Ei ole olemassa ujoutta rasittavampaa luonteenpiirrettä.

itsesäälistelyn, tyhmyyden ja mahtailun rinnalla.



Itselläni on yksi ujo lapsi ja koen että välillä arki uusissa tilanteissa todella vaikeahkoa. Olen itse ekstrovertti ja muut lapseni ovat myös. On ollut itselle iso paikka opetella ajattelemaan asioita ujon tavoin ja antaa hänelle aikaa ja aikaa ja aina vain lisää aikaa kunnes lämpenee ja rohkaistuu.



Se on todella tuskatuttavaa, kaikista eniten ehkä siksi että turhaudun kun toinen ei saa heippaa sanottua ja itsekin olen aina ollut oikea hölöttäjä.



Ajatukseni lapseni ujoudesta pidän tietenkin mahassani ja opettelen itse jatkuvasti hänen reagointitapojaan uusissa tilanteissa. Uuteen paikkaan kylään mennessä muut ovat jo painuneet leikkeihinsä ja tehdään melkein lähtöä kun toinen vasta uskaltautuu lastenhuoneen ovelle.

Vaan kun lämpenee niin on haluttua seuraa, ei tappele ja huomioi muut.



Ihana ujoudesta huolimattaan ja opettanut äitiä hidastamaan tahtia!

mulla oli silleen et niinku 5-vuotiaaseen asti olin varsinainen kauhu kakara! varastin jopa kioskista!



sitten 6v alko se ujous ja jatku tuonne 12v asti.



13v alko pikkuhiljaa helpottamaan...



14-vuotiaasta eteenpäin en ole oikeastaan ollut yhtään ujo ja 16-vuotiaana se ujous lakkas täysin :))



ja se on vitun väärä tapa tai ainaki ois ollu mun kohdalla... et mua ois toruttu ja oltu ilkeitä sen takia et olin ujo!!!! se ois just tehny hallaa. ARVATKAA MITEN SIITÄ EROON PÄÄSIN, SILLEESTI KOSKA UJO LAPSI ON YLEENSÄ MYÖSKIN AIKA HERKKÄ, NIIN ET MUA HALITTII JA MUN OLO TEHTIIN TURVALLISEKS NÄIN SE UJOUS AINA HELPOTTI... mut ikä teki sit loput tehtävänsä !

rasittavana piirteenä? Ymmärrän ujouden, mutta on se musta hyvin vaivaannuttavaa sivulliselle. Miten ujon kanssa pitäisi kommunikoida? Kertokaa vaikka tässä.



Jos en saa vastausta, niin kysynkö kohta uudelleen? Olisiko parempi olla hiljaa kokonaan ja vaan puuhailla itsekseen vai puhua jotain? Saako kysyä mitään? Mistä olisi hyvä puhua? Yleisistä asioista vai omista asioista vain mistä?



On todella vaikea kommunikoida vastavuoroisesti, jos toiselta osapuolelta ei saa mitään merkkiä takaisin päin.



Minusta se on vaivaannuttavaa ja haluaisin kaikin tavoinlaukaista tilanteen jotenkin. Tällä palstalla käydessäni olen alkanut ymmärtää, että monet ujot suhtautuvat ( kuten vaikuttaakin) vihamielisesti muihin.



Älytöntä väittää, että ujous EI olisi kiusallinen luonteenpiirre,mjosta olisi hyvä yrittää harjoitella pois. Aivan kuten liiallinen höpötyskin ja päällepuhuminen.



T. Ohis

Ihan aidon sosiopaatin käytöstä vihata jotain ujoutta noin. :/

vetää tommonen natsikortin veroinen psykopaattikortti esiin. Eikö sosiaaliset taidot ole oikein kehittyneet?

Mä olen ujo, mutta tajuan täydellisesti, miten rasittava ujo ihminen kaikessa rasittavassa ansarikukkameinigissään on. Kaikki pitää kiskoa hohtimilla irti ja päälle saa syyllisyyden tunteen siitä, kun on haavoittanut sitä haurasta kukkasta, voi itku. TAi sitten ollaan niin kuin itse, että se ujous näyttäytyy ulospäin vauhkona vihamielisyytenä ja koppavuutena. En itsekään siedä itseni kaltaisi ihmisiä. Nämä ujoutta juhlivat kirjoittavat suojaavat itseään siltä ikävältä tosiasialta, että ujous ON vastapuolelle rasittavaa ja että ujon olisi syytä tehdä asialle jotain. EI ole niin että maailma on ain väärässä ja itse oikeassa.

Mä olen temperamentiltani ujo mutta onneksi minut on lapsena sellaisena hyväksytty ja olen saanut rauhassa omaa tahtiani rohkaistua. Aikuisena kukaan tuskin voisi arvata että olen ujo, koska ujous on vain pieni sisäinen varomisen tunne ihmisiä kohdatessa, ja käytökseen se ei vaikuta. Osaan jutella eikä asioita tarvi mitenkään kiskoa minusta väkisin puhuttamalla. Vihamielisyyteenkään en koe mitään tarvetta.

Maailman miljardeista ihmisistä juuri sinä olitkin luonnehdintani kohteena j aihan oikein sitten huomautit että olin ymmärtänyt sinut väärin.

Tota... kun ihmiset puhuvat eriliasisita asioista, tuleeko sulle useinkin sellainen olo, että nimenomaan sinusta puhutaan?

Monet ujot ihmiset ovat lähemmin heihin tutustuttaessa uskomattoman narsistisia. Tulee sama kavahduttava fiilis niin kuin olis puraissut omenaa ja sisällä kurkkisikin mato.

Mitä tarkoitat kun puhuit vihamielisyydestäsi ;-)

Itsehän sinä yleistit että ujoista täytyy kiskoa kaikki hohtimilla irti tai sitten he ovat vihamielisiä ja koppavia, ja koska olen esimerkki siitä ettei yleistyksesi toimi, kerroin siksi itsestäni. En siksi että olisin kuvitellut että sinä luonnehdit juuri minua.

Esomerkiksi työpaikalla tällaiseen törmännyt. T. äskeinen ohis

hyi minkälainen oot! Kohta ei lapses kaverit teillä uskalla/halua käydä kylässä!

Ihan aidon sosiopaatin käytöstä vihata jotain ujoutta noin. :/

vetää tommonen natsikortin veroinen psykopaattikortti esiin. Eikö sosiaaliset taidot ole oikein kehittyneet?

Mä olen ujo, mutta tajuan täydellisesti, miten rasittava ujo ihminen kaikessa rasittavassa ansarikukkameinigissään on. Kaikki pitää kiskoa hohtimilla irti ja päälle saa syyllisyyden tunteen siitä, kun on haavoittanut sitä haurasta kukkasta, voi itku. TAi sitten ollaan niin kuin itse, että se ujous näyttäytyy ulospäin vauhkona vihamielisyytenä ja koppavuutena. En itsekään siedä itseni kaltaisi ihmisiä. Nämä ujoutta juhlivat kirjoittavat suojaavat itseään siltä ikävältä tosiasialta, että ujous ON vastapuolelle rasittavaa ja että ujon olisi syytä tehdä asialle jotain. EI ole niin että maailma on ain väärässä ja itse oikeassa.

Mä olen temperamentiltani ujo mutta onneksi minut on lapsena sellaisena hyväksytty ja olen saanut rauhassa omaa tahtiani rohkaistua. Aikuisena kukaan tuskin voisi arvata että olen ujo, koska ujous on vain pieni sisäinen varomisen tunne ihmisiä kohdatessa, ja käytökseen se ei vaikuta. Osaan jutella eikä asioita tarvi mitenkään kiskoa minusta väkisin puhuttamalla. Vihamielisyyteenkään en koe mitään tarvetta.

Maailman miljardeista ihmisistä juuri sinä olitkin luonnehdintani kohteena j aihan oikein sitten huomautit että olin ymmärtänyt sinut väärin.

Tota... kun ihmiset puhuvat eriliasisita asioista, tuleeko sulle useinkin sellainen olo, että nimenomaan sinusta puhutaan?

Monet ujot ihmiset ovat lähemmin heihin tutustuttaessa uskomattoman narsistisia. Tulee sama kavahduttava fiilis niin kuin olis puraissut omenaa ja sisällä kurkkisikin mato.

Mitä tarkoitat kun puhuit vihamielisyydestäsi ;-)

Itsehän sinä yleistit että ujoista täytyy kiskoa kaikki hohtimilla irti tai sitten he ovat vihamielisiä ja koppavia, ja koska olen esimerkki siitä ettei yleistyksesi toimi, kerroin siksi itsestäni. En siksi että olisin kuvitellut että sinä luonnehdit juuri minua.

No kuule: ujoudestasi huolimatta päällimmäinen diagnoosi sinulle voisi sittenkin olla lapsellinen, huomiohakuinen vänkääjä ja ehkä myös jokin autismin kirjoon kuuluva yksityiskohtiin takertuja.

Näissä keskusteluissa on syytä ottaa konteksti huomioon, so. että ollaan keskustelupalstalla, joka tarkoittaa että kommentteja lähetetään milloin mistäkin ja usein nopeasti esim. työn ohella.

Siltä pohjata on todella tarkoitushakuista olla ymmärtämättä että nuo esittämäni kaksi esimerkkiä olivat kaksi esimerkkiä niistä noin miljardista tavasta ilmentaa ujoutta, joita maailmasta löytyy. KUn on kiire, pitää tiivistää sanottavaansa. Mutta sun kaltaisille omasta henkilöstään tosi tärkeänä kiinni pitäville ihmisille se on oivat mahdollisuus päästä julistamaan sitä omaa ainutlaatuisuuttaan.

Se että vieläkin jankkaat asiasta, tukee juurikin sitä löydöstäni, että ujot ihmiset ovat pohjimmiltaa usein narsistisia ja äärimmäisen herkkiä millekään arvostelulle. Edes sellaiselle, joka ei suoraan koske heitä itseään.

En vänkää kanssasi enempää, et ole sen arvoinen argumentoija, että siitä saisi kunnon älyllisestä väittelystä saatavaa iloa.

rasittavana piirteenä? Ymmärrän ujouden, mutta on se musta hyvin vaivaannuttavaa sivulliselle. Miten ujon kanssa pitäisi kommunikoida? Kertokaa vaikka tässä.

Jos en saa vastausta, niin kysynkö kohta uudelleen? Olisiko parempi olla hiljaa kokonaan ja vaan puuhailla itsekseen vai puhua jotain? Saako kysyä mitään? Mistä olisi hyvä puhua? Yleisistä asioista vai omista asioista vain mistä?

On todella vaikea kommunikoida vastavuoroisesti, jos toiselta osapuolelta ei saa mitään merkkiä takaisin päin.

Minusta se on vaivaannuttavaa ja haluaisin kaikin tavoinlaukaista tilanteen jotenkin. Tällä palstalla käydessäni olen alkanut ymmärtää, että monet ujot suhtautuvat ( kuten vaikuttaakin) vihamielisesti muihin.

Älytöntä väittää, että ujous EI olisi kiusallinen luonteenpiirre,mjosta olisi hyvä yrittää harjoitella pois. Aivan kuten liiallinen höpötyskin ja päällepuhuminen.

T. Ohis

Ujous on vain pidättyväisyyttä uuden tuttavuuden kanssa, ja jos toinen ottaa kontaktia kyllä varsinkin aikuinen ujo äkkiä pääsee juttuun mukaan. Alun jälkeen ujo ei ole sen vaikeampi keskustelukumppani kuin muutkaan.

Ujot on ihania!

Mulla on sekä sukulaisissa eräs tällainen, että työkaverina oli. Tuttavapiiristä löytyy lisäksi yksi rouva vielä. Ei vastaa kysymykseen tai edes tervehdykseen, ei aloita itse ikinä keskustelua. Seurailee ja hymyilee, mutta itse ei puhu. Työkaveri käyttäytyi tosin humalassa normaalisti, kunnes oli juonut liikaa ja käyttäytyi huonosti. Miten pitäisi edetä tai mikä on diagnoosi, jos ei ujous? Porukassa musta on se ja sama, jos joku istuu vaan mukana, muut voivat ohjata juttua eteenpäin, mutta kahdestaan on hyvin kiusallista tuollainen.

Mulla on sekä sukulaisissa eräs tällainen, että työkaverina oli. Tuttavapiiristä löytyy lisäksi yksi rouva vielä. Ei vastaa kysymykseen tai edes tervehdykseen, ei aloita itse ikinä keskustelua. Seurailee ja hymyilee, mutta itse ei puhu. Työkaveri käyttäytyi tosin humalassa normaalisti, kunnes oli juonut liikaa ja käyttäytyi huonosti. Miten pitäisi edetä tai mikä on diagnoosi, jos ei ujous? Porukassa musta on se ja sama, jos joku istuu vaan mukana, muut voivat ohjata juttua eteenpäin, mutta kahdestaan on hyvin kiusallista tuollainen.

Esim sosiaalisten tilanteiden fobia tai äärimmäinen introverttiys jolloin ulkomaailma ei niin kiinnosta vaan henkilö viihtyy omissa ajatuksissaan paremmin.

Ihan aidon sosiopaatin käytöstä vihata jotain ujoutta noin. :/

vetää tommonen natsikortin veroinen psykopaattikortti esiin. Eikö sosiaaliset taidot ole oikein kehittyneet?

Mä olen ujo, mutta tajuan täydellisesti, miten rasittava ujo ihminen kaikessa rasittavassa ansarikukkameinigissään on. Kaikki pitää kiskoa hohtimilla irti ja päälle saa syyllisyyden tunteen siitä, kun on haavoittanut sitä haurasta kukkasta, voi itku. TAi sitten ollaan niin kuin itse, että se ujous näyttäytyy ulospäin vauhkona vihamielisyytenä ja koppavuutena. En itsekään siedä itseni kaltaisi ihmisiä. Nämä ujoutta juhlivat kirjoittavat suojaavat itseään siltä ikävältä tosiasialta, että ujous ON vastapuolelle rasittavaa ja että ujon olisi syytä tehdä asialle jotain. EI ole niin että maailma on ain väärässä ja itse oikeassa.

Mä olen temperamentiltani ujo mutta onneksi minut on lapsena sellaisena hyväksytty ja olen saanut rauhassa omaa tahtiani rohkaistua. Aikuisena kukaan tuskin voisi arvata että olen ujo, koska ujous on vain pieni sisäinen varomisen tunne ihmisiä kohdatessa, ja käytökseen se ei vaikuta. Osaan jutella eikä asioita tarvi mitenkään kiskoa minusta väkisin puhuttamalla. Vihamielisyyteenkään en koe mitään tarvetta.

Maailman miljardeista ihmisistä juuri sinä olitkin luonnehdintani kohteena j aihan oikein sitten huomautit että olin ymmärtänyt sinut väärin.

Tota... kun ihmiset puhuvat eriliasisita asioista, tuleeko sulle useinkin sellainen olo, että nimenomaan sinusta puhutaan?

Monet ujot ihmiset ovat lähemmin heihin tutustuttaessa uskomattoman narsistisia. Tulee sama kavahduttava fiilis niin kuin olis puraissut omenaa ja sisällä kurkkisikin mato.

Mitä tarkoitat kun puhuit vihamielisyydestäsi ;-)

Itsehän sinä yleistit että ujoista täytyy kiskoa kaikki hohtimilla irti tai sitten he ovat vihamielisiä ja koppavia, ja koska olen esimerkki siitä ettei yleistyksesi toimi, kerroin siksi itsestäni. En siksi että olisin kuvitellut että sinä luonnehdit juuri minua.

No kuule: ujoudestasi huolimatta päällimmäinen diagnoosi sinulle voisi sittenkin olla lapsellinen, huomiohakuinen vänkääjä ja ehkä myös jokin autismin kirjoon kuuluva yksityiskohtiin takertuja.

Näissä keskusteluissa on syytä ottaa konteksti huomioon, so. että ollaan keskustelupalstalla, joka tarkoittaa että kommentteja lähetetään milloin mistäkin ja usein nopeasti esim. työn ohella.

Siltä pohjata on todella tarkoitushakuista olla ymmärtämättä että nuo esittämäni kaksi esimerkkiä olivat kaksi esimerkkiä niistä noin miljardista tavasta ilmentaa ujoutta, joita maailmasta löytyy. KUn on kiire, pitää tiivistää sanottavaansa. Mutta sun kaltaisille omasta henkilöstään tosi tärkeänä kiinni pitäville ihmisille se on oivat mahdollisuus päästä julistamaan sitä omaa ainutlaatuisuuttaan.

Se että vieläkin jankkaat asiasta, tukee juurikin sitä löydöstäni, että ujot ihmiset ovat pohjimmiltaa usein narsistisia ja äärimmäisen herkkiä millekään arvostelulle. Edes sellaiselle, joka ei suoraan koske heitä itseään.

En vänkää kanssasi enempää, et ole sen arvoinen argumentoija, että siitä saisi kunnon älyllisestä väittelystä saatavaa iloa.

ja siis todella järkyttävää tekstiä, haukkuu ja nöyryyttää toista ylenkatsovalla asenteella ja ilman mitään todellista syytä!

Pelottava tyyppi!

tuosta luonteenpiirteen rasittavuudesta.

t. ujo

ja tunnen paljon ujoja ihmisiä, mutten kyllä muista koskaan tavanneeni sellaista ujoa aikuista tai edes teini-ikäistä, joka ei vastaisi kysymyksiin tai osaisi keskustella kahden keskenkään. Joten vähän ihmettelen, missä te tällaisia täysin vastaamattomia ujoja sitten tapaatte? Tuntuu olevan aika harvinaista.

Koska torumalla ei saada toivottua vaikutusta

Minua taas ärsyttää ujojen paapominen. Tajuan siis oikein hyvin, etteivät he sieltä kuorestaan tule yhtään sen paremmin, vaikka kuinka naputtaisi vieressä, mutta ärsyttää se, että se ujous nostetaan luonteenpiirteenä jalustalle.

Esim. päiväkodissa pihalla seisova poika tervehtii kaikkia vanhempia kuuluvalla äänellä ja kyselee (vähän liikaakin) päivän kuulumisia yms. Vanhemmat vähän hymähtelevät, joku jopa sanoo, että menepäs siitä leikkimään, ja hoitaja tulee sanomaan, että henkilökohtaisuuksia ei saa kysyä.Kauempana seisoo ujo tyttö, joka ei vastaa yhdenkään vanhemman tervehtimiseen vaan möllöttää paikoillaan. KUkaan hoitajista ei sano, että tyttö olisi epäkohtelias.

Molemmat lapset tosiasiassa ovat epäkohteliaita. POika kysyy ja utelee taukoamatta, vaikka tervehtiikin reippaasti, tyttö ei kykene edes tervehtimään. Miksi toista torutaan ja toista ei?

Niin, eli toisen lapsen epätoivottavaa käytöstä torutaan, toisen ei, koska se toinen ei lopeta sitä torumalla. Tätä juuri tarkoitan. Minusta tämä on valtava epäreiluus ja juuri se ydin, kun sanoin, että ujoja paapotaan. Ei tarvitse naputtaa ujolle tai pakottaa, mutta hyvänen aika, kyllä sille ujolle pitää tehdä selväksi, että se käytös ei ole toivottavaa vaan itse asiassa jopa epäkohteliasta. Sen voi tehdä ihan rauhallisesti keskustelemalla ja kertomalla, että ei tarvitse tervehtiä kovaan, voi aloittaa ihan hiljaisella heillä tai pään nyökäytyksellä.

Tietysti ujoa pitää kannustaa ja rohkaista, eihän siitä ollut kysymys, vaan torumisesta.

Sitten voikin jo miettiä että pitääkö joka äidille/isälle vastata jos moikkaavat.. Mitä jos se ujo on jäänyt siihen kulkureitillä vähän niinkuin vahingossa pohtimaan maailman menoa eikä välttämättä edes kuule/huomaa kaikkia tervehdyksiä.

[quote author="Vierailija" time="07.02.2013 klo 13:26"]

siihen liittyy empatiakyky. Eli se herkkyys ilmenee muiden huomioonottamisena. Valitettavasti monella tuntemallani ujolla, heidän paljon puhuttu "herkkyytensä" ilmenee vain pohjattomana itsekeskeisyytenä. "Minä menen lukkoon, jos toinen tekee niin tai näin. Minä pahoitan mieleni, jos minulle sanotaan niin tai näin tai ollaan sanomatta. Minusta tuntuu pahalle, kun esimies huomauttaa tekemästäni virheestä. (Ihan siis aiheesta, mutta ujot eivät kestä kritiikkiä muutoin kuin pumpuliin kiedottuna ja sitä ei missään nimessä saa antaa esim. viikkopalaverissa, kuten muille annetaan vaan esimiehen pitää antaa se ihan kahden kesken ja kukaan muu ei saa asiasta tietää jne. jne.)

Tuntemani ujot eivät todellakaan ole niitä, jotka erityisesti ottaisivat toiset huomioon, lohduttaisivat, jos jollain on paha mieli tai auttaisivat vaikeassa tilanteessa. Heidän energiansa menee siihen mimosana oloon ja oh, kuinka muut eivät ymmärrä kuin mahdottoman herkkä minä olen mietiskelyyn.

Ja ennen kuin joku ujo älähtää, niin en väitä, että kaikki maailman ujot ovat tälläisiä. Onpahan vaan tullut itselleni paljon vastaan tämäntyyppisiä ihmisiä. Ja olen ollut hämmästynyt, kun minulle on toitettu aina totuutena, miten mahdottoman herkkiä ja empaattisia ja huomaavaisia ujot ovat ihan lähtökohtaisesti.

Eivät näköjään ole. Ujo voi olla superitsekäs ihan yhtä lailla kuin joku suupaltti ekstroverttikin. Ja ekstrovertin mahdollisesta herkkyydestä on ihan muillekin iloa. Koskapa hän ihan ilmaisee sitä empatiaansa jollain konkreettisella tavalla, sanoin tai teoin.

[/quote]

Hyvin sanottu. Puheet ujojen empatiakyvystä ovat naurettavia koska he lähinnä käyttävät sitä kykyään lukea muita ihmisiä oman tilanteensa parantamiseen, ei muiden auttamiseen.

Mielestäni ei ole olemassa koko ajan taukoamatta tyhjänpäiväistä asiaa pälättävää ja pölöttävää suupalttia rasittavampaa luonteenpiirrettä. Sellainen taukoamaton puheripuli, joista suurin osa asioista on niin EVVK että kilo kiviäkin vaikuttaa erittäin kiinnostavalta sellaisiin asioihin verrattuna.

Ap vaikuttaa melko rasittavalta tyypiltä, mikä lienee siihen syynä?

Ap vaikuttaa melko rasittavalta tyypiltä, mikä lienee siihen syynä?

http://www.laakarilehti.fi/kommentti/index.html?opcode=show/news_id=8272/type=7

"Syntynyt selviytyjäksi 
Julkaistu 17.12.2009 12.53 

Pienen pojan syntymäpäivillä 3-vuotias vieras potki 1-vuotiaan vieraan nurkkaan, löi 2-vuo tiasta päivänsankaria, ja istui muun ajan keräämässä talon lelut itselleen omiin leikkeihinsä. Tämä ei ole ennen kuulumatonta, 3-vuo tiaalle voi sattua huono päivä. Huomiota he rätti äidin käytös. Hän ei eleelläkään hillinnyt poikaansa. ”Syntynyt selviytyjäksi” kertoi hänen pieni hymynsä, kun hän katseli pojan mellastusta. 

Hän ei varmaankaan ollut huono kasvattaja. Nykyaika vain on hukannut tajun siitä, miten käyttäytyy selviytyjä, ja milloin puhutaan aggressiosta. Kun aloitin luennoijan urani 30-vuotta sitten, koski suurin osa luentopyynnöistä aggressiivisuutta. Kouluissa, päiväkodeissa ja vanhempien illoissa haluttiin kuulla, miten suitsia lapsen aggressiivisuutta ja ohjata hänet sosiaalisen käytöksen poluille. 20 vuoteen en ole enää saanut yhtään tällaista pyyntöä. Ilmeisesti ongelma saatiin silloin hoidettua pois päiväjärjestyksestä ja aggressio hävitettyä. 

Ensimmäisistä puistoleikeistä saakka vanhemmilla on huoli lapsen sosiaalisesta kehityksestä. Varsinaisesti ei kuitenkaan kanneta huolta sosiaalisuudesta, vaan siitä, miten lapsi selviää muista lapsista, ettei vain jää alakynteen. Pieni aggressio ei kasvattajia niinkään huoleta, mutta oikea sosiaalinen käytös, toisin sanoen lapsi, joka myöntyy, jättää tilaa toiselle, luovuttaa tälle lelunsa, sen sijaan huolettaa. Merkithän viittaavat luuseriin! 

Huoli ei ole vain vanhempien. Pyysin jokin aika sitten opettajiksi ja lastentarhanopettajiksi valmistuvia opiskelijoita lopputentissä kertoman, mikä heidän mielestään on vaikein ja haasteellisin kasvatustehtävä heidän tulevassa työssään. Kukaan ei sanonut, että se olisi aggressiivisuuden, häiriköinnin ja kiusaamisen poiskitkemisen. Lähes poikkeuksetta he kirjoittivat ujojen, hiljaisten ja varautuneiden lasten muodostavan heidän vaikeimman kasvatustehtävänsä. Siis ne lapset, jotka eivät koskaan häiritse muiden oppimisrauhaa, eivät käy käsiksi muihin lapsiin, eivät riko koulun sääntöjä ovat nykykoulun suurin haaste? ”Haasteellisimpia ovat liian empaattiset lapset, koska heillä tulee olemaan myöhemmin vaikeuksia”, kirjoitti eräs opiskelija. Kilpailuyhteiskunnan arvomaailma oli mennyt hyvin perille. 

Kun tämä kasvatus sitten tuottaa hedelmää, istumme me aikuiset joukolla alas paheksumaan ja päivittelemään. Huudamme yhteisöllisyyttä apuun ja ihmettelemme, mihin se on kadonnut. Se ei ole kadonnut, vaan se ei ole syntynyt. Yhteisöllisyys tulee kasvattaa ihmiseen, eikä se ole kaikkein yksinkertaisin kasvatustehtävä. Ihminen kun ei ole luonnostaan toisen huomioonottava ja hänen oikeuksiaan kunnioittava. Jos näin olisi, ei heikompien puolustamiseksi tarvittaisi lainsäädäntöä, vaan se hoituisi itsestään. Jos ihminen saa elää ”luontonsa mukaisesti”, tulee käyttöön viidakon laki ja omien oikeuksien valvominen ja puolustaminen hoituvat yhä aggressiivisemmin keinoin. Näin osoittaa tutkimus. 

Jokainen vanhempi haluaisi, että hänen lapsensa olisi pärjääjä, ja ellei nyt menestyjä, niin ainakin selviytyjä. Samaan aikaan hän kuitenkin toivoo, että hänen lapsellaan olisi turvanaan yhteisö, jossa ketään ei sorreta, jossa ei jatkuvasti kilpailla, ja joka tukee silloin, kun kilpailussa jääkin rannalle. Hänen lapsensa on se menestyjä, muut saavat muodostaa sen yhteisön. Tämä on kuitenkin mahdoton yhtälö. Ei ihme, jos kaikki ovat lopulta hämmentyneitä ja hukassa. 

Liisa Keltikangas-Järvinen 
psykologian professori 
Helsingin yliopisto"