Taas mies lähti suoraan töistä juopottelemaan
Mulla on lomaa ja sillä ei, mutta silti teki taas saman kuin kaksi aiempaakin viikonloppua. Lähti töistä kaverien luokse juopottelemaan. Edellisinä viikonloppuina palannut vasta sunnuntaina, kamalassa kännissä.
Muilla samanlainen kesä?
Kommentit (7)
Meillä se ei onnistuisi jo ihan senkään vuoksi että miehen pitää olla lapsen kanssa viikonloppuisin kun minä olen vuorotöissä. Mutta ei tuollainen tulisi kuuloonkaan, vaikka minulla olisi loma ja hänellä ei. Sovitusti voi mennä ilman muuta.
miksi olet alkoholistin kanssa? Osaako olla jotenkin muulla tavalla kelpo mies?
miksi olet alkoholistin kanssa? Osaako olla jotenkin muulla tavalla kelpo mies?
kunnioitus sua kohtaan taitaa olla aika nollassa. Onko teillä lapsia? Meillä mies teki tota JOSKUS ennen lapsia, tosin ei silloinkaan öitä poissa kotoa, mut lasten jälk.ei enää tommosta. En kyl jaksaisi kattoa sellaista..
jolla säännöllisesti karkaa tilanne siihen että on kännissä useamman päivän ajan.
Oli aika kosteeta työtä, kun itse tein sitä.
JOissakin työyhteisöiisä on vaan tapan alähteä aika herkästi radalle.
En ymmärrä jos teillä on lapsiakin, sitten pitäisi miehen ryhdistäytyä. Jos ei ole niin mene itse mukaan.
miksi olet alkoholistin kanssa? Osaako olla jotenkin muulla tavalla kelpo mies?