Avio- vai avoliitto kirjain sinne tänne? Kertokaa eroja näiden välillä! Ja -&+ - puolia.

Lapsi on kahden isän loukussa ja kumpikin suorastaan kamppailee päästäkseen yhteishuoltamaan tätä rakkauden hedelmää.

Mutta teen tätä hommaa työkseni, ja totuus on kuulkaa monin verroin tarua ihmeellisempää. :DD

Joku isä lapselle yleensä saadaan, jos äiti a) haluaa isyyden vahvistettavaksi ja b) äiti kykenee muistamaan mahdollisen siittäjän nimen ja lapsen tekoajankohdan edes suunnilleen.

Isyyden vahvistaminen ilman tunnustamista ei useimmiten tuota yhteishuoltajuutta.



Isän vastuu rajoittuu minimissään elareihin ja tulevaisuudessa tapahtuvaan perinnönjakoon.

Avioliitto ei ole tähän saakka merkinnyt minulle yhtikäs mitään. Olen aina luottanut siihen, että niin kauan kuin pysymme yhdessä (nyt 10 vuotta), mieheni rakastaa ja kunnioittaa minua ehdoitta, enkä tarvitse mitään lakia ja oikeustoimia tuekseni tämän varmistamiseksi. Samoin olen varma, että itse rakastan ja kunnioitan miestäni suhteen loppuun saakka. Jos jomman kumman halu rakastaa loppuu, suhde lopetetaan ja kertynyt omaisuus jaetaan tavalla, joka on kummankin mielestä oikeudenmukainen. Suhdetta ei lopeteta tilanteessa, jossa olemme keskenämme riidoissa, koska silloin se päättyisi kesken. Ainoastaan silloin, kun voimme sopia asioista rauhallisesti ja järkevästi, suhteen voi lopettaa. Tästä syystä en ajattele tarvitsevani avioliittoa myöskään eron varalta.



Menetimme hiljattain ensimmäisen lapsemme raskauden 2. kolmanneksella. Sen jälkeen olen alkanut pelätä (irrationaalisesti) miehenikin kuolemaa. Ja sitä kautta olen alkanut miettiä, miten minun kävisi jos mies tosiaan kuolisi.



Nämä ketjussa mainitut juridiset seikat muuttivat mieleni avioliiton tarpeellisuudesta itselleni. Haluan elää avioliitossa, koska haluan välttää ylimääräisiä vaikeuksia siinä tilanteessa että mieheni kuolisi tai menettäisi oikeustoimikelpoisuutensa. Olisin varmasti muutenkin jaksamiseni äärirajoilla, enkä kaipaisi suruni keskelle ylimääräisiä kiemuroita ja taistelua yhteiskunnan ja/tai mieheni vanhempien kanssa. Samoin jos mahdollisessa tulevassa synnytyksessä kävisi sama kuin ketjun aiemmalle kirjoittajalle, olisi hyvä että lapsen isää pidettäisiin ehdoitta ja automaattisesti hänen isänään.



Avioliitto ei siis edelleenkään varsinaisesti liity keskinäiseen rakkauteemme, joka olisi olemassa ja aivan samanlaista ilman avioliittoakin. Mutta koska se, miten yhteiskunta meitä näissä tietyissä tilanteissa kohteleisi, riippuu olennaisesti suhteen statuksesta, aion ehdottaa miehelleni naimisiin menemistä.



Kiitos kommentoineille.



t. 15

päätös tehohoidon aloittamisesta tai lopettamisesta kuuluu vanhemmille.

ja jos äiti on heräämössä, niin tehohoitoa tuskin lopetetaan jonkun äidin sukulaisen vaatimuksesta, jos samaan aikaan äidin kanssa synnyttämässä oleva ja isäksi ilmoitettu vastustaa sitä. Äiti päättää sitten kun on herännyt.

Ja jos äiti on ilmoittanut, että hänen lisäkseen ainoastaan puolisolla on oikeus päättää, niin eipä siinä lähdetä kyselemään minkään mummon mielipidettä.

Mutta teen tätä hommaa työkseni, ja totuus on kuulkaa monin verroin tarua ihmeellisempää. :DD

Joku isä lapselle yleensä saadaan, jos äiti a) haluaa isyyden vahvistettavaksi ja b) äiti kykenee muistamaan mahdollisen siittäjän nimen ja lapsen tekoajankohdan edes suunnilleen.

Emme me ainakaan vastanneet mitään siittämisajankohdasta, ei sitä edes kysytty.

Tämä on ihan naurettava systeemi. Vaikka äiti olisi mennyt päivää ennen synnytystä naimisiin ihmisen kanssa, johon on tutustunut raskaana ollessaan, niin tämä mies on sitten automaattisesti isä. Mutta sitten avoparin kohdalla aletaan jaaritella jostain siittämisajankohdista ja ties mistä.

Avioliitto ei ole tähän saakka merkinnyt minulle yhtikäs mitään. Olen aina luottanut siihen, että niin kauan kuin pysymme yhdessä (nyt 10 vuotta), mieheni rakastaa ja kunnioittaa minua ehdoitta, enkä tarvitse mitään lakia ja oikeustoimia tuekseni tämän varmistamiseksi. Samoin olen varma, että itse rakastan ja kunnioitan miestäni suhteen loppuun saakka. Jos jomman kumman halu rakastaa loppuu, suhde lopetetaan ja kertynyt omaisuus jaetaan tavalla, joka on kummankin mielestä oikeudenmukainen. Suhdetta ei lopeteta tilanteessa, jossa olemme keskenämme riidoissa, koska silloin se päättyisi kesken. Ainoastaan silloin, kun voimme sopia asioista rauhallisesti ja järkevästi, suhteen voi lopettaa. Tästä syystä en ajattele tarvitsevani avioliittoa myöskään eron varalta.

Menetimme hiljattain ensimmäisen lapsemme raskauden 2. kolmanneksella. Sen jälkeen olen alkanut pelätä (irrationaalisesti) miehenikin kuolemaa. Ja sitä kautta olen alkanut miettiä, miten minun kävisi jos mies tosiaan kuolisi.

Nämä ketjussa mainitut juridiset seikat muuttivat mieleni avioliiton tarpeellisuudesta itselleni. Haluan elää avioliitossa, koska haluan välttää ylimääräisiä vaikeuksia siinä tilanteessa että mieheni kuolisi tai menettäisi oikeustoimikelpoisuutensa. Olisin varmasti muutenkin jaksamiseni äärirajoilla, enkä kaipaisi suruni keskelle ylimääräisiä kiemuroita ja taistelua yhteiskunnan ja/tai mieheni vanhempien kanssa. Samoin jos mahdollisessa tulevassa synnytyksessä kävisi sama kuin ketjun aiemmalle kirjoittajalle, olisi hyvä että lapsen isää pidettäisiin ehdoitta ja automaattisesti hänen isänään.

Avioliitto ei siis edelleenkään varsinaisesti liity keskinäiseen rakkauteemme, joka olisi olemassa ja aivan samanlaista ilman avioliittoakin. Mutta koska se, miten yhteiskunta meitä näissä tietyissä tilanteissa kohteleisi, riippuu olennaisesti suhteen statuksesta, aion ehdottaa miehelleni naimisiin menemistä.

Kiitos kommentoineille.

t. 15

...nimittäin tuohon "Jos jomman kumman halu rakastaa loppuu, suhde lopetetaan ja kertynyt omaisuus jaetaan tavalla, joka on kummankin mielestä oikeudenmukainen. Suhdetta ei lopeteta tilanteessa, jossa olemme keskenämme riidoissa, koska silloin se päättyisi kesken."

Inhorealismia ehkä, mutta tuo kuulostaa melko tekopyhältä... Mutta ehkä tosiaan olette niin valtavan kypsiä molemmat, että oli tilanne mikä hyvänsä, pystyisitte eron tullen esimerkiksi jakamaan omaisuuden kummankin mielestä tasapuolisesti.

Avioliitto ei ole tähän saakka merkinnyt minulle yhtikäs mitään. Olen aina luottanut siihen, että niin kauan kuin pysymme yhdessä (nyt 10 vuotta), mieheni rakastaa ja kunnioittaa minua ehdoitta, enkä tarvitse mitään lakia ja oikeustoimia tuekseni tämän varmistamiseksi. Samoin olen varma, että itse rakastan ja kunnioitan miestäni suhteen loppuun saakka. Jos jomman kumman halu rakastaa loppuu, suhde lopetetaan ja kertynyt omaisuus jaetaan tavalla, joka on kummankin mielestä oikeudenmukainen. Suhdetta ei lopeteta tilanteessa, jossa olemme keskenämme riidoissa, koska silloin se päättyisi kesken. Ainoastaan silloin, kun voimme sopia asioista rauhallisesti ja järkevästi, suhteen voi lopettaa. Tästä syystä en ajattele tarvitsevani avioliittoa myöskään eron varalta.

Menetimme hiljattain ensimmäisen lapsemme raskauden 2. kolmanneksella. Sen jälkeen olen alkanut pelätä (irrationaalisesti) miehenikin kuolemaa. Ja sitä kautta olen alkanut miettiä, miten minun kävisi jos mies tosiaan kuolisi.

Nämä ketjussa mainitut juridiset seikat muuttivat mieleni avioliiton tarpeellisuudesta itselleni. Haluan elää avioliitossa, koska haluan välttää ylimääräisiä vaikeuksia siinä tilanteessa että mieheni kuolisi tai menettäisi oikeustoimikelpoisuutensa. Olisin varmasti muutenkin jaksamiseni äärirajoilla, enkä kaipaisi suruni keskelle ylimääräisiä kiemuroita ja taistelua yhteiskunnan ja/tai mieheni vanhempien kanssa. Samoin jos mahdollisessa tulevassa synnytyksessä kävisi sama kuin ketjun aiemmalle kirjoittajalle, olisi hyvä että lapsen isää pidettäisiin ehdoitta ja automaattisesti hänen isänään.

Avioliitto ei siis edelleenkään varsinaisesti liity keskinäiseen rakkauteemme, joka olisi olemassa ja aivan samanlaista ilman avioliittoakin. Mutta koska se, miten yhteiskunta meitä näissä tietyissä tilanteissa kohteleisi, riippuu olennaisesti suhteen statuksesta, aion ehdottaa miehelleni naimisiin menemistä.

Kiitos kommentoineille.

t. 15

En kritisoi ratkaisuasi tai sitä mitä haluat, mutta suuresti IHMETTELEN, että teet elämäsi päätöksiä nettipalstan anonyymien kommentoijien perusteella?! Siksi epäilenkin, että olet alunperinkin ollut jokin trolli. Nettiin voi kirjoitella kuka vaan mitä vaan, vanhentunutta tai väärää tietoa, tai ottaa asioita yksipuolisesti esiin.

No, tämä avioliittoasia nyt ei niin vakava ole. Mitään varsinaista haittaa tuskin koituu, vaikka menisitkin nyt av-palstan perusteella naimisiin. Mutta jatkossa älä ihmeessä tee tärkeämpiä päätöksiä av-palstan tai muunkaan nettipalstan perusteella! Ota itse selvää asioista ihan muuta kautta.

En ole lastenvalvoja, toimin lakimiehenä lapsiasioissa ja hoidan paljon isyysjuttuja.

ap on saanut paljon oikeaa tietoa tässä av-mittapuulla hyvin korkeatasoisessa ketjussa.



Mitään haittaa ei koidu siitä, että menee naimisiin. Avioehdolla voi etukäteen vähän hahmotella tulevaisuudessa tehtävää ositusta. Avioehdon voi tehdä myös niin, että erossa pätee toisenlaiset ehdot kuin kuolemassa.

Inhorealismia ehkä, mutta tuo kuulostaa melko tekopyhältä... Mutta ehkä tosiaan olette niin valtavan kypsiä molemmat, että oli tilanne mikä hyvänsä, pystyisitte eron tullen esimerkiksi jakamaan omaisuuden kummankin mielestä tasapuolisesti.

Mutta eipä ne asiat aina niin kivasti mene avioerossakaan... Tässä ketjussa on lueteltu avioliiton "etuja" kuten juuri tuo omaisuuden jakaminen tasan. Kyllähnä se kuulostaa selkeältä ja reilulta. Mutta kuvitellaan tällainen tilanne:

A ja B ovat naimisissa. A on perinyt vanhemmiltaan kesäasunnon, jolla on valtava tunnearvo. A:lla on myös lapsi. B on tuloton ja varaton. B pettää A:ta (tai tekee jotain muuta inhottavaa, joka haavoittaa ja loukkaa A:ta). A haluaa eron. Myös B:lle ero sopii, onhan hän oikeutettu saamaan puolet A:n omaisuudesta. Ja B haluaakin aloittaa uuden elämän uuden kumppaninsa kanssa. A ei pysty maksamaan sitä rahassa, joten hän joutuu myymään sen tunnearvoa sisältävän kesäasunnon. Hän olisi halunnut aikanaan lapsensa saavan sen, koska se on lapsellekin tärkeä. Mutta nyt se joudutaan myymään, jotta B saa rahansa. A:n henkinen tuska on valtava, koska hän joutuu käytännössä maksamaan B:lle ja tämän uudelle kumppanille kivan pesämunan, ja samalla sekä hän että lapsi menettävät rakkaan kesäpaikan.

Onpa oikeudenmukainen ja hyvä systeemi?

ap on saanut paljon oikeaa tietoa tässä av-mittapuulla hyvin korkeatasoisessa ketjussa.

Mitään haittaa ei koidu siitä, että menee naimisiin. Avioehdolla voi etukäteen vähän hahmotella tulevaisuudessa tehtävää ositusta. Avioehdon voi tehdä myös niin, että erossa pätee toisenlaiset ehdot kuin kuolemassa.

Kannattaa olla tarkkana sopimusten kanssa, tai voi koituakin haittaa. Mutta muuten ei koidu haittaa, ei välttämättä tule hyötyäkään. Riippuu tilanteesta, koituuko avoliitostakaan mitään haittaa - tai hyötyä. Joskus on ihan sama, kumman valitsee.

kannattaa joka tapauksessa avioehdolla sulkea pois avio-oikeuden ulkopuolelle. Avioehdon voi tehdä myös näin osittaisena, vaikka muuten pantaisiinkin lusikat jakoon.

Meillä on juuri tällainen avioehto, miehellä miehen suvun mökki, mulla mun suvun mökki. Ja varulta kannattaa vihjata perinnönjättäjille, että tekevät testamentin, jossa sulkevat kyseisesta omaisuudesta pois avio-oikeuden. Se riittää periaatteessa yksinkin, ellei toinen puoliso avioehtoon suostu.

Onpa oikeudenmukainen ja hyvä systeemi?

Tunnearvoltaan suuret asiat kannattaa joka tapauksessa avioehdolla sulkea pois avio-oikeuden ulkopuolelle. Avioehdon voi tehdä myös näin osittaisena, vaikka muuten pantaisiinkin lusikat jakoon.

Meillä on juuri tällainen avioehto, miehellä miehen suvun mökki, mulla mun suvun mökki. Ja varulta kannattaa vihjata perinnönjättäjille, että tekevät testamentin, jossa sulkevat kyseisesta omaisuudesta pois avio-oikeuden. Se riittää periaatteessa yksinkin, ellei toinen puoliso avioehtoon suostu.

Onpa oikeudenmukainen ja hyvä systeemi?

En kritisoi ratkaisuasi tai sitä mitä haluat, mutta suuresti IHMETTELEN, että teet elämäsi päätöksiä nettipalstan anonyymien kommentoijien perusteella?! Siksi epäilenkin, että olet alunperinkin ollut jokin trolli. Nettiin voi kirjoitella kuka vaan mitä vaan, vanhentunutta tai väärää tietoa, tai ottaa asioita yksipuolisesti esiin.

No, tämä avioliittoasia nyt ei niin vakava ole. Mitään varsinaista haittaa tuskin koituu, vaikka menisitkin nyt av-palstan perusteella naimisiin. Mutta jatkossa älä ihmeessä tee tärkeämpiä päätöksiä av-palstan tai muunkaan nettipalstan perusteella! Ota itse selvää asioista ihan muuta kautta.

Kävimme mieheni kanssa lapsemme kuoleman jälkeen mm. kunnan oikeusaputoimistossa kysymässä juuri tätä asiaa. Neuvoja ei osannut lainkaan auttaa meitä, perintövero oli ainoa asia joka hänelle tuli mieleen, ja siinäkin hän sekoili ihmeellisesti ja me jouduimme korjaamaan hänen puheitaan. Olisi pitänyt varmaan mennä jonkun lakimiehen pakeille ja maksaa siitä - eivät liene kovin halpoja sellaiset. Ja silloinkin olisimme olleet vain yhden henkilön antaman tiedon varassa, eli sen varassa mitä hänelle sattuu tulemaan asiasta mieleen juuri sen tapaamisen aikana. Tai sitten olisi pitänyt maksaa lisää siitä, että hän ajan kanssa paneutuu asiaan ja selvittää kaikkia sen eri puolia.

Ei minulle aluksi tullutkaan mieleen kysyä asiaa täällä, mutta kun tämän ketjun näin niin ajattelin ettei se haittaakaan tee. Ja vastauksethan olivat niin hyviä ja kattavia, että oikein liikutuin saatuani vihdoin kunnollista tietoa tästä mieltä askarruttaneesta asiasta.

Crowdsourcingin hyötyjä on mm. se, että siinä usealla yksilöllä olevat, sinänsä usein epätäydelliset, tiedot saadaan helposti yhdistettyä, ja lisäksi mitä enemmän osallistujia on, sitä todennäköisemmin joku korjaa väärät tiedot (kuten tässäkin ketjussa on tapahtunut). Lisäksi: mikä estää minua tarkistamasta saamieni vastausten paikkansapitävyyttä muistakin lähteistä, nyt kun sentään tiedossani on aiheita joita tarkistella? Ei se, että jonkun asian on kuullut täällä, tee siitä automaattisesti roskapuhetta.

Ihan turhaan väheksyt av:ta ja vastaavia palstoja tietolähteinä. Tietynlaisissa asioissa näistä saa tietoa todella tehokkaasti. Ei tämä ole edes ensimmäinen kerta kun saan haluamastani aiheesta kattavimman informaation keskustelupalstalta.

t. 79

...nimittäin tuohon "Jos jomman kumman halu rakastaa loppuu, suhde lopetetaan ja kertynyt omaisuus jaetaan tavalla, joka on kummankin mielestä oikeudenmukainen. Suhdetta ei lopeteta tilanteessa, jossa olemme keskenämme riidoissa, koska silloin se päättyisi kesken."

Inhorealismia ehkä, mutta tuo kuulostaa melko tekopyhältä... Mutta ehkä tosiaan olette niin valtavan kypsiä molemmat, että oli tilanne mikä hyvänsä, pystyisitte eron tullen esimerkiksi jakamaan omaisuuden kummankin mielestä tasapuolisesti.

...mutta jos eroavilta puuttuu kypsyyttä hoitaa asia siivosti, niin eipä siinä se juridiikkakaan lopulta hirveästi auta. Kun etukäteen ei voi tietää, millainen jako minkäkinlaisessa erotilanteessa olisi oikeasti reiluin. Yleensä se ei ole sellainen, että koko omaisuus laitetaan tasan puoliksi, ja vaikka millaisen avioehdonkin tekisi, niin eroon päädyttäessä tilanne on voinut muuttua jo niin paljon ettei avioehto takaa oikeudenmukaisuutta.

Mutta no, minä tosiaankin luotan siihen, että minä ja mieheni pystyisimme eroamaan siististi ilman mitään ennakkosopimuksiakin, jos joskus erota haluaisimme. Riidelty on jo ja kriisejä koettu, ja niiden keskellä päätetty että siinä hetkessä emme ainakaan eroa, vaikka kuinka siltä tuntuisi. Molemmille on itsestäänselvyys, että kriisissä oleva ihminen ei näe kirkkaasti ja selkeästi edes omaa etuaan, joten niissä tilanteissa ei kannata ruveta noin mullistavia, neuvottelua vaativia ratkaisuja tekemään.

Asiaa selventää sekin, että miehelläni on paljon itseäni suuremmat tulot ja omaisuus. Ja en itse todellakaan pitäisi reiluna, että minä saisin erossa puolet kaikesta. Olen siitä aivan sataprosenttisen varma. Jos ero johtuisi miehen pettämisestä tai muusta ikävästä käytöksestä (mitä ei tule tapahtumaan, kun tietää suhteemme tähän asti - käsittelemme asiat jo kauan ennen kuin ne eskaloituvat noin pitkälle), en siltikään haluaisi laittaa häntä maksamaan käytöksestään omaisuudellaan. En usko että se minua ihmeemmin lohduttaisi. Päin vastoin, mies joutuisi todennäköisemmin menemään itseensä, kun ei voisi syyttää minua rahojensa viemisestä, vaan tilanteessa huomionarvoista olisi yksinomaan hänen pettämisensä.

Minä en suostuisi elämään parisuhteessa ollenkaan, ellen voisi luottaa puolisooni tällä tavalla. En avo- enkä avioliitossa. Ei avioliittoa voi käyttää mekanismina, jolla suhteesta saa turvallisen ja kumppanista luotettavan. Valitettavan moni näyttää näin kuvittelevan, ja sitten tulee niitä avioeroja ja muuta ikävää, kun ihmiset eivät halua ymmärtää että avioliitossakin suhdetta on hoidettava, ja sitä henkistä yhteyttä ja luottamusta ylläpidettävä aktiivisella työllä.

t. 79

mikä asiasta sanomisen arvoista on.

Ei ole mitään epäselvää kuka on lähin omainen, saat taatusti päättää puolison hautajaiset ym. ilman että esim. appivanhemmat pääsee väliin. Ei tarvi tehdä testamentteja. Leskeneläke (joo, voi olla pieni, mutta siinä tilanteessa ehkä suuri apu).

koska perimme aviossa toisemme, voimme ottaa saman sukunimen, olemme juridisesti toistemme lähimmät omaiset.

Itse ajattelen, että avioliitolla osoittaa oikeasti haluavansa sitoutua toiseen loppuelämäkseen. Avoliitosta mulla tulee sellanen fiilis, että on epävarma suhteesta ja haluaa pitää mahdollisuuden karata millon vaan huvittaa. Varsinkaan sellaista en voi ymmärtää, että hankitaan lapsia, mutta sitten sanotaan ettei olla valmiita naimisiin. Mielestäni lapsi on suurin sitoumus kahden ihmisen välillä, eikä lasta pitäisi hankkia jos ei ole valmis oikeasti sitoutumaan toiseen. Koska jos eroaakin toisesta, niin lapsen takia joutuu tod. näköisesti kuitenkin olemaan aina toisen kanssa tekemisissä.



Sitten on toki tämä laillinen puoli, esim. avioliitossa ei tarvitse tunnustaa isyyttä, koska aviomies on lain mukaan automaattisesti lapsen isä.

muodollisista syistä vaan rakkaudesta. Toisellahan on vapaa mahdollisuus lähteä suhteesta pois, kun ei enää huvita. Avioliitossa ei olla siten rehellisiä vaan roikutaan väkipakolla yhdessä, jos ei rakkaus kestäkkään.