Valistusta asioista, joiden luulisi olevan nykyaina itsestäänselviä.
Mutta koska niin ei näytä olevan niin: Sikiöllä ja äidillä ei ole yhteistä verenkiertoa. Alkio ja sikiö saavat ravinteet ja valitettavasti myös vahingolliset aineet äidistään heti raskauden alussa. Ihmisalkio ei saa ravintoaan ruskuaispussista.
Kommentit (122)
vauvanalulla. Mutta se on ohi jo siinä vaiheessa kun alkio kiinnittyy kohtuun.
Mamuille suunnitellaan seksuaalivalistusta, missä toivottavasti kerrotaan että puskaraiskaukset pääkaupunkiseudun juna-asemien liepeillä ei ole sallittua puuhaa.
Mamu ei ole sama asia kuin pakolainen tai turvapaikanhakija. Mamu on kuka tahansa ulkomaalainen toisessa maassa. Myös amerikkalainen suomalaisessa firmassa työskentelevä asiantuntija on mamu. Eivätkä näin ollen mamut yleensä ottaen raiskaile puskissa ketään.
Ei ole olemassa "perinnöllistä huonoa hammasluuta" joka selittää hampaiden reikiintymisen. Reikiintymisen syitä ovat huono suuhygienia ja ruokailu- ja puhdistustavat jotka voivat olla opittuja. Myös lapsena saatu bakteeritartunta (streptococcus mutans) altistaa reikiintymiselle.
tulee hiusten olla kiinni, ja etenkin leipoessa tulee käsien olla puhtaat ja ilman sormuksia.
Ruoan maistamisen jälkeen samaa lusikkaa/haarukkaa ei tungeta takaisin ruokaan.
eikä tarvitse aina erikseen mainita, että "lämpimät ruuat saa aloittaa heti", riittää että sanoo "syö vaan ettei jäähdy".
Missään muissa hampissa ei ole reikiä eikä ikinä ole esim. tarvinut poistaa hammaskiveä, mutta alhaalla minulla molemmin puolin kaksi poskihammasta, joissa jo puhjetessaan oli reikiä. Nämä kaksi hammasta ovat ainoat, joita on tarvinut paikkailla.
Olisiko syynä kiillevaurio? Hampaiden aihiothan kehittyvät jo sikiöaikana ja jokin tuntematon syy on voinut aiheuttaa heikomman kiilteen noihin hampaisiin.
Minulla on perinnöllinen hammaskiilteen kehityshäiriö, amelogenesis imperfecta. Maitohampaani olivat jo puhjetessaan reikiintyneet, lohkeilivat ja olivat keltaiset. Pienen paikkakunnan hammaslääkärit totesivat sen yks'kantaan johtuvan huonosta suuhygieniasta ja liiallisesta sokerin syömisestä.
Myös rautahampaat reikiintyivät, lohkeilvat ja olivat keltaiset.
Onneksi Helsingissä hammaslääketieteellisessä sairauteni tunnistettiin ja sain lopuksi asiaankuuluvaa hoitoa.
Downin syndroomassa kromosomi numero 21 on kolminkertaisena normaalin kaksinkertaisen sijaan. Downnaiset ovat lisääntymiskykyisiä ja voivat saada ihan terveitä lapsia. Downiehet on useimmiten hedelmättömiä, mutta eivät aina.
No ei voi! Sellainen on ollut laissa kiellettyä jo pitkään. Ei BB-talokaan tee siitä sen hyvääksyttävämpää.
Ahdistunut ihminen tai ahdistus eivät ole sama asia kuin psykoosi.
Psykoosista ei parannuta yön aikana, tai viikon sisällä ilman lääkitystä täysin toimintakykyiseksi. Psykoosissa oleva ihminen ei hoida lapsia, arkea, siivousta, ruokailua jne ym. ns. normaalisti ja tavallisesti.
Masennus ja alakulo/mielipaha ovat eri asioita. "Depis" ja "nyt mä en jaksa " tai "kaikki ottaa päähän" eivät ole sitä sama asia kuin masennus (lääkärin diagnosoima).
Masennus voi ilmenä muutenkin kuin siten, että maataan sängyn pohjalla tai ollaan toimintakyvyttömiä. Masennus voi ilmetä esim. raivokohtauksina.
TArkoitan tällä: kaikki alakulo tai masennus ei ole psykoosia.
Kaikki toiminta ja oirehdinta eivät ole masennusta.
Ahdistus ei ole sama kuin masennus, eikä sama kuin psykoosi.
masennus on hyvin monimuotoinen ja yksilöllisestikin ilmenevä, mutta yhtenäisenä tekijänä on, ettei osaa nimetä tai eritellä, mikä on se pielessä oleva asia ja vaikka se korjattaisikin, oma olotila ei parane.
kouluun tai päiväkotiin, vaikka ei olisikaan kuumetta.
Antibiooteilla ei voi parantaa virustauteja (kuten flunssaa) vaikka flunssa kestäisi kuinka kauan.
Käsidesi tuhoaa bakteerit ja virukset käsistä (myös sen noroviruksen), jos käsihuuhde levitetään oikein. Ainakin sairaalassa suositetaan käyttämään käsidesiä ennemmin kuin käsipesua. (pesu vain jos käsissä näkyvää likaa).
Pelkkä tippa keskelle kämmentä ei auta yhtikäs mitään. Näin usein päiväkodeissa tehdään ja luullaan, että nyt ei ole pöpöjä käsissä. Esim. kihomadon munat eivät kuole käsidesiin, vaan tarvitaan kunnollinen käsien pesu vedellä ja saippualla.
Kuukautiset sen sijaan on. Useassa kulttuurissa naiset ovat raskaana koko hedelmällisyysiän ja kuukautiset ovat luonnoton ilmiö.
Ne ovat voimakkaita tunteita ihmisten välillä. Esineitä ja asioita ei rakasteta tai vihata. Niistä tykätään tai ei tykätä. Ei voi myöskään puhua vihaamisesta, jos ei pidä jostain ihmisestä.
Enään sanaa ei ole olemassa suomen kielessä. Pitäisi olla kaikille selvä asia, mutta ei ole.
Elokuussa ei ole vielä syksy. Syyskuun alkupuolellakin on nykyisin usein vielä kesälämpötila Suomessa.
Kätilöopistolla, että alkiolla on vielä todella voimallinen kyky korjata mahdollisia vahinkoja solutasola. Tämä siksi, että alkiolla solut eivät ole vielä erikoistuneet (ts. mistä tulee korva ja mistä silmä), ja jos vaurioita syntyy, alkion solut pystyvät vielä jakautumaan ja erikoistumaan uudelleen.
Tämän sanoi erikoislääkäri, kun juteltiin mun Roaccutan-kuurin aikana alkunsa saaneesta vauvasta.