Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pakkoruotsin alkaa jo alakoulussa! Taas hallitus möhlinyt!

Vierailija
28.06.2012 |

Nyt ne ovat tehneet päätöksen, että ruotsi alkaa jo alakoulussa. Ihan uskomatonta, että kun Suomi tarvitsisi kansainvälistä osaamista ja kielitaitoa meidän lapset pakotetaan entistä tiukemmin kahden kielen ansaan.

Yhä harvempi valitsee alakoulussa alkavaa A2-kieltä kun myös ruotsi alkaa samoihin aikoihin. Kolmen kielen opiskelu on muutenkin kova paikka varsinkin monelle pojalle, joiden kielellinen kehitys on tyttöjä hitaampaa. Saati sitten nyt kun 3 kieltä alkaa melkein yhtä aikaa. Muistan omasta lapsuudesta, että sitä vaikeampaa on oppia kieliä mitä enemmän ne käyvät "samaan tahtiin" eli kummassakin ollaan vaikka ihan alkuvaiheessa. Sen sijaan kun toisen on jo oppinut, toista on helpompi lähteä opiskelemaan kun ne eivät sekoitu enää keskenään.

Miksi, oi miksi, tämä meidän hallitus tuntuu ehdoin tahdoin haluavan tehdä kaiken juuri päinvastoin kuin olisi Suomen kokonaishyödyn kannalta parasta?

Toinen mikä ihmetyttää, että miksi tämä yritetään salata kansalta kun mikään media ei nosta tästä äläkkää? Suurin osa suomalaisista vastustaa pakkoruotsi ylipäänsä puhumattakaan sen aikaistamisesta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062715765867_uu.shtml

Kommentit (78)

Vierailija
61/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta jatkan vielä että metsään mentiin tuossa kielijutussa. Sitä ruotsia kun ei ihmeemmin tarvita tuolla maailmalla.(englannin panostus parempi). Juu ja asun itärajalla, missä se venäjän osaaminenkin oisi nykyään suotavampi jopa ihan työnsaannin kannalta.

Kyseessä onkin suomalaisten kiusaaminen. Annetaan kiusaamisen esimerkkiä lapsille, näin ilkeitä voidaan olla.

Kaikki poliitikot tietävät että siitä on lapsille haittaa. Tulee koulukielteisyyttä kun joutuvat turhia kieliä, vieläpä valloittajan kieltä, opettelemaan vaikkei kukaan tahtoisi.

Tarttuu vielä muihinkin aineisiin ja aikaistamalla tehostavat sitten sitä. Kun ennen yläasteelle asti olivat koulussa viihtyviä, nyt sitten muuttuu ala-aste sellaiseksi kuin yläaste oli ennen.

Vierailija
62/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertokaas ny sitten, että mikä kieli voisi korvata valtakunnallisen ruotsin? Kalliiksihan tulee, jos 1/5 lukisi saksaa, 1/5 ranskaa, 1/5 venäjää, 1/5 espanjaa, 1/5 kiinaa. Pakkoruotsi on helppo ja halpa valinta. Harvalle ruotsin korvaava kielikään käyttökielen tasolle yltäisi.

Näin saadaan halvalla kielitaitoisia nuoria, ja voidaan polleana esittää tilastoja ja numeroita koulutusjärjestelmän hyvyydestä ulkomailla. Niinkö?

Mutta kun kyse ei ole päättäjien vaan kansalaisten edusta myöhemmin työelämässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ihmeessä taideaineita lisättiin? Lisää työttömiä tai valtion apurahoilla eläviä (elämän)taiteilijoitako tässä kasvatetaan?

Kaipaamme lisää kieliä (ruotsi, kiina, espanja - ihan mikä vaan, sama se) ja kovaa tiedetta!

Vierailija
64/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertokaas ny sitten, että mikä kieli voisi korvata valtakunnallisen ruotsin? Kalliiksihan tulee, jos 1/5 lukisi saksaa, 1/5 ranskaa, 1/5 venäjää, 1/5 espanjaa, 1/5 kiinaa. Pakkoruotsi on helppo ja halpa valinta. Harvalle ruotsin korvaava kielikään käyttökielen tasolle yltäisi.

Tietysti tuollainen malli olisi pitkällä tähtäimellä edullisempi kuin pakkoruotsi. Vai luuletko, että muut maat huvikseen panostavat tuollaiseen malliin ja Suomi ainoana maana maailmassa tällaiseen kahden pikkukielen loukkoon?

Ja jos toinen pakollinen kieli (englannin lisäksi)olisi vapaasti valittavissa ja valinnaisuus seuraisi nykyisten A-kielien suositimmuutta niin ikäryhmästä kielien valinta menisi jokseenkin näin: 45% ruotsi, 35 % saksa, 15 % ranska, 3 % venäjä, 2 % muut.

Tuo säilyttäisi todella suuren ruotsinkielentaitoisen reservin Suomessa, jolla pärjättäisiin paremmin kuin hyvin. Mutta muiden kielien osaajissa tapahtuisi valtava harppaus parempaan suuntaan. Eli vaikka "vain" noin puolet ikäluoskasta osaisi ruotsia (joka riittää yli äyräiden tyydyttämään 5%:n palvelutarpeen), niin muiden kielten osaajien määrä kasvaisi 500 % nykyiseen verrattuna. Eihän tuo voi kuulostaa KENENKÄÄN mielestä huonolta, ellei ole suomenruotsalainen joka haluaa pitää itsellään etulyöntiaseman kieltenopiskelussa kun suomalaiset pakotetaan lukemaan yhtä turhaa kieltä ylimääräisenä. Enkä kyllä ymmärrä onko se heillekään sen arvoista, kun saavat ylimielisen ja öykkäröivän pakotuskäytöksensä takia suomenkielisten vihat päälleen.

Vierailija
65/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei siksi, että olisin samaa mieltä. Minusta vain tällaiset omasta mielestään kaiken tietävät ihmiset ovat yleensä niitä kaikken suurinpia selittelijöitä.

Vierailija
66/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei siksi, että olisin samaa mieltä. Minusta vain tällaiset omasta mielestään kaiken tietävät ihmiset ovat yleensä niitä kaikken suurinpia selittelijöitä.

Sulla on varmaan jokin hyvä argumentti vastaan? Vai ärsyttääkö vain se, että tiedät kannattavasi asiaa ilman järkiperusteita ja keskustelu on siksi mielestäsi vittumaista ja pitäisi lopettaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/78 |

Sanoin vain, etten toivo sinua ehdokkaaksi siksi, että olisin kanssasi samaa-(/eri)mieltä. Mutta siis todella sydämestäni toivon sitä!

Vierailija
68/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoin vain, etten toivo sinua ehdokkaaksi siksi, että olisin kanssasi samaa-(/eri)mieltä. Mutta siis todella sydämestäni toivon sitä!

En vain taida olla tarpeeksi fiksu, koska en ymmärrä miten sitten liittyy ketjun aiheeseen tai ylipäänsä mihinkään mitenkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/78 |

Lue se viestini, siinä se seisoo.

Vierailija
70/78 |

minusta vaikutti siltä, että sinusta luulen tietäväni kaiken vaikken tiedä, ja selittelen vain asioita. En ymmärrä miksi kukaan haluaisi tuollaisen ihmisen politiikkaan ajamaan yhteisiä asioita. Itse haluan ainakin sellaisia, jotka ottavat asioista selvää ja muodostavat rationaalisesti mielipiteensä faktojen pohjalta ottaen huomioon kokonaishyödyn eikä vain oman viiteryhmänsä etuja. Tosin taitaa ensinmainitut olla enemmistössä nykyään näiden päätösten perusteella :( Anteeksi offtopic.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisivat samantien aikaistaneet vielä muutamalla vuodella. Nuoremmat lapset oppivat helpommin kielen.

Minä olen sitä mieltä että ruotsinkielen opetus jo neljänneltä luokalta tai sitten ei ollenkaan.

Mieluumin ei ollenkaan, mutta näköjään tuosta pakosta ei koskaan päästä eroon, vaikka kuinka kansa sitä toivoisi.

Vierailija
72/78 |

73/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertokaas ny sitten, että mikä kieli voisi korvata valtakunnallisen ruotsin? Kalliiksihan tulee, jos 1/5 lukisi saksaa, 1/5 ranskaa, 1/5 venäjää, 1/5 espanjaa, 1/5 kiinaa. Pakkoruotsi on helppo ja halpa valinta. Harvalle ruotsin korvaava kielikään käyttökielen tasolle yltäisi.

Näin saadaan halvalla kielitaitoisia nuoria, ja voidaan polleana esittää tilastoja ja numeroita koulutusjärjestelmän hyvyydestä ulkomailla. Niinkö?

Mutta kun kyse ei ole päättäjien vaan kansalaisten edusta myöhemmin työelämässä.

Ei se kyllä sen halvempaakaan ole. Kielenopettajien koulutus maksaa sen saman riippumatta kielestä.

Se ettei lapset osaa kieliä maksaa kymmeniä miljardeja vuosittain. Plus kerrannaisvaikutukset siitä ettei ne ole olleet tuottamassa rahaa ja hyvinvointia.

Vanhuksilta ei tarvii vaippoja vaihtaa, nuoret ei tarvii kalapuikkoja kouluissa jne., ovat poliitikot päättäneet.

Vierailija
74/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisivat samantien aikaistaneet vielä muutamalla vuodella. Nuoremmat lapset oppivat helpommin kielen. Minä olen sitä mieltä että ruotsinkielen opetus jo neljänneltä luokalta tai sitten ei ollenkaan. Mieluumin ei ollenkaan, mutta näköjään tuosta pakosta ei koskaan päästä eroon, vaikka kuinka kansa sitä toivoisi.

Aikaistaa pitäisi ylipäätään noita kielten aloituksia, tietysti ei pakollisina kaikille, jos jo yksi kieli tuottaa vaikeuksia.

Samoin kannatan ns. kovien aineitten tuntimäärien lisäystä, vanhemmiten viisastuneena humanistireppanana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ruotsi ja uskonto ovat molemmat täysin turhia aineita.

Uskonnon historia (kirkkohistoria) on kyllä käypää opintomateriaalia historiallisena tieteenä.

Vierailija
76/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisivat samantien aikaistaneet vielä muutamalla vuodella. Nuoremmat lapset oppivat helpommin kielen. Minä olen sitä mieltä että ruotsinkielen opetus jo neljänneltä luokalta tai sitten ei ollenkaan. Mieluumin ei ollenkaan, mutta näköjään tuosta pakosta ei koskaan päästä eroon, vaikka kuinka kansa sitä toivoisi.

Aikaistaa pitäisi ylipäätään noita kielten aloituksia, tietysti ei pakollisina kaikille, jos jo yksi kieli tuottaa vaikeuksia.

Samoin kannatan ns. kovien aineitten tuntimäärien lisäystä, vanhemmiten viisastuneena humanistireppanana.

Ei ne sen kovempia ole jos ei lapsille kerrota niitten kovia olevan. Sanotaan että matikka on hauskaa ja sitten saat hyvää palkkaa niin lapset uskoo koska se on totta. Ainakin jälkimmäinen.

Esimerkiksi tämänpäiväinen uutinen:

http://yle.fi/uutiset/vienti_pelastaisi_oulun_syoksykierteelta/6198867

"Vienti pelastaisi Oulun." No ei pelasta kun juuri ne kieltenosaajat puuttuu, tuo että "nyt tarvitaan kansainvälisen kaupan osaajia" ei tarkoita mitään sen kummempaa kuin että kielitaito puuttuu. Insinööreille on luotu kuva että kielet on syvältä, kiitos pakkoruotsin. Ehkei olisi kannattanut.

Vierailija
77/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kyllä kahta kieltä pystyy hyvinkin alkaa opiskella alakoulussa, jos ei ole ihan vajaa. Lapsen kyky oppia on huimaa, ja tämä on siksi nimenomaan hyvä homma. Kielitaidottomat luuserit ei nykymaailmassa yhtä hyvin pärjää.

Vierailija
78/78 |
28.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin jälkimmäinen. Esimerkiksi tämänpäiväinen uutinen: <a href="http://yle.fi/uutiset/vienti_pelastaisi_oulun_syoksykierteelta/6198867" alt="http://yle.fi/uutiset/vienti_pelastaisi_oulun_syoksykierteelta/6198867">http://yle.fi/uutiset/vienti_pelastaisi_oulun_syoksykierteelta/6198867<…; "Vienti pelastaisi Oulun." No ei pelasta kun juuri ne kieltenosaajat puuttuu, tuo että "nyt tarvitaan kansainvälisen kaupan osaajia" ei tarkoita mitään sen kummempaa kuin että kielitaito puuttuu. Insinööreille on luotu kuva että kielet on syvältä, kiitos pakkoruotsin. Ehkei olisi kannattanut.

Insinööreille kannattais opettaa myös maantiedettä: Esim Oulua lähin naapurimaa on Ruotsi, rajalle on reilut 100 kilometriä, ja sen toisella puolella Luulajan, Kiirunan sun muut isot teollisuuskompleksit. Niissä pärjää auttavasti myös suomeksi mutta jos haluaa syvällisemin tehdä bisnestä niin ruotsn taidosta on eniten hyötyä. kaikki ruotsalaisetkaan ei osaa erityisen hyvin englantia, lähinnä etelässä asuvat osavat, pohjoisessa asuvilla on joko suomi tai saame kakkosäidinkielenä.

Suomessa tosin on insinörteille toitotettu että pelkkä englanti riitää tosimiehelle, naissihteeriköt hoitavat kommunikaation muilla kielillä, mutta onko Oulussa edes sellaisia? Taitavat ne kielitaitoiset sihteeriköt asustella Turku-Porvoo akselin eteläpuolella.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän viisi