sekä prioriteettien) olla samansuuntaiset.

Olen toki (kuten öh hyvän vaimon kuuluu) yrittänyt asettua mieheni asemaan ja hoitaa ainakin oman tonttini ja enemmänkin, jotta hänen ei tarvitsisi enää kotiasioista stressaantua. Mutta, mikään ei riitä eikä kelpaa. Ja kun en myöskään saa samaa ymmärrystä milloinkaan takaisin enkä tunnista muuta sairautta (masennusta), jää diagnoosiksi vain keskenkasvuisuus ja oman pahan olon purkaminen siihen lähimpään. Mikä on luonnollisestikin hyväksyttävää pitkässä parisuhteessa aina väliaikaisesti, mutta kun siitä tulee tapa, ei se pitemmän päälle tunnu enää mukavalta eikä kukaan jaksa olla roskakorina loputtomiin. Anteeksipyyntö ei ole kovin korkeassa kurssissa, siitäkin syystä asiat jäävät hiertämään. Nimittelyn jälkeen en ainakaan itse ala pukemaan sukkanauhoja ja korsettia päälle ja suunnittele toteuttavani kenenkään sänkykamarifantasioita. Siinä mielessä olen todella huono ja epäonnistunut vaimo.

Ja kyllä, miestä todella rassaa seksittömyys ja olen saanut kuulla uhkauksia että menee vieraisiin (on varmasti niin tehnytkin), mutta ehkä parempi niin. Alan vain pikku hiljaa laskeskella milloin on se hetki, jolloin itse alan etsiä arvostusta ja läheisyyttä toisen sylistä. Sitten kulissiliitto onkin jo täydellinen. ;)

Kuulostaa ehkä katkeralta, mutta ei sitä ole. Itse olen valintani tehnyt ja seurakset kannan. Olisin vain mielenkiinnosta halunnut kuulla onko kukaan selvinnyt täysjärkisenä kulissiliitosta ilman että myy sieluaan täysin.

Ok, uskon sinua. Ei tuolle mitään sitten tee, itsekkäältä kuulostaa, tai sitten kultalusikka & co, tottunut että vaimon paikka on hoitaa kaikki ja sitten toimia vielä sänkykoneena perään. Jos toinen on kylmä, ei se siitä muuksi muutu. Pystyn jotenkin kuvittelemaan minkälainen mies voisi noin toimia, eikä kauheasti herätä empatiaa miestä kohtaan.

Jotenkin alan myös ymmärtää mitä kirjoitit siitä, että aloite saisi tulla häneltä. Jos rakennelma on täysin yksipuolisesti kohtuuton, ja toisen odotukset sen lisäksi aivan järjettömät ja kuin jostakin 1800-luvulta, niin kyllä se kulissi on sitten myös kuvaavin sana tuolle rakennelmalle.

Tavallaan tuossa on kuitenkin kyse eräänlaisesta näännytystaistelusta, kylmä vastaan ovela. Pitää varoa ettei itse muutu sisältä kylmäksi myös. Itse tuskin tuollaiseen kykenisin.

"Sielunsa myyminen täysin" tarkoittaisi kai kuitenkin tässä antautumista, luovuttamista. Enpä usko että tulisit niin tekemään, sen verran vankkaa näkemystä sieltä löytyy. Kyllä sinun on joko saatava aikaan siellä sellainen impulssi joka kerrasta kumoaa nykyiset toimintamallit ja saa asiat kuntoon, tai sitten tehtävä niitä johtopäätöksiä jos ei herra itse tule niitä tehneeksi.

Melkein lähettäisin halauksia jos se olisi soveliasta. Kuluttavalta tuo kuulostaa, ei niin etteikö se sitä olisi täälläkin.

Kyllä sinun on joko saatava aikaan siellä sellainen impulssi joka kerrasta kumoaa nykyiset toimintamallit ja saa asiat kuntoon, tai sitten tehtävä niitä johtopäätöksiä jos ei herra itse tule niitä tehneeksi.

Pääni olen miettinyt puhki, niin että nystyrät suorastaan kiehuvat aivonesteessä, että minkälainen toimintatapa saisi junan takaisin raitelle, mutta jokainen yritys on lopulta mennyt hukkaan. Ainahan sitä voi yrittää, että antaa mennä ohi korvien, ei takerru turhiin, ei provosoi, mutta lopulta, ei se ole normaalia, rakentavaa, antoisaa vuorovaikutusta. Mitään prinsessalinnaa en ole kuvitelmissani rakentanut, vaan ihan hyvää, tasaista arkea ja realistista kumppanuutta vain mielestäni tavoitellut. Pahempiakin kohtaloita toki on. ;)

Melkein lähettäisin halauksia jos se olisi soveliasta. Kuluttavalta tuo kuulostaa, ei niin etteikö se sitä olisi täälläkin.

Eiköhän virtuaalihalaukset ole soveliaita. Jaksamista sinnekin! :)

asennoituminen, jota harkitset (siis ap), eli että elää omaa elämäänsä vaikka pysyy virallisesti avioliitossa, voi jopa mahdollisesti pelastaa liiton joskus myöhemmin (vaikka siis ymmärrän täysin ettei se ole tavoitteesi). Uskon siis, että joskus se toinen puoliso voi muuttaa asennettaan ja alkaa käyttäytyä paremmin kun toinen ei enää olekaan ns. itsestäänselvyys. Toisaalta se, että ikään kuin luopuu odotuksistaan parisuhdetta kohtaan, vapauttaa ihmisen parisuhdestressistä ja ahdistuksesta, mikä voi myös avata mahdollisuuden suhteen paranemiselle myöhemmin. Mutta ei sen tarvitse olla mikään tavoite.

Kyllä sinun on joko saatava aikaan siellä sellainen impulssi joka kerrasta kumoaa nykyiset toimintamallit ja saa asiat kuntoon, tai sitten tehtävä niitä johtopäätöksiä jos ei herra itse tule niitä tehneeksi.

Pääni olen miettinyt puhki, niin että nystyrät suorastaan kiehuvat aivonesteessä, että minkälainen toimintatapa saisi junan takaisin raitelle, mutta jokainen yritys on lopulta mennyt hukkaan. Ainahan sitä voi yrittää, että antaa mennä ohi korvien, ei takerru turhiin, ei provosoi, mutta lopulta, ei se ole normaalia, rakentavaa, antoisaa vuorovaikutusta. Mitään prinsessalinnaa en ole kuvitelmissani rakentanut, vaan ihan hyvää, tasaista arkea ja realistista kumppanuutta vain mielestäni tavoitellut. Pahempiakin kohtaloita toki on. ;)

Melkein lähettäisin halauksia jos se olisi soveliasta. Kuluttavalta tuo kuulostaa, ei niin etteikö se sitä olisi täälläkin.

Eiköhän virtuaalihalaukset ole soveliaita. Jaksamista sinnekin! :)

asennoituminen, jota harkitset (siis ap), eli että elää omaa elämäänsä vaikka pysyy virallisesti avioliitossa, voi jopa mahdollisesti pelastaa liiton joskus myöhemmin (vaikka siis ymmärrän täysin ettei se ole tavoitteesi). Uskon siis, että joskus se toinen puoliso voi muuttaa asennettaan ja alkaa käyttäytyä paremmin kun toinen ei enää olekaan ns. itsestäänselvyys. Toisaalta se, että ikään kuin luopuu odotuksistaan parisuhdetta kohtaan, vapauttaa ihmisen parisuhdestressistä ja ahdistuksesta, mikä voi myös avata mahdollisuuden suhteen paranemiselle myöhemmin. Mutta ei sen tarvitse olla mikään tavoite.

Uskon tähän myös, vaikka en välttämättä omalla kohdallani jaksa enää uskoa. Mutta, aika näyttää.

t.ap

Jos muistan yks kaks, että tuohan oli asia jonka hän halusi minun tekevän toisin, ja virnuilen että minä kamala miehesihän en tällaista voinut muistaakaan, niin jos nyt ei ihan itkemään ala niin koko illan on kiukkuinen kuin ampiainen.

Jos joku osoittaisi meidän perheessä edes vähän huumorintajua ja armeliaisuutta itseään (ja muita) kohtaan, muuten kuin pilkallisesti ivaten, hyrisisin tyytyväisenä kuin kissa uunin pangolla. Ei haittaisi yhtään, jos ei menisi sääntökirjan mukaisesti.

Mutta mikä siinä on, että muilta ihmisiltä sietää melkein mitä vain tyhmyyttä ja mokia, mutta se oma puoliso vain ärsyttää tai perusolettamus on, että tekee kaiken silkkaa pahuuttaan...?

Täällä av-palstalla ihmiset sitten kaiketi elävät niissa kukoistavissa rakkausliitoissa, kun kenenkään vene ei kerää vettä.

mutta kun on todella vaikeaa olla itselleen armollinen.

Tuossa ADD:ssä oireisiin kuuluu, että ei kykene ymmärtämään omaa toimintaansa ja miten se vaikuttaa muihin. Jos vaimoni ymmärtäisi sen, hänellä ei tuota neurologista ongelmaa olisikaan.



Nyt olemme kuitenkin sen verran pidemmällä, että on sovittu että neurologille on menossa ja kumpikin kirjoittaa sinne oirelistan mukaan. Listan jossa on kummankin näkemys kustakin tyypillisestä oireesta, jotka hänellä siis minusta kaikki löytyy. Pitää olla ihan esimerkkein kuvattuna, jotta niiden vakavuudesta tai ei-vakavuudesta sitten neurologi tai neuropsykiatri muodostaa itse kuvan missä mennään. Joka tapauksessa tuli heti vastaan ettei itse ymmärrä suuressa osassa oireita että hänellä niitä on, saati että ovat voimakkaita ja häiritsevät toisia. Tapaus on meillä erittäin selvä, ja hänen sukulaisistaan useampikin voi saada tästä casesta apua sitten aikanaan myös. Kun on periytyvää niin tavallaan niitä muita täytyykin oikeastaan löytyä koska vailla aiempien sukupolvien tai sisarusten oireita ovat aika harvinaisia.



Helppoa ei siis vielä ole, tuo on täysin sen varassa miten itse toimin. Hän ei ryhdy lukemaan kiusallisen vaikeita kuvauksia, koska aloittaminen ei ADD:n tapoihin kuulu. Jatkaa mielummin dekkarin tai muun romaanin lukemista tai aamulla sängyssä löhöämistä. "Ei sitä juuri NYT tarvitse lukea". "Et kai todellakaan kuvittele että varaan lääkärille ajan kesälomani aikana?" (aikaa ei siis voi edes nyt saada, mutta että käyttäisi 10 minuuttia aikaa puheluun). Sama syy aina, kokemuksen perusteella se aika ei koskaan tule. Ennen kuin lääkitys on joskus sitten päällä.



Kirjoja olen tilannut nyt jo 5 erilaista (jenkki-kirjoja, siellä on tietoa) ja sitten tuon ulkopuolelta mainitun kornin tädin toisen kirjan kun kerran aihe tuli puheeksi. Quickies vois sopia aikanaan lapsiperheessä paremmin kuin ne huolellisemmat. Saas nähdä löytyykö kirjalle käyttöä jos pillerit purevat.



Jos sinusta tuntuu että oireet täsmäävät, niin voisit ehkä listata ne hänelle ja yrittää suostutella lähtemään kanssasi neurologille. Vaadit sitä jotta asia tulee selväksi. Kerrot, että ärsyttävien asioiden ärsyttävyys poistuu jos vika olisi tuossa koska sen voi lääkitä ja lääkityksen kanssa oppia ja sitten aikanaan lopettaa myös lääkityksen kun sitä ei enää tarvita. Hieman porkkanaa ja keppiä.

Jos sinusta tuntuu että oireet täsmäävät, niin voisit ehkä listata ne hänelle ja yrittää suostutella lähtemään kanssasi neurologille. Vaadit sitä jotta asia tulee selväksi. Kerrot, että ärsyttävien asioiden ärsyttävyys poistuu jos vika olisi tuossa koska sen voi lääkitä ja lääkityksen kanssa oppia ja sitten aikanaan lopettaa myös lääkityksen kun sitä ei enää tarvita. Hieman porkkanaa ja keppiä.

ongelmien ratkaisu voisi löytyä samasta lankakerästä kuin teilläkin, koska käytös on niin absurdia. Erittäin hyvin tunnistan tuon, että mitään asiaa (joka siis hänelle on epämieluisaa tai vaikeaa tai vaatii keskittymistä ja paneutumista) ei aloiteta ennen kuin viimeisellä minuutilla stressaten samalla koko ympäristön kaookseen eikä niitä samaisia asioita myöskään saateta päätökseen ilman tukijoukkoja. Itselle mieluisat asiat luonnollisesti hoituvat suurella energialatauksella ja niiden on pakko tapatua samantien (muuten mielenkiinto lopahtaa), niihin perehdytään perusteellisesti ja niistä jaksetaan keskustella vaikka kuinka pitkään ja hartaasti jokaisen kanssa, joka vain jaksaa kuunnella. Ilman mitään yksityiskohtaisia esimerkkejä voi todeta, että yksipuolista, omanapaista, impulsiivista ja lapsellista. Monta muutakin asiaa listoilta voisi tähän laittaa.

Kypsytellään. Jaksamista sinne ja toivon että neurologin vastaanotto antaa ainakin sinulle jotain helpotusta. ;)

Mitä iloa siitä eron vitkuttelusta sitten on?

harkinnut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että jos tämä ei ala nyt vähän "potkimalla" lähteä yskähdellen edes käyntiin, niin sitten pitää aloittaa vaikka asumuserolla. Kun ei suhtaudu tähän enää niin vakavasti niin helpottaa kummasti. Ei farssiin voi suhtautua vakavasti;-)



Kirjan löytyi hyllystä kirjojen takaa, minne on sullottu heikommat keittokirjat ja vanhat lapsuuden valokuva-albumit. Ei ainakaan jälkikasvu revi vahingossa valokuvia. 101 sivua ja puolet "for Her eyes only". En edes muistanut että sellainenkin aspekti löytyi. Kirjailijattaren nimi oli aika korni, sillä kriteerillä löytyy kyllä Amazonista jos kiinnostaa.

Mitä iloa siitä eron vitkuttelusta sitten on?

Mutta onko repivä erokaan kovin hauskaa. Jospa se joku ihana naikkonen tulisi ja poimisi tuon aarteen haltuunsa. Helpottaisi eroa kummasti. ;)

harkinnut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että jos tämä ei ala nyt vähän "potkimalla" lähteä yskähdellen edes käyntiin, niin sitten pitää aloittaa vaikka asumuserolla. Kun ei suhtaudu tähän enää niin vakavasti niin helpottaa kummasti. Ei farssiin voi suhtautua vakavasti;-)

mutta tavallaan kyllä niinkin että kun itse ole enää koko sydämellään mukana, voipi olla ettei hiipuva hiillos enää ota tulta. Mutta onko sillä sitten väliä?

jossa lukee, että on voittanut kuukauden ilmaisen jäsenyyden treffipalveluun xx ja toivot että käy täkyyn. Tuskin häntä enää häiritsee kun ilmaista lounasta ei löydykään kunhan vain sinne asti on itsensä löytänyt.

Koitat sitten olla hihittelemättä kun alkaa varjella puhelintansa ja ottaa sen aina vessaan ja suihkuun/saunaan mukaansa.

Mutta onko repivä erokaan kovin hauskaa. Jospa se joku ihana naikkonen tulisi ja poimisi tuon aarteen haltuunsa. Helpottaisi eroa kummasti. ;)

mutta tavallaan kyllä niinkin että kun itse ole enää koko sydämellään mukana, voipi olla ettei hiipuva hiillos enää ota tulta. Mutta onko sillä sitten väliä?

että nauran hervottomasti välillä tämän suhteenraadon typeryyksille. Pahimmillaan se saattaa tarttua puolisoonkin (olisi kyllä ennenkuulumatonta).

Erehdyin tekemään tällaisen testin:

http://psychcentral.com/quizzes/sustainable_marriage.htm

Ongelmaksi muodostui ettei siellä ollut sopivia kohtia kuten "No, she/he prevents me doing it even myself" tai "Never has". Laittoi ajattelemaan, tai alleviivasi sitä mikä on pyörinyt mielessä viime kuukausina.

jossa lukee, että on voittanut kuukauden ilmaisen jäsenyyden treffipalveluun xx ja toivot että käy täkyyn. Tuskin häntä enää häiritsee kun ilmaista lounasta ei löydykään kunhan vain sinne asti on itsensä löytänyt.

Koitat sitten olla hihittelemättä kun alkaa varjella puhelintansa ja ottaa sen aina vessaan ja suihkuun/saunaan mukaansa.

Luulenpa että on jo tiensä löytänyt deittipalveluihin ja muillekin sivuilel kauan sitten. Mutta on niin hankala tapaus, ettei kukaan suostu kuljettamaan kokonaan pois. Vaikka olen yrittänyt tarjota ilmaisen kotiinkuljetuksen. ;)

Erehdyin tekemään tällaisen testin:

<a href="http://psychcentral.com/quizzes/sustainable_marriage.htm" alt="http://psychcentral.com/quizzes/sustainable_marriage.htm">http://psychcentral.com/quizzes/sustainable_marriage.htm</a&gt;

Ongelmaksi muodostui ettei siellä ollut sopivia kohtia kuten "No, she/he prevents me doing it even myself" tai "Never has". Laittoi ajattelemaan, tai alleviivasi sitä mikä on pyörinyt mielessä viime kuukausina.

Tuli hieman sama tunne, ettei löydy oikeaa vastausvaihtoehtoa. Mutta siitäkin huolimatta tulos läheni pakkasrajaa...

Muistatko yhtään kirjan nimeä tai kuka sen oli kirjoittanut?

No autetaan nyt siten, kirjailija on Laura Corn. Olisi sen vastaavia opuksia Amazonista selaamalla ehkä korniksi tunnistanut.

Luulenpa että on jo tiensä löytänyt deittipalveluihin ja muillekin sivuilel kauan sitten. Mutta on niin hankala tapaus, ettei kukaan suostu kuljettamaan kokonaan pois. Vaikka olen yrittänyt tarjota ilmaisen kotiinkuljetuksen. ;)

a match made in heaven... kaksi ajatustenlukijaa voisi sitten patentoida pantomiimi-liittonsa "Precise methodology to never verbally communicate with your spouse and still keep a kind of relationship going in bleak silence" ja ymmärtää tarkasti toisiansa vailla minkäänlaisia kommunikaatiotarpeita.

a match made in heaven... kaksi ajatustenlukijaa voisi sitten patentoida pantomiimi-liittonsa "Precise methodology to never verbally communicate with your spouse and still keep a kind of relationship going in bleak silence" ja ymmärtää tarkasti toisiansa vailla minkäänlaisia kommunikaatiotarpeita.

Meillä syy on kylläkin eniten oma muistamattomuus, koska en "muista" että asioista on jo mainittu. Olen siis myös kuuro, en vain huono ajatustenlukija. Toki myös surkea kommunikoimaan. :p

Meillä syy on kylläkin eniten oma muistamattomuus, koska en "muista" että asioista on jo mainittu. Olen siis myös kuuro, en vain huono ajatustenlukija. Toki myös surkea kommunikoimaan. :p

ellet sitten tavoitellut ironisesti komiikkaa tuolla(kin), tässä ketjussa kun se taitaa olla jo oletus;-)

Jostakin asiasta on rouva saattanut kerran tai kaksi mainita vuosien, viime kuukausien tms. aikana ja sitten olla puhumatta siitä. Missään nimessä ei vaivaudu koskaan muistuttamaan mistään toiveestansa, eli minun pitäisi muistaa aina ja ikuisesti joku mikä häntä muiden asioiden ohella kuormittaa. Häntä nyt vain kuormittaa aivan kaikki aina (ADD-I).

Jos muistan yks kaks, että tuohan oli asia jonka hän halusi minun tekevän toisin, ja virnuilen että minä kamala miehesihän en tällaista voinut muistaakaan, niin jos nyt ei ihan itkemään ala niin koko illan on kiukkuinen kuin ampiainen.

Käsittääkseni muistutin häntä tuolloin aina ikävästä asiasta ja se, että lopulta muistin asian on hänelle vain osoitus siitä, että yleensä en muista ja olen hänen mielestään kerrassaan surkea olento kun en toimi hänen ajatustensa mukaisesti. Eleistä ja sen sellaisesta pitäisi osata lukea kehon kieltä, myös selin. Ei siltä naamalta voi mitään lukea, tuntuu että liian usein se sama ilme. Mitään muuta selitystä en ole edes tivaamalla saanut, mykkäkoulua vain.

Jos muistan yks kaks, että tuohan oli asia jonka hän halusi minun tekevän toisin, ja virnuilen että minä kamala miehesihän en tällaista voinut muistaakaan, niin jos nyt ei ihan itkemään ala niin koko illan on kiukkuinen kuin ampiainen.

Jos joku osoittaisi meidän perheessä edes vähän huumorintajua ja armeliaisuutta itseään (ja muita) kohtaan, muuten kuin pilkallisesti ivaten, hyrisisin tyytyväisenä kuin kissa uunin pangolla. Ei haittaisi yhtään, jos ei menisi sääntökirjan mukaisesti.

Mutta mikä siinä on, että muilta ihmisiltä sietää melkein mitä vain tyhmyyttä ja mokia, mutta se oma puoliso vain ärsyttää tai perusolettamus on, että tekee kaiken silkkaa pahuuttaan...?

Täällä av-palstalla ihmiset sitten kaiketi elävät niissa kukoistavissa rakkausliitoissa, kun kenenkään vene ei kerää vettä.