Seurustelu, häpeän äitiäni (syystä) - miten selittää

sinua, enkä todellakaan pidä ajatuksiasi ja tuntemuksiasi mitenkään omituisina.



Ehdottomasti kannustaisin rehellisyyteen. Kerrot, miten asiat ovat. Jos haluat vähän kaunistella, voit sanoa, että tilanne ei ole aina ollut noin paha. Enpä tiedä onko se ihan tottakin.. tyyliin että lapsena teillä oli aikalailla normaalia, mutta nyt myöhemmällä iällä äitisi on alkanut kärsiä mielenterveysongelmista.



Ja kun menette kylään, ette tietenkään jää yöksi. Olisi kuvottavaa joutua yöpymään sikolätissä. Menette vaikka hotelliin tai ajatte jonnekin muualle yöksi jos ei kotiin asti.



Onko isäsi tai muu sukusi kuitenkin ihan ns. normaaleja? Jos se hiukan kompensoisi tuota äitisi vaikutelmaa.



Ja muista, sinä et ole äitisi. Sinussa ei ole mitään hävettävää.

itselleni kävi niin että mieheni toinen vanhemmista on tuollainen kuin äitisi.

Seurustelun alkuvaiheessa en käynyt heidän kotonaan (mies asui sillon vielä vanhempiensa luona) ja sit ekaa kertaa kävin kun vanhemmat eivät olleet kotona. Eli näin ensin asunnon ja myöhemmin vanhemmat.



Olihan se aika oudon tuntuista, mut tajuan kyllä ettei mun mieheni oli samanlainen ja vihasi kotonansa olevaa sotkua.. Ei siiinä mitään, kukin elää tyylillään.



Miehini toinen vanhempi siis on hamstraaja ja vähän erikoinen ihminen muutenkin, Päästelee suustaan ihan outoja juttuja ja saattaa haukkua päin naamaa :D nurkat täynnä tavaraa, ei vedä vessaa, syö vanhentunutta ruokaa yms..



Kyllähän aikuinen ihminen ymmärtää että ihmisiä on erilaisia. Kannattaa kertoa suoraan kaunistelematta ja sit vasta miettiä et haluaako mies yhö mennä äitisi luo kyläilemään.

Minä sanoisin miehelle, että äidilläni on vakavia mielenterveydellisiä ongelmia, enkä halua esitellä miestä hänelle. Kertoisin kuten asiat on, että hän on sairaalloisen ylipainoinen ja kotinsa on asuinkelvoton, eikä sinne voi vieraita viedä. Ja että äiti ei ole ottanut apua vastaan, vaikka olen yrittänyt.



En todellakaan veisi miestä tuollaiseen paikkaan, en ikinä!

Ja äitisi on äitisi, hän on ihan eri henkilö kuin sinä, etkä sinä ole hänestä ja hänen asioistaan vastuussa.

Nro 7 kysyy "Mikset ole jo kertonut", ja tämä on tosiaan asiallinen kysymys. Harmittaa itseänikin että olen jotenkin yrittänyt ohittaa koko kysymyksen. Alkuun kai ajattelin että tuskinpa se mies minusta edes vakavasti on kiinnostunut joten ei varmaan tule koskaan vastaan äidin esittely. Sitten kun se alkoi mennä vakavammaksi olen jotenkin vaan ohittanut koko asian, kunnes mies tosiaan itse kysyi että olisi kiinnostunut tapaamaan äitini. Siihenkin paniikissani vastasin vain jotain "hän ei ehkä ole sellainen kuin odotat, hän on ollut eläkkeellä koko ikänsä ja asuu kaupungin asunnossa" - mikä on tietysti totta mutta jättää paljon kertomatta.



Kaikki näyttävät kannustavan rehellisyyteen ja niin se on että ainoa tie se tässä taitaa ollakin. Enhän minä voi äitiäni mihinkään piilottaa lopullisesti jos suhde syvenee ja aletaan puhua jo kihloistakin. Ei tässä auta kuin nostaa kissa pöydälle ja antaa miehen päättää asioiden tilan kuultuaan että haluaako vierailla siellä vai ei. Jos hän haluaa, ainakin omat kahvit ja kertakäyttöastiat täytyy ottaa mukaan koska siellä astiat on hyvin likaisia ja itseänikin inhottaa niistä juoda vaikka olen sentään lapsuuteni sellaisissa oloissa viettänyt ja siis tottunut.



Uskon sinänsä että miesystäväni on hyvä ihminen joka ymmärtää mielenterveysongelmiakin, mutta se siinä jännittää kun hän on niin täysin erilaisista oloista, eikä ole varmaan koskaan konkreettisesti nähnyt mitään tuollaista. Hän on varakkaasta suomenruotsalaisesta perheestä, isä ennen eläköitymistään johtanut isoa yritystä ja elämä on käsittääkseni muutenkin heidän perheessä hymyillyt, ei isoja kriisejä, sairauksia, eroa, köyhyyttä. Nyt joutuu sitten tutustumaan teoriassa ymmärtämisen lisäksi konkreettiseen todellisuuteen toisenlaisesta elämästä...



5 kysyi onko isäsi tai muu suku normaaleja. Äidillä on monta sisarusta ja he ovat normaaleja, osa hyvinkin menestyneitä. Mutta he myös halveksivat äitiäni, yhtä siskoa lukuun ottamatta. He eivät usko että äitini on sairas, koska ainoa diagnoosi on kilpirauhasen vajaatoiminta johon on lääkitys (tosin sen hoito aloitettiin kuulemma lapsena niin myöhään että se on voinut vaurioittaa aivoja), ja pilkkaavat tätä vaan laiskuriksi ja saamattomaksi luonteeksi joka on häpeäksi suvulle. Yksi äidin sisko sen sijaan kyläilee säännöllisesti, tuo hänelle ruokaa tuliaisiksi jne, ja hän on ihan tavallinen ihminen.



Isäni - valitettavasti sekin on surullinen tarina. Hän on ulkomaalainen (en viitsi sanoa mistä maasta ) narkomaani, joka vikitteli mieleltään lapsenomaisen äitini mukaansa ulkomaille aikanaan lupailemalla tyhjiä kihloista ja avioliitosta. Äiti sinisilmäisenä osti vain menolipun ja perillä huomasi, ettei asiat olleetkaan kuten piti. Miehellä oli muitakin naisia ja hän käytti huumeita. Äiti kuitenkin jäi sinne ja tuli raskaaksi. Minä olen syntynyt isän kotimaassa, mutta kun olin 3-vuotias, tilanne meni niin pahaksi äitinikin alkaessa käyttää huumeita ja väkivallan tultua kuvaan, että äitini sisko järkkäsi hänet ja minut pois sieltä maasta takaisin Suomeen.



Joskus ihmetyttää mistä olen tuon menneisyyden jälkeen itse edes löytänyt voiman opiskella ja yrittää. Ehkä toisaalta juuri siksi olen saanutkin aikaiseksi, että olen jo nuorena päättänyt niin vakaasti, että minä EN halua tällaista elämää, en missään nimessä.

Jos mies häipyy, niin hän ei ole sinun arvoisesi.

Mun mielestä, voisit ottaa yhteyttä äitisi asuinkunnan tai -kaupungin sosiaalitoimistoon ja jutella tuosta asiasta. Äitisi ei tunnu itse ollenkaan tajuavan tilannettaan. Kuulostaa siltä, että tuollainen asuminen on jo terveysriski.

ja on vähänkään kykenevä empaattisuuteen, hän pystyy kuulemaan tarinasi ja ymmärtää myös sen, miksi kertominen on ollut sinulle vaikeaa.



Oman mieheni vanhempien perheväkivalta- ja alkoholismitausta valkeni minulle vasta vähitellen vuosien varrella. Ei se muuttanut suhtautumista mieheeni millään tavalla.



Ei sinunkaan tarvi sitä tarinaasi kokonaan heti vuodattaa. Kerrot siinä tahdissa, kuin sinusta tuntuu luontevalta. Uskoisin, että asioiden kertominen helpottuu, kun aloitat jostain ja huomaat, että mies on luottamuksesi arvoinen.

Hei,



Tuttu juttu. Minulla myös äiti on hampaaton haiseva hamstraaja. Tosin sillä erotuksella, että pää kyllä pelaa ja koti on siisti lukuunottamatta ikivanhaa kamaa.



Olen varmaankin jo jonkin verran vanhempi kuin sinä,mutta muistan vuosien varrelta aina tämän saman ongelman. Kuinka selviytyä häpeästä aina uuden poikaystävän kanssa? Aina olen selviytynyt ,eikä kukaan ole minua jättänyt asian takia. Nykyään en taitaisi viedä ketään äidin pakeille, olen päässyt jo äidistä eroon henkisesti ,vaikka välitänkin hänestä ja arvostan omasta elämästäni.



Kerro kaverillesi asia ja päätä, ettet vie häntä äidin läävään. Uskon että hyvä tyyppi ymmärtää asian ja häpeäsi/ tuskasi. Jos ei ymmärrä, se on adjö.



Kaikkea hyvää.

Eikö ne äitisi naapurit ole valittaneet hajusta, jos se tulee rappuunkin? Mun mielestä, voisit ottaa yhteyttä äitisi asuinkunnan tai -kaupungin sosiaalitoimistoon ja jutella tuosta asiasta. Äitisi ei tunnu itse ollenkaan tajuavan tilannettaan. Kuulostaa siltä, että tuollainen asuminen on jo terveysriski.

on, ja asiaan on puututtukin. Äiti ei näistä mielellään kerro mutta sen tiedän että hän joutui luopumaan kissastaan kun asiaan puututtiin. Silloin kun siellä oli kissakin - jonka hiekkoja äiti ei tietenkään vaihtanut ja joka siis pissaili minne sattuu - haju oli vielä huomattavasti karmeampi ja siitä tuli valituksia.

Noin 10 vuotta sitten hänet myös siirrettiin valitusten takia toiseen kunnan asuntoon, jossa naapureina asuu "vähemmän asioista häiriytyvää" väkeä, lähinnä alkoholisteja. Tässä nykyisessä asuintalossa on saanut ilmeisesti suhteellisen rauhassa elää likaisesti. Sen verran olen yrittänyt että kyselin mahdollisuutta joskus saada kunnalta esim. säännöllinen siivous kotipalveluna, ja se olisi ilmeisesti onnistunutkin mutta äitini raivostui yrityksestä puuttua hänen asioihinsa hänen selkänsä takana ja kieltäytyi ehdottomasti siitä että kukaan vieras ihminen tulee hänen nurkkiinsa.

Luulen että äidillä on myös hamstraustaipumusta. Näin en ajatellut ennen, ajattelin vain että hän niin inhoaa ajatusta että toinen puuttuu asioihin että siksi ei anna minun viedä yhtään roskasäkkiäkään sisältä ulkoroskikseen. Mutta kun olen katsellut niitä hamstraajaohjelmia niin kovin tutulta on kuvio vaikuttanut...

Ja "kiva" kuulla että muillakin on joko omia tai kumppanin kautta kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista, ei olekaan näköjään ainutkertainen tilanne tämä.

onhan meitä rapajuoppojen kakaroita Suomi täynnä. Mä olen sanonut seurustelukumppaneilleni, että vanhempani ovat pahasti alkoholisoituneita enkä ole heidän kanssaan juurikaan tekemisissä. Aviomieskandidaatit ja sittemmin se aviomieheksi muuttunut eivät ole ylipäätään pahemmin hinkuneet anopin luo, joten ongelmaa ei ole tullut. Aikuinen ihminen voi sanoa kuten asia on. Se on lapsuudenperheesi, se et ole sinä.

meitä juoppojen lapsia on maa pullollaan. Tämähän on seikka, jota pienenä lapsena emme kukaan tienneet, siitä häpeä tilanteesta ,kun se pikkuhiljaa valkeni iän myötä. Meille juoppojen lapsillehan käy niin,että henkinen side vanhempaan ei katkea, vaan tuska vanhemman tilasta sekä suru omasta "huonommuudesta" jäytävät ja jäytävät. On suuri työ päästä eroon ajatuksesta, että lapsi ja vanhempi ovat yhtä. Vaatii kanttia,mutta on mahdollista!! Tsemppiä ap:lle, ei kukaan arvioi sinua sen perusteella, mistä olet lähtöisin!!!

entisen poikaystäväni oli juuri kuvailemasi kaltainen äitimuori,mutta enhän miä hänen kanssaan seurustellut.Poikaystävä kertoi hieman häpeilevästi,että äitinsä oli jossain vaiheessa elämää seonnut ja asuu nyt muiden ihmisten avun varassa,vaikka ikää on vasta 40+.Olin surullinen mieheni puolesta,koska huomasin että asia vaivasi häntä,vaikkei siitä juurikaan puhuttu.

entisen poikaystäväni oli juuri kuvailemasi kaltainen äitimuori,mutta enhän miä hänen kanssaan seurustellut.Poikaystävä kertoi hieman häpeilevästi,että äitinsä oli jossain vaiheessa elämää seonnut ja asuu nyt muiden ihmisten avun varassa,vaikka ikää on vasta 40+.Olin surullinen mieheni puolesta,koska huomasin että asia vaivasi häntä,vaikkei siitä juurikaan puhuttu.

neuvoni unohtui,eli rohkeasti vain vie näytille,mutta kerro ensin poikaystävällesi että äitisi on hieman erikoislaatuinen ihminen:)

Eikä viedä miestä sinne, vaikka hän sanoisikin että haluaisi tutustua äitiisi. Ennenkuin vasta sitten kun olette seurustelleet pitemmän aikaa.

Ei siksi että mies sinut jättäisi, vaan siksi että ei tuollainen ole normaali kyläilypaikka. Tuskin äitisikään ilahtuu vieraista jos on tollainen?

Itse ajattelisin, että kerro miehelle asiasta ja sano sitten, että sen takia et häntä vie äitiäsi tapaamaan.

Eikä viedä miestä sinne, vaikka hän sanoisikin että haluaisi tutustua äitiisi. Ennenkuin vasta sitten kun olette seurustelleet pitemmän aikaa.

Ei siksi että mies sinut jättäisi, vaan siksi että ei tuollainen ole normaali kyläilypaikka. Tuskin äitisikään ilahtuu vieraista jos on tollainen?

Valitettavasti hän ilahtuu ja kaipaa vieraita kovin. Hän on yksinäinen, koska painonsa ja huonon polven takia hänen on vaikea edes poistua kotoa, eikä hänellä ole ystäviä. Hän ei lisäksi ollenkaan ymmärrä miltä hänen kotinsa näyttää "normaalien ihmisten" silmin - hän ei lainkaan häpeä sitä. Mutta en toki yritä saada miesystävääni käymään siellä väkisin.

Itse käyn joka viikko tai joka toinen viikko, vien hänelle terveellistä syötävää koska itse ostaisi vain pullia ja jäätelöä, ja tietysti juttelen. Äidin jutut on kuin nuorella tytöllä, eikä hän ymmärrä, että hän on yli viisikymppinen sairaalloisen ylipainoinen ihminen jonka koti on kaatopaikka. Hän haaveilee komeista miehistä ja uskoo että moni mies on hänestä kiinnostunutkin jne. No, tavallaan hyvä että ei ymmärrä tilaansa, se luultavasti vain masentaisi. Nyt hän on suhteellisen onnellisenoloinen ihminen vaikka tilanne on mitä on.

Tuo on hyvä pointti mitä jotkut ovat sanoneet että olisi hyvä lopettaa äidin ja itsen samaistaminen ja ainainen häpeän tunteminen siitä mitä äiti ja lapsuudenkoti on. Tunnistan kyllä että se asia on minua jäytänyt jo pitkään. Silloinkin kun se ei aktivoidu niin vahvasti kuin nyt kun miestystävä halusi nähdä äitini, niin jossain taustalla se jäytää se tunne, että olet pelkkää roskaväkeä, olet hullun ja narkkarin kelvoton tyhmä tytär joka vain näyttelet jotain parempaa...

Olen esimerkiksi hyvin yliherkkä ollut kaikenlaisille WT kirjoituksille siitä syystä että taustani takia koen olevani sitä ihan oikeaa, Suomessa harvinaista, WT:tä. Ja kyllähän tuollainen tausta jälkensä jättää, on esim. ollut erittäin vaikea opetella minkäänlaisia tapoja ja etikettejä miten toimitaan vaikka ravintolassa, juhlissa jne koska lapsuudenkodissa ei todellakaan ole mitään näitä oppinut. Kyllä se häpeää herättää kun menee ensimmäistä kertaa ruokaravintolaan syömään 23-vuotiaana eikä tiedä yhtään miten siellä kuuluu toimia esimerkiksi. Käytöksen kultaista kirjaa on kulutettu ja yritetty ahkeraan seurata miten tavalliset ihmiset toimii.

Entä jos tapaisitte vaikka tätisi ensin? Mieshän ehkä haluaa vain testata oleko vakavissasi hänen kanssaan, sukulaisiin tutustuttaminen on merkki vakiintumisesta.

ehkä vielä vähän pahempi. Hirveä hamstraamaan roskaa yms, ei välitä ulkonäöstään tai terveydestään YHTÄÄN. Erona sinun äitiisi, minun isäni kyllä ottaa apua vastaan lapsiltaan. Itse olen kuitenkin muutaman hengityssuojaa vaativan siivuiskeikan jälkeen huomannut, että isällä vierailu ei tee minulle henkisesti hyvää ja olen irtisanoutunut siivoojan roolista.



Mieheni vein isäni luo aika pian seurustelun aloittamisen jälkeen, koska luotin häneen 100%. Tiesin että hän ei tuomitse minua isäni perusteella. Joskus ollaan lähdetty molemmat aika järkyttyneenä isältäni pois, mutta mieheni on kuitenkin lohduttanut minua ja ollut tukena.