Meillä on nykyään aina siistiä !
Pakko tuulettaaaaaa!!!
Tein sen. Kaappi, laatikko ja hylly kerrallaan inventoin kotimme tavarat ja poistin KAIKEN mitä perheemme EI TARVITSE. Kuskasin paperinkeräykseen ja kirppikselle kirjahyllyn verran lehtiä sekä kirjoja. Hylly löysi myös uuden kodin yhdessä muutaman maton kanssa.
Vaatteita vein Fidan kirpputorille kahdeksan muovikassillista, kenkiä neljä. Astioita kolme pahvilaatikkoa, liinavaatteita ja pyyheitä pari lootaa. Olkalaukkuja poistin kaapeistani viisi.
Lapset antoivat tarpeettomia lelujaan kolme pussillista, pari kassia rikkinäisiä jouti roskikseen. Urheiluvälineita perattiin kovalla kädellä; viisi paria luistimia ja kaksi kypärää pääsi ilahduttamaan toisia lapsia.
Kuuntelemattomat levyt löysivät tiensä kirppikselle, samoin videot ja DVD:t.
Siivotessani olo sekä iloinen että tyrmistynyt. Pursuin onnea aina uuden kassin täyttyessä, samalla ällistelin Täysin Turhan Tavaran määrää, mikä kodissamme oli. Miten olinkaan lannistunut tavarapaljouden alle; aina etsiessäni esim. eteisen kaapeista jotain, piti taistella pursuilevia henkareita ja ylitäysiä naulakkoja vastaan. Kun nyt avaan kaapin oven, näen heti mitä siellä on.
Koti näyttää jotenkin uudelta. Vieraatkin ovat huomanneet sen. Tavaroita on entiseen verrattuna niukasti, joten meillä on "vähäeleisen tyylikästä". Vähän niin kuin vilkaisee nopeasti jotain aikakaulehden kuvaa ja miten nätiltä siinä näyttää.
Löydän kaiken, mitä tarvitsen. Eteisen lipaston päällä ei enää ole vanhoja rahoja, klemmareita ja avaimia pursuilevaa kulhoa, vaan avainkaappi. Nobel sille, joka sen kaapin keksi.
Enää en säilytä yhtään tavaraa, jos en sitä tarvitse. Hamstraaja-äitini oli tästä tiedosta tyrmistynyt, koska hänen mielestää "aika tavaran kaupihtee". Höpö höpö. Hän ei edelleenkää käytä vuodesta 74 säästämäänsä kesämekkoa.
Tekisi mieli itkeä tirauttaa ilosta, miten helpottunut olen saatuani kodin tähän kuntoon. Siivous ei tunnu siivoukselta, vaan kaiken kauniin korostamiselta. Kova oli homma, mutta kannatti!
ottaa vastaan lasten vaatteita ym tarvikkeita. vievät viroon ja venäjälle lastenkoteihin ja lastensairaaloihin, joissa hyvinkin puutteellisia oloja.
hyväkuntoiset, teille tarpeettomat lastentarvikkeet voisivat päätyä sinne. googlatkaa "hylätyt lapset ry"