Päiväkodissa kiusaamista ei saada loppumaan- vaihto muualle?
Lapseni, nyt 5 vuotta, on kunnallisen päiväkodin erityisryhmässä. Hänellä on as-piirteitä ja impulsiivisuutta, ticsejä ym. Hän meni päiväkotiin 3-vuotiaana eikä ole juuri viihtynyt...toki hyviäkin hetkiä löytyy ja pari kaveria, mutta huolestuttavan usein kaksi ryhmässä olevaa poikaa (pahimmat käytöshäiriöiset, joihin olen törmännyt!) kiusaavat poikaani ja hoitajien kanta on aina se, että "nooooo, kyllä se teidänkin x...". En kiistä etteikö hänkin olisi osallisena härnäämässä välillä muita, mutta noiden poikien touhu on suorastaan järkyttävää. Vai kuinka moni lapsi uskaltaa tulla lyömään sitä, jonka vanhempi seisoo vieressä?? Pahinta oli kuitenkin hoitajien reaktio; ei anteeksipyyntöä eikä jäähyä, vaan SYLIHOITOA tälle lyöjälle! Yritin käydä tilannetta myöhemmin läpi, mutta hoitajat pysyivät kannassaan: "kyllä se teidänkin x...".
Kesälomalla poikani on ottanut puheeksi nuo kiusaamiset ja lyömiset useampaan otteeseen. Asia vaivaa häntä selvästi, koska hän juttelee asiasta myös suht tuntemattomille (esim. tuttu kampaaja). Sukulaiselleen kertoi, että menee usein piiloon noita kahta poikaa. Mitä olen poikien käytöstä seurannut, niin todella rääväsuisia ja tunnevikaisia lapsia: jos joku satuttaa itsensä, tulevat viereen hohottamaan että "HYVÄ kun satutit, mä olen iloinen!" ja aamulla tervehdykseen on vastattu mm. huutamalla että "vihollinen näkyvissä, ampukaa!!". Leikistä ei ole kyse, se on tullut selväksi...poikani on muuttunut aggressiivisemmaksi ja nuo erityispiirteet, joita ulkopuoliset eivät yleensä edes huomaa, ovat pahentuneet. Eniten ärsyttää kuitenkin päiväkodin väitteet lapseni huonosta itsetunnosta: kotona sellaisesta ei ole mitään viitettä.
Nyt pohdin tässä, että lähtisinkö etsimään vaikkapa perhepäivähoitajaa. Poikani on oikeasti kiltti ja impulsiivisuudestaan huolimatta tottelevainen, ei hänellä ole ollut mitään ongelmia jos olen palkannut hoitajan kotiin tai vienyt sukulaiselle hoitoon joskus. Pelkään että hän kasvaa kieroon päiväkodin vuoksi...
Kommentit (25)
Ei ole tarkoitus demonisoida tässä ketään, mutta veikkaan ettei hän ole ihan heti selvittelemässä kiusaamisasiaa...häneltä nimittäin puuttuu erityisosaaminen ja yritti ensimmäisenä hoitopäivänä raahata poikani toiseen huoneeseen kädestä, kun tämä kieltäytyi lähtemästä vieraan mukaan. Poika puri häntä ja sen jälkeen johtaja ei ole tervehtinyt meitä kumpaakaan.
ap
millainen päivien kulku siellä on ja miten poikasi yleensä sosiaalisissa tilanteissa toimii? Onko osa-alueita, joiden hallinnassa/kehittymisessä voisit poikaasi auttaa? En kysy tätä sillä taka-ajatuksella että se oikeuttaisi poikasi kiusaamisen. Mikään ei oikeuta kaltoinkohtelua kumpaankaan suuntaan.
Jonkinlaista konsultaatiota tuo tilanne vaatisi, ehkä mieluusti talon ulkopuolelta.
Ei ole tarkoitus demonisoida tässä ketään, mutta veikkaan ettei hän ole ihan heti selvittelemässä kiusaamisasiaa...häneltä nimittäin puuttuu erityisosaaminen ja yritti ensimmäisenä hoitopäivänä raahata poikani toiseen huoneeseen kädestä, kun tämä kieltäytyi lähtemästä vieraan mukaan. Poika puri häntä ja sen jälkeen johtaja ei ole tervehtinyt meitä kumpaakaan.
No jo on päiväkoti! Mutta on tuolla päiväkodin johtajallakin esimies. Ota yhteyttä niin ylös kuin saat.
Erityisryhmät on päiväkodissa resurssoitu niin, että kiusaaminen pystytään kyllä lopettamaan, jos tahtoa löytyy. Ongelmana tuppaa olemaan, että työntekijät herkästi selittävät lapsen erityisyydellä myös sellaisia asioita, joita ei pitäisi. Esimerkiksi oma lapseni kieltäytyi pukemasta tiettyjä saappaita jalkaansa, koska toinen lapsi oli kiusannut häntä niistä. Lapsen käytös tulkittiin "erityislapsen kiukutteluksi" eikä siihen kiusaamiseen puututtu. Kiusaaja kun oli yksi tukilapsista.
Itse sain päiväkodissa vipinää, kun kysyin, miten tukisin parhaiten lastani, kun ryhmässä on lapsia, jotka kiusaavat häntä eivätkä kuulemma tottele aikuisia. Esitin kysymyksen vielä niin, että toisen näistä "tottelemattomista" äiti oli kuuloetäisyydellä.
Silloin nuo pojat aloittivat ja hoitajien aika "loppui"; päivinä, jolloin oli pienempi ryhmä, lapset eivät saaneet enää kahdenkeskeistä aikaa omanhoitajansa kanssa (ennen tapana) vaan heidät sysättiin viereiseen tavisryhmään katsomaan videota. Peuhikseen pääseminen oli ennen palkintona hyvästä käytöksestä viikon ajan, sekin vietiin koska kellään ei ollut aikaa viedä lasta sinne. Jne.
Sosiaalisissa tilanteissa ON ongelmia ja niitä harjoitellaankin ihan päivittäin kotona. Lapsen on vaikea nimetä tunteitaan, ärtyy helposti.
ap
en minäkään tykkäisi lapsesta joka puree! Huh sentään, ihan kuin joku elukka. Sympatiani olivat ensin sun puolellasi mutta kun kirjoitit, että lapsesi puri johtajaa käteen niin enpä tiedä, olisivat varmaan iloisia jos vaihdat lapsesi toiseen hoitopaikkaan.
asia on niin että erityisyys ei oikeuta kiusaamista, tarkoitus kai jokaisen ihmisen on oppia toimimaan sosiaalisessa kanssakäymisessä yleisesti vaaditulla tavalla.
Mielestäni kuitenkin asia pitäisi nostaa sen verran pinnalle, että sen tiimoilta tapahtuu päiväkodissa heräämistä. Päiväkodin vaihto saattaa tuntua helpolta ratkaisulta, mutta saattaa johtaa myös pettymykseen. Jokainen ryhmäytyminen sisältää riskin kiusatuksi tulemisesta ja aikuisilla on vastuu olla herkillä näissä asioissa. Myös lapselle voi olla eheyttävää huomata, että ongelmat pystytään ratkomaan ja korjaamaan paikan päällä ilman että tarvitsee "paeta paikalta".
Vaikka päätyisit päivähoitopaikan vaihtoon, toivoisin niiden muiden lasten vuoksi, että nostaisit asian riittävän vahvasti esiin. Koska päiväkodin oma väki ei vaikuta ottavan asiaa riittävän vakavasti, ottaisin yhteyttä ylempiin tahoihin. Nämä asiat eivät muutu vaikenemalla.
johon ottaa yhteyttä. Kyllä johtajan kanssa kannattaa puhua. Pidä lapsesi puolta sillä kukaan muu ei tasan tarkkaan pidä.
Millainen päiväkoti muuten näyttää videoita lapsille? Videoita ei oman lapsen päiväkodissa ole katsottu koskaan. Telkkaria ei taida olla koko päiväkodissa en ole nähnyt niinä 6 vuotena jotka lapsi oli tarhassa.
Voit siis mielestäni hakea uutta hoitopaikkaa, mutta älä jätä tilannetta käsittelemättä ja selvittämättä. Jo pojallesi on tärkeää, että hänen kiusaajiensa puuhiin on puututtu, se on tärkeää siksikin, että samat kiusaajat ovat sitten koulussa kiusaamasa lastasi, ja siihen on entistä vaikeampi puuttua. Päiväkodin henkilökunnan on myös tajuttava, mikä on fyysisen koskemattomuuden raja ja että jos lasta lyödään, ei todellakaan voi korvata sitä sanomalla, että kyllä se itsekin lyö joskus. Kun ei lyödä. Ei kukaan eikä koskaan.
Lähde liikkeelle siitä, että vaadit palaverin, missä on omahoitaja/ryhmän lto sekä päiväkodin johtaja. Tuot selkein esimerkein esille sinua huolestuttavat seikat sekä lapsesi kertomukset ja sen, että aina tilanteet jäävät selvittämättä ja vedotaan vain siihen, ettei omakaan lapsi ole niin kiltti. Ei se oikeuta kiusaamiseen, ja myös oma lapsesi oppii käyttäytymään, kun näkee, mitä seurauksia on lyömisellä.
Kerro päiväkodin henkilökunnalle ystävällisesti mutta jämäkästi, että et aio sietää enää tällaista käsittelyä, missä tekijät eivät saa minkäänlaisia rangaistuksia eikä mitään koskaan selvitetä. Jos ongelmiin ei puututa, teet asiasta rikosilmoituksen. Päiväkodin henkilökunnan on puututtava jopa sanalliseen kiusaamiseen, ja sitähän on todistettavasti se, että huudellaan hävyttömyyksiä jo päivän aluksi vanhempien kuullen eikä henkilökunta tee yhtään mitään. Törkeää käytöstä ammattilaisilta!
Oman poikasi käytöksestä saat lisätietoa erityislastentarhanopettajalta eli pyydä sellaista ryhmään tekemään tarkkailua.
Poikamme on käyttäytynyt päiväkodissa huonosti lähes päivittäin ja hoitaja näytti minulle lomaketta, johon oli kirjannut päivän aikana tapahtuneet konfliktit ym. Silloin olin vaan kauhuissani, mutta nyt kun asiaa miettii, miksi hyvää käytöstä ei ole noteerattu samaan tapaan..? Positiivisen palautteen saaminen on ollut aika vaikeaa, hoitajat kertoivat yhdessä vaiheessa lähinnä negatiivista puolta ja joutuivat keksimään ns. koodilauseen huonoille päiville, koska tajusivat sen vaikuttavan lapsen käsitykseen itsestään kun jatkuvasti haukutaan. Viime kuukausina on lisääntynyt sellainen, että fyysistä kontaktia lapseen ei juuri oteta: halaaminen kiellettiin koko ryhmässä (suukottelun ymmärrän) ja vaikka heillä oli hienot visiot että hyvästellessä kätellään jne., en ole kertaakaan nähnyt että näin tapahtuisi.
ap
En tiedä olisinko omaa lastani edes noin kauan pitänyt tommosessa päiväkodissa. En tiedä, mitä olisin itse tehnyt tilateessa, jossa päiväkodin JOHTAJA lähtee raahaan väkisin kädestä vetäen vastaanhangottelevaa lasta, jonka tietää olevan vielä ns. erityislapsi.
Omat lapseni ovat olleet monlaisissa päiväkodeissa ja hoidossa ja tiedän, että todella huonojakin on olemassa.
Tiedän myös, että se sama lapsi, joka sai aina moitetta toisessa päiväkodissa, olikin sitten ihan tavallisen ihana lapsi toisessa hoitopaikassa ??!!!
Eli vaihda ryhmää. Ano toista hoitopaikkaa. Kerro syyksi, että päivähoidossa on ilmennyt lapsen kiusaamista, johon ei ole puututtu ja että loman aikana lapsi on kertonut paljon sellaista, mistä et ole ollut aikaisemmin tietoinen ja lapsen käytöksessä on selkeää taantumaa (liitoittele reilusti!) tämnän takia, olet nyt tullut päätökseen, että lapselle on löydyttävä toinen hoitopaikka. Syksyllä ryhmäjaot menevät muutenkin uusksi ja lapselle voisi löytyä toinen hoitopaikka hyvinkin nopspaan.
Lapsi oli juuri täyttänyt 3, kun johtajaa puri ja kuten sanottu, täysin vieras ihminen yritti viedä häntä mukanaan vetämällä kädestä. Miten oma lapsesi olisi reagoinut? Minun ei osannut silloin vielä edes nimetä väsymystään, pelkoa tai nälkää...
Paljon on tehty töitä sen eteen että lapsi ei enää purisi tai tekisi tyhmyyksiä. Päiväkodissa hän tuntuu villiintyvän vieläkin, puistossa tai kylässä ei ole samaa ongelmaa. Minua harmittaa nykytilanne enkä tiedä, onko minussa energiaa kutsua koolle palaveria- ryhmän opettaja pistää jauhot suuhun kenelle tahansa ja aiemmissa palavereissa on annettu ymmärtää, että he toimivat täysin oikein ja että vika on meidän puolellamme. Kyllä se varmasti osittain onkin.
ap
mietin myös ihan uteliaisuuttani, että mikä päiväkoti, mikä kaupunki ja mikä alue..
eivätkä omat lapseni ole myöskään koskaan purreet ketään.
Ei normaalit lapset pure toisia. Mutta itsehän sen jo sanoitkin, että lapsesi ei ihan normaali ole mutta ymmärrän hyvin jos hoitajia inhottaa tuollainen. Hommaa lapsellesi yksityinen hoitaja tai hoida itse.
Lapsi oli juuri täyttänyt 3, kun johtajaa puri ja kuten sanottu, täysin vieras ihminen yritti viedä häntä mukanaan vetämällä kädestä. Miten oma lapsesi olisi reagoinut? Minun ei osannut silloin vielä edes nimetä väsymystään, pelkoa tai nälkää...
Paljon on tehty töitä sen eteen että lapsi ei enää purisi tai tekisi tyhmyyksiä. Päiväkodissa hän tuntuu villiintyvän vieläkin, puistossa tai kylässä ei ole samaa ongelmaa. Minua harmittaa nykytilanne enkä tiedä, onko minussa energiaa kutsua koolle palaveria- ryhmän opettaja pistää jauhot suuhun kenelle tahansa ja aiemmissa palavereissa on annettu ymmärtää, että he toimivat täysin oikein ja että vika on meidän puolellamme. Kyllä se varmasti osittain onkin.
ap
Luuletko, että on helppoa kun oma lapsi puree muita, ei osaa nimetä tunteitaan eikä käyttäydy muutenkaan ns. sosiaalisten normien mukaan? Ei ole! Minä en tehnyt mitään tyhmää raskauden aikana ja olemme mieheni kanssa ihan tavallisia veronmaksajia, silti meille syntyi erityislapsi. Kesti kauan hyväksyä että hän tulee olemaan aina erilainen, mutta sitä en ymmärrä miksi osa aikuisista osoittaa INHOA häntä kohtaan. Mitä jos omat lapsesi tekevät virheen, hylkäätkö heidät? Ja pureminen muuten on hyvin tavallista, myös ns. normaalit lapset tekevät sitä pieninä (eivät kaikki, mutta osa). Jos lapsen tunne-elämä on pienemmän lapsen tasolla, pureminen on lähes taattua.
En missään nimessä hyväksy puremista, mutta lapseni minun täytyy hyväksyä. Puremisiin ym. puututaan AINA ja niistä seuraa rangaistus.
ap
En missään nimessä hyväksy puremista, mutta lapseni minun täytyy hyväksyä. Puremisiin ym. puututaan AINA ja niistä seuraa rangaistus.
Jos minä joutuisin sellaiseen pelottavaan tilanteeseen, jossa minua monta kertaa isompi ihminen alkaa väkisin raahata toiseen huoneeseen, niin minä en pelkästää purisi, minä myös kynsisin, potkisin, löisin ja kirkuisin. Pistäisin kaikin tavoin vastaan.
hoitajien ja päiväkodin johtajan kanssa ei saa rakentavaa keskustelua asiasta aikaiseksi, kannattaisi ehdottomasti ottaa yhteyttä johtajan esimieheen.
Onko päiväkodissa ollenkaan elto:a (erityislastentarhanopettaja)? Jos ei niin ota pikaiesti yhteys alueen kiertävään eltoon. Kerro hänelle tilanteesta ja ehdota voisiko hän käydä kerran tai kaksi vierailemassa lapsesi ryhmässä. Lähinnä seuraamassa kuinka ryhmässä toimitaan, ovatko sen käytännöt ja toimintatavat asiallisia, miten ryhmädynamiikka toimii. Ja sitten näiden vierailuiden jälkeen hän varmasti voisi antaa näkemästään palautetta ja neuvoja sekä sinulle, että päiväkodin henkilökunnalle.
Omat lapseni olivat päiväkodissa, jossa on kaksi erityisryhmää. Ja näissä molemmissa ryhmissä oli oma elto. Lisäksi kiertävä elto vieraili säännöllisesti päiväkodissa.
Päiväkodin vaihto saattaisi tosiaan tuntua helpoimmalta vaihtoehdolta, mutta ei välttämättä sitten ole ratkaisu asioihin. Siksi suosittelisinkin sitä, että päiväkodin toimintaa tulisivat arvioimaan ulkopuoliset asiantuntijat
keskustellut asiasta päiväkodin johtajan kanssa?
Jos se ei auta, yhteys erityislastentarhanopettajaan ja tarvittaessa kuntanne/kaupunkinne päivähoidon johtoon. Vaadi saada tietää kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma ja suunnitelma mitä tälle tilanteelle aiotaan tehdä.
Erityisryhmässä ongelmat varmasti kulminoituvat, mutta silti jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus kasvaa turvallisesti rauhassa fyysiseltä ja psyykkiseltä kaltoinkohtelulta (olkoon se tekijä sitten aikuinen tai lapsi).
Vaihtamalla hoitopaikkaa autat ehkä omaa lastasi, mutta itse kiusaamiseen puuttuminen pysyy samalla tasolla eikä palvele yhtäkään osapuolta.