Lue keskustelun säännöt.
Seurustelu, häpeän äitiäni (syystä) - miten selittää
13.07.2012 |
Olen tavannut ihanan miehen puolisen vuotta sitten ja on tapailtu ja seurusteltu. Nyt kuitenkin asia on mennyt sen verran vakavammaksi että mies itse ehdotti että olisi kiva joskus nähdä minun äitini, joka asuu 170 km päässä meistä (isäni asuu ulkomailla pysyvästi ja äiti on totaali-yh:na minua kasvattanut). Tästä minulle tuli ihan kaamea paniikki, koska pelkään että suhde loppuu siihen jos näkee äitini.
Äitini on hieman jälkeenjäänyt (ei diagnosoidusti kylläkään) ihminen, joka ei ole koskaan päivääkään tehnyt työtä. Hän painaa lähes 200 kg ja on erittäin epäsiisti, haisee pahalta, ei ole hampaita, ja koti on erittäin kammottava sikolätti. Siellä kunnan kerrostalossa haisee äitini asunnolta jo rapussa kun se haju on niin vahva että tulee ulos. Kotona on joka paikassa roskasäkkejä, tyhjiä ruokapakkauksia, postia... Olen yrittänyt tarjota siivousapua monesti mutta hän suuttuu ja kieltäytyy ehdottomasti edes yhden roskapussin viemisestä. Viimeksi tarjosin maksettua siivousapua ettei tarvisi nöyrtyä siihen että tytär komppaa hänen kotiaan, mutta sekään ei kelpaa.
Itse olen ihan päinvastainen, eli mies ei varmasti odota tuollaista. Olen akateemisesti koulutettu, ja minulla on kotona aina siistiä ja huolella sisustettuakin. Yritän ehkä pukeutumisella ja tyylillä antaa vähän liikaakin eleganttia ja asiallista vaikutelmaa tehdäkseni pesäeroa lapsuudenkotiini. Jotenkin häpeän taustaani nyt kovasti vaikka ymmärränkin ettei äitini sille mitään voi mikä on :( Ja sitten häpeän vielä omaa häpeämistäni - millainen ihminen häpeää omaa äitiään. Ja tietysti pelkään että mies häipyy kun näkee mikä todellinen WT olen.
Miten tällaista asiaa voisi mitenkään selittää tai miestä valmistella siihen? Mitä itse ajattelisitte jos seurustelukumppaninne äiti osoittautuisi tuollaiseksi henkilöksi kuin äitini?
Kommentit (78)
Sitä voisikin alkaa miettiä. Omat järjestelynsä se vaatii koska äitini on niin ylipainoinen ettei mahdu tavalliseen henkilöautoon oikein, ainakaan minun matalaan coupe-malliseen autooni mutta onhan niitä invatakseja ja vastaavia, ja vuokrattavia isompia autoja.
Ja täytyisi yrittää pitää tällä kertaa omat hermot kurissa ettei ala painostaa helposti kiihtyvää äitiä esim. peseytymään tai pukemaan toisia vaatteita tapaamista varten. Viimeksi oli helvetti irti kun vein häntä ulos kun erehdyin sanomaan että tuo mekko on aika likainen, että olisiko sulla jotain muuta vaihtaa päälle ennen kuin ihmisten ilmoille lähdetään. Siitä seurasi uhmaikäisen itkupotkuraivaria muistuttava kohtaus ja välejä sai paikkailla vielä pitkään.
Sanoit että häpeät ja tunnet syyllisyyttä sitä että häpeät äitiäsi. Itse olen sitä mieltä etten häpeä niinkään veljeäni, minkä hän itselleen voi, ennemmin olen hävennyt sitä etten voi asioita muuttaa paremmaksi. Ideaalimaailmassahan ulkoiset ongelmat (epäsiisteys, siivottomuus) on hoidettavissa ja kaiken sen ulkoisen häpeänaiheen takaa paljastuu ihan hyvä ihminen, omalaatuinen, mutta hyvä. Käytännössä omalaatuiset ihmiset ovat kuitenkin erittäin voimakastahtoisia ja heillä on tarve ylläpitää omaa tilaa (ei päästetä ventovierasta siivoamaan eikä auttamaan), joten ulkoiset ongelmatkin säilyvät ilman että läheiset niille voi paljon mitään tehdä.
Erittäin totta. Sitä haluaisi ratkaista ongelmat, oikeasti auttaa, mutta kun yrittää auttaa saa kiukuttelua eikä mikään muutu. Ja silti tietää että kun on itse tässä se vahvempi astia niin ei auta kiukutella takaisin vaan kohdella kärsivällisesti, kuin äiti kiukuttelevaa lasta.
Minussa on kyllä sen verran ihan silkkaa ulkokultaisuutta että joissain piireissä ihan selvästi häpeän äitiänikin, vaikkei hän tilalleen mitään voikaan. Esim. työpaikalla, jossa on menestyviä ja menestyksen merkeistään (hienot harrastukset, mökit, matkat jne) puhuvia ihmisiä tuntuisi hyvin ikävältä jos paljastuisi millaisista oloista olen kotoisin. Ja täytyy myöntää että mieluummin esittelisin miesystävällekin jonkun tyylikkään tavallisen rouvan kuin oman äitini, ja ihan häpeää tunnen asioiden tilasta.
Tilanteessasi viisainta on tietysti olla rehellinen. Ajan pitkää menetät ehkä jotain jos et voi olla äitisi kanssa tekemisissä.
Minä en edes harkitse etten olisi äitini kanssa tekemisissä, ilman miestä varmasti tulen jatkossakin siellä säännöllisesti käymään seuraa pitämässä ja vähän perään katsomassa että pärjäilee. Kun on tosiaan niin jääräpäinen että apu miltään virallisilta tahoilta ei kelpaa, vaikka sitä oikeasti tarvitsisi välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä voisikin alkaa miettiä. Omat järjestelynsä se vaatii koska äitini on niin ylipainoinen ettei mahdu tavalliseen henkilöautoon oikein, ainakaan minun matalaan coupe-malliseen autooni mutta onhan niitä invatakseja ja vastaavia, ja vuokrattavia isompia autoja.
Ja täytyisi yrittää pitää tällä kertaa omat hermot kurissa ettei ala painostaa helposti kiihtyvää äitiä esim. peseytymään tai pukemaan toisia vaatteita tapaamista varten. Viimeksi oli helvetti irti kun vein häntä ulos kun erehdyin sanomaan että tuo mekko on aika likainen, että olisiko sulla jotain muuta vaihtaa päälle ennen kuin ihmisten ilmoille lähdetään. Siitä seurasi uhmaikäisen itkupotkuraivaria muistuttava kohtaus ja välejä sai paikkailla vielä pitkään.
Sanoit että häpeät ja tunnet syyllisyyttä sitä että häpeät äitiäsi. Itse olen sitä mieltä etten häpeä niinkään veljeäni, minkä hän itselleen voi, ennemmin olen hävennyt sitä etten voi asioita muuttaa paremmaksi. Ideaalimaailmassahan ulkoiset ongelmat (epäsiisteys, siivottomuus) on hoidettavissa ja kaiken sen ulkoisen häpeänaiheen takaa paljastuu ihan hyvä ihminen, omalaatuinen, mutta hyvä. Käytännössä omalaatuiset ihmiset ovat kuitenkin erittäin voimakastahtoisia ja heillä on tarve ylläpitää omaa tilaa (ei päästetä ventovierasta siivoamaan eikä auttamaan), joten ulkoiset ongelmatkin säilyvät ilman että läheiset niille voi paljon mitään tehdä.
Erittäin totta. Sitä haluaisi ratkaista ongelmat, oikeasti auttaa, mutta kun yrittää auttaa saa kiukuttelua eikä mikään muutu. Ja silti tietää että kun on itse tässä se vahvempi astia niin ei auta kiukutella takaisin vaan kohdella kärsivällisesti, kuin äiti kiukuttelevaa lasta.
Minussa on kyllä sen verran ihan silkkaa ulkokultaisuutta että joissain piireissä ihan selvästi häpeän äitiänikin, vaikkei hän tilalleen mitään voikaan. Esim. työpaikalla, jossa on menestyviä ja menestyksen merkeistään (hienot harrastukset, mökit, matkat jne) puhuvia ihmisiä tuntuisi hyvin ikävältä jos paljastuisi millaisista oloista olen kotoisin. Ja täytyy myöntää että mieluummin esittelisin miesystävällekin jonkun tyylikkään tavallisen rouvan kuin oman äitini, ja ihan häpeää tunnen asioiden tilasta.
Tilanteessasi viisainta on tietysti olla rehellinen. Ajan pitkää menetät ehkä jotain jos et voi olla äitisi kanssa tekemisissä.
Minä en edes harkitse etten olisi äitini kanssa tekemisissä, ilman miestä varmasti tulen jatkossakin siellä säännöllisesti käymään seuraa pitämässä ja vähän perään katsomassa että pärjäilee. Kun on tosiaan niin jääräpäinen että apu miltään virallisilta tahoilta ei kelpaa, vaikka sitä oikeasti tarvitsisi välillä.
Mitä jos ostaisit äidillesi uuden mekon ja antaisit ennen kuin lähtisitte hänen kotoaan? Siis ikäänkuin lahjana, ilahtuisiko ja laittaisiko hän sen päälleen?
Et puhuisi mitään likaisista vaatteista vaan että laita tää nyt, tää sopii niin hyvin sun silmien väriin tms, juttuja :)
Sillä selviäisit tosta ongelmasta, että äidilläsi on sotkuiset haisevat kuteet päällä.
Mitä jos ostaisit äidillesi uuden mekon ja antaisit ennen kuin lähtisitte hänen kotoaan? Siis ikäänkuin lahjana, ilahtuisiko ja laittaisiko hän sen päälleen?
Et puhuisi mitään likaisista vaatteista vaan että laita tää nyt, tää sopii niin hyvin sun silmien väriin tms, juttuja :)
Sillä selviäisit tosta ongelmasta, että äidilläsi on sotkuiset haisevat kuteet päällä.
Voisinkin tosiaan teettää ompelijalla hänelle parikin mekkoa - normaalikauppojen tuotteet ei hänelle mahdu ja ovat epämukavia joten hän käyttää semmoisia teetettyjä kaapumaisia mekkoja.
Luulen että noin asiaa lähestyen äiti voisi tosiaan ilahtuakin, koska hän tavallaan, omaa ulkonäköään tajuamatta tykkää ajatella olevansa kaunis ja viehättää miehiä. Silloinkin kun äiti suuttui tuosta kyselystä että voisiko likaisen mekon vaihtaa, hän lopulta suostui "kaunistautumaan" - eli veti punaista huulipunaa huuliinsa mikä ei kyllä likaista hampaatonta ihmistä kaunista oikeasti mutta hän ajatteli niin. Jospa tosiaan lähtisikin siitä että tämä väri sopisi sinulle niin loistavasti ja näyttäisit tosi hyvältä tässä.
Huomaan että olen itsekin mennyt kommunikaatiossa äitini kanssa vähän jäkättävän vaimon tai äidin linjoille välillä. Toisenlainen lähestymistapa varmasti olisi yleensä tehokkaampi.
ehkä vielä vähän pahempi. Hirveä hamstraamaan roskaa yms, ei välitä ulkonäöstään tai terveydestään YHTÄÄN. Erona sinun äitiisi, minun isäni kyllä ottaa apua vastaan lapsiltaan. Itse olen kuitenkin muutaman hengityssuojaa vaativan siivuiskeikan jälkeen huomannut, että isällä vierailu ei tee minulle henkisesti hyvää ja olen irtisanoutunut siivoojan roolista.
Mieheni vein isäni luo aika pian seurustelun aloittamisen jälkeen, koska luotin häneen 100%. Tiesin että hän ei tuomitse minua isäni perusteella. Joskus ollaan lähdetty molemmat aika järkyttyneenä isältäni pois, mutta mieheni on kuitenkin lohduttanut minua ja ollut tukena.
Kuvauksesi olisi voinut olla oma isäni, sillä erolla, että hän on usein myös vieraiden seurassa suurinpiirtein alasti. Vie siinä sitten poikaystävä kylään, kun toinen tervehtii jo ovelta takapuoli vilkkuen. Ei auttanut, kerrottava oli, vaikka tiukkaa se teki. Päätin hammasta purren, että jos en kelpaa tämän takia, niin sitten saa ollakin. Minä en ole yhtä kuin vanhempani ja en ole heitä valinnut. Ei haitannut loppupeleissä, naimisissa jo melkein 10 vuotta.
että sinun lapsuudenkodissasi osoittaa samanlainen yllätys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä siis. Kyllä teki tiukkaa viedä mies ensi kertaa vierailulle mutta kerroin kaiken etukäteen ja vielä liioitellen jotta tiesi mitä odottaa. Sanoin etten voi isälleni mitään enkä ole vastuussa hänen tekemisistään ja mies voi valita tuleeko häntä tapaamaan. Mies tuli ja vielä on kanssani 10 vuotta myöhemmin. Tsemppiä ap! Mietin äitisi kohdalla että olisiko joku tuettu asumismuoto hänelle hyvä kun kuulostaa että hän on aika huonossa kunnossa. Minun isäni hulluus ei näy päälle vaan on puheissa ja teoissa. Pärjää omatoimisesti, matkustaa ja siivoaa.
ehkä vielä vähän pahempi. Hirveä hamstraamaan roskaa yms, ei välitä ulkonäöstään tai terveydestään YHTÄÄN. Erona sinun äitiisi, minun isäni kyllä ottaa apua vastaan lapsiltaan. Itse olen kuitenkin muutaman hengityssuojaa vaativan siivuiskeikan jälkeen huomannut, että isällä vierailu ei tee minulle henkisesti hyvää ja olen irtisanoutunut siivoojan roolista.
Mieheni vein isäni luo aika pian seurustelun aloittamisen jälkeen, koska luotin häneen 100%. Tiesin että hän ei tuomitse minua isäni perusteella. Joskus ollaan lähdetty molemmat aika järkyttyneenä isältäni pois, mutta mieheni on kuitenkin lohduttanut minua ja ollut tukena.
Kuvauksesi olisi voinut olla oma isäni, sillä erolla, että hän on usein myös vieraiden seurassa suurinpiirtein alasti. Vie siinä sitten poikaystävä kylään, kun toinen tervehtii jo ovelta takapuoli vilkkuen. Ei auttanut, kerrottava oli, vaikka tiukkaa se teki. Päätin hammasta purren, että jos en kelpaa tämän takia, niin sitten saa ollakin. Minä en ole yhtä kuin vanhempani ja en ole heitä valinnut. Ei haitannut loppupeleissä, naimisissa jo melkein 10 vuotta.
Meidän isäkin viihtyy muuten usein alasti! Teininä se hävetti ihan helvetisti ja nytkin muistan aikuisiältä tapahtuman, kun isä vastaanotti pihallensa taksia johonkin ihme lakanaan kiertyneenä sukupuolielimet vilkkuen... x)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä viedä miestä sinne, vaikka hän sanoisikin että haluaisi tutustua äitiisi. Ennenkuin vasta sitten kun olette seurustelleet pitemmän aikaa. Ei siksi että mies sinut jättäisi, vaan siksi että ei tuollainen ole normaali kyläilypaikka. Tuskin äitisikään ilahtuu vieraista jos on tollainen?
Valitettavasti hän ilahtuu ja kaipaa vieraita kovin. Hän on yksinäinen, koska painonsa ja huonon polven takia hänen on vaikea edes poistua kotoa, eikä hänellä ole ystäviä. Hän ei lisäksi ollenkaan ymmärrä miltä hänen kotinsa näyttää "normaalien ihmisten" silmin - hän ei lainkaan häpeä sitä. Mutta en toki yritä saada miesystävääni käymään siellä väkisin. Itse käyn joka viikko tai joka toinen viikko, vien hänelle terveellistä syötävää koska itse ostaisi vain pullia ja jäätelöä, ja tietysti juttelen. Äidin jutut on kuin nuorella tytöllä, eikä hän ymmärrä, että hän on yli viisikymppinen sairaalloisen ylipainoinen ihminen jonka koti on kaatopaikka. Hän haaveilee komeista miehistä ja uskoo että moni mies on hänestä kiinnostunutkin jne. No, tavallaan hyvä että ei ymmärrä tilaansa, se luultavasti vain masentaisi. Nyt hän on suhteellisen onnellisenoloinen ihminen vaikka tilanne on mitä on. Tuo on hyvä pointti mitä jotkut ovat sanoneet että olisi hyvä lopettaa äidin ja itsen samaistaminen ja ainainen häpeän tunteminen siitä mitä äiti ja lapsuudenkoti on. Tunnistan kyllä että se asia on minua jäytänyt jo pitkään. Silloinkin kun se ei aktivoidu niin vahvasti kuin nyt kun miestystävä halusi nähdä äitini, niin jossain taustalla se jäytää se tunne, että olet pelkkää roskaväkeä, olet hullun ja narkkarin kelvoton tyhmä tytär joka vain näyttelet jotain parempaa... Olen esimerkiksi hyvin yliherkkä ollut kaikenlaisille WT kirjoituksille siitä syystä että taustani takia koen olevani sitä ihan oikeaa, Suomessa harvinaista, WT:tä. Ja kyllähän tuollainen tausta jälkensä jättää, on esim. ollut erittäin vaikea opetella minkäänlaisia tapoja ja etikettejä miten toimitaan vaikka ravintolassa, juhlissa jne koska lapsuudenkodissa ei todellakaan ole mitään näitä oppinut. Kyllä se häpeää herättää kun menee ensimmäistä kertaa ruokaravintolaan syömään 23-vuotiaana eikä tiedä yhtään miten siellä kuuluu toimia esimerkiksi. Käytöksen kultaista kirjaa on kulutettu ja yritetty ahkeraan seurata miten tavalliset ihmiset toimii.
jos sillä miehellä aivot on niin ei se laske, että Milla on sama kuin Marja, tajuatkos?
Minun miehelläni on tuollainen äiti, haisee myös virtsalle. Hän on holhouksen alla, asuu yksin, kaikki kuvailemasi kyllä täsmään. En tiedä diagnoosia, ei tiedä miehenikään, mutta skitsofrenia ja ilmeisesti jonkinlainen autismi tai jälkeenjääneistyys on kyseessä. Olen sen verran monissa liemissä keitetty, että mieheni varoitti etukäteen, että tällainen tapaus, enkä siitä sitten sen ihmeemmin ällistynyt. Lapset tapaavat häntä pari kertaa vuodessa talon pihalla, sisälle en voi hygieniasyistä laskea.
Jos ihminen on sairas, se on sairas. Ei sun sitä tartte hävetä. Ole onnellinen, että susta on tullut niinkin hyvinpärjäävä kuin olet. Äitis on nyt sun lapsesi...
kaikkia neuvoista ja vertaistukikokemuksista! Pahin tunkkainen paniikin ja häpeäntunne on jo hälvennyt kun ymmärrän nyt että ei tämä ole ainutkertainen ongelma ja moni muu alkava parisuhde on vastaavasta selvinnyt.
Ei saisi nauraa mutta mua kyllä vähän huvitti myös nuo jotkut kertomukset mt-ongelmaisista vanhemmista, kuten ne alastomana hyörijät :) Oma äitikin joskus tuppaa naurattamaan kun esim. sanoo minulle vaikka että jos kuule lähdettäisiin kaupungille ja katsotaan kumpi on kumpi, että kumpaa miehet katsoo - oikeasti varmana siitä että hän on ulkoisesti viehättävämpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
. Mutta kun olen katsellut niitä hamstraajaohjelmia niin kovin tutulta on kuvio vaikuttanut...
mikä tilanne äitisi luona on. Jos hän ei ole ikinä katsonut sellaista ohjelmaa, niin katsokaa yhdessä ja pyydä häntä suhtautumaan mahdollisimman suvaitsevaisesti ohjelman sisältöön.
Ilman noita ohjelmia hän ei varmasti pystyisi villeimmissä kuvitelmissaankaan ymmärtämään millaista äitisi luona on.
Ei ehkä ole fiksuinta viedä miestä vain kylmiltään äitiäsi katsomaan, siitähän se järkytys sitten juuri tulee.
Vaan kannattanee puhua moneen kertaan tilanteesta, mahdollisista syistä mistä kaikki johtuu, paljon siitä, miltä sinusta tuntuu äitisi suhteen ja myös kertoa siitä miten omasta mielestäsi olet selvinnyt tuohon tilanteeseen, jossa nyt elät, ja millaiset arvot ja elämän suunnitelmat sulla on.
Eli juttelisin asiasta ehkä vähän kerrallaan lisäten joka kerran jotain tietoa kehiin. Ja sitten kun tuntuu, että asiaa on valotettu riittävän perinpohjaisesti, niin sitten vasta veisin poikaystävän vierailulle. Eli nyt yrittäisin lykätä vierailua jonnekin pitkälle tulevaisuuteen, sillä tuo tilanteen valottaminen ei ehkä käy ihan hetkessä.
Vaan jos tuntuu, että muuta vaihtoehtoa ei ole, niin kyllä nuo asiat voi keskustella perinpohjin vaikka yhdellä kertaakin. Siitä tulee varmasti pitkä keskustelu, mutta sittenhän se olisi hoidettu pois päiväjärjestyksestä.
Joka tapauksessa kannattaa jo heti kättelyssä selvittää ne asiat, jotka mahdollisesti aiheuttaisivat poikaystävässä epäluuloja tai ennakkoluuloja. Eli lähinnä juuri korostaa sitä, että sinä olet aivan erilainen ja syitä sille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On jollain ihmeen kaupalla saanut kasvatettua sinusta fiksun naisen.
TOsi hienoa lukea tarinaasi, saat olla todella ylpeä itsestäsi! Olen tavallisesta hyvästä perheestä, eli ei ole tuollaista kokemusta, mutta kovasti kiinnostaa mistä olet saanut voimia, motivaatiota ja järkeä opiskella yms., jos kotoa saatu esimerkki on tuota tasoa?
Kenen "esimerkkiä" olet noudattanut? Onko joku muu neuvonut ja tulenut sinua kehityksessäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos se mies sinusta oikeasti välittää,eihän sinua äitisi takia jätä! ettehän te ole samoja henkilöitä äitisi kanssa!
mun mielestä äitisi tarttisi terveydenhuollon ammattilaisten apua! mutta eihän häntä väkisin voi auttaa,jos ei apua halua. minkälainen lapsuus sinulla oli?
Mun äitillä siis vakavia mielenterveydellisiä ongelmia. Saa kotihoidosta apua pari kertaa päivässä ja lisäksi siivousapua jne, eli koti on suhtkoht kunnossa, mutta koko nainen muuten aivan sekaisin. Mä kun vein miehen sinne ekaa kertaa miehen pyytäessä, en saanut sanaa suustani äitini tilanteesta. Äitini keittiössä sitten odotti isoisesti hihittävä paskan tuhrima alaston äitini, joka nyppi iloisesti pissavaipastaan palasia suuhunsa. Ensimmäinen ulostekasa löytyi vessan lattialta, toinen makkarin matolta ja kolmas parvekkeelta. Mies seisoi mykistyneenä ja vaivaantuneena vieressä kun siivoilin äitin paskakasoja lattioilta, pesin mattoa ja äitiäni ja taistelin vaipan haltuuni. Vaatteita äiti ei suostunut päällensä laittamaan koko vierailun aikana. Kauaa ei oltu, sen aikaa että sain paikat siivottua ja äidille ruokaa. Ulos päästyämme purskahdin itkuun ja istuimme rapussa sanattomasti pitkään miehen lohduttaessa. Myöhemmin mies kysyi miksen kertonut etukäteen. Niin, miksen? Kai mä jotenkin toivoin, että tällä kertaa kaikki olisi sielä ok, että äiti osaisi käyttäytyä normaalisti. Pelotti ihan saatanasti sinne mennessä.
Mies on edelleen rinnallani, ja nykyisin käy äitiäni katsomassa/hoitamassa yksikseenkin välillä vaikka en koskaan ole pyytänyt ja edelleen häpeän. Sitä kadun, etten etukäteen kertonut. Vaikea edes kuvitella kuinka järkyttynyt mies on ollut, kuvitellut varmasti tapaavansa normaalin mukavan anopin ja löytää tollasen paskallaan leikkivän klonkun.
Mun äidillä ei ole aina tilanne ollut näin paha, mt-ongelmia on ollut siitä asti kun olin lapsi, mutta iän myötä pahentuneet tähän pisteeseen.
ja painotetaan että näissä lapsi ei ole vanhempansa kaltainen. Mutta, mielenterveysongelmat ja sairaudet ovat ikävä kyllä usein perinnöllisiä - ja tämä tarkoittaa että vaikka kumppanikandidaati hyväksyisi heilansa vanhempineen päivineen niin tämäkin asia tulee mietityttämään. Se, kenelle heikko mielenterveys periytyy - mahdollisille lapsille? Valitettavasti.
Isä siis. Kyllä teki tiukkaa viedä mies ensi kertaa vierailulle mutta kerroin kaiken etukäteen ja vielä liioitellen jotta tiesi mitä odottaa. Sanoin etten voi isälleni mitään enkä ole vastuussa hänen tekemisistään ja mies voi valita tuleeko häntä tapaamaan. Mies tuli ja vielä on kanssani 10 vuotta myöhemmin. Tsemppiä ap! Mietin äitisi kohdalla että olisiko joku tuettu asumismuoto hänelle hyvä kun kuulostaa että hän on aika huonossa kunnossa. Minun isäni hulluus ei näy päälle vaan on puheissa ja teoissa. Pärjää omatoimisesti, matkustaa ja siivoaa.
ei kukaan asu noin, eikä ainakaa kerrostalossa, kuka naapuri tuota sietäisi ??
eli olisi jo pakko siivottu asunto moneen kertaan....
eli anna olla ap, keksi parempaa.
ei kukaan asu noin, eikä ainakaa kerrostalossa, kuka naapuri tuota sietäisi ??
eli olisi jo pakko siivottu asunto moneen kertaan....
eli anna olla ap, keksi parempaa.
ennen kun rupeaa huutelemaan..
Olen ollut hieman vastaavanlaisessa tilanteessa mutta omassa tapauksessani kysymyksessä on veljeni. Hänellä aikuisena diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä ja hänen käytöksensä takia lapsuuden koti oli nuoruusiässä lähinnä minun siivoamiseni varassa. Veljeni myös osittain hampaaton, epäsiisti ja kykenemätön pitämään siisteyttä ympärillään.
Ennen vanhaan tälläisiä ongelmia on ollut tapana laittaa laiskuuden ja saamattomuuden piikkiin, mutta äidilläsi on varmasti jokin mielenterveysongelma tai synnynnäinen kehityshäiriö, joka on nyt jäänyt ilman kuntoutusta ja hoitoa.
Sanoit että häpeät ja tunnet syyllisyyttä sitä että häpeät äitiäsi. Itse olen sitä mieltä etten häpeä niinkään veljeäni, minkä hän itselleen voi, ennemmin olen hävennyt sitä etten voi asioita muuttaa paremmaksi. Ideaalimaailmassahan ulkoiset ongelmat (epäsiisteys, siivottomuus) on hoidettavissa ja kaiken sen ulkoisen häpeänaiheen takaa paljastuu ihan hyvä ihminen, omalaatuinen, mutta hyvä. Käytännössä omalaatuiset ihmiset ovat kuitenkin erittäin voimakastahtoisia ja heillä on tarve ylläpitää omaa tilaa (ei päästetä ventovierasta siivoamaan eikä auttamaan), joten ulkoiset ongelmatkin säilyvät ilman että läheiset niille voi paljon mitään tehdä.
Tilanteessasi viisainta on tietysti olla rehellinen. Ajan pitkää menetät ehkä jotain jos et voi olla äitisi kanssa tekemisissä. Voisivatko äitisi ja miehesi tavata ensin jossain muussa ympäristössä kuin äitisi kotona esim. jos kutsuisit äitisi kotiisi kylään? Olisiko se helpompaa?