Milloin kiusaus on kiusausta? Milloin ns. Kiusatun herkkähipiäisyyttä?

että yhdestä ihmisesttä tehdään ns syntipukki. Paskalaari jonka vika kaikki on, joka ei osaa yhtään mitään ja joka saa tehdä kaikki ikävät asiat mitä muut eivät jaksa ja halua tehdä työpaikalla.



Kiusaamista on yhden henkilön toistuva mitätöinti, aliarviominen, eristäminen, ja alistaminen.



Kaikilla mulla työpaikalla on yhteiset pelisäännöt, lukuunottamatta tätä ulkopuolista -hänelle on omat säännöt (huonompi asema kuin muilla)



Työpaikkakiusaamista on epäasiallinen käytös kiusattua kohtaan, esim. esimiehen henkilökohtaisuuksiin menevä arvostelu yksityisesti ja julkisesti, koko työyhteisön edessä. Esim. ulkonään, älyn, varallisuuden epäasiallinen arvostelu (epäasialliset kommentit)



T yksi ex-työpaikkakiusattu

Sille kuuluu paskaduunit.



Onko se kiusaamista kun ei ole asiantuntija?

paskaduuneja, mutta en olekaan mikään ns. asiantuntijahommissa...



Mutta kyllä alistamista on se, että jos vuosikausia yksi tiiminjäsen joutuu yksin tekemään kaikki paskatyöt muiden samanarvoisten ja samaa työtä tekevien tiimiläisten kesken... Vai onko se liian vaikea ymmärtää joillekin?

Jos on assistentti on assari

Ois mustakin joskus kiva sorkkia toisten töitä. Mutta se vasta olisi huonoa käytöstä.!

eli selkeitä kiusaamistapauksia pitää olla useampia kuin yksi ellei kyse ole jo pahoinpitelystä tai suorasta kohtuuttomasta raivoamisesta.

Kiusaaminen on siis jatkuvaa henkistä tai fyysistä kiusaamista. Asiasta sanominen ei ole kiusaamista, ei vaikka sen sanoisi vähän tahdittomasti. Kiusaaminen liittyy aina kiusatun persoonaan eli haukutaan tai vähätellään ominaisuuksia. Taustalla on ilkeys eli halutaan pahoittaa toisen mieli.

Kiusaaminen on siinä mielessä subjektiivinen kokemus, että joku toinen ei välitä ohimenevistä katseista ja tirskumisesta ja silmien pyörittelystä mutta joku toinen pahoittaa niistä todella pahasti mielensä. Selvää kiusaamistahan tuo on joka tapauksessa, vaikka yhtään ilkeää sanaa ei olekaan lausuttu.

Oikeasti kiusatut harvoin pitävät melua kiusaamisesta. Usein he ovat pitkään uhreja ja kykenevät ääneen toteamaan tilanteen vasta pitkän ajan kuluttua. Ne, jotka hyökkäävästi syyttävät ja meluavat kiusaamisesta, ovat tietyntyyppisiä kiusaajia itse. Usein kyse ei ole kiusaamisesta vaan vääristä tulkinnoista tai jopa työtehtävien arvostelusta, kun ne on tehty huonosti. Kaikki eivät ymmärrä kritiikkiä oikein. Se taas ei ole kritiikin antajan vika. Kritiikki ei ole kiusaamista, jos sille on selkeät perusteet. Silloin se on kiusaamista, jos se on kritiikin antajan mielipide eikä sitä voida milläään tavalla perustella.

Mutta kiumaamiseen kuuluu usein se, että työyhteisössä kiusatulle kasataan kaikki ikävä muut eivät halua ottaa vastuuta ikävistä töistä, jotka ulkoistetaan sitten tälle kaikista alistetuimmalle henkilölle työyhteisössä. Ja siis esimerkkinä se, että kiusattu joutuu nimenomaan tekemään MUILLE kuuluvat paskatyöt. Esim. tiimissä jaettu työt Kirsi tekee yhtiön A kuuluvat työt, Sirpa yhtiön B työt jne. Kiusattu tekee yhtiön D työt, mutta joutuukin tekemään Kirsin ja Sirpan A ja B yhtiön paskatyöt omien töiden lisäksi. Tässä rautalangasta. Muiden työyhteisöiden ei tarvitse koskaan tehdä muiden töitä, vain tämän yhden kiusatun. Ja tietenkään kiusatun töitä ei tee koskaan kukaan muu.

Toki taustalla saattoi olla hyvinkn pätevä syy hänen käytökseensä, mutta esimerkiksi polttopalloa pelatessa, ylä-asteella liikkatunnilla, hän lähti valittamaan opettajalle kun pallo osui häneen..sen pallonhan on tarkoituskin osua eikä heittäjä, luokan kiltein hikipinko taatusti halunnut tahallaan satuttaa. Siitä joutui sitten tämä ujo kiltti tyttö reksin puhutteluun koska oli mukamas heittänyt tahallaan liian kovaa..muutenkin tämä uhri ja mielestään kiusattu veti herneet nenään ihan tavallisista asioista joita kävi kaikille kouluaikoina, itse kerran ja aivan taatusti vahingossa törmäsin ruokalassa häneen tarjotin sylissä ja siitä jouduin minäkin puhutteluun..olin kuulemma tuuppinut tarjottimella. Kaikki muut tietämäni kiusaamistapaukset ovat kyllä olleet ihan selkeitä mutta tämä "uhri" heittäytyi kyllä siihen rooliin ihan itse.

Jos jokin asia häiritsee, siitä saa sanoa suoraankin, mutta ystävällisesti ja yksityisesti. Tai jos jonkun ihmisen seura ei kiinnosta, väkisin ei tarvitse hengailla sellaisen kanssa mutta peruskohteliaisuutta pitää noudattaa, eli tervehtii ja vastaa puheeseen ym. Eikä tietenkään saa esim. uhkailla, varastaa tai käydä kiinni.



Ihminen joka ei kiusaa, toimii sillä periaatteella, että epämieluisatkin ihmiset ovat arvokkaita ja ainakin pyrkivät käyttäytymään ketään nolaamatta ja loukkaamatta. Riippumatta siitä, onko toinen herkkähipiä vai kovanahka tai mikä tahansa. Jos tällainen ihminen tuleekin epähuomiossa "kiusanneeksi" toista, he osaavat pyytää anteeksi ja selvittää asiat.



Kiusaaja pyrkii toiminnallaan päinvastaiseen, eli nolaamaan ja loukkaamaan niitä ihmisiä, joiden teot tai persoona ei miellytä. He myöskään eivät näe (tai halua myöntää) toiminnassaan mitään väärää, vaan kokevat/uskottelevat kokevansa kiusatun antavan heille syyn toimintaansa. Kiusaamiseksi todistettavia tekoja vähätellään ja kaunistellaan. Ja koska he eivät tee väärin, he eivät pyydä anteeksi ja lopeta vaan saattavat jopa perätä oikeuttaan jatkaa kiusaamista (esim. vastustamalla/kieltäytymällä siirrosta).



Siksi ei ole olemassa mitään "kiusatun herkkähipiäisyyttä", se on vain ja ainoastaan henkisesti vajavaisen ihmisen typerä tekosyy sille, ettei osaa toimia (erilaisten) ihmisten kanssa. Yhtä lailla kun on kiusattuja, joita kiusataan läpi elämän, on kiusaajia, jotka läpi elämänsä jotenkin ihmeellisesti onnistuvat jatkuvasti kohtaamaan näitä herkkähipiöitä, nössöjä, idiootteja yms. Ja yhtä lailla siinä olisi peiliinkatsomisen paikka - ja voin vannoa, että se totuus on pikkuisen rankempi paikka kuin alati kiusatulla...

Toisen ihmisen tekojen arvostelu ei ole kiusaamista.

Eri mieltä oleminen ei ole kiusaamista.

Väitteleminen ei ole kiusaamista.

Kiusaaminen on sitä, että suljetaan joku jatkuvasti porukan ulkopuolelle.

Mielestäni varsinkin aikuisten ihmisten on tarkoin mietittävä ennen, kuin syyttää toista ihmistä kiusaamisesta. Kiusaamista on olemassa - totta kai. Silti jotkut ihmiset syyttävät toisia kiusaamisesta, vaikka pitäisi katsoa peiliin.

Mikäli tulee joka paikassa kiusatuksi, voi miettiä, onko omassa käytöksessä jotain inhaa.

Kiusaamisessa on kuitenkin aina kyse siitä, onko arvostelu perusteltua ja tasapuolista vaiko ei.

Nää teiän määritelmät sopii erittäin hyvin siihen mitä netissä kirjotellaan M. Aitolehdestä, H. Kalinaisesta, J. Tukiaisesta jne. Käsi ylös kaikki mammat ketkä ette oo koskaan kirjotelleet törkyjänne noista henkilöistä.



Pointti siis se, että ihmisluontoon kuuluu se että joskus jotkut naamat ärsyttää ja siitä puhutaan kavereitten kanssa värikkäästikin. Onko koko se puoli elämästä aina pelkkää kiusaamista? Jos on, niin eipä taida montaa ei-kiusaajaa löytyä ainakaan nettipalstoilta.

Ainakin tämän palstan mukaan

Kiusattu ihminen joka tekee Sirpalta ja Kirsiltä töitä, tekee vähän hommia että saadaan työt tehtyä!



Nämä paskatyöt taitaa olla jotain kevyttä jolla voitetaan aikaa, jos oman työn lisänä tekee muitten hommia niin pitäiskö siitä saada jotain lisähyvää kuten palkassa?



Aika nopeaan se kiusattu tekee töitä jos ehtii muita auttaa!

Vielä pari vuotta sitten olisin sanonut, että kiusaaminen on aina kiusaamista ja pulinat pois. Kunnes tuli työpaikalle tyyppi, joka koko ajan itse suureen ääneen tarkkaili ja arvosteli toisia hyvin pienistä havaitsemistaan "sääntörikkeistä".



Erityisesti tyyppi pyrki tuomaan nämä havaintonsa pomojen tietoon yhteisissä kokouksissa, oikein vielä korosti, että nyt kun pomotkin ovat paikalla... Tällöinkään ei edes asiallisesti vaan sitten ihan oikeasti hihitteli tyytyväisenä paikallaan, kun pomo tunsi velvollisuudekseen sanoa, että juu, eihän kahvitaukoa tietenkään saisi koskaan ylittää minuutillakaan. Tyyppi itse kyllä saattoi vastapainoksi huidella ihan missä sattui työpäivän aikana ja täysin avoimesti asiaa mainostaen.



On tietty selvää, että välit muihin työntekijöihin eivät olleet tämän seurauksena erityisen lämpimät. Lopulta tyyppi sitten ajautui pomonkin kanssa johonkin erimielisyyksiin, kiljui tälle asiattomuuksia kurkku suorana ja lähtövaiheessa tempaisi kiusaamiskortin esiin.



Kuulemma häntä oli koko ajan kiusattu työpaikalla. Oli kyllä sitten vain sitä, että jostain kumman syystä hänen seuraansa ei erityisesti hakeuduttu työasioiden ulkopuolella...

kuten siitä että muut osaavat häntä paremmin asiat ja hän kokee tulevansa kiusatuksi.Esimerkkinä vaikkapa tilanne jossa pelataan tietokilpailu peliä ja muut tietävät vastaukset mutta tämä yksi ei tiedä mitään. Ei voida väittää että muut kiusaavat tietämätöntä.

Kiusaaminen taas tarkoittaa sitä että kiusaajat ärsyttävät kiusaamisen kohdetta tavalla joka ei ole normaalia,tyypillistä ja muuttavat toimintatapojaan niin että kiusattu ärsyyntyy.

Esimerkkinä voi mainita vaikka sen että kaveriporukka lähtee aina uimaan vaikka tietää että eräs joukosta ei osaa uida. Kun tämä eräs on sairas niin muut eivät lähdekään uimaan vaan vaikka pyöräilemään ja kertovat että kuinka oli kivaa pyöräillä yhdessä.

se nimenomaan tekee synttäreille kutsumatta jättämisestä kiusaamista.

Jos inhoat luokkatoveria kun hän on änkyttävä,rumat/liian kauniit hiukset, parempi koti/huonompi koti, älykkäämpi/tyhmempi kuin sinä tms. on kutsumattomuudelle huonot perusteet jos kerran muutkin kutsutaan.

Jos taas et kutsu luokkatoveria koska hän kiusaa muita ei kutsumattomuus ole kiusaamista. Tosin kiusaaminen jatkuu entistä pahempana jos yksi jätetään kutsumatta.

Jokainen ei-kiusaava ymmärtää rajan.

Jos jokin asia häiritsee, siitä saa sanoa suoraankin, mutta ystävällisesti ja yksityisesti. Tai jos jonkun ihmisen seura ei kiinnosta, väkisin ei tarvitse hengailla sellaisen kanssa mutta peruskohteliaisuutta pitää noudattaa, eli tervehtii ja vastaa puheeseen ym. Eikä tietenkään saa esim. uhkailla, varastaa tai käydä kiinni.

Ihminen joka ei kiusaa, toimii sillä periaatteella, että epämieluisatkin ihmiset ovat arvokkaita ja ainakin pyrkivät käyttäytymään ketään nolaamatta ja loukkaamatta. Riippumatta siitä, onko toinen herkkähipiä vai kovanahka tai mikä tahansa. Jos tällainen ihminen tuleekin epähuomiossa "kiusanneeksi" toista, he osaavat pyytää anteeksi ja selvittää asiat.

Kiusaaja pyrkii toiminnallaan päinvastaiseen, eli nolaamaan ja loukkaamaan niitä ihmisiä, joiden teot tai persoona ei miellytä. He myöskään eivät näe (tai halua myöntää) toiminnassaan mitään väärää, vaan kokevat/uskottelevat kokevansa kiusatun antavan heille syyn toimintaansa. Kiusaamiseksi todistettavia tekoja vähätellään ja kaunistellaan. Ja koska he eivät tee väärin, he eivät pyydä anteeksi ja lopeta vaan saattavat jopa perätä oikeuttaan jatkaa kiusaamista (esim. vastustamalla/kieltäytymällä siirrosta).

Siksi ei ole olemassa mitään "kiusatun herkkähipiäisyyttä", se on vain ja ainoastaan henkisesti vajavaisen ihmisen typerä tekosyy sille, ettei osaa toimia (erilaisten) ihmisten kanssa. Yhtä lailla kun on kiusattuja, joita kiusataan läpi elämän, on kiusaajia, jotka läpi elämänsä jotenkin ihmeellisesti onnistuvat jatkuvasti kohtaamaan näitä herkkähipiöitä, nössöjä, idiootteja yms. Ja yhtä lailla siinä olisi peiliinkatsomisen paikka - ja voin vannoa, että se totuus on pikkuisen rankempi paikka kuin alati kiusatulla...

Jouduttuani aikuisiällä harrastuspiireissä aikuisen kiusaajan kohteeksi, allekirjoitan tekstin ihan täysin. Aikani yritin saada tilannetta paremmaksi, mutta huomasin etten pysty siihen yksin. Kiusaaja ei suostunut keskustelemaan, vaikka pyysin, kiireisiin vedoten. 22:n sanoin vastasi sähköpostiin, ettei ole pakko olla kaikkien kaveri. Jossain vaiheessa vaihdoin harrastuspaikkaa ja jälkeenpäin olen kuullut, että uhri on vaihtunut moneen otteeseen. Tämä henkilö ei siis näe omassa toiminnassaan mitään väärää tai arveluttavaa.

Kirjoitin aikanaan tänne tuosta tilanteestani ja sain myös niitä vastauksia, joissa kiusaaminen laitettiin herkkähipiäisyyteni piikkiin ja arveltiin, että olisin ehkä kuvitellut kaiken.

Jotkut ihmiset tuntevat itsensä uhriksi ihan käsittämättömistä syistä.



Mm. joku kokee tärkeäksi olla itse aina oikeassa kaikessa ja väittää heti olevansa kiusattu, jos ihmiset ihan asiallisesti kertovat olevansa jostain asiasta eri mieltä kuin hän.



Joku taas luulee koulussa ja työpaikalla, että hänellä on saman luokan oppilaana tai työkaverina aina oikeus odottaa pääsevänsä mukaan muutaman toisen ihmisen keskinäisiin vapaa-ajanrientoihin.



On asia erikseen, jos ihan kaikki muut tai ehdottomasti suurin osa luokalta/työpaikasta kutsutaan mutta yhtä ei. Mutta se nyt täytyy vain hyväksyä, että osa luokka- ja työkavereista haluaa olla toistensa kavereita vapaa-aikanakin eivätkä juuri sinun kanssasi. Siinä ei ole mitään erityistä syrjimistä vaan normaalia elämää.

En kyllä haluaisi kieltää polskimista tytöiltä.



Jos joku on pilkun viilaaja työpaikalla, ja huomauttelee muille pikkuasioista, se johtaa ongelmiin, varmasti. Mutta johtuuko kiusaaminen kiusatun sosiaalisesta kyvyttömyydestä? Että ei ole reilu toisille? Usein mielestäni kyllä.

Vielä pari vuotta sitten olisin sanonut, että kiusaaminen on aina kiusaamista ja pulinat pois. Kunnes tuli työpaikalle tyyppi, joka koko ajan itse suureen ääneen tarkkaili ja arvosteli toisia hyvin pienistä havaitsemistaan "sääntörikkeistä".

Erityisesti tyyppi pyrki tuomaan nämä havaintonsa pomojen tietoon yhteisissä kokouksissa, oikein vielä korosti, että nyt kun pomotkin ovat paikalla... Tällöinkään ei edes asiallisesti vaan sitten ihan oikeasti hihitteli tyytyväisenä paikallaan, kun pomo tunsi velvollisuudekseen sanoa, että juu, eihän kahvitaukoa tietenkään saisi koskaan ylittää minuutillakaan. Tyyppi itse kyllä saattoi vastapainoksi huidella ihan missä sattui työpäivän aikana ja täysin avoimesti asiaa mainostaen.

On tietty selvää, että välit muihin työntekijöihin eivät olleet tämän seurauksena erityisen lämpimät. Lopulta tyyppi sitten ajautui pomonkin kanssa johonkin erimielisyyksiin, kiljui tälle asiattomuuksia kurkku suorana ja lähtövaiheessa tempaisi kiusaamiskortin esiin.

Kuulemma häntä oli koko ajan kiusattu työpaikalla. Oli kyllä sitten vain sitä, että jostain kumman syystä hänen seuraansa ei erityisesti hakeuduttu työasioiden ulkopuolella...

Vaikka kuinka vetäisi kiusattu-kortin esiin tai ehkä jopa kokenut tulleensa kiusatuksi/syrjityksi, se ei poista sitä tosiasiaa että hän on myös kiusannut itse. Ihminen voi olla molempia. Ja mitä joku tuolla naapureistaan puhui, niin aivan hyvin voi kaksi kiusaajaa törmätä toistensa tulilinjalle.

Nämä rajat eivät ole niitä mustavalkoisia. Ero kiusaamisen ja kiusaamattomuuden välillä kyllä on.