Mies haluaa meidän vauvalle ehdottomasti oman sukunimensä

jos jo tuollaisesta asiasta syntyy riita. Parisuhde on joustamista ja kompromisseja ja rakkautta ja anteeksiantoa.

kun pitää tehdä tuollainen numero asiasta?

jotka on minun lapseni, minun sukunimeni, minun tahtoni mukaan kaikki minun, minun, minun ja jos ei mennä sen mukaan niin mies on niin itsekäs.



Ja sitten ne on täällä seuraavaksi itkemässä kun mies ei ota osaa lapsen hoitoon ...



Mistäköhän mahtais johtua, että niin sitten pääsee käymään..



Ja sitten tulee ero..ja sekin on miehen syytä..koska oli niin itsekäs..

jos jo tuollaisesta asiasta syntyy riita. Parisuhde on joustamista ja kompromisseja ja rakkautta ja anteeksiantoa.

Asiasta ollaan keskusteltu, eikä yhteisymmärrykseen ole päästy. Mua vaan ihmetyttää nuo miehen perustelut ja tulin niihin kyselemään muiden mielipiteitä.

kun pitää tehdä tuollainen numero asiasta?

Mies se tässä on asiasta haloon nostanut. Olen valmis antamaan periksi ja laittamaan lapselle miehen sukunimen, mutta se ei poista sitä etteikö minun nimeni olisi mielestäni parempi. Miehellä taas ei tunnu olevan muuta väliä kuin se, että sisaruksilla on sama sukunimi.

vauvapalstalle uikuttamaan. AP:n pitäisi keskustella lapsensa isän kanssa. Meille se on yks hailee.

vauvapalstalle uikuttamaan. AP:n pitäisi keskustella lapsensa isän kanssa. Meille se on yks hailee.

miten aina menee pointti ohi. Kyselin ihmisten mielipiteitä lähinnä noihin miehen perusteluihin, en niinkään siihen kumman nimi pitää antaa ja miksi. Ajattelin, että onko lapsille oikeasti hämmentävää jos on eri sukunimet vai onko se ajatus vain mieheni päässä. Itsekkäitä tässä varmaan ollaan molemmat, mutta joku nimi vauvalle on annettava.

ja lapset ovat sekaisin, kun tällaista sotkua ja sotaa on jo pelkkien nimien kanssa. Mahtaa lapsesta tuntua kivalta pyöriä noitten kaikennimisten eksien ja nyksien ja niiden uusien ja vanhojen lasten joukossa, tietämättä oikein mihin joukkoon sitä kuuluu ja kuuluuko mihinkään ylipäänsä.

Kylä lapset leimaantuvat ihmisiin eivätkä nimiin.

mutta mihin sitä oikein leimaannutaan kun väkeä tulee ja menee koko ajan.

Jos olisin ap:n tilanteessa, tulisi lapselle ehdottomasti minun nimeni. Miehen nimi olisi ok vasta, kun mies olisi perhettä eli naimisissa kanssani.

Teidän suhde ei kuulosta erityisen vakaalta. Muutenkin olen sitä mieltä, että jos ei olla naimisissa, niin naisen sukunimi lapselle (ellei naimisiin menosta olla jo selvästi puhuttu).



Erityisesti vielä, jos miehen ex-vaimolla on sama sukunimi niin mikä järki antaa uudelle lapselle sama sukunimi? Ihan niin kuin lapsi kuuluisi siihen perheeseen (ex-vaimo mukaan lukien)?

..mutta halusin kirjoittaa omakohtaisen kokemukseni sukunimestä. Kun synnyin, minulle annettiin isäni hyvin erikoinen ja harvinainen nimi. (Isäni on Lapista)Vanhempieni oli kai tarkoitus jossain vaiheessa mennä naimisiinkin tai ainakin pikkusisaruksia minulle oli jossain vaiheessa suunniteltu.

Äitini oli myös kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltaja ja hänellä oli lasten isän sukunimi, joten jos vanhempani olisivat menneet naimisiin, äiti olisi saattanut pitää kuitenkin edellisen nimensä.



Vanhempani erosivat riitaisesti kun olin 2-vuotias.Muutimme äitini ja isompien sisarusteni kanssa äidin kotiseuduille toiselle puolen Suomea. Jonkinlaiset välit isän suuntaan kuitenkin pysyivät. Aikaa kului ja menin kouluun..



Luokkaa en muista, mutta koulussa ei mennyt kauaakaan kun sain kiusaajat perääni erikoisesta nimestä.Perheessä tunsin oloni ulkopuoliseksi kun olin "väärän"niminen. Aloin oma-aloittesesti lisäämään äitini ja sisarusteni sukunimen omani perään varsinkin kirjallisesti. Eihän siinä mitään virallista ollut, mutta olin vielä pieni alakoululainen ja lapsenmielinen.



Ollessani jotain vajaa 10-vuotias, isommat sisarukseni olivat jo täysikäisiä ja äiti päätti vaihtaa oman tyttönimensä takaisin. Minä sain vaihtaa samalla myös hänen tyttönimelleen. Muistan kuinka isä itki puhelimessa, se oli hänelle silloin kova paikka. Minä olin helpottunut kuitenkin, koska vuosia jatkunut koulukiusaus loppui ainakin nimen osalta ja tunsin äitini kanssa yhteenkuuluvuutta saman nimen tähden. Myöhemmin olen ymmärtänyt isäänikin enemmän.Toivon, ettei minua olisi kiusattu jne.ja olisin voinut pitää isän nimen, koska se on nyt käynyt niin harvinaiseksi (alle 20 Suomessa) ja sitä kantaa lähinnä vanhat lapsettomat ukot, että nimi kuolee jossain vaiheessa sukupuuttoon. Pari vuotta menin naimisiin ja minulla on nykyään mieheni sukunimi. Se ei ole paljon yleisempi kuin isänkään nimi ja olen onnellinen siitä, että jos joskus saamme lapsia, nimi saa jatkuvuutta. Tulipas pitkä avautuminen. En tarkoittanut tätä kannanotoksi suuntaan enkä toiseen mutta tulipa vaan mieleen.

Monen mielestä miehen pitää saada tahtonsa läpi "kun se on sille tärkeää". Ihan kuin kamalinta olisi se että miehelle tulee vähän paha mieli. Suomalaiset naiset on ihan ylikilttejä miehiään kohtaan. Sitten toinen asia: kyllä vaan jotkut nimet ovat kauniimpia kuin toiset. Voihan sitä sanoa makuasiaksi, enkä rupea tässä esimerkkejä heittelemään etten loukkaa ketään, mutta on kauniita ja vähemmän kauniita sukunimiä (mulla siis vähemmän kaunis). Ap:n lapsen etu on saada kaunis nimi.

Jos on tyttö ja sille laitetaan isänsä rumempi sukunimi, niin eihän se välttämättä jää hänelle, jos/kun hän menee naimisiin...



Jos poika, niin se rumempi sukunimi jää hänelle.





Laittakaa nätimpi sukunimi.

...joita olet jo saanut (ison kasan!) mutta oma kokemus:



Meidän perheessä lapsilla on kolme eri sukunimeä (kuusi lasta) eikä se ole lapsista mitenkään outoa. Oikeastaan se on heistä hauskaakin, joskus laskevat nimiä ja niiden kirjaimia tai tekevät "jokkueita" (ei mitenkään kilpailuhenkistä vaan leikkiä).



Uskon, että eri sukunimet lapsilla on miehellesi hämmentävämpää kuin mitä se olisi lapsille.



Sinänsä ymmärrän miehen kaipuun saada lapsille oma sukunimi - lapset ovat joka tapauksessa varsinkin alussa lähempänä äitiä, jollain lailla. Mutta olisi reilua sanoa todellinen syy eikä laittaa vaatimustaan lasten parhaan nimiin.

Meillä oli vastaava tilanne sillä erotuksella, että minulla oli myös lapsi omalla tyttönimelläni. Käytiin pitkät keskustelut sukunimestä (ennen raskautta) ja miehen mielestä lapselle "kuuluu" antaa isän nimi ja se on perinne. Lapsi on enemmän äpärä jos on äidin nimellä ja jos isän nimellä, niin lapsen sosiaalinen status on muka parempi. En tajunnut noita perusteluja ollenkaan, minun mielipiteeni oli että lapselle tulee sukunimilain mukainen nimi. Loppupeleissä mentiin naimisiin ja kaikille tuli sama (miehen) sukunimi, vaikka olisin ihan mielellään voinut omanikin pitää.

Jos on tyttö ja sille laitetaan isänsä rumempi sukunimi, niin eihän se välttämättä jää hänelle, jos/kun hän menee naimisiin... Jos poika, niin se rumempi sukunimi jää hänelle.

Miten niin?

Kuulostaa siltä, että et kunnioita miestäsi ja tuolla menolla lapsi ei opi tuntemaan isäänsä, josta olet eronnut jo ristiäisten aikaan.

Sinun mielestäni isä siis syrjii uusinta lastaan haluamalla heille kaikille saman sukunimen?? Ei jo olemassa olevia lapsia voi syrjiä sukunimen vuoksi, kun se nimi on jo heillä. Uusin tulokas voi tuntea itsensä syrjityksi myöhemmin teidän YHTEISEN valintanne jälkeen, sillä teillä on ollut valta tehdä oikea ratkaisu.

Jos et todellakaan näe yhteistä tulevaisuutta miehesi (ja hänen lastensa) kanssa, tee ihmeessä niinkuin itsestäsi tuntuu hyvältä.

Hän ehkä pelkää, että muualla asuvien lasten ja teidän yhteisten lastenne välille voi olla vaikeaa saada saman perheen tuntua. Hän haluaa ehkä psykologisesti yhteisellä nimellä osoittaa, että he ovat ensisijaisesti saman isän lapsia, ja vasta toissijaisesti eri äitien lapsia. Siis korostaa yhdistäviä, ei erottavia tekijöitä. Luulisin miehen tähtäävän nimi toiveella sisarusten yhtenäisyyteen ja uuden tulokkaan porukkaan kuulumiseen.



Itse olen teoriatasolla miettinyt samaa. Minulla on kaksi lasta minun sukunimelläni. Isällään ja äitipuolellaan on kummallakin eri sukunimi, sinne siis puuttuu tavallaan yksi sidettä osoittava asia. Jos saisin lapsen uuden miehen kanssa, en ainakaan voisi muuttaa omaa nimeäni miehen nimelle, koska tällöin kukaan kummankaan perheen aikuisista ei olisi lasten kanssa samalla nimellä. Asia on vähän eri, mutta tunnistan tuon miehesi (mahdollisen) tunteen nimen yhdistävyydestä ja että sellainen linkki olisi tärkeä juuri lapsille. Sinun ja lapsesi välien kehittymiselle ei ole odotettavissa ongelmia. Lapsen ja sisaruspuoliensa välejä taas voidaan joutua työllä rakentamaan.

et halua yhdistää perhettä ja ottaa saman nimen koko poppoolle? etkö sen vertaa voisi joustaa? Minusta kuuluisi kyllä koko perheelle sama nimi, ihan ihme vääntämistä pienistä asiosta!



Ja kolme nimeä joillakin ovessa? anna mun kaikki kestää!!

nuo lapset ole sisaruksia vaan sisarpuolia, isastahan se on kiinni jos haluaa luoda yhteenkuuluvuutta kahden eri perheen lapsien valille, ei nimesta. Itse kun menin naimisiin, minulla oli ennestaan lapsi mutta kun otin miehen sukunimen, oma lapseni jai ikaankuin ulkopuoliseksi. Siksi vaihdoin jonkin ajan kuluttua nimeni takaisin entiseen niin etta minulla oli taas sama nimi lapseni kanssa.