Naiset downshiftaavat, miehet elättävät ja sitten tulee ero :(

Tajusin juuri että olen itse ilmeisesti tuollainen daownshiftaaja, jota mies elättää. Luulin että on hyvä jos olen jäänyt kotiin ja hoidan kolmea lasta, joista vanhin aloittaa koulun syksyllä ja nuorin on nyt 1,5v. Tosiasiassa olenkin vain loinen, joka nauttii elämästä kun mies tekee töitä. Olen tosin elättänyt itse miestäkin kun hän sairastui pitkäksi aikaa, mutta silti. Mies kyllä sanoo aina että hän haluaisi tienata niin paljon että voisin olla kotirouvana vaikka lopun ikääni. Minulla on hieman säästöjä joista pystyn maksamaan omat menoni ja laskuni, mutta paluu töihin on edessä. Siihen saakka yritän nauttia elämästä, vaikka sainkin näin kamalan läpsyn päin naamaani. Vai loinen? Shit.

Niin ja jos olisit nyt töissä, niin täällä sääliteltäisiin sinun raukkoja lapsiasi, jotka joutuvat tekemään pitkää päivää päiväkodissa työssäkäymisesi johdosta. Nyt vain säälitellään miestäsi, joka joutuu tekemään pitkää päivää töissä kotona olosi takia.

Helpompi olisi naisena olla lisääntymättä. Piste.

;)

laitatko linkit blogeihin!

Missä on se stokkan asukokonaisuus? Silti pitää elää ja mennä töihin, maksaa laskuja ja niin edelleen. Kaksi keskituloista palkansaajaa elää ihan ok, yhdellä palkalla on vaikea hulppeasti tienata, koska perheverotusta ei ole.

Useita vuosia kotona olleen palkka jää aina pieneksi ja perheen taloudellinen tilanne vaivoin paranee. Pienituloisuus periytyy lapsille.

suomalaisten perheiden yleisin ongelma ei ole liian pienet tulot tai muutaman vuoden kotivanhemmuus. suomalaisten perheiden suurin ongelma on haluttomuus olla omien lasten kanssa. Kakkosauto, isompi talo ja iltainen golfkurssi on mukavampaa ja hienompaa. Ura, jota voi mieluiten hoitaa Stockalta ostetussa asukombinaatiossa. Mies ei jaksa lapsia. Eikä muijakaan jaksa lapsia. Eikä isovanhemmatkaan nykyisin oikein jaksa niitä lapsia. Kukaan ei jaksa.

Ongelma ei todellakaan ole se, että joku äiti viettää liikaa aikaa lastensa kanssa, vaan se, että moni äiti ei kyllä jaksais ollenkaan omia kakrujaan (sitähän tämäkin palsta on täynnä). Rehellinen katsaus vaan omaan sieluun, siellä kaikki vastaukset lepää.

Onneksi on lastentarhat, ne pelastavat meidät kyllä monelta murheelta. Olen tosissani.

Toki he itse ovat asioistaan avoimissa blogeissaan kertineet, mutta suora linkittäminen heidän sivuilleen ei tunnu reilulta. ap.

laitatko linkit blogeihin!

Tajusin juuri että olen itse ilmeisesti tuollainen daownshiftaaja, jota mies elättää.

Luulin että on hyvä jos olen jäänyt kotiin ja hoidan kolmea lasta, joista vanhin aloittaa koulun syksyllä ja nuorin on nyt 1,5v.

Tosiasiassa olenkin vain loinen, joka nauttii elämästä kun mies tekee töitä.

Olen tosin elättänyt itse miestäkin kun hän sairastui pitkäksi aikaa, mutta silti.

Mies kyllä sanoo aina että hän haluaisi tienata niin paljon että voisin olla kotirouvana vaikka lopun ikääni.

Minulla on hieman säästöjä joista pystyn maksamaan omat menoni ja laskuni, mutta paluu töihin on edessä.

Siihen saakka yritän nauttia elämästä, vaikka sainkin näin kamalan läpsyn päin naamaani. Vai loinen? Shit.

Olit sen keskiössä alussa, keskivaiheilla ja lopussa. AIvan koko ajan. Juuri siksi tämä marttyyrimäinen kommenttisi on enemmän kuin aiheellinen.

btw: onko sulla useinkin sellainen olo, että kun ihmiset puhuvat, he puhuvat juuri sinusta?

Oireelle on ihan oma sana, ja sille on myös hoito.

Ei, mutta minulla on usein tunne etten osaa ilmaista itseäni kirjoittamalla.

Aina joku vähäpää ymmärtää asian ihan vierestä.

En kirjoita blogia, mutta olen ihan rehellisesti kotona vain siksi että en halua mennä töihin ja siihen stressihelvettiin minkä lasten päiväkoti, työ, kodinhoito ja arjen pyöritys välttämättä vievät.

Olen kotona lasten kanssa ja oletan että mieheni elättää meitä nyt, vaikka hänelläkin on jo yksi burn out takana.

En ole ajatellut asiaa todellakaan siitä näkökulmasta että tämä tie voisi viedä eron partaalle oman mukavuudenhaluni vuoksi.

velkarahalla hankittua perinnetaloa jostain hevon kuusesta ;-) ? Laittakaa nyt ihmeessä linkkejä niihin blogeihin, joihin viittaatte, sillä en ainakaan itse tunne tosielämässä yhtään tällaista velkahelvetti-downshiftaajaa, jossa despoottivaimo pakottamalla pakottaa miehen tekemään pitkää päivää ja kuppaa kaikki rahat omiin shoppailuihinsa.

sillä se etäälle kaikesta rakennettu, perinnetalon näköinen 30 vuoden velkahelvetti on aikansa muotituote sekin. ja tämä muoti alkaa olla hiipumaan päin. LÄhti kuppikunta tuollaisesta töllistä yhdessä tai erikseen lähemmän palveluita ja kaupunkia, niin ostajia ei tälle somalle idyllille enää löydy.

VInkki:

se idylli kannattaa vain, jos sen on aitona perinyt, esim. aito pitsihuvila Turun saaristosta ja lisänä paljon perittyä vanhaa rahaa.

Kun sitä idylliä alkaa velkarahalla rakentamaan tyhjän päälle, niin huonosti käy, Sillä keinotekoisella idyllillä ei ole jälleenmyyntiarvoa.

Tää on varmaan niitä iänikuisten ymmärtäjämammojen suosikkipalsta, mut sori vaan. Eiköhän miehet oo aika hyviä pelailee itselleen parhaat paikat. Tekevät töitä niin kuin ennen ja saavat puhtaan kodin, hoidetut lapset ja roppakaupalla sääliä ja ymmärrystä. Varmaan nauravat porukalla näille mammoille kun peräävät niin hyvän aseman heille. Mua ainakin naurattaa. Tasa-arvo hoi,missä oletkaan..

Meidän perheessä mielellään downshiftattaisiin niin, että toinen vanhemmista olisi kotona. Oli ihanaa kun siihen asti kun hoitovapaa oikeus oli tämä oli mahdollista. Itse olin pidempään mutta mieskin piti hoitovapaata pitkän palan eikä olisi halunnut palata töihin. Musta oli reilua jakaa hoitovapaata. Lähinnä miehen ja lasten suhteen vuoksi.



Kaikki ei ole yksioikoista mekin on nyt valittu se, että kumpikin on töissä kun ei oikein irtisanoutuakaan uskalla kun meillä on kummallakin vakituiset työt mutta kyllä elämänlaatua lisää se, ettei tarvi tehdä töitä ihan hulluna. Siitä on etua sekä lapsille että vanhemmille. Töitäkin me tehdään välillä pitkää päivää kummatkin. Tämä vain siksi, että ollaan tunnollisia puurtajia ei siitä mitään ekstrarahaa irtoa meidän ammateissa.



Tosin ehkä me ei muutenkaan olla ap:n kuvaaman kaltainen perhe. Esim. olen itse maksanut meidän kodista suuremman osan kuin mies eikä meillä ole velkoja. Pärjättäisiin yhdenkin palkalla. Asutaan kaupungissa halvalla eikä omisteta autoa, eikä myöskään lennetä (ihan varalta vain kun usein kaupunkivihreät yleistetään ei autoileviksi jotka lentävät lentokoneella). Tavarasta tykkään vaikka ekologisuuteen pyrinkin mutta mitään hirveitä tuhlareita ei olla. Kulutetaan aika paljon palveluita, esim. syödään usein ravintolassa ja käydään kahviloissa ja kulttuuritapahtumissa. Olen tosi onnellinen että voidaan tarjota tälläinen elämä lapsille. Ehkä jossain vaiheessa vielä uskalletaan downshiftata. Olisin onnellinen jos jommallekummalle tai kummallekin meistä löytyisi vakituinen puolipäivätyö. Kummallakaan meidän aloista niitä ei vain oikein ole.

tapaus on semmoinen, että sen työn lisäksi mies tekee kotona illoin ja viikonloppuna kaikki kotihommat, että vaimo voi totetuttaa itseään ja lapset työnnetään tarhaan kolmevuotiaina, ettei äiti rasitu.

Mutta tunnen kyllä näitä ikikotirouvia, joiden miehet painaa ylityötä, jotta eukko ja lapset saavat maksettua asumiskulut. Sitten kun rouvalla alkaa olla ikää 40v ja ei juuri ollenkaan työkokemusta (ja lapset koulussa), niin hip huraa.

ja minä työssäkäyvänä naisena olen _erittäin tyytyväinen_ tämänhetkiseen tilanteeseemme. Minulla on miespuolisia kollegoita, joilla sama tilanne toisinpäin, eivätkä he kyllä miltään loppuunajetuilta kehäraakeilta vaikuta, menestyviä miehiä kaikki.

Minä olen kotiäiti ja mies on töissä. Ennen lasta mies olityöttömänä vuosia ja minä kustansin kaiken. Nyt tilanne on toisinpäin paitsi että olemme yhdessä päättäneet että jään kotiin hoitamaan lasta.



Mä nautin mun elämästäni, mies omastaan. En halua olla töissä vaan lapsen kanssa kotona ja mies ei todellakaan halua olla kotona vaan töissä.



En pidä mitään pullantuoksuista blogia vaan elän omaa elämääni. Miehen selkänahasta ei revitä yhtään enempää pennosia kuin jos minäkin olisi töissä.



Meillä ei ole tietoisesti hankittu asuntolainaa, ei hienoa autoa eikä muutakaan velkaa. Olemme velattomia vuokra-asunnossa. Ja olemme onnellisia. Miehen ei tarvitse tehdä ylitöitä tai muutenkaan liikaa hommia jotta meillä on ruokaa ja kohtalainen elintaso.

Mistään ei ole tarvinnut tinkiä.



Meille yhdessäolo, perhe, rakkaus ja hyvä mieli kaikilla on tärkeämpää kuin materiaali. Silti meillä on koti, auto, piha, kerran vuodessa etelän matka, käymme ulkona syömässä ja ostamme kaupasta vaatteet. Pärjäämme ihan hyvin ja sekös tuntuu ärsyttävän monia.

Jos laittaisimme pienet lapsemme päiväkotiin ja minä lähtisin työelämään. Siinä sitten olisimme keskellä ruuhkavuosia ja pähkäisimme, kuinka saada päiväkodin, työpaikkojen ja työmatkojen aikataulut toimimaan. Meidät tuntien vaikeinta olisi kuitenkin lasten jättäminen vieraiden käsiin.



Nyt olen kuitenkin kotona ja ratkais tuntuu todella hyvältä. Mieheni päätti jo lapsena, että haluaa sellaisen vaimon, joka haluaa olla lastensa kanssa. Miehen äiti kun oli uraäiti ja aina poissa -kotona hääräsi taloudenhoitaja.



Meillä tämä ratkaisu ei ole vaatinut uhrauksia, sillä miehellä hyvä palkka. Tonni sinne tänne mun matalapalkka-alalta plus lastenhoitokulut, ei arjessa näkyisi, mutta elämisen laatu laskisi.



Jos meillä olisi taloudellisia haasteita tai miehelleni tapahtuisi jotakin, etsisin työpaikan samantien.

Tuntuu, ettei suurin osa edes tiedä, mistä puhutaan. Jos yksi ihminen elättää perhettä, ja se valinta on tehty, usein myös valikoidaan downshiftaus = kulutetaan vähemmän. Opetellaan nauttimaan elämän pienistä iloista. Tämähän on hienoa! Mikä esimerkki downshiftaamisesta nyt tuo ap:n kuvaus on, jos asunto on hulppea, pitkät työmatkat autolla, kalliit sisustukset. Tuo ei ole downshiftaamista! Keksi sille joku muu sana.



Kuka on tässäkään ketjussa muutamaa lukuunottamatta miettinyt sitä, mikä on lapselle parasta? Onko se tosiaan jo 1-vuotiaana päiväkotiin vienti, "karaistumaan"? Tuskin. Kyllä suurin osa pienistä lapsista haluaa ja tarvitseekin ihan kotihoitoa, rauhallista elämää. Kaikki ei sitä pysty antamaan, ja heidän, jotka ei pysty, ei tarvitse siitä katkeroitua ja hyökätä kotiäitien päälle.



Suurin osa eroista on minun ystäväpiirissäni ollut kyllä kahden työssäkäyvän vanhemman perheessä. Niissä useastin on pidetty vielä kulisseja yllä ja tullut nk. yllätysero.

Mutta jokaisella on omat ystäväpiirinsä, omat kokemuksensa. Ei voi kaikkea yleistää.

on eri elintaso. Mies harrastaa kalliita juttuja, hi-fi -laitteita yms.



Minä syön viikolla kaurapuuroa, nuudeleita yms.



Viikonloppuisin mies haluaa tarjota ravintolassa ateriat.

Minä olen kotiäiti ja mies on töissä. Ennen lasta mies olityöttömänä vuosia ja minä kustansin kaiken. Nyt tilanne on toisinpäin paitsi että olemme yhdessä päättäneet että jään kotiin hoitamaan lasta.

Mä nautin mun elämästäni, mies omastaan. En halua olla töissä vaan lapsen kanssa kotona ja mies ei todellakaan halua olla kotona vaan töissä.

En pidä mitään pullantuoksuista blogia vaan elän omaa elämääni. Miehen selkänahasta ei revitä yhtään enempää pennosia kuin jos minäkin olisi töissä.

Meillä ei ole tietoisesti hankittu asuntolainaa, ei hienoa autoa eikä muutakaan velkaa. Olemme velattomia vuokra-asunnossa. Ja olemme onnellisia. Miehen ei tarvitse tehdä ylitöitä tai muutenkaan liikaa hommia jotta meillä on ruokaa ja kohtalainen elintaso.

Mistään ei ole tarvinnut tinkiä.

Meille yhdessäolo, perhe, rakkaus ja hyvä mieli kaikilla on tärkeämpää kuin materiaali. Silti meillä on koti, auto, piha, kerran vuodessa etelän matka, käymme ulkona syömässä ja ostamme kaupasta vaatteet. Pärjäämme ihan hyvin ja sekös tuntuu ärsyttävän monia.

Et kuulu siihen kohderyhmään, josta tässä ketjussa puhutaan, joten miksi tilität?

Minä olen kotiäiti ja mies on töissä. Ennen lasta mies olityöttömänä vuosia ja minä kustansin kaiken. Nyt tilanne on toisinpäin paitsi että olemme yhdessä päättäneet että jään kotiin hoitamaan lasta.

Mä nautin mun elämästäni, mies omastaan. En halua olla töissä vaan lapsen kanssa kotona ja mies ei todellakaan halua olla kotona vaan töissä.

En pidä mitään pullantuoksuista blogia vaan elän omaa elämääni. Miehen selkänahasta ei revitä yhtään enempää pennosia kuin jos minäkin olisi töissä.

Meillä ei ole tietoisesti hankittu asuntolainaa, ei hienoa autoa eikä muutakaan velkaa. Olemme velattomia vuokra-asunnossa. Ja olemme onnellisia. Miehen ei tarvitse tehdä ylitöitä tai muutenkaan liikaa hommia jotta meillä on ruokaa ja kohtalainen elintaso.

Mistään ei ole tarvinnut tinkiä.

Meille yhdessäolo, perhe, rakkaus ja hyvä mieli kaikilla on tärkeämpää kuin materiaali. Silti meillä on koti, auto, piha, kerran vuodessa etelän matka, käymme ulkona syömässä ja ostamme kaupasta vaatteet. Pärjäämme ihan hyvin ja sekös tuntuu ärsyttävän monia.

Et kuulu siihen kohderyhmään, josta tässä ketjussa puhutaan, joten miksi tilität?

Ei voi kaikkea yleistää.

Siksipä ap onkin aloituksessaan kuvaillut tarkasti kohderyhmän, josta ketjussa oli tarkoitus puhua.

Jostain syystä vain kaikki syyllisyyttä tai egosentrisyyttä potevat oman elämänsä tilittäjät tunkevat tänne kertomaan miten he eivät voi tajuta ongelmaa koska heidän elämänsä ei vaan nyt koskaan ole ollut kuvatunlaista.

Voi vitun PAHVIT, sanon minä :D

elämisentaso ja elintaso ovat kaksi täysin eri asiaa. Kummastakohan downshiftaamisessa tingitään, mietipä uudestaan.

Olisin erittäin varovainen veikkaamaan, että perheet eroaisivat tuon takia. Toki joku voikin mutta niin monet eroavat, että yleistyksiä on vähän vaikea tehdä ja luulisin oikeasti syiden olevan muualla. Harva varmaan kirjoittaa blogiin niitä syitä joiden vuoksi eroavat.