Millaista on olla 27 ja kokematon

Pihvi meni ohi. Carpe diem.

Joskus tuolloin noin 25-vuotiaana fantasioin myös joskus olevani oikeasti nainen (miehen tiedoilla ja taidoilla) jolloin voisin olla oikeasti ohjaksissa, arvokas ja haluttava mitä en nähnyt enkä näe realistisena tavoitteena miehelle. En kuitenkaan omaa suurempia biseksuaalisia taipumuksia.

-

Yksinäisyyteni lieveilmiönä olen kuitenkin usein keskustellut chateissä myös miesten kanssa ja harrastanut alkeellista nettiseksiä, vaihdellut intiimikuvia yms.

Miesten kehut, joita ei ole läheskään niin vaikeaa saada, ovat tuntuneet omanlaiseltaan korvikkeelta ja olen usein masturboidessani muistellut noita miesten kehuvia kommentteja ja yrittänyt viritellä itseäni fantasioimaan itsestäni miehen kanssa. Loppujen lopuksi ajatukseni palaavat kuitenkin naisiin koska en yksinkertaisesti pidä miehistä niin paljon ja toisaalta taas en pidä siitä miten erilaisia naiset ovat. Kompromissina ajattelen usein alaikäisiä tyttöjä joille romantisoin myönteisiä ominaisuuksia. Tämä lienee johdettavissa lapsuuskokemuksiin sekä siihen että viimeiset kerrat kun olen saanut suurempaa huomiota (netissä) ovat nämä kiinnostuneet olla epätoivoisia ja epäviehättäviä varhaisteinejä.

Koen nyt olevani henkilökohtaisessa evoluutiossani sellaisessa vaiheessa että olen menossa ikäänkuin taaksepäin ajassa tai jollain tavalla oppimassa hyväksymään että naiset ovat sellaisia kuin ovat ja ottamassa asiat vähemmän vakavasti. Toteamassa siis että lihamarkkinoiden tiet ovat erikoiset ja vähän traagisetkin mutta oppimassa nauramaan naisille, itselleni ja maailmalle ja hyväksymään itseni ja ympäristöni entistä enemmän.



Oppimassa pitämään niistä pienistä asioista kuten siitä että minulla olisi tyttöystävä edes jostain syystä, vaikka se syy olisi se että naisella olisi veto tyttökaveriensa että hän ei pystyisi seurustelemaan minunlaiseni miehen kanssa viikkoakaan. Se että nainen sen tekisi olisi kuitenkin omanlaisensa CV-merkintä ja osoitus siitä etten minä niin vastenmielinen ole ja minun olisi nautittava siitä kokemuksesta puhtaasti ilman minkäänlaisia kannustimia ja tiedostaen että olen vain ohi kulkeva hetki sen naisen elämässä.

-

Jollain tavalla hyväksyen sen että kaikki ovat jonkun lapsia ja omanlaisiaan reppanoita ja olematta vaatimatta paljoakaan. Tuntien sympatiaa naisten oikkuja kohtaan ja tehden jonkun liikkeen siksi koska minä haluan tehdä sen enkä siksi että minulla ei ole varaa muuhunkaan.



Toisen ihmisen aika on kai aina jonkinlainen lahja. Tosin mitään viitteitä siitä että seuraa olisi tulossa ei ole, vaikka uskonkin että olisin hyvä rakastaja paperilla. En lähde siitä oletuksesta että minulla olisi mitään annettavaa kenellekkään naiselle enkä usko että kenelläkään muullakaan miehellä on. Käytännössä siis, noilla teoreettisilla hyvillä ominaisuuksilla ei näytä olevan mitään merkitystä. Joskus vain vahingossa klikkaa oikein ja sitten pääsee siihen hassuun väliaikaissuhteeseen johon osaisin kyllä suhtautua lapsen viattomuudella.

Itse menetin poikuuteni 31 - vuotiaana siinä vaiheessa, kun lakkasin yrittämästä pokaamista.



Kuullostat siltä, että sinulla ei juurikaan ole seuraelämää ja että roikut netissä tai muuten vaan poissa "markkinoilta". Mitäs jos hankkituisit sellaisten harrastusten pariin, joissa törmäät ihmisiin? Hyväksi on havaittu esimerkiksi tanssikursseilla käyminen... Vaikka lavoilla soiva musiikki itsessään ei olisi erityisen inspiroivaa niin tanssiminen muuttaa asian vallan positiiviseksi.



Jos asut maaseudulla korpikuusen kannon takana 30 kilometrin päässä lähimmästä naisesta niin muuta pois takaisin sivistyksen pariin.

Asun nykyään melko suuressa kaupungissa. Tanssikursseille ei ole jäänyt hirveästi aikaa tai rahaa muilta harrastuksilta.



Tosin viime syksynä etsin netistä naista pariksi ja ne olivat elämäni ainoat kaksi kertaa kun naiset ottivat minuun yhteyttä ja tapasivat minut netin kautta. Kumpikaan ei sitten kiinnostunut kurssista (ilmeisesti en ollut tarpeeksi panettava vaikka etsin itse vain tanssiseuraa vallatakseni uutta alaa) joten se harrastus ei lähtenyt käyntiin.



Olen käyttänyt nettideittiä ja aina tuon tuosta jutellut sille tai tälle naiselle. Miehet eivät yksinkertaisesti ole naisia kiinnostava juttu ja siksi en edes ota koko hommaa kovin vakavasti mutta on minuunkin pari kertaa ihastuttu. Joku toinen on sitten ähkinyt tytön päällä ennen tapaamista pitkistä välimatkoista johtuen ja noistakin on jo monta vuotta aikaa.

Alkeiskurssille ei tarvitse ottaa mukaan "omia eväitä". Kurssille ei myöskään lähdetä hakemaan panoseuraa vaan opettelemaan tanssimista. Ajatus on se, että joudut naisten kanssa tekemisiin sosiaalisessa tilanteessa ilman, että sinulla olisi juuri siinä paikassa tarvetta tai edes tilaisuutta tehdä aloitetta. Tanssi on myös kontaktilaji eli opit koskettamaan toista pelkäämättä sellaisia tilanteita.



Tanssikurssilla voi kysellä olisiko joku kiinnostunut jatkokurssista. Jos löytyy niin kiva, jos ei niin sitten etsit toisaalta. Jos laji tuntuu mukavalta niin harrastuksen parissa menee loppuelämäsi.



Tanssitaito voi olla sinulle erittäin hyödyllinen plussapuoli seuraa etsiessä. Varsinkin kaupungeissa nuorempi miespolvi on avuntonta tanssilattialla. Edes kohtuullisesti osaava tangon taivuttaja jää mieleen ja naisten haussakin voi syntyä kysyntää.



Laita mielessäsi asiat tärkeysjärjestykseen. Jos muut harrasteet ovat sinulle tärkeämpiä kun seuranhaku niin se on OK, mutta sinun pitää itse itsellesi myöntää tuo asia. Jos seuranhaku oikeasti merkkaa niin valitset harrastuksesi ja rahan käytön tuo asia mielessä pitäen.



Osaathan muuten laittaa ruokaa ja onhan kämppäsi sellaisessa kunnossa, että voit vieraita sinne kutsua? Siisti, tiskit tiskattuina, kalusteita muillekin kuin vain itsellesi ja sänky kahdennukuttavaa mallia. Jos nämä eivät ole kunnossa niin asiaa korjaamaan pikaisesti.

melkoisen lopullisesti seksuaalisen ikäni ja kykyni lopussa. Muija on 31-vuotias, väljistynyt, rupsahtanut, selluliittia täynnä. Ei yhtään henkisesti kasvanut. Koen olevani umpikujassa. On hankittuna perhe, omakotitalo ym. pakolliset systeemit. En näe mitään muuta mahdollisuutta kuin sietää tätä paskaa parisuhdetta. Kaikki on näennäisesti hyvin, mutta vaimo on pelkkä tyhjennysastia. Henkisesti en saa suhteelta yhtään mitään. Lapset on ainoa syy pysyä yhdessä. No tavan ja laiskuuden vuoksi myös. Ylevien periaatteiden vuoksi, kenties jonkinasteisen epäitsekkyyden takia?



Joten neuvona. Älä ainakaan perhettä perusta. Pane huolella ja ahkerasti ja sitten päätät.

Ihmissuhdeongelmien saamiseksi pitää olla ihmissuhteita. Niitä ilman ei tiedä mitä jää tai saa olla ilman.

Jos pointti aloittajalla oli kokemattomuus, niin minusta sitä ei kannata niin hirveästi elämässään surra. Yksi, kaksi tai kymmenenkään kertaa ei tee kenestäkään kokenutta. En ainakaan itse koe olevani erityisen kokenut näin 27-vuotiaana, vaikka on äkkiseltään laskien tullut seksiä harrastettua ainakin 600 yksittäistä kertaa (eli ei paljonkaan, mielestäni, myöhään aloitettu mutta sittemmin parisuhteessa säännöllisesti harjoitettu). Toisaalta taas loppuelämää ajatellen, onko se 27 vuottakaan sitten niin eri asia kuin 17, 21 tai 33?



Jos taas pointti oli se että tilaisuuksiakaan ei oikein ole, niin siihen taas on vaikeampi keksiä apua. Tuo aloittajan suhtautuminen ihmisiin kuulostaa kuitenkin hyvältä. On kai naiset erilaisia, mutta ihmisiä kai sitä ollaan kaikki. Joskus on turhauttavaa että on pakko pelata niillä korteilla mitä on saanut.



Voihan se olla hyväkin, että on itse saanut rauhassa kasvaa ennen kuin on kasvanut kiinni parisuhteisiin (takertunut). Toisaalta ehkä mitä pidempään on itsekseen, sitä vaikeampaa on enää suhtautua toisen ihmisen kanssa arjen jakamiseen.