Lue keskustelun säännöt.
ärsyttää lapsen isä, adhd/aspergerlapsi lähtee lomalle
11.07.2012 |
eikä isä usko että lapsella olisi mitään ongelmaa. Olivat viikon mökillä ja lapsi oli ollut koko viikon ottamatta astmalääkkeitä ja vaihtamatta vaatteita. Järvessä oli uinut mutta pesulla ei ollut käynyt, kun ei oltu laitettu pesulle.
Lapsi osaa ottaa lääkkeensä itse kun on jo esiteini, samoin vaihtaa puhtaat päälle ja pakata likaiset muovipussiin, jos siis vain vahditaan että tekee ko. asiat. Muuten jos ei vahdi, sanoo tehneensä muttei oikeasti ole tehnyt mitään.
Nyt lähtee uudestaan viikoksi mökille, ripitin lapsen että varmasti muistaisi ottaa lääkkeensä ja vaihtaa vaatteensa. Minullekin valehteli puhelimessa että kaikki on hoidossa, kun soitin joka päivä ja tarkistin että kaikki on hyvin ja lääkkeet otettu. En toki muuta kotoa käsin voikaan tehdä.
Lapsella siis dg, mutta isä sanoo lapselle itselleenkin ettei usko lapsella olevan mitään vaan kyse on minun hysteerisyydestäni ja että adhd-lääkkeet on huono juttu. Minä, isäpuolensa, lääkäri ja opettaja ollaan kaikki eri linjalla. Mutta isä ei olekaan koskaan elänyt lapsensa kanssa samassa osoitteessa, ihan omasta halustaan. Minusta silti törkeää ettei huolehdi lapsen lääkkeistäkään tuon vertaa, uskoo että lapsi huolehtii itse kun siltä vain tarkistelee että onko lääkkeet otettu.
Meillä välit on jo riitautuneet, minun huolenpidon ja muistuttelun hän jättää omaan arvoonsa ja sitten huutaa lapselle jos olen jostain asiasta soittanut että isän olisi pitänyt huolehtia paremmin. En enää viitsi soittaa ja sanoa, kun ei siitä ole kuin haittaa. En haluaisi laittaa lastakaan sinne enää, mutta en voi kieltää ja lapselle on tärkeää että pääsee isän luo.
Voi huoh. Näitä erityislapsen vanhempana olemisen riemuja. Viikon päästä saan varmaan kotiin astmakohtauksen partaalla olevan, likaisen ja unirytmin sekoittaneen lapsen. Siellä kun ei melatoniineja syödä, nehän on ihan myrkkyä, ulkoilu riittää unensaantiin ja eihän se lomalla haittaa valvoa johonkin kahteen saakka yöllä. Prkl.
Kommentit (78)
Kun äidin mielenterveysongelmat käytännössä viimein tulivat näkyviin sossuillekin, pääsi lapsi meille asumaan ja kaikki lääkitykset ja diagnoosit on purettu. Emme ole mitään superkasvattajia, eikä lapsi oireile missään muuallakaan - vain äidillään.
Ensinnäkin diagnoosin ihan ensimmäinen vaatimus on se, että oireet näkyvät vähintään kolmessa eri paikassa.Onpa mielenkiintoista?
Kertoisitko onko diagnoosi tehty yksityisellä vai kunnallisella puolella?
ADHD ei parane!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se lapsi sitten on siellä mökillä isänsä kanssa? Valvoo pitkälle yöhön ja on sen takia hankala ja riitaisa koko loppuviikon vai? Luulisi, että isäkin lääkkeet antaisi, jos olisi niin vaikeaa? En tietysti tiedä tapaustanne, mutta lapsipuoleni oli äidin luona asuessaan jatkuvan tuen ja lääkityksen (joku adhd-lääke käsittääkseni ja melatoniini) tarpeessa, välillä oli mielisairaalassa, oli autistinen diagnoosi jne. Kun äidin mielenterveysongelmat käytännössä viimein tulivat näkyviin sossuillekin, pääsi lapsi meille asumaan ja kaikki lääkitykset ja diagnoosit on purettu. Emme ole mitään superkasvattajia, eikä lapsi oireile missään muuallakaan - vain äidillään. Eli vaikka kuulostaa tylyltä, niin olisiko mahdollista, että lapsi ei oireile isällään? En haluaisi olla kurja sinua kohtaan, kun selvästi yrität paljon, mutta ehkä yrität liikaa tai väärällä tavalla? Voimia teille lapsen kanssa joka tapauksessa. (Sitä astmalääkityksen lopettamista en joka tapauksessa ymmärrä, astman toteaminen lienee aika yksiselitteistä eli ei jossittelun varaa?)
oireet on vain yhdessä paikassa, esim. kodissa, teillä on ollut erikoinen ja tosi mielenkiintoinen tilanne, että tuollaiset diagnoosit ja vielä lääkityksetkin on ollut, vaikka lapsi on ollut ihan terve. Melkein kuulostaa niin uskomattomalta etten edes usko, mielisairaalaankaan (nykyisin muuten psykiatrinen sairaalahoito) kun ei ole mikään helppo edes päästä vaikka potilas itse PYYTÄISI.
Lapsella ei ohjattu toiminta onnistu juuri ollenkaan, sosiaaliset taidot todella olemattomat (koulussa luokkakaverit kiusaavat, ei ole kavereita kun on "outo"), möläyttelee mitä sattuu ja auktoriteettia ei kunnioita. Esim. ei ymmärrä mistä syystä opettajaa pitäisi kuunnella ja kunnioittaa, ei hänestä ole riittävä syy että on opettaja. Varmaan voisit lukea wikipediasta aspergerin oireyhtymän oireita, meillä aika pitkälle juuri nämä klassiset oireet.
Uppoutuu omaan tekemiseensä (erityiskiinnostuksen kohde) tuntikausiksi ja saadakseen lapsen syömään, nukkumaan tai kuuntelemaan itseään saa tehdä kaikennäköisiä hattutemppuja. Iskän kanssa on helppo olla, kun on ainoa lapsi ja saa itse päättää mitä syödään ruoaksi, milloin haluaa nukkumaan, milloin pelataan pleikkaa ja milloin syödään karkkia. Ei ole rajoituksia, ei kieltoja eikä sääntöjä joita pitäisi noudattaa. Sellainen ei onnistu kotona eikä koulussa, joten oireitahan siitä esiintyy.
Tässä päästään nyt siihen asiaan että näitä as/adhd-diagnooseja on aina niin helppo epäillä ja syytellä vanhempia (tai tässä tilanteessa lähivanhempia) kun ei ole niiiiin konkreettista kuin astma. Diagnostiikka on silti aivan yhtä tarkkaa kummassakin.
ap
Ok, uskon minä :) Tuli vain mieleeni tuo, että on vaikea tietää, miten lapsi isällään käyttäytyy, kun ei voi olla kärpäsenä katossa.
No käsittääkseni tuo diagnostiikka on joskus aika ontuvaa (vaikka uskon, että on paljon mainioita lääkäreitä tälläkin alalla!), ainakin lapsipuoleni tapauksessa oli. Äidillä oli persoonallisuushäiriö ja muita vakavia ongelmia ja käytännössä lähinnä henkisesti kidutti lasta. Lapsi oireili jossain määrin koulussakin, mutta kun äidin vaikutus katosi, loppuivat oireet ihan kaikkialla. Ja diagnoosi oli sellainen, että olisi pitänyt olla jonkinlainen synnynnäinen häiriö, johon ei kasvatuksella voi vaikuttaa. Mutta kyllä vaan vaikutti. Tyttö joutui tosiaan pakkohoitolähetteellä mielisairaalaan, kun äiti vaati, mutta tietysti pääsi aina pois, kun ei siellä oireillut. Lopulta asiantuntijat tajusivat, kummassa päässä se vika oli, lapsen vai äidin. Lapsi tietysti luuli itse olevansa sairas, kun äiti sitä hänelle toitotti, ja on myöhemmin sitten sanonut, että luuli äidin "kasvatusmetodeja" normaaleiksi, vaikka eivät olleet, lapsi kun ei tietysti voi arvioida omaa tilannettaan kovin objektiivisesti.
Mutta olen itse selvitellyt Asperger-asioita, ja kyllähän lapsesi oireet tutuilta kuulostivat näin maallikon korvin. Jos isän luona saa tehdä mitä vaan, onhan se huono asia ja voisi sanoa että lapselle kuin lapselle. Sopivissa asioissa voi relata, muttei kaikissa. Ehkä eron jälkeen moni etävanhempi yrittää olla enemmän kiva kaveri kuin kasvattaja?
isänä ja toisena kasvattajana, mutta kykyä ei tunnu olevan. Enkä minä voi ketään aikuista käskeä, jos ei osaamista sieltä itseltään löydy. Lapsihan tässä vain kärsii, ja lähinnä juuri siitä että lääkärit, äiti, isäpuoli ja opettaja yrittävät keksiä keinoja joilla pärjää adhd:n ja aspergerin kanssa, ja iskä samaa aikaa toisaalla sanoo että äitis keksii ne jutut. Eipä tuo isä suostunut lastenpsykiatrin pyynnöstäkään tulemaan tapaamiseen lastenpsykiatrin käynnille, kertonee jo asenteestakin melko paljon.
Pääasia kuitenkin nyt olisi se astmanhoito, me täällä kotona sitten painiskelemme näiden muiden pulmien kanssa, mutta ei toivoisi siihen päälle vielä sairaalahoitoa astman vuoksi (ei olisi ensimmäinen kerta).
Kun äidin mielenterveysongelmat käytännössä viimein tulivat näkyviin sossuillekin, pääsi lapsi meille asumaan ja kaikki lääkitykset ja diagnoosit on purettu. Emme ole mitään superkasvattajia, eikä lapsi oireile missään muuallakaan - vain äidillään.
Ensinnäkin diagnoosin ihan ensimmäinen vaatimus on se, että oireet näkyvät vähintään kolmessa eri paikassa.Onpa mielenkiintoista?
Kertoisitko onko diagnoosi tehty yksityisellä vai kunnallisella puolella?
ADHD ei parane!
Kunnallisella puolella oli diagnoosi tehty. Lapsi oireili lopulta koulussakin, kun oli aikansa ensin oireillut kotona. Mutta oireet loppuivat siis kaikkialla, kun lapsi muutti pois äidiltään (ja äiti on kieltäytynyt tapaamasta lasta lainkaan sen jälkeen).
En sinänsä kiellä esim. ADHD:n ja Aspergerin oireyhtymän olemassaoloa, mutta ainakin minusta tuntuu, että lapsipuolelle oli tehty diagnoosi ihan väärin perustein - en voi muuta ajatellakaan. Ja tuollainen syö turhaan uskottavuutta niiltä, joille diagnoosi sopii kuin nenä päähän ja on auttanut elämää. (Ja luulen, että suurin osa diagnoosin saaneista on kuitenkin heitä.)
Pitäisi olla varovaisempi asettaessaan diagnoosi. ADHD-tyyppinen on eri asia kuin ADHD. ADHD-tyyppistä käytöstä kun tulee huonoista kasvuolosuhteista.
Yksityiseltä puolelta saa yleensä diagnoosin lähes kuka vaan ja ihan muutaman käynnin perusteella. Kunnallisella puolella tutkimukset kestävät monia kuukausia.Olen yllättynyt että tässä tapauksessa diagnoosi oli saatu kunnalliselta puolelta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tämä meidän vuosia kestänyt painajaisemme oli malliesimerkki siitä, miten persoonallisuushäiriöinen, hyvin älykäs, miellyttävästi käyttäytyvä äiti pyöritti niin terveydenhuoltoa, sosiaalitoimea kuin oikeuslaitostakin kuin litran mittaa. Pieni pelko on takaraivossa siihen asti, kun lapsi on täysi-ikäinen, mutta kun lapsi ei nyt tapaa äitiään, on tilanne rauhallinen. En kyllä kadehdi yhtään diagnoosin tekijöitäkään: ei ole mitään yksiselitteistä veritestiä, vaan pitää uskoa, mitä esim. vanhemmat sanovat ja toivoa, että he ovat rehellisin mielin liikenteessä. Ja kun kirjoitin, että lapsi oireili vain äidillään, tarkoitin siis, että aluksi pitkään vain näin. Myöhemmin toki tuli oireita mm. koulussa (isän luona ei ikinä), mutta mielestäni kyökkipsykologina on ihan loogista, että kun ihmistä riittävästi kiduttaa, hän oireilee ennen pitkään kaikkialla. Eli en oikein ymmärrä, mitä se kertoo, että oireita on kolmessa paikassa? Voihan oireiden syynä olla silti vain yksi näistä paikoista?
täysin eri kasvatuslinja ja toinen vähättelee lapselle hänen sairauksiaan, jopa syyttää toista kasvattajaa kehnoksi.
Voisitko selittää lapselle tarkkaan, miksi astma-lääke on otettava ja mitä seuraa, jos sitä ei ota? Auttaisiko, jos siitä panisi vaikka päivittäismuistutuksen kännykkään, siis lapsen kännykän kalenteriin - jos hänellä on kännykkä kaiketi mökilläkin mukana?
Itselläni on 10-vuotias as-poika, mutta onneksi olemme kimpassa hänen isänsä kanssa ja isä tunnustaa lapsen erityisyyden ja siitä johtuvat haasteet.
Olen huomannut, miten todella, todella tärkeää on pitää rutiineista kiinni jo siksikin, että lapsen omaehtoisuus on heikkoa, ja ilman rutiineja asiat unohtuvat. Mutta lapsi itsekin pitää niitä tärkeinä, assit yleensä ovatkin aika rutiinitarkkoja (rutiinit tuovat järjestystä heidän kaoottisena kokemaansa sosiaaliseen kanssakäymiseen).
Auttaisiko, jos ottaisit lapsen isän mukaan seuraavalla kerralla lapsen lääkärikontrolliin? Nyt hän kokee olevansa ulkopuolinen, ja pitää noita juttuja selvästi "vain vaimon kouhotuksena". Voisi järkiintyä, kun kuulee suoraan lääkäriltä, mistä on kyse ja miksi lääkityksiä on noudatettava.
- astmaatikko ja as-lapsen äiti-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että olin ap. Siis lapsen isä kutsuttiin sinne lastenpsykiatrin tapaamiseen, ei tullut. Minä en ole asian tiimoilta enää ollut yhteyksissä häneen, lapsi oli kysynyt aikooko tulla sinne ja kiertänyt koko kysymyksen vastaamatta. Lääkäriltä tulleeseen kirjeeseen ei ollut reagoinut mitenkään, siis jätti tulematta varatulle ajalle eikä ollut ilmoittanut kirjeessä mainittuun puhelinnumeroon osallistumisestaan mitään.
Meidän lapsi nauttii kun ei "tarvii tehä mitään" eli just lääkkeet jää ottamatta ja nukkumaan mennään miten mennään. Mutta se taas johtuu siitä että meidän lapsi on juuri nimenomaan erittäin omaehtoinen, eli laatii oman suunnitelmansa mitä tehdään ja milloin, ja iskällä hänellä onkin oma rutiininsa, juuri hänen säännöillään laadittu. Kotona suurimmat taistot tulee siitä, että me aikuiset määräämme tahdin ja rutiinien järjestyksen, eikä lapsi itse. Siihen ei tietenkään ole mitään lääkettä, kun lapsi ei meitä auktoriteetiksi ota emmekä me aio myöntyä lapsen vallan alle.
Vertaistukea olisi niin ihana saada, kun itsestä tuntuu että takki on jo ihan tyhjä, usein vain miettii etten oikeasti enää tiedä mitä tehdä tuon lapsen kanssa. Voin rehellisesti sanoa etten tiedä miten aspergerlasta kasvatetaan, mutta sen olen huomannut että ainakaan muihin kolmeen ns. "terveeseen" lapseen tehonnut kasvatus ei toimi aspergerlapseen.
ap kiittää
Kirjoitin tuosta melatoniinista kouluikäiselle. Olen miettinyt tuota omaehtoisuutta, on kuin lapsi henkensä edestä vaatisi sen mahdollisuuden sanoa mielipiteensä ja PÄÄTTÄÄ, vaikkei häneltä kysyttäisi mitään tai tilanteessa ei olisi sananvaltaa. Sellainen näsäviisastelija vähän, eilen surkuttelin miehelleni kun uuniperunat eivät paahtuneet ja tämä 5-vuotias pamautti että "olisit kypsentänyt ne mikrossa". En tiedä olisiko pitänyt huutaa, itkeä vaiko nauraa...tokaisin vaan takaisin että älähän viisastele.
Rutiinit ovat tärkeitä ja kuvallista lukujärjestystä vahditaan haukansilmin. Toisaalta jos sinne laitetut jutut eivät miellytäkään, lapsi raivostuu ja yrittää vekslata niitä kuvia. Tuntuu, että kaikkeen pitää sanoa varmuuden vuoksi ensin "EI!" ennenkuin asiaa pohditaan ja se hyväksytåän. Kieltäytyminen ja uhoaminen omista tekemisistä on aina ensireaktio, se on aika raskasta. Siihen päälle as-jumit, kiukuttelu uusista vaatteista (esim. lempihahmolla kuvitetussa paidassa ei ollut muuta vikaa kuin että se oli uusi, hyväksyi käyttöönsä myöhemmin kun huomasi että paita on mukava päällä) ja jatkuva nalkuttaminen, niin avot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä huolimatta olisi todella tärkeää että pystyisit hillitsemään oman ärtymyksesi ja mahdollisen raivosi? asiasta.
Sinulle ex on kusipää, lapselle hän on isä. Siinä on valtava ero, mollaamalla ja sättimällä isää aiheutat vain henkistä ahdistusta ja pahoinvointia lapsellesi.
Tunnistan sinussa oman äitini, hänkin oli vahva nainen, jolla oli tiukka kuri, kaikki oli suunniteltua, kellotettua ja tärkeintä oli näyttää ulospäin hyvältä silitetyillä vaatteilla. Pienenä inhosin olla äidin aputyttö mökillä, koko päivä oli ohjelmoitua askaretta ja mökkipäivät yhtä kurjuutta.
Kun olin 8½-vuotias äitini teki lakon ja lopetti mökillä käymisen, kun ei saanut muita sukulaisia hyppimään oman pillinsä mukaan. Sen jälkeen kesän mökkiviikko ukin mökillä, isän, veljen ja serkkujen kanssa oli kesän parasta aikaa, koko loman kohokohta. Joo, elimme kuin pellossa, kävimme uimassa, kalassa, uimassa ja taas uimassa. Nukuttiin teltassa saunan kuistilla. Grillattiin eikä syöty ruokaympyrän mukaan. Ne oli mun lapsuuden onnellisimpia viikkoja, vieläkin muistan sen tunteen kun sai vapaasti hengittää eikä kukaan ollut niskan takana.
Anna lapsellesi tilaa olla isän kanssa ja rakentaa oma suhteensa isänsä kanssa.
Kirjoitin tuosta melatoniinista kouluikäiselle. Olen miettinyt tuota omaehtoisuutta, on kuin lapsi henkensä edestä vaatisi sen mahdollisuuden sanoa mielipiteensä ja PÄÄTTÄÄ, vaikkei häneltä kysyttäisi mitään tai tilanteessa ei olisi sananvaltaa. Sellainen näsäviisastelija vähän, eilen surkuttelin miehelleni kun uuniperunat eivät paahtuneet ja tämä 5-vuotias pamautti että "olisit kypsentänyt ne mikrossa". En tiedä olisiko pitänyt huutaa, itkeä vaiko nauraa...tokaisin vaan takaisin että älähän viisastele.
Rutiinit ovat tärkeitä ja kuvallista lukujärjestystä vahditaan haukansilmin. Toisaalta jos sinne laitetut jutut eivät miellytäkään, lapsi raivostuu ja yrittää vekslata niitä kuvia. Tuntuu, että kaikkeen pitää sanoa varmuuden vuoksi ensin "EI!" ennenkuin asiaa pohditaan ja se hyväksytåän. Kieltäytyminen ja uhoaminen omista tekemisistä on aina ensireaktio, se on aika raskasta. Siihen päälle as-jumit, kiukuttelu uusista vaatteista (esim. lempihahmolla kuvitetussa paidassa ei ollut muuta vikaa kuin että se oli uusi, hyväksyi käyttöönsä myöhemmin kun huomasi että paita on mukava päällä) ja jatkuva nalkuttaminen, niin avot.
Mutta mulle lääkäri sanoi etten saisi hermostua siitä (meillä kun kyse ISOSTA lapsesta niin se tuntuu jo ihan vittuilulta tulla joka asiassa neuvomaan ja "pätemään"), kun lapsi ei sitä itse ymmärrä tekevänsä, vaan on olevinaan kohtelias ja neuvoo ihan tosissaan. Aika kamalaa. Mitään sarkastisia vitsejä lapsi ei ymmärrä, vaan ottaa konkreettisesti ne eli ei kannata ikinä ikinä sanoa "olisko kiva istua talon katolla, niin korkealla?", koska lapsi menee ja kokeilee että onko. Samoin loukkaantuu itse jos hetkenkin kuvittelee että joku sanoi jotain vain loukatakseen häntä. Kuitenkin itse arvostelee ja näsäviisastelee joka asiasta muille, voi miten rasittavaa. Meillä on alettu sanoa joka kerta siihen "ei tarvitse aikuisia lasten neuvoa" tai "ei ole kohteliasta neuvoa kun ei ole pyydetty neuvoja".
Nalkuttaminen on munkin heikoin lenkki. Tiedän nyt, ettei saisi mutten voi lopettaa sitä, kun hermot on niin hajalla jo. Joka ikinen päivä kun opettaa saman lapsen pesemään hampaansa, pesemään kätensä ulkoa tultua, huolehtimaan wc-hygieniastaan ja nostamaan vaatteensa lattialta naulakkoon, se ei olekaan niin helppoa kuin miltä kuulostaa. Kun tänään selvittää mitä pitää tehdä ja kertoa miksi, perustella oikein kunnolla että menee kaaliin, huomenna saa sen ihan saman tehdä, ja lapsesta tuntuu että hän kuulee sen aivan oikeasti ENSIMMÄISTÄ kertaa.
Tämä on ehkä raskainta ollut minulle äitiydessä, kun en voi odottaa oppimista tällaisissa asioissa OLLENKAAN. Sen sijaan jos luetaan vaikkapa jalkapallon mm-kisoista netistä jotain tietopakettia, lapsi muistaa vielä puolenkin vuoden päästä pelaajien pistesijoitukset. Sen yhden lukemisen perusteella. Silloin kyllä kirpaisee kovasti ja mielessä käy "siis vittuileeko toi mulle, ettei se muka muista kun sanon että kakan jälkeen pitää takamus pyyhkiä!?!?".
Ja ihanaa edes joskus lukea äidistä, joka oikeasti tietää mitä tarkoitan! :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanomasi varmaan sopii moneen autoritaariseen kasvattajaan ja normaalilapseen, mutta ap:n lapsi on neurologisesti epätyypillinen, univaikeuksista kärsivä (hyvin tyypillistä asseille) ja astmaatikko. Heillä PITÄÄ olla tiettyjä perusjuttuja elämässä, koska muuten jää syömiset, lääkkeenotot ja nukkumisrytmi - ja siitä seuraa oikeasti vakavia ongelmia. Ihan eri juttu kuin se, että tavallinen lapsi elää pellossa viikon ajan.
Ap ei siis niuhota tai pyri hyppyyttämään muita pillin mukaan huvin vuoksi. Vaan huolehtii lapsensa tarpeista, toisin kuin isä, joka viis veisaa.
Käytin ap muuten ihan väärää sanaa. Minunkin 10-vee assini on hyvin omaEHTOINEN. Tarkoitin omatoiminen, eli sellainen oma-aloitteinen tarpeista huolehtiminen ja soveltava reagoiminen eri tilanteisiin ontuu.
Tuo muuten ei ole niinkään poikkeuksellista erityislasten vanhemmille, että isä ei uskalla itse itselleen myöntää pojassaan olevan mitään vikaa. Kun sitä ei myönnä, sitä ei "ole". Vähän samaa kuin se, että jos mies ei mene lääkäriin, ei hän voi olla sairaskaan... hemmetin turhauttavaa!
-35-
Siitä huolimatta olisi todella tärkeää että pystyisit hillitsemään oman ärtymyksesi ja mahdollisen raivosi? asiasta.
Sinulle ex on kusipää, lapselle hän on isä. Siinä on valtava ero, mollaamalla ja sättimällä isää aiheutat vain henkistä ahdistusta ja pahoinvointia lapsellesi.
Tunnistan sinussa oman äitini, hänkin oli vahva nainen, jolla oli tiukka kuri, kaikki oli suunniteltua, kellotettua ja tärkeintä oli näyttää ulospäin hyvältä silitetyillä vaatteilla. Pienenä inhosin olla äidin aputyttö mökillä, koko päivä oli ohjelmoitua askaretta ja mökkipäivät yhtä kurjuutta.
Kun olin 8½-vuotias äitini teki lakon ja lopetti mökillä käymisen, kun ei saanut muita sukulaisia hyppimään oman pillinsä mukaan. Sen jälkeen kesän mökkiviikko ukin mökillä, isän, veljen ja serkkujen kanssa oli kesän parasta aikaa, koko loman kohokohta. Joo, elimme kuin pellossa, kävimme uimassa, kalassa, uimassa ja taas uimassa. Nukuttiin teltassa saunan kuistilla. Grillattiin eikä syöty ruokaympyrän mukaan. Ne oli mun lapsuuden onnellisimpia viikkoja, vieläkin muistan sen tunteen kun sai vapaasti hengittää eikä kukaan ollut niskan takana.
Anna lapsellesi tilaa olla isän kanssa ja rakentaa oma suhteensa isänsä kanssa.
Ilman minun miestäni meidän lapsilla ei olisi edes iltaisin nukkumaanmenoaikoja, hän huolehtii niistä paljon paremmin kuin minä, vaikka tiedän niiden olevan varsinkin adhd/as-lapselle erityisen tärkeitä!
Luulen että luit tietyt lasit silmilläsi tätä ketjua ja mieleesi nousi lapsuudestasi ikäviä asioita. Minä en kuitenkaan vihaa ex-miestäni enkä ole ikinä arvostellut lapselle isäänsä, päinvastoin olen jopa valehdellut lapselle että isällä on työkiireitä, kun isä on tehnyt ohareita ilmoittamatta mitään. Olet kyllä lukenut ihan juuri sitä mitä olet halunnutkin, ja kyllähän sen huomaa. Olen tosi pahoillani että sun lapsuus on ollut sellainen ja olet kärsinyt äitisi luonteesta.
Tämä on kuitenkin ihan eri tilanne. Enkä IKINÄ sanoisi exääni kusipääksi, vaikka välillä mietinkin ihan tosissani rakastaako hän lastaan oikeasti, ja jos rakastaa, miksei halua tavata säännöllisesti ja huolehtia terveydestään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä poika on fasinoitunut ylipäätään luvuista. Lukumuisti ja päässälaskutaito ovat todella hyvät.
Tuo on meillekin tuttua, että kaikesta pitää koko ajan muistuttaa ja vääntää. Onneksi meidän poika on tosiaan aika rutiinitarkka, mikä helpottaa, koska tekee tiukasti tietyt asiat tietyssä vaiheessa päivää, eikä niistä silloin tarvitse erikseen sanoa (esim. tekee läksyt aina heti kotiin tultuaan).
-35-
Meillä poika on fasinoitunut ylipäätään luvuista. Lukumuisti ja päässälaskutaito ovat todella hyvät.
Tuo on meillekin tuttua, että kaikesta pitää koko ajan muistuttaa ja vääntää. Onneksi meidän poika on tosiaan aika rutiinitarkka, mikä helpottaa, koska tekee tiukasti tietyt asiat tietyssä vaiheessa päivää, eikä niistä silloin tarvitse erikseen sanoa (esim. tekee läksyt aina heti kotiin tultuaan).
-35-
Olisiko tuo adhd kun ei pidä yllä mielenkiintoa yhteen aiheeseen kerrallaan.
ap
Aikuisten neuvominen ja viisastelu...huooooooooh. Ja tosiaan se pyllyn pyyhkiminen tai vastaava tulee aina yllätyksenä; "ahaa" oli meidän lapsen reaktio kun varmaan sadannen kerran muistutin häntä tuon tyyppisestä asiasta. Sanoo myös "mmm", kun puhun hänelle, muttei kuuntele- tämä selviää kysymällä "mitä juuri sanoin?". Vastaus on "ööö...emmä tiiä". Sitten taas toisaalta leikkiessään (paljon järjestelyä, tykkää siivota ja tehdä palapelejä ym.) voi keskittyä tosi hyvin ja muistaa jotain, mikä tapahtui toisessa huoneessa samaan aikaan.
Kavereiden pitäisi lukea ajatuksia, kuten vanhempienkin. Suurin rasite lapselle hoidossa näyttää olevan tuon kyvyn puute muilla ihmisillä...epäselvästi puhuvaa kaveria suorastaan välttelee, ei voi sietää huonosti puhuvia (tosin aksentti ei haittaa) ja vaikuttaa oudon hermostuneelta hänestä puhuessaan, kiihtyneeltä. Puhuu kirjakieltä ja on hyvin pikkuvanha, oppi lukemaan 4-vuotiaana mutta pelkää epäonnistumista ja harjoittelu onnistuu vain omaehtoisesti.
Arjessa on kymmeniä juttuja, joista kuormittuu sekä lapsi että vanhemmat (niitä seuratessaan..).
t. alle kouluikäisen äiti
Sanomasi varmaan sopii moneen autoritaariseen kasvattajaan ja normaalilapseen, mutta ap:n lapsi on neurologisesti epätyypillinen, univaikeuksista kärsivä (hyvin tyypillistä asseille) ja astmaatikko. Heillä PITÄÄ olla tiettyjä perusjuttuja elämässä, koska muuten jää syömiset, lääkkeenotot ja nukkumisrytmi - ja siitä seuraa oikeasti vakavia ongelmia. Ihan eri juttu kuin se, että tavallinen lapsi elää pellossa viikon ajan.
-35-
Hän on erityislapsen roolissa 24/7, viikko vapaana siitä sairaanroolista voi olla lapselle taivaallista. Äiti luonnolliseti uhraa koko elämänsä erityislapsensa vuoksi, mutta sen 'pellossa' vietetyn viikon voimalla lapsi voi taas jaksaa seuraavan kouluvuoden.
- 38
se, että lapsi hermostuu, jos häntä neuvoo millään tavalla. EI TARTTE MUISTUTTAA karjuu meidän vintiö, vaikka selvästi oli unohtanut, mitä piti tehdä. Pyrinkin yleensä verhoilemaan kehotukset ja muistutukset ehdotuksiksi. "Ehdit käydä pesemässä kädet nyt, kohta syödään..."
Autismikirjon lapset ovat tyypillisesti juuri tuollaisia, että luulevat kaikkien ajattelevan samalla lailla kuin he. Ja yllättyvät, kun huomaavat, että eiväthän nuo mokomat ajattelekaan...
Meillä rassaa se, että kymmenvuotiaalla on pari vuotta vanhempi sisar, joka silloin tällöin piruuttaan rikkoo veljen "ympyröitä" eli rutiineja. Nyt tilanne on jo paljon parempi, mutta muistan kauhulla ja väristyksellä ajan about 5-6 vuotta sitten. Esim. kotiintulo tarhasta oli yhtä hittoa, kun pojan olisi pitänyt saada sisääntullessaan ensin panna valot rappuun, sitten tilata hissi ja rimputtaa ovikelloa kolme kertaa. Jos ja kun sisko ryntäsi edelle sytyttämään valot jne., seurauksena oli kamala tappelu.
Nyt sisko on jo viisastunut ja velikin oppinut HIUKAN itsehillintää.
-35-
Sanomasi varmaan sopii moneen autoritaariseen kasvattajaan ja normaalilapseen, mutta ap:n lapsi on neurologisesti epätyypillinen, univaikeuksista kärsivä (hyvin tyypillistä asseille) ja astmaatikko. Heillä PITÄÄ olla tiettyjä perusjuttuja elämässä, koska muuten jää syömiset, lääkkeenotot ja nukkumisrytmi - ja siitä seuraa oikeasti vakavia ongelmia. Ihan eri juttu kuin se, että tavallinen lapsi elää pellossa viikon ajan.
-35-
Hän on erityislapsen roolissa 24/7, viikko vapaana siitä sairaanroolista voi olla lapselle taivaallista. Äiti luonnolliseti uhraa koko elämänsä erityislapsensa vuoksi, mutta sen 'pellossa' vietetyn viikon voimalla lapsi voi taas jaksaa seuraavan kouluvuoden.
- 38
ei se, että ottaa astmalääkkeensä ja menee nukkumaan edes SUHT samoihin aikoihin poista vapautta ja lomaa.
Puhut ihan kuin lapsen elämä olisi kotona yhtä perkelettä. Mistä ihmeestä sinä sellaiseen johtopäätökseen olet tullut?
Puhut selvästi omasta lapsuudestasi. Epäilemättä olikin ahdistavaa, kuvauksestasi päätellen. Otan osaa.
Mutta koeta nyt ymmärtää, että sinä olet sinä, ap on eri ihminen kuin äitisi.
-35-
jos kahdesti viikossa tarvitsee melatoniinia nukahtamiseen. Meillä ei adhdlääkityksiä edes oltu harkitukaan kun melatoniini tuli pelastamaan lapsen yöt, kun hän nukkui klo 02-07 yöunet ja piti hereillä koko perhettä sinne 02 saakka kun "äiti, mä en saa unta". Meillä on alusta saakka otettu tabletti illassa ja teho on vielä toistaiseksi pysynyt aivan samana. Meillä valvominen EI JOHDU adhdlääkkeistä, vaan on luontaista tälle lapselle, on valvonut aivan vauvasta saakka yömyöhään.
Tätä en tiedä miten tämä tahtojen taistelu tähän nyt liittyy mutta neljän lapsen äitinä sanoisin ettei meillä kukaan lapsista pompottele vanhempia, jokaista lasta koskee perheen yhteiset säännöt joita ei kuitenkaan aivan mahdottomasti ole.
ap